Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Ei ole, mutta tuossa "Use Wi-Fi in Power Save Mode"-asetuksessa oli muistaakseni jotain hämäävää. Aikoinani kun asiaa yritin selvitellä, tästä tai jostain muusta oli netissä juttua että asetus toimii aivan päinvastoin kuin mitä tekstin perusteella voisi ymmärtää.
Piti ihan käydä katsomassa Vitan ohjekirjasta, miten tuo asetus toimii. Ja oikeassa olet, kuvauksen perusteella olen itsekin käsittänyt tuon väärin!

Your PS Vita system uses a power save mode to reduce battery consumption when connecting using Wi-Fi.
To connect using Wi-Fi with the power save mode disabled, tap the checkbox to remove the checkmark.
Eli jos asetus on valittuna, Wi-Fi-yhteyttä käytetään vähävirtaisemmassa tilassa, eli WLAN-radio huutaa vähemmän kovaa. Käytännössä tarkoittaa, että jos WLAN-yhteyden laatu on jo ennestään huono, ei tuon asetuksen ollessa päällä WLAN-yhteys välttämättä toimi lainkaan. Tuo ei siis liitykään itse Vitan unitilaan millään tavalla.

Mutta eipä sillä, vaikka tuo asetus on ollut itellä ruksimatta (eli langattomaan verkkoon on huudettu täysillä), on akku silti kestänyt itse laitteen ollessa unten mailla. Täytyypä katsoa, mitä tapahtuu, kun tuon valinnan ruksin kokeeksi päälle.
 
Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Eli tuo saattaa selittää sen miksi minulla näyttää wlan yhteys välillä yhtä "kaarta" vaikka modeemi on metrin päässä. Alusta asti ollut tuo use wi-fi in power save mode ruksittuna.
 
Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Molemmat laitteet omistan, joten voinen kantaa oman korteni kekoon.

3DS XL: Iso 3DS on ergonomisesti mielestäni erinomaisesti onnistunut. Laite sopii yllättävänkin hyvin käteen, ja taitettavuus on erinomainen ominaisuus. Akkukesto on hyvä ja pelivalikoima laaja. 3D itsessään toimii joissain peleissä erinomaisesti, joissain ei ollenkaan. Itse en pidä 3D:tä päällä lähes ikinä. Laite on erinomainen nimenomaan pelaamiseen, kaikkeen muuhun se onkin sitten jotakuinkin kelvoton. Kamerat ovat todella huonot (vaikka ottaakin 3D-kuvia), nettiselain surkea, elokuvia ei ilman netflixiä laitteessa pahemmin katsele, eikä musasoittimeksikaan laiteesta ole. Näiden ominaisuuksien takia tuskin kukaan laitetta ostaa. Laite tuottaa ihan mukiinemenvää grafiikkaa, mutta toisen tatin poisjättö kummastutaa. Aina sitäkään ei kuitenkaan kaipaa.
3DS on ensimmäinen nintendoni, joten olen enemmän kuin tyytyväinen päästessäni viimein Marion ja Pokemonin kimppuun muutenkin kuin emulaattorien kautta.

PS-vita on kuin vastakohta 3DS:lle. Laite on suurinpiirtein samankokoinen kuin 3DSxl suljettuna, mutta mahtuu taskuun huonommin sauvojensa takia. Laitteen ergonomiassa ei olla onnistuttu yhtä hyvin, ja ainakin itsellä puutuu molemmissa käsissä pikkurilli ja nimetön pitemmän pelailun jälkeen. Tiedä sitten pidänkö laitetta ollenkaan oikein kädessä. Akkukesto Vitalla on yllättävänkin hyvä, kun ottaa huomioon näytön laadun ja millaista grafiikkaa se pystyy toistamaan. Myös Vitalle löytyy hyviä pelejä, ja esimerkisi Unchartedia pelatessa tuntuu utopistiselta että tuo pieni laite pyörittää sitä niin hyvin. Pelien lisäksi Vita on erinomainen multimediavehje, sisältäen kohtalaisen kameran, hyvän nettiselaimen(mm. youtube tuki), musiikkisoitiimen ja loistavan kuvanlaadun elokuville. Käyttöliittymä on kuitenkin heikosti suunniteltu, vaikka se onkin todella nopea ja sulava. Kaverit, viestit, partychat ovat kaikki omissa sovelluksissaan ja niiden välillä on seikkailtava vuorotellen. Muutenkin kaikki laitteessa olevat erikoisuudet löytyvät jo hyvätasoisesta puhelimesta, ja monin kerroin toimivampina ja sovellukset monipuolisempina. Moni voikin pohtia, että haluaako ostaa laitteen noiden ominaisuuksien takia, jotka oma kännykkä tekee todennäköisesti jo nyt paremmin.

Molemmat laitteet ovat kyllä erinomaisia. Tällähetkellä oma vaakakuppi kuitenkin kääntyy 3DS:ään. Tämä johtuu täysin kompaktimmasta rakenteesta ja siitä, että se pystyy tarjoamaan hieman erilaisemman pelikokemuksen. Myöskin se henkilökohtainen tosiasia, että mariota jne. ei muilla omistamillani laitteilla pääse pelaamaan, Killzonea pääsee myös kotikonsolilla. Myöskin Vitan multimedia ominaisuudet hoituvat kännykällä paremmin.
Vita ei kuitenkaan ole missään nimessä heikossa jamassa, vaan päinvastoin. Pitkässä juoksussa Sony on tehnyt oikeita päätöksiä: PS4 etäkäyttö, kovemmat tehot, tarkempi näyttö ja kaksi sauvaa voivat muutaman vuoden päästä kääntää tilanteen päälaelleen.

Loppujenlopuksi pelit ja laitteen hinta tulevat ratkaisemaan voittajan.
 
Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Kannattaa ostaa vitan grippi. Laite on ilman sitä kieltämättä kömpelö pideltävä. Omani ostin vitosella joten hintakin oli kohdallaan.
 
Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Ostin noin kuukausi sitten Vitan ja nyt iski sitten kauhea Mario kuume. Etsin tässä pari viikkoa 3DS XL:ää käytettynä, mutta hävyttömiä hintoja pyydeltiin. Kävin äsken hakemassa Anttilasta sitten uuden, missä oli Mario Kart mukana.

Vita on ollut kovalla käytöllä, pelit on olleet hyviä ja tänään saapui grippi jonka kanssa otekin on loistava. Kaikin puolin todella hyvä käsikonsoli.

3DS XL:n eka fiilis oli erittäin blaah. Olisi ehkä jäänyt ostamatta kun olisi malttanut käydä jossain kokeilemassa. Tuo "tatti" on aivan kauhea, näyttö ei ole mitenkään erinomainen, kosketusnäyttö on valovuoden jäljessä Vitan vastaavaa. Koittelin sitten Mario Kartissa ja New Super Mario Brossissa tuota 3D efektiä. Ensinnäkään en koe kummassakaan siitä mitään etua, jälkimmäisessä jopa koko grafiikka on yhtä utua 3d päällä. En kyllä muutenkaan edes saa oikein mitenkään tuosta 3D-efektiä. Tosin jo tällä 5min käytöllä on nyt sellainen olo kuin olisi tuijottanut aurinkoon. Silmät harittaa ja sattuu, eikä näe mitään. Huonoa oloakin iskee. Eli ei 3D sovi kyllä mulle yhtään..

Ilmeisesti ei tosiaan tuo 3DS tue edes suomenkieltä, tai en ainakaan löytänyt. Aikalailla pettymys on Vitan jälkeen tuo 3DS XL, mutta sen verran koitin tuota NSMB Mariota, että kyllä noiden "2d" marioiden parissa varmasti viihtyy tovi jos toinenki.
 
En kyllä muutenkaan edes saa oikein mitenkään tuosta 3D-efektiä. Tosin jo tällä 5min käytöllä on nyt sellainen olo kuin olisi tuijottanut aurinkoon. Silmät harittaa ja sattuu, eikä näe mitään. Huonoa oloakin iskee. Eli ei 3D sovi kyllä mulle yhtään..

Aika monella menee muutama kokeilukerta ennen kuin silmät tottuu 3D-efektiin, eli en vielä yhden illan pelailun jälkeen tuomitsisi sitä. Mullakin tuntui alkuun "sumenemista" kun pelaamisen jälkeen käänsi katseen muualle, mutta muutaman session jälkeen ei enää (enkä nyt totuttuani efektistä enää luopuisi). Ja se säätöpalkki pitää olla omille silmilleen sopivalla kohdalla, enempi ei välttämättä ole parempi.
 
Sama täällä. Testasin 3DS:ää Tokiossa Japanin julkaisupäivänä ja tuntui, ettei kuvaa ei voi katsella kauaa. Myös varjokuva häiritsi. Muutaman pelikerran jälkeen 3D kuvan katseleminen oli täysin yhtä mukavaa, mitä 2D kuvan ja omasta 3DS:stä voisi ihan surutta ottaa koko 3D säätönapin pois :)
 
Vastaus: Nintendo 3DS vs. PlayStation Vita

Perun hieman sanoja 3d:n osalta. Toimistossa töissä koitin, ja koitti muuten noin 10muutakin ihmistä. Niistä yksi sano et ei oo varma näkeekö 3d:n..ehkä näkee. Muut ei nähnyt..utua kylläkin.

Kotona nyt pari tuntia takana pimeässä olohuoneessa ja 3d on oikein mukava eikä satu silmiin. Eli valoisassa toimistossa ei toiminut. :S

Ensifiilis oli, että Vitalla on huonompi pitää kädessä,mutta kyllähän parin tunnin jälkeen alkoi krampit 3ds:lläkin. Ja edelleen tuo tatti, levy mikä lie on järkyttävä. Onneksi Mario tuntuu hienolta N64 marion jälkeen, joka ok edellinen kosketus. :)
 
Vastaus: Nintendo 3DS

Mitä tässä nyt on 3DS XL omistajuutta takana, 1,5viikkoa? Lynkkauksen uhallakin on pakko tulla marmattamaan.

Laite on loppupeleissä umpisurkea:
- Kapasitiivisessa maailmassa tuo resistiivinen näyttö on tuntumaltaan järkyttävä, vaikka kynän takia se siinä onkin.
- 1,5viikon jälkeen ei kynä enää tahdo pysyä kolossaan
- Laite tuntuu todella lelulta ja halvalta vs. Vita
- Kuka insinööri tuon volume napin tuohon on pistänyt, kokoajan liukuu nollille kun sormi painaa siihen.
- 3D ominaisuutta olen oppinut katsomaan, mutta omissa silmissä tuo efekti on nurinkurinen vrt. 3d töllöt laseilla. Töllöissä kuva on tullut ulos ruudusta ja tässä 3d alkaa ruudusta ja menee "sisäänpäin". En ole kyllä ollenkaan vakuuttunut tuon tarpeellisuudesta.
- 3D katselukulma olematon, ja käsikonsolissa liikettä on kokoajan niin paljon, että 3D katoaa.
- Kynä on onnettoman lyhyt ja muutenkin todella huono käteen
- Ei vielä ole tullut 8 pelaamassani pelissä hyötyä kahdesta näytöstä, jotenkin väkisin joka pelissä sitä hyödynnetään. Vitan tyyppinen yksi kosketusnäyttö meininki tuntuu paremmalta.
- Omiin isoihin käsiin ei sovi, vartin pystyy pelaamaan ja sormet kramppaa, löytyykö tähän grippejä, joita esim Vitalle on?
- Pelitarjonnasta ei ole löytynyt oikein mitään itselle, poislukien Mariot ja lapsille Nintendogs.
- Törkeää myydä tuote ilman latauslaitetta.
- "Tatti" tai mikä lie liukulevy on järkyttävä vaikka en Vitan tattejakaan hyvinä pidä, niin on tämä ihan pohjanoteeraus. Ristiohjain taas on sijainnissa johon peukalo ei taivu.
- Sarana on todella väljä (aikanaan olen omistanut DS:n hetken ja siinä oli yhtä huono), tämäkin liike pilaa 3D:n lopullisesti.
- 3D valokuvat ois siistit..jos kamerat ois edes siedettävät laadultaan.
- Olkanappien tuntuma on pahempi kuin euron leluissa.
- Käyttöliittymä on surkea ja hidas, ja eikö Nintendo tosiaan ainoana isona konsolivalmistajana saa suomea tungettua noihin.
- Kauppapaikka on jäätävän hidas, sieltä on hankala löytää mitään..olen vieläpä luullut Sonyn kauppapaikkaa huonoksi, mutta tämä..huh huh.

Eipä tästä laitteesta oikein löydy mitään hyvää sanottavaa ihan oikeasti. Aikanaan tosiaan DS:n olen omistanut, mutta luulin kaiken kehittyneen ja mikään ei ole muuttunut. Toki ostin koneen vain Mario kuumeeseen ja Mario nautintoja olen saanutkin kaikesta huolimatta. Vaimo ja lapsetkin tykkää Nintendogsista. Eli tavallaan sain sen mihin laitteen ostinkin, mutta ei se näin susi saisi olla.

Onneksi syksyllä tuli ostettua Vita. Pelejä pilvin pimein mitä tulee pelattua, ps plussalaisena ilmaisia pelejä tarjolla kokoajan, laite kaikin puolin laadukkaampi ja jopa ilman grippiä pystyy pitämään kädessä.

Enkä nyt haluaisi sitä lynkkausta, enkä varsinkaan 3DS fanien vihoja niskaan, oli vain pakko purkaa tämä turhautuneisuus kun oikeasti luulin Nintendon osaavan käsikonsolimarkkinat. :(
 
Vastaus: Nintendo 3DS

Ne on ne pelit. Laite on samaa tasoa kuin DS eli 10v vanhaa tekniikkaa (plus 3d). Toisaalta jos ei ois koskaan kokeillukkaan jotain iPadia niin ehkä ei haittais. Mutta Nintendo tekee maailman parhaat pelit niin pakkohan se on ostaa ja pelata myös 3DS:llä.

Ja onhan siellä Streetpassia yms uusia innovaatioita mitä Sonylta on turha odottaa.
 
Vastaus: Nintendo 3DS

Ärsyttää vaan moiset streetpassit kun kotona maaseudulla pelaa. :)

Ihmettelin kyllä myös esim Marioissa tuota tallentamista. Aina siitä tulee erikseen kuitattava ilmoitus..miksi ei voi taustalla suorittaa sitäkin.

Ja ei siinä mitään jos tekniikka on 10v vanhaa, mutta luulis laatuun ja materiaaleihin tulleen parannusta. :S
 
Vastaus: Nintendo 3DS

On itsekkin todettava, että koko 3DS konsoli "sarja" on niitä harvoja nintendon konsoleita joissa laatu/hinta suhde on päin helvettiä. Vuoden 2011 umpisurkea pelitarjonta joka oli koitua koko laitteen tuhoksi, näkyy vielä tänä päivänäkin. Vaikka Nintendon omien sarjojen avulla konsolia on jälleenmyyjille kipattu yli 30 miljoonaa kipaletta, niin siitä huolimatta kolmannet osapuolet ovat melkein hylänneet kokonaan 3DS:än.

Onneksi Omenaraato ei ole kokeillut alkuperäistä 3DS:ää, jossa laatu oli aika.... huonoa.:(
 
Nintendo 3DS

On itsekkin todettava, että koko 3DS konsoli "sarja" on niitä harvoja nintendon konsoleita joissa laatu/hinta suhde on päin helvettiä.

Okei. Mitä helvettiä?

Konsoli, jolla on mm. Mario Kart 7, pari Professor Laytonia, Inazuma Eleven 3, NSMB2, Zelda: OoT, Paper Mario, Fire Emblem, Mario 3D Land, Donkey Kong Country Returns, Shin Megami Tensei IV, SMT: Devil Summoner Soil Hackers, Etrian Odyssey 4, Pokemon X/Y, Pullblox/Fallblox, Luigi's Mansion 2, Ace Attorney, Mario&Luigi: Dream Team, ladattavana kymmenittäin vanhoja 10/10 pelejä Metroidista Zeldaan ja pelattavissa on myös koko DS:n käsittämättömän huikea pelikirjasto. Lähiaikoina tulossa vielä uusi Zelda, Bravely Default, Mario Golf, ja lista ei näytä hiipumisen merkkejä, päinvastoin.

Eihän tästä konsoli juuri parane, jos pitää esim. tasoloikista, kartingista, (japsi)roolipeleistä, strategiasta, seikkailusta, puzzleista tai oikeastaan lähes mistä genrestä vaan. Tietenkin uusimpien codien ja fifojen ystävät varmasti pettyvät.
 
Kyse oli konsolista..ei sen peleistä. Konsoli itsessään on hinta/laatusuhteiltaan todella huono,

Ja eipä kyllä tuosta sun listasta mulle kyllä uppoa kuin nuo Mariot. Ja jos seikkailemaan haluan, otan ennemmin Vitan ja Unchartedin messiin jonka sai ilmaiseksi ladata.
 
Nirvuuttajahan oli nimenomaan huolissaan 3rd party tuen puutteesta. Ja riippumatta mikä sinulle tai minulle uppoaa, näyttää 3DS:n nykytila ja tulevaisuus oikein valoisalta. Pelattavaahan konsolilla riittää julmetusti.
 
Ja huolimatta pelitarjonnasta, itse konsoli ilman pelejä on todella huono hinta/laatusuhteeltaan. Se on huonosti valmistettu, huonoista materiaaleista ja huonolla muotoilulla. Ja siitä tässä ihan alunperin oli kyse.
 
Höpöhöpö. Konsolihan, erityisesti 3DS XL, on parannettu versio DS:stä. Lisägripeillä konsolista saa todella mukavan pelata (samanlaista käytän myös Vitassa, joka on ergonomialtaan ihan yhtä "huono" kuin 3DS ilman grippiä). XL-versiossa en ole huomannut mitään huonosti valmistettua - saatika huonoja materiaaleja - verrattuna mihin tahansa käsikonsoliin. Miten nämä huonot materiaalivalinnat ja "huono valmistus" käy ilmi? Itse en ole huomannut moista ja pelaan valtaosan peliajastani käsikonsoleilla. Juuri vertailin niitä: minulta löytyy käsikonsoleista kotoa tällä hetkellä PSP, PS Vita, 2xGBA Micro, GBA SP (AGS-101), 3DS, 2x3DS XL. Vertailussa 3DS ei hävinnyt pätkän vertaa vaikkapa PS Vitalle. 3DS on ihan tavallisen oloista muovia, joka ajaa asiansa 100%:sti. Ihan samalla tavalla kuin vaikka PS3- tai XO-pädi.

Edit. Alkuperäisessä 3DS:ssä oli pari lastentautia, mutta ne kaikki onneksi korjattiin seuraavaan iteraatioon.

Edit 2. Löytyy minulta tietenkin myös 2xDSi XL, jotka jostain syystä unohdin listalta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendo 3DS

Tuollahan ne ylempänä listasin.

Mutta sarana ei saisi notkua, vaan olla jämäkkä, muovi on vitaan nähden todella halvan ja lelun oloista. Kosketusnäyttö on surkea, johtuen resistiivisestä tekniikasta, kynä ei pysy kolossaan, olkanäppäimet on sitä luokkaa ettei edes tarjoustalon leluissa ole noin halvan oloisia viritelmiä.
Volumensäädin sijainniltaan surkea. Liukulevy kauhea vrt vitan huonot tatit. Muutkin näppäimet "heiluu" kolossaan eikä ole laadukkaan oloiset. Käytännössä kaikki mahdollinen on tehty huonomman oloisesti.

Tämä on vähän kuin vertaisi VW konsernin autoa Toyotaan sisustan materiaaleissa.
 
Minun molemmissa 3DS XL:ssä on jämäkät saranat. Ei ongelmaa. Muovi on sisäpuolelta asiansa ajavaa mattamuovia, viisari ei tämän suhteen värähdä suuntaan eikä toiseen. Muovi on erilaista kuin Vitassa, mutta tällaisena paljon pelaavana, tavallisena kuluttujana, en osaa millään perusteella nostaa Vitan muovilaatua jotenkin 3DS:n yläpuolelle. Ei, kiiltävä ja liukkaampi muovi ei ole itseisarvoisesti parempi, vaan käytettävyydeltään jopa huonompi. Kumpikaan ei ole toistaan halvemman tuntuista, tosin en tunne eri muovilaatujen markkinahintoja niin joudun olemaan tässä ainoastaan subjektiivisen näkemyksen varassa.

Kosketusnäyttö on ollut erinomaisen toimiva jokaisessa pelissä, jota olen pelannut. Niin se on ollut Vitassakin, mutta "teräväkärkisellä" styluksella pelaaminen on joka tapauksessa miellyttävämpää kuin Vitalla. Näytön tekniikka on täysin toissijaista, toimivuus peleissä on kaikki kaikessa.

Stylus on pysynyt minulla kolossaan erinomaisesti. Kertaakaan en ole muuta huomannut. Olkanapit ovat asiansa ajavat, eivät niin hyvät kuin Vitassa mutta eivät mitenkään huonot. Satojen pelituntien aikana en ole koskaan edes ajatellut asiaa, joka kertoo siitä että ne ovat vähintäänkin neutraalit, ja ainakaan hinta/laatusuhteeseen ne eivät kerta kaikkiaan vaikuta mitenkään.

Vitassa on volumensäätö paljon huonommassa paikassa, vaikkakin kaksi erillistä nappia on parempi ratkaisu kuin liukusäädin. En tosin edes ymmärrä, mitä helvetin merkitystä jonkun volumesäädön sijoittelulla konsolissa on, se kun niitä kaikkein vähimmällä käytölä olevia namiskoja ja siten riittää, että se on jossain sivussa. En ymmärrä miten vasen sivu voi olla jonkun mielestä huono sijainti, siihenhän pääsee vasemmalla peukalolla todella kätevästi kiinni, toisin kuin Vitassa.

Liukulevy on erilainen ratkaisu kuin Vitassa, mutta en taas herra paratkoon näe mitään yhteyttä sen ja konsolin rakenteellisen hinta/laatusuhteen välillä. Liukulevy on niin hyvin toteutettu, kun voisin kuvitella liukulevyn pystyttävän toteuttamaan. Se on mukava, helppokäyttöinen ja toimii oikeastaan kaikissa peleissä paitsi tarkkuutta vaativissa tasoloikissa, jotka vaativat ristiohjaimen käyttöä. Sama tosin päteee myös Vitaan. Jotain JRPG-maailmankarttahaahuilua teen mieluummin liukulevyllä kuin Vitan tatilla.

Kummassakin 3DS XL:ssäni on oikein hyvät ja laadukkaat napit. Verrattuna mihin tahansa omistamaani käsikonsoliin. Laatuvaikutelma on muutenkin samaa tasoa kuin Vitassa. Edelleenkään, kiiltävä krumeluuri ei tee jostain tuotteesta hinta/laatusuhteeltaan paremman oloista.

Minulle sekä Vita että 3DS XL:t ovat jämäköitä, laadukkaan tuntuisia ja käytettävyydeltään ensiluokkaisia konsoleita (jotka molemmat tosin tarvitsevat ylimääräisen gripin ergonomian parantamiseksi huonosta todella hyväksi). En voi mitenkään ymmärtää moitteita XL:n huonosta laadusta, koska kun vertaan sitä muihin omistamiini käsikonsoleihin, ei XL eroa - ainakaan negatiivisesti - niistä yhdestäkään.
 
Vastaus: Nintendo 3DS

Minun molemmissa 3DS XL:ssä on jämäkät saranat. Ei ongelmaa. Muovi on sisäpuolelta asiansa ajavaa mattamuovia, viisari ei tämän suhteen värähdä suuntaan eikä toiseen. Muovi on erilaista kuin Vitassa, mutta tällaisena paljon pelaavana, tavallisena kuluttujana, en osaa millään perusteella nostaa Vitan muovilaatua jotenkin 3DS:n yläpuolelle. Ei, kiiltävä ja liukkaampi muovi ei ole itseisarvoisesti parempi, vaan käytettävyydeltään jopa huonompi. Kumpikaan ei ole toistaan halvemman tuntuista, tosin en tunne eri muovilaatujen markkinahintoja niin joudun olemaan tässä ainoastaan subjektiivisen näkemyksen varassa.

En ota kantaa kiiltävään tai mattaväritykseen, sillä ei ole mitään väliä. Jos laitetta hiemankaan vääntää, puristaa, koputtaa tms. niin laite natisee ja kuulostaa huomattavasti ohkaisemmalta muovilta ja lelummalta. Kaikin puolin ero tuntuu kuin iPhonen lasikuoren jämäkkyys ja Lumian muovikuoren lelumaisuus.

Kosketusnäyttö on ollut erinomaisen toimiva jokaisessa pelissä, jota olen pelannut. Niin se on ollut Vitassakin, mutta "teräväkärkisellä" styluksella pelaaminen on joka tapauksessa miellyttävämpää kuin Vitalla. Näytön tekniikka on täysin toissijaista, toimivuus peleissä on kaikki kaikessa.
Resistiivinen näyttö ei toimi koskaan likimainkaan samalla tavalla kuin kapasitiivinen. Toki kynällä pelatessa resistiivinen on lähes välttämättömyys. En vain ymmärrä koko kynän pointtia, kun samat asiat sais tehtyä sormella paremmin, kun pelit suunniteltaisiin siten. Sillon voitaisiin vaihtaa resistiivinen näyttö kapasitiiviseksi. Kynän käyttö on todella ärsyttävää ja 2000luvun alkuun sijoittuvaa touhua.

Stylus on pysynyt minulla kolossaan erinomaisesti. Kertaakaan en ole muuta huomannut. Olkanapit ovat asiansa ajavat, eivät niin hyvät kuin Vitassa mutta eivät mitenkään huonot. Satojen pelituntien aikana en ole koskaan edes ajatellut asiaa, joka kertoo siitä että ne ovat vähintäänkin neutraalit, ja ainakaan hinta/laatusuhteeseen ne eivät kerta kaikkiaan vaikuta mitenkään.
Minulla ei. 8 peliä omistan ja vain Nintendogs vaatii kynää. 1,5viikon jälkeen kynä on todella löysä koloonsa, eikä tahdo siellä pysyä kunnolla. Samanlaista ongelmaa oli aikanaan DS:ssä joka mulla oli vuosia sitten.

Vitassa on volumensäätö paljon huonommassa paikassa, vaikkakin kaksi erillistä nappia on parempi ratkaisu kuin liukusäädin. En tosin edes ymmärrä, mitä helvetin merkitystä jonkun volumesäädön sijoittelulla konsolissa on, se kun niitä kaikkein vähimmällä käytölä olevia namiskoja ja siten riittää, että se on jossain sivussa. En ymmärrä miten vasen sivu voi olla jonkun mielestä huono sijainti, siihenhän pääsee vasemmalla peukalolla todella kätevästi kiinni, toisin kuin Vitassa.

Vähemmällä käytöllä oleva näppäin! Nimenomaan! Siksi Vitan napit on loistavasti sijoiteltu. Ei vahinkopainalluksia tms. Minun otteellani 3DS XL:stä (samoin kuin vaimon ote) on sellainen, että pelatessa sormi vetää äänet nollille ihan jatkuvasti. Mariota pelatessa tätä tapahtuu 3-4 kertaa kentässä. Melkein täytyisi teipillä sitoa säädin oikeaan kohtaan. Pahin mahdollinen sijainti volumen säädölle. Kaksi erillistä nappia ei aiheuttaisi ongelmia tuossakaan sijainnissa.

Liukulevy on erilainen ratkaisu kuin Vitassa, mutta en taas herra paratkoon näe mitään yhteyttä sen ja konsolin rakenteellisen hinta/laatusuhteen välillä. Liukulevy on niin hyvin toteutettu, kun voisin kuvitella liukulevyn pystyttävän toteuttamaan. Se on mukava, helppokäyttöinen ja toimii oikeastaan kaikissa peleissä paitsi tarkkuutta vaativissa tasoloikissa, jotka vaativat ristiohjaimen käyttöä. Sama tosin päteee myös Vitaan. Jotain JRPG-maailmankarttahaahuilua teen mieluummin liukulevyllä kuin Vitan tatilla.

Laadullisesti tuo liukulevy on heppoisen oloinen ja minkäännäköistä tarkkuutta sen kanssa ei voi saada. Tuntuu, että on halvin mahdollinen kyhäelmä tungettu pakosta, jotta on saatu "tatti" tuotua Nintendolle. En ole mitään näin huonoa viritelmää missään ohjaimesta nähnyt tähän asti.

Kummassakin 3DS XL:ssäni on oikein hyvät ja laadukkaat napit. Verrattuna mihin tahansa omistamaani käsikonsoliin. Laatuvaikutelma on muutenkin samaa tasoa kuin Vitassa. Edelleenkään, kiiltävä krumeluuri ei tee jostain tuotteesta hinta/laatusuhteeltaan paremman oloista.
Edelleenkään sillä ei ole mitään väliä onko kiiltävää vai ei, tuntuma vain on hanurista ja materiaali huonon oloista ja halvan oloisella tarkoitan laaduttoman oloista muovia.

Edit:

Miten tuota näytön saranaa voit pitää jämäkkänä:
http://youtu.be/jv6D-LCW9lE
Normaalisti pelatessa kädet liikkuu sen verran, että tuo näyttö pääsee elämään kokoajan ja näytön heilumisen vuoksi 3D efekti menee piloille, joka aiheuttaa pään ja silmien särkyä. Vammaisessa asennossa kun sormella tukee näyttöä, ongelmaa ei ole.

Mitä muistelen omaa DS:ää aikanaan ja muita DS:iä mitä olen päässyt testaamaan joskus, niin samanlaisia ovat olleet. Ja tuollainen ei saisi olla, mutta johtuu vain ja ainoastaan halvasta rakenteesta. Näytön pitäisi lukittua täysin niihin ennalta määritettyihin kohtiin, eikä olla löysänä.
 
Ylös Bottom