Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Orou
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Elä mua heitä pihalle. Mukaan tulen viimeistään maanantaina kun boxi tulee verkkokaupasta :O
No en toki. Lähinnä tarkoitin heitä, jotka ovat tähän topiciin joskus alussa vain kerran kirjoittaneet, eivätkä sen jälkeen ilmoittaneet itsestään mitään. Heitäkin vain siinä tapauksessa, jos jonotuslistalla on joitain aktiivisia halukkaita.

Äsken tuli sitten vielä pari peliä pelattua, toinen kolmella ja toinen neljällä pelaajalla. Valitettavasti vastustaja karkasi kummastakin (lopetushetkellä ensimmäinen oli meille 2-0 ja toinen vastustajalle 1-2). No tulipahan ainakin kaksi voittoa sarakkeeseen lisää. Varsinkin tuossa jälkimmäisessä ehti kyllä tulla muutama turha paitsio liikaa. Niihin pitää itse kunkin kiinnittää huomiota, vaikka kuvakulma saattaa joskus vähän vaikeuttaa hahmottamista. No, ensimmäiseksi päiväksi tähän voi olla todella tyytyväinen.

Pahoittelen vielä sitä, jos joku sai tänään (eilen) odottaa kauan inviteä tai vastausta minulle lähettämäänsä viestiin. Kutsujen lähettämiseen meni vähän aikaa, sillä ne nimet pitikin kirjoittaa ihan kokonaan, eikä niitä voinut ystävälistalta poimia.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Tuota kuvakulmaahan saa kai muuttaa, ainakin offlinessa, eli voi pelata myös siitä normaalista classic-kamerasta, jolloin näkee koko kentän paremmin, mutta "tunnelma" on hieman vaisumpi. Itse käytän kyllä tuota oletuskameraa eli missä kuvataan kokoajan pelaajan takaa. Ja yllättävän vähillä paitsioilla on itseasiassa selvitty :). Pelasimme vielä äsken kolmestaan (minä, Tukke ja touny) yhden pelin, joka sentään pelattiin loppuun asti ja 1-2 voittohan siitä irtosi.

PS. Tuo pakkina pelaaminen on aika haastavaa, joten minua ei sinne kannata laittaa muuta kuin äärimmäisessä hädässä :p
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Kumpis se teistä oli, joka viimisellä minuutilla veivasi läpiajosta voittomaalin? Voin kertoa meinaan, että spontaanit tuuletukset tuli tehtyä (ja tää on herranjumala vaan pelkkä tietokonepeli) :)
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Kumpis se teistä oli, joka viimisellä minuutilla veivasi läpiajosta voittomaalin? Voin kertoa meinaan, että spontaanit tuuletukset tuli tehtyä (ja tää on herranjumala vaan pelkkä tietokonepeli) :)

Pääsin veivaamaan sen, oli tosin hyvä syöttökin ja helppohan läpiajosta on viimeistellä ;)
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Minäkin voisin ottaa inviten vastaan gametag on DestiZ88 ja pelipaikka mieluiten keskushyökkääjä mutta kyllä LW ja RW:n käy.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Voisin liittyä jonotuslistalle. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Olihan hauskat pelit eilen vaikka aika usein olinkin pitkin jäätä. Pitänee varmaan vähän lihottaa pelaajaa jotta pysyy paremmin pystyssä. Mikki tuntui välillä temppuilevan kun ei kaikissa peleissä kuulunut muiden puhetta. Muuten hyvä ja maksanee itsensä takaisin jo tänä viikonloppuna kun ei baariin tarvii lähteä. Tietysti muutama urheilujuoma kotonakin menee, mutta se ei paljon maksa :)
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Tänään pitäis tulla meikän peli joten laitelkaas jo kutsua kehiin.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Hupsis! Väärä gamertag eli ei pege83 vaan peku83

Ilmankos ei ollut tullut mitään kutsua :)
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Sain pelini ja nyt treenailen, mutta heti messissä kun alatte pelaamaaan :)

Niin ja mesessä saatte varmasti helpoiten yhteyttä vaikka f5 näpytänkin, eli erkki.hame@metku.net.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Käväisen yhdellä luennolla 13-15, mutta sen jälkeen voin ainakin pelata, eli varmaan joskus 15.30 pääsen takaisin NHL:n pariin, joten toivottavasti silloin olisi enemmänkin porukkaa paikalla. Tuossa eilen pelatessa tuli huomattua, että vastustajalla oli usein vain kaksi pelaajaa, jolloin peli helpottuu huomattavasti, joten minun mielestäni voisi melkeinpä jättää pelaamatta tuollaiset pelit, joissa omassa joukkueessa on 5-6 pelaajaa ja vastustajalla vain 2. Parhaat pelit tosiaan tulee 5v5 tai 6v6 peleistä, koska näissä peli pysyy tasaisena ja on yhtä sekaista sekä vastustajalla että omalla joukkueella.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Tuossa eilen pelatessa tuli huomattua, että vastustajalla oli usein vain kaksi pelaajaa, jolloin peli helpottuu huomattavasti, joten minun mielestäni voisi melkeinpä jättää pelaamatta tuollaiset pelit, joissa omassa joukkueessa on 5-6 pelaajaa ja vastustajalla vain 2. Parhaat pelit tosiaan tulee 5v5 tai 6v6 peleistä, koska näissä peli pysyy tasaisena ja on yhtä sekaista sekä vastustajalla että omalla joukkueella.

Täysin samaa mieltä asiasta.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Tulkaapas kaikki kynnelle kykenevät pelailemaan. Täällä pukukopissa 3 jo oottelemassa.
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Huomenna saan pelin, joten voisin liittyä myös jonotuslistalle, jos siihen viä mukaan pääsee :)

GT: krutz0r (0=nolla ei o-kirjain.)

Ja paikka Oikei tai Vasen laita hyökkääjä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Moro,

Voisin tulla myös pelaamaan jos mahtuu.

Gamertag: J4ri

Pelipaikka: RW, mutta muutki käy ;-)
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Mullekin vois laittaa kutsua pelissä. Gamertag: eke88
 
Vastaus: NHL 09 - KonsoliFINin joukkue

Hei nassut. Kuinka kattava on pelaajaeditori? Koska täähän on MYÖS iso osa peliä, koska täydellisyyteen pyritään. Vai ollaanko vielä samoilla vaihtoehdoilla kuin 08:ssa?
 
Ylös Bottom