Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nimimerkkisi tarina

Nimeni: Mikko Hiltunen.. eli kuka arvaa mista vetasin nickini? (arvaajalle palkinto) [oon kaytelly jenkeissa tota nickii paljon ja naille toi on "siisti"]
 
Eipä tällä mitään hieno ja jaloa historiaa ole. Mietin aikanaan, mitäs laittaisi nickiksi, niin kaveri heitti "Lost Soul" jonka sitten väänsin Lastsouliksi.
 
Piti vaan joskus keksiä joku nicki, aikojen saatossa se on lyhentynyt kahdella kirjaimella. Ei mitään erikoista tarinaa tällä nickillä.
 
80-luvulla pelasin paljon peliä nimeltä Hack. PC:ni ei silloin paljon muuhun riitänyt :) Nykyään tuo peli tunnetaan nimellä NetHack. Kaikki tuntenevat pelin. Kun siinä löytää jonkun esineen, niin yleensä sitä ei voi heti tunnistaa, vaan esineellä on joku outo kirjainyhdistelmä. No, yksi noita oudoista nimistä oli veloxneb. Se vaan jäi sitten jotenkin mieleen, ja olen käyttänyt sitä jo jonkun aikaa. Eipä ole vielä tullut toista vastaan, ja on kirjoitettu tarkoituksella pienellä etukirjaimella.

Olen käyttänyt myös nickejä Roland (of Gilead) ja Gunslinger, jotka tulevat Stephen Kingin Musta Torni -kirjasarjasta. Nämä ovat kuitenkin yleensä jo varattuja (ja vähän lapsellisia vanhukselle ;) ) , joten aloin käyttämään tätä nykyistä.
 
Nightcrawler=Painajainen (Ryhmä-X). Ryhmä-X on niin loistavaa sarjakuvaa, että olihan sieltä pakko nimi vetäistä.
 
Jaah, sanakirjasta löytyi. Näin jälkeenpäin ajatellen nimimerkki itseasiassa todella syvältä, kun ajattelee mitä se tarkoittaa. Nykyisin käytän nimimerkkinäni Fettiä.
 
No mun nicki tulee siitä, kun mulla oli pienenä tämän niminen pehmolelu, jota kerran mummoni sanoi "perunasäkiksi", kun se oli niin muhkurainen ja sitten aloin käyttään potskua siitä, ja sitten kun alotin näillä keskustelupalstoilla käymisen, niin miten hyvää nimimerkkiä ja jostakin syystä en pistänyt yleensä käyttämääni nimimerkkiä, joka on "Lloope" (tulee myös jostain villin lapsuuden keksinnöstä, en vain muista millään mikä), vaan pistin nimekseni potsku. Nykyään käytän enemmän Lloope nickiä, mutta tänne rekisteröidyin sen verran kauan aikaa sitten, että sillon oli vielä potsku voimissaan :D
 
Trevor C. Belmont - kuuluisa skotlantilainen impressionisti. Tai sitten ei. Toinen käyttäjänimeni on Excitador.
 
Joskus vuonna kolme piti tehdä esitelmä koulussa jostakin elukasta. Luin tietoa monesta eläimestä ja päädyin tekemään esitelmän sinivalaasta. Lukemani tiedot koalasta jäivät kuitenkin parhaiten muistiin. Kun tänne joskus eksyin ja piti keksiä jokin nicki, niin aloin miettimään minun piirteilleni sopivaa nimeä.

Koala ei juo vettä juuri koskaan, sillä se saa kaiken tarvitsemansa nesteen ruoasta. Minäkään en juo koskaan vettä, koska en siitä juurikaan pidä. Koalat ovat lauhkeita eivätkä tahdo kenellekkään pahaa. Sama koskee myös minua. Koala on laiska eläin. Muistaakseni se nukkuu vuorokaudessa 22 tuntia. Minäkin olen laiska ja yleensä laiskottelen vuorokaudessa noin 22 tuntia ja lopun ajan katson telkkaria.
 
No loppuosaa ei tarvinne kovin kauaa selitellä, mutta etuosaan liittyy montakin tarinaa. Kerrankin koulussa oli joku lista seinällä, taisi olla joku "keittiöharjoittelu-lista", ja siinä luki kaikkien minun luokkalaisten nimet. Luin rauhassa sitä läpi kunnes törmäsin omaan nimeeni, joka oli kirjoitettu "Paavi Niskala" kun oikeasti I:n tilalla kuuluisi tietysti olla O. Myös aikaisemmin koulussa on sanottu ties miksi, ja yksikin opettaja sanoi tietenkin uskonnon tunnilla viitattuani: "No Paavali?":) Nykyään tämä nikki tunkee jo muuhunkin elämään, sillä olen vahingossa kirjoittanut jopa kokeeseen "Paavi", jota en aluksi edes huomannut. Myös monet kaverini käyttävät minusta nimeä "Paavi", ei tosin yksikään opettaja vielä. Pienen alkukirjaimen syytä en tiedä, olisihan se tyylikkäämpi ehkä isolla, mutta enään sitä ei voi muuttaa.

Joskus käytän myös "Morlock" nikkiä, tosin yleensä vain nettipeleissä nykyään. Sen nappasin ainakin simsponeista kerran, kun Homer huudahti: "I'm going to be the king of the morlocks!" Kai se on sitten jostain Star Trekistä tai jostain sen tapaisesta alunperin.:)

EDIT: Olisin muuten laittanut jo melkein lippikseenkin "Paavi"-nimen, mutta kun ryökäleen Ullavalaiset uskovaiset kieltäytyivät laittamasta sitä, oli tyydyttävä Paavoon.
 
Tämä on lyhenne toisesta nickistäni, jota käytän tiltissä. Se onkin sitten jo toisen nickin tarina...
 
Ennen hallitsin CS:ssä eewokinkosto nickillä...
Nickki rupesi tyrpimään joten päätin ottaa oman nimeni käyttöön, valitettavasti Jussi oli melkein jokaisessa paikassa varattu. Joten lisäsin "Man" loppuun, koska olenhan mies =)

Ja eräät henkilöt vittuilevat nickilleni etc Jussi"?"Manne
;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Mikko
Nimeni: Mikko Hiltunen.. eli kuka arvaa mista vetasin nickini? (arvaajalle palkinto)

Vetäsit sen etunimestäsi. Koska tämä palkinto lähetetään? ;)
 
Nickki oli ennen aaltojp (koska aalto on sukunimi ja J ja P on etunimien ensimmäiset kirjaimet), mutta unohdin aina sen salasanan nii vaihdoin sen sitte wavejp(wave=aalto), myös waveman nickki löytyy jostain. Nyt olen kyllä harkitsemassa Weivi nickin käyttöön ottoa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Koala
Minäkin olen laiska ja yleensä laiskottelen vuorokaudessa noin 22 tuntia ja lopun ajan katson telkkaria.
Ja television katselu ei ole laiskottelua, vaan raskasta työtä? ;)</offtopic>
 
Oma nickini minulla on ollut käytössä jo vuosia ja melkein joka paikassa. Joskus vuosia sitten kun Doom oli kova sana (olin silloin muistaakseeni 9-luokalla), pelailimme sitä deathmatchina koulumme ATK-luokassa. Jossakin välissä saman kentän tahkoaminen (shareware-versio) alkoi maistumaan hieman puulta, jonka seurauksena aloin rynnimään kaikkea liikkuvaa kohti pumpparin ja sahan turvin... Tapponi moninkertaistuivat äkkiä tämän uuden taktiikan ansiosta ja eräs kaverini huusi jotakuinkin näin: "Tuo perkelehän rynnii kuin joku puhveli, vailla järjen häivää!" :D Tuosta se sitten jäi päälle... Joissakin paikoissa on myös nickinä VeliPuh, joka on anagrammi puhvelista...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Griever
Ja television katselu ei ole laiskottelua, vaan raskasta työtä? ;)</offtopic>
Juu, monesti kun olen yöllä katsonut telkkaria olen jopa pyörtynyt väsymyksestä.:eek:
 
Mun nicki tulee elokuvasta nimeltä Shaft. Siitä uudemmasta missä on Samuel L. Jackson. Siinä on semmoinen pahis ku Peoplez Hernandez joka puhuu älyttömän hassulla tavalla. Se jäi vain mieleen. Muuten elokuva onkin todella kalkkuna. Vanhat 70-luvun Shaftit sen sijaan jyrää!
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan bryanfury80
Juu tää tulee voitte varmaan arvata mistä pelistä ja satun olemaan kyseisen pelisarjan armoton kannattaja ja jopa kohtalaisen hyvä pelaaja. -80 on syntymävuoteni sitten. :p

Bring it on!. :) itselläni on nimilaatta joka väitää, että olen Tekken kuningas!

Oma nickini on tietenkin Austin Powers elokuvien todellinen tähti, ultra-paha Doctor Evil.
 
Ylös Bottom