Toivon, että nämä helvettiin toivojat perustelisivat jotenkin kantansa, etenkin, koska en ole vielä itse peliä ostanut. (ei tarpeeksi hyviä alennuksia vielä)
Syksyisen betan perusteella ainakin oltiin menty eteenpäin monin tavoin viimevuotisesta, etenkin luistelun osalta. Mikä tässä on vialla verraten edelliseen?
Jätin perustelematta, koska ongelmat on varmasti moneen kertaan käyty läpi eri palstoilla.
Mutta heitetään nyt muutama tähän, mitä tulee äkkiseltään mieleen.
Pelattavuus esim tuolla hutin puolellahan se yleensä menee hermoon. Bottien käsittämätön sijoittuminen, eli hiihtelevät yleensä jossain vastustajan takana, minne on hankala syöttää, jos ne nyt yleensä on valmiina ottamaan sitä kiekkoa vastaan. Monesti numeroita kohti saa syöttää, kun pitäs olla valmiina onetimeriin.
Syöttäminen yleensäkin on mennyt huonompaan suuntaan. Käsittämättömästi menee läpi siitä kelle yrittää jonnekin vaihtoaition eteen yms järjettömään paikkaan.
Pelaajat takertuu vittumaisesti toisiinsa, jos olkapäät ottaa vähän vastaan ja luistelevat sitten hienosti siinä paikallaan ja taas ollaan myöhässä.
Ja mikä siinä on, että se oman äijän pitää olla blokkaamassa kaikki vedot? Se kiekkohan ei muuten mene siitä läpi, ei ikinä.
Ja edelleen toi pelaajanvaihto, eikö sitä voi laittaa toimimaan vähän järkevämmin? Nythän et saa oikeaa pelaajaa, jos tatti osoittaa valmiiksi kiekkoa kohti.
Bottien haluttomuus ottaa irtokiekko, paitsi jos on menossa toisella pelaajalla kiekkoon, niin sitten saa luistella kilpaa.
Vaihtoaition edessä venailevat pelaajat on aina päivän piristys, sitä vaihtohan ei voi suorittaa ennen, kuin kiekko on ylittänyt tietyn pisteen.
Ja luulis, että siihen kiekkoon vois lämärillä osua vähän vaikeammastakin asennosta suorasta luistelusta.
Siinä nyt muutama peli-iloa syövä tekijä ja listahan varmasti jatkuisi, kun jaksais miettiä pidempään.