Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Need for Speed: Shift [PS3]

Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Eilen oli peli löytänyt tiensä kotiin brittien maalta. Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että GAMEn "erikoisversio" on ehkä rumin ikinä. Kokomustat kumikuoret rengaskuvioilla, joka haisee aivan järkyttävän pahalta. Jotenkin olin ajattelut, että sieltä tulisi metallikuorinen versio tyyliin Killzone 2 & Resident Evil 5, mutta aina ei voi näköjään voittaa. Onneksi tuon kumikammotuksen alta löytyi perus pelikotelo.

Mutta itse peli on kyllä rautaa, ensimmäinen peli PS3:lla sitten GT5 Prolon, jossa ratti oikeasti pääsee oikeuksiinsa. Tuntuma on simun ja arcaden välillä, mutta onneksi valovuosia edellä esim. Gridin vastaavasta. Grafiikat eivät ihan niin suurta vaikutusta tee, kuin promovideoissa mutta nätti tämä silti on. Ja kun ensimmäisen kerran tuli ajettua tunneliin, niin hymy nousi suupieliin. Todella makeat äänet!

Ohjaamokuvakulma toimii loistavasti, eikä muita vaihtoehtoja ole tarvinnut edes koittaa (vaikka yleensä pelaan konepellillä istuen). Jo aluksi otin HUDin pois käytöstä sekä ajomallinnus luonnollisesti PRO:lle niin immersio on erittäin vahva. Nettipeliä ei vielä tullut testattua, mutta myös AI sijoittuu konsolikaahailujen kärkipäähän. Vääntö on tiukkaa, mutta reilua - toisin kuin esim. Ferrari Challengessa.

Kaiken kaikkiaan erittäin loistava ajopeli, joka on ehdottomasti vuoden kovin rata-autoilu ennen kuin Forza3/GT5 sietävät saapua.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Missäs tossa pelissä voi vaihtaa oman nimen? Ei oo antanut sellasta vaihtoehtoa että olis voinu nimen vaihtaa.. Tällä hetkellä nimi on Suomi. WTF!!!

Missä vaiheessa toi nimi piti antaa koska mulla se asennuksen aikana ei kysynyt missää välissä...
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Jotenkin se sählää ton nimen kanssa.Iteltä tiputti yhdellä käyttäjällä etuosan pois.Onlinessa kuitenkin oikein.
Noista äänistä.Ajan kuulokkeilla ja pelkkä oman auton ääni on kovalla,kun meenee tunneliin missä esim 5 muuta selvittelee kolaria ja lähtee liikkeelle,aivan JÄRKYTTÄVÄ möykkä.Tekee kipeää korvissa,varmasti vaikuttaa kuulohermoon.Pää hajoaa.
Paras kokemus tähän mennessä:Ringin kisa 14,vastustajaks level 50/50 Mustang TIRExxxx /Tier3? auto,itellä RS4/12,3.Ja selvä voitto,niin vaan level 24 vei.Ei jääny ottamaan uusintaa.Eka kerta kun lähelläkään noin korkea level vastassa.Maseratia kokeilin ja tuntuu että noilla pelin taso laskee,muuten toimii,ja 'pelottaa'. :p

edit. Toi Mustangi on näköjään pelkkä palkinto auto.Itellä offline puolella voitettuna,ilmeisesti saa jossain vaiheessa Onlineen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Kyllä tuo ohjaamo kuvakulma on paras. Sillä pelatessa on sitä vauhdin tunnetta ja meininkiä. Kun taas tuo auton takaa kuvakulma on niin järkyttävää katottavaa. Se auto tuntuu leijuvan siinä tien päällä ja käyttäytyvän ihan oudosti. Kerrassaan hirveetä katottavaa. Mutta muuten oikein hyvä NFS pitkästä aikaa.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

morjesta pöytään! olen uusi tällä foorumilla ja löysin tämän topikin googlettamalla.
Muutaman sivun tätä lukeneena toi shift vaikuttaa kyllä aika hyvältä, mutta kun täällä nyt porukka on pelannut tota niin osaatte varmaan kertoa ajotuntumasta hiukan? kun kaikki videot mitä youtubesta oon kattonu näyttää muuten hyviltä, mutta autot tuntuu menevän kuin kiskoja pitkin jopa driftauksessa. Onko se siis niin vai käyttäytyykö autot edes yhtään niinkuin oikeakin auto? :)
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

On tulossa jo. Jos keskiviikkona pääsisi radalle. Olin kuullut tästä hyvää ja huonoa, hyvät asiat voitti ja tilasin tämän

Joo minä vähän jo tässä arvon ostanko riskillä suomesta vai tilaisko halvemmalla ulkomailta on sen verran riskiä ostaa kyllä.
Arvontaa on täällä ollut suuntaan ja toiseen.

Mutta jos ostaisin suomesta pelistä joutuu pulittamaan pahimmillaan jotain 20 euroa enemmän.
Täytyy kyllä tänään käydä katsomassa missä maksaa ja mitä maksaa...siis Timppa peli ei maksa.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

vai käyttäytyykö autot edes yhtään niinkuin oikeakin auto? :)

Ilmeisesti ratilla pelaat?Niin kauan kun pitää auton hallinnassa ilman isompia sladeja,menee jopa loistavasti.Silloin kun lähtee isompaan luistoon tulee sitä 'arcadea' mukaan.Se on se sekotus sitä lähes 'oikeaa' tunnetta välissä joka tekee tästä hyvän.Pysymälla ajolinjalla,OSTA.Driftauksesta en tiedä.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Meikäläistäkin ruvennut enemmän ja enemmän kiinnostamaan tämä. Tuo autojen maalailu ja "tuunaus" yhdistettynä rata-ajoon houkuttelee, eikä ilmeisesti hyvä ajomallinnus todellakaan haittaa asiaa! TGS täytyy vielä odottaa ennen päätöksiä, jos vaikka GT5 sattuu tarjoamaan kaiken minkä tämäkin ja ilmestyy vielä aiemmin kuin on kuvitellut. Todennäköisesti ei, eli saattaa hyvinkin päätyä vielä ostoslistalle.

Kurvi, verkkokauppa.comin Ahvenanmaan suoratoimituksista saa peliä ihan siedettävään hintaan, 45,40 (sis. toimituskulut). Näyttää vain nyt olevan loppu, tiedä sitten milloin tulee lisää.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Meikäläistäkin ruvennut enemmän ja enemmän kiinnostamaan tämä. Tuo autojen maalailu ja "tuunaus" yhdistettynä rata-ajoon houkuttelee, eikä ilmeisesti hyvä ajomallinnus todellakaan haittaa asiaa!

Kurvi, verkkokauppa.comin Ahvenanmaan suoratoimituksista saa peliä ihan siedettävään hintaan, 45,40 (sis. toimituskulut). Näyttää vain nyt olevan loppu, tiedä sitten milloin tulee lisää.

Jep sama juttu kiinnostaa, mutta jäi tänään ostamatta kun menin ensimmäiseen liikkeeseen hinta 69,90 sitten kampesin toiseen liikkeeseen ei ollut ensinkään ja lopuksi menin kolmanteen ja hinta 69,90 sitten en enää vaivautunut edes menemään muihin liikkeisiin.

Jaa että tohon hintaa.Oisin voinut ostaa tohon hintaan kyllä, mutta jos loppu niin ei sitä tiedä milloin peliä pukkaa tonne.
Taitaa mennä ulkomaan tilauksiin tänä yönä tulee sitten kun tulee.Ehtii välissä vielä tahkoomaan sitä SCC peliä ja sitten kun postista kolahtaa vaihtaa NSF Shiftiin.
Jos NFS Shift ei mulle maistu kovin niin ulkomailta tilattuna hinta sen verran alakantissa ettei harmita sitten, että mitä tuli ostettua.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Ja jos ei Kurville maistu niin mä voisin lunastaa pelin sopuhintaan pois :) No ei, vähän tekis mieli mutta tuo 69,90 on rahtusen liikaa etenkin, kun kahden edellisen NFS-tuotteen laatu karvastelee ja kirvistelee muistin perukoilla. Varsinkin Undercoverista jäi traumoja, painajaiset loppuu tuskin koskaan..
Playstä lähtis 52 euroon, mutta uskaltaako vaiko eikö.. Arvon nyt vielä ja kattelen vaikka käytettyä.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Ilmeisesti ratilla pelaat?Niin kauan kun pitää auton hallinnassa ilman isompia sladeja,menee jopa loistavasti.Silloin kun lähtee isompaan luistoon tulee sitä 'arcadea' mukaan.Se on se sekotus sitä lähes 'oikeaa' tunnetta välissä joka tekee tästä hyvän.Pysymälla ajolinjalla,OSTA.Driftauksesta en tiedä.

joo onhan toi logitechin drivingforce gt tohon pöytään ruuvattu kiinni eli sillä pitäs sit veivata. Mutta pitää nyt hetken miettiä vielä, houkutus olisi kyllä kova.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

... ja ainakin viime viikolla Gigantti myi tätä suoraan hyllystä hintaan 49 €. Täytyy vielä todeta, että oli kyllä loisto-ostos mun makuun ja toimii varmasti Dirt 2:n ohella hyvänä välipalana GT5:n odottelun aikana. Ainoa isompi miinus on se jo aiemmin mainittu Momo-ratin toimimattomuus, mutta onhan tuota yllättävän mukava pelata pädilläkin.

Tällä menolla taitaa kyllä vielä ehtiä hankkimaan aika monta muutakin välipalaa ennen kuin se pirun GT on täällä Pohjolassa. Noh, onneksi myös Forza 3 tulee lievittämään tuskaa...
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Peliin PÄIVITYS

Jos tietää jotain asiasta vois tietty jakaa enempi inffoa tai jopa linkin mistä tietoa löytyy..

Voidaan tietty ruveta minimalistiselle kommentointi linjalle näin muutkin... ;-)

Arvio pelistä: SHIT
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Jos tietää jotain asiasta vois tietty jakaa enempi inffoa tai jopa linkin mistä tietoa löytyy..
Kyseessä on v1.01-päivitys, joka korjaa puuttuneen kunnollisen vauriomallinnuksen. Muista muutoksista ei ole tietoa.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Olisi saanut olla siinä päivityksessä ohjaimen asetuksiin että se hemmetin EA-messenger vai mikä se on, ei olisi siinä R3:ssa. Yksinpelissä on näin turha ajaa tateilla. :mad:
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

... ja ainakin viime viikolla Gigantti myi tätä suoraan hyllystä hintaan 49 €.

Dudih, eilen kävin kattomas eikä hyllyssä näkynyt joten poistuin paikalta, nyt kun hinnan kuulin niin palasin pelipaikalle ja myyjä ihmetteli ensin että "onko ne muka kaikki myyty?!" Kävi sitten jostain varastosta tms kaivamassa ja löysikin sylillisen pelejä joista poistin oman kappaleeni. Katotaan jos tänään ehtis testailemaan, voi olla että jää huomiselle... Ja kiitokset Tero80:lle vinkistä!

Btw, Vaasan Gigantissa näköjään kannattaa kysyä myyjältä vallitseva tilanne jos jotain ei hyllyssä ole.
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

ei se nyt välttämättä olekkaan niin SHIT, kuin epäilin ennen julkaisua..harmillista kun demoa ei tippunut. Olisi ollut mukava kokeilla kumminkin. katsomien videoiden perusteella ja lukemien, niin peli vaikuttaa ihan hyvältä. (vauriomallinnus on mitä on, mutta kumminkin). pitää yrittää huomenna gigantista hakea oma kapppale hyllyyn..:)
 
Vastaus: Need for Speed: Shift [PS3]

Dudih, eilen kävin kattomas eikä hyllyssä näkynyt joten poistuin paikalta, nyt kun hinnan kuulin niin palasin pelipaikalle ja myyjä ihmetteli ensin että "onko ne muka kaikki myyty?!" Kävi sitten jostain varastosta tms kaivamassa ja löysikin sylillisen pelejä joista poistin oman kappaleeni. Katotaan jos tänään ehtis testailemaan, voi olla että jää huomiselle... Ja kiitokset Tero80:lle vinkistä!

Btw, Vaasan Gigantissa näköjään kannattaa kysyä myyjältä vallitseva tilanne jos jotain ei hyllyssä ole.

Oulun Gigantissa oli myös julkaisupäivänä pelit myyjällä jemmassa. Aikani hyllyistä peliä etsittyäni kävin kysymässä myyjältä, niin siellähän oli nippu pelejä tiskin takana.:confused:
 
Ylös Bottom