Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo Switch

Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

En ole seurannut NX liiemmin mutta onko se edelleen mahdollista että NX voisi hyödyntää muita laitteita pelien pyörittämiseen? Esim. vaikkapa kaksi NX ajetaan rinnakkain pelin graafisen tai fysiikan laskemisen helpottamiseksi vai onko tämä jo kumottu?
 
Tuskin on kumottu, joskaan tuskin sitä järin monessa pelissä käytetäänkään, varsinkin noissa mainitsemissasi tapauksissa pullonkaulaksi osoittautuisi todennäköisesti laitteiden välinen yhteyden nopeus, eli korkeintaan voisi olla Xbox 360:n Forza -pelisarjan monen näytön tuki.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Uusia huhuja NX:n ominaisuuksista:
Geno, who spoke to Dual Pixels about the NX, has leaked information about new Pokemon games, the PS4’s specs and Microsoft’s Hololens in the past that all turned out to be true. There’s still reason to be suspicious (and indeed it’s entirely possible that their previous leaks were educated guesses), but for what it’s worth, these are the six bits of info they have provided:

  • The NX will feature a HDMI dongle that can plug into any HDMI port. The NX will use a more advanced version of the streaming technology in the Wii U.
  • The analogue sticks have full haptic feedback, so, for instance, if you hit a wall in a game you may feel some resistance from the stick back in the other direction.
  • It can Bluetooth synch with any device, allowing you to answer phone calls or respond to texts through the console.
  • It’ll be comparable in power to the Xbox One, and has thus far proven extremely easy to develop for.
  • It will have social features that expand beyond existing AR, multiplayer and StreetPass applications. Pokemon Go will serve as a good example of what the NX will do with social gaming.
  • It’s designed to be very easy to use, and looks like a cross between a Nintendo console and something Samsung would make.
Again, it’s worth emphasizing that none of this should be taken as confirmation of what the NX would be like, it’s all rumoured at this point. At the same time, none of it sounds particularly far-fetched.

https://www.vg247.com/2016/02/29/rumour-numerous-nx-details-leak/

Mukana on kyllä aika erikoisiakin väitteitä:
The closest in terms of “power” it gets to is the Xbox One, but an app idea is Wii U x50 and Playstation Vita x100. The key is that all the tech is exactly the same hardware layout as the PS4 and Xbox One which then combine it with the OS’s strong emulation functions and compiler means that any game that can run of a Playstation 4 or Xbox One can easily run on the NX with near-zero modification to the original source code, especially if it runs in Android OS or Unreal Engine 4. This is allegedly why Nintendo has given out the dev kits so late, as one 3rd Party dev put it “It’s the easiest device we’ve ever developed for. You just take your code, compile it and it works.”
http://dualpixels.com/2016/02/27/rumor-new-information-on-next-gen-nintendo-nx-console/
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Olisihan tuo hulppeata, jos nuo tiedot pitäisivät paikkansa. Sormet ristiin, että olisi edes osittain totta.

Edit. Niiiiiiiin, siis tehoista en tiiä, mutta muuten ei ominaisuudet noin paperilla kuulosta pahalta. Hirveästi en jaksa silti tästä ilakoita tai nyrpistää nenää, ennen kuin tulee sitä virallista tietoa jostain suunnasta.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Nintendo se vaan jaksaa edelleenkin "yllättää". Jos tuo väite, että "NX on suunnilleen Xbox Onen tehoinen" pitää paikkaansa, niin eihän Nintendo tosiaan taas ole tehoissa mitattuna kuin sen noin 3 vuotta myöhässä vähintään. Tehot eivät tietenkään ole kaikki kaikessa ja varmasti Xbox Onen teholuokalla saa aikaan oikein kivannäköisiä Marion ja Zeldan seikkailuja, mutta silti.

Kun Nintendolla kerran sitä rahaa tuntuu olevan niin ettei paskalle taivu, niin miksi, oi miksi, ne eivät täräytä markkinoille sellaista tehomasiinaa, joka vetäisi sitten puoleensa nuo isotkin AAA-nimikkeet? Siinä olisi syytä minullakin ostaa Nintendon laite, jos sillä voisi pelata niin Nintendon omat kuin myös nämä nykypäivän muutkin suurpelit, jotka nykyään loistavat poissaolollaan Nintendon laitteilla.

Nyt on taas vaarana se, että seuraavastakin Nintendon kotikonsolista tulee pienen piirin laite, jolla "pelataan vaan Mariota ja Zeldaa"...
 
Ei ole järkeä lähteä kesken konsolisukupolven julkaisemaan merkittävästi tehokkaampaa laitetta kuin kilpailijoilla. Kun Nintendolla on muutenkin nykyään vaikeaa säilyttää 3rd partyjen kiinnostusta, niin olisi todella epätodennäköistä että 3rd partyt lähtisivät tekemään NX:lle (mikäli siiä olisi ratkaisevasti enemmän tehoja) ultimaattisinta versiota jostain multiplattarista, kun sitten joutuisivat sitä downgrademaan kahdelle eri konsolille, joille myös pitäisi vielä optimoida peliä erikseen. En toki ole asiantuntija, mutta ymmärtääkseni se paremman grafiikan tuottaminen maksaa myös enemmän ja tuskin yksikään 3rd party olisi innoissaan alkamassa sijoittamaan enemmän rahaa juurikin Nintendon konsolin versioon pelistään. Se, että tehoja on saman verran ja käyttöjärjestelmän emulointi mahdollistaa (kuten tekstissä luki) minkä tahansa PS4:llä/XOnella pyörivän pelin toimimisen lähes ilman muutoksia, on varmasti paljon järkevämpi keino alkaa houkuttelemaan 3rd partyja. Kovemmista tehoista siis hyötyisivät lähinnä Nintendon sisäiset ja 2nd party -kehittäjät ja tuskin ne paremman näköiset Mariot ja Zeldat saisivat ainakaan sinua NX:ää ostamaan (lähinnä sen perusteella mitä olen viestejäsi lukemalla ymmärtänyt kaikkien näiden vuosien aikana), jos 3rd partyt olisivat kuitenkin vain PS4:n tasoisia.

Itse en ole tehojen puolesta huolissani.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Kun Nintendolla kerran sitä rahaa tuntuu olevan niin ettei paskalle taivu, niin miksi, oi miksi, ne eivät täräytä markkinoille sellaista tehomasiinaa, joka vetäisi sitten puoleensa nuo isotkin AAA-nimikkeet?

Koska kaikki 3rd party pelitalot laittaisivat Nintendon laitteelle PS4/Xbox One -porttauksensa, oli masiina kuinka tehokas tahansa. Todennäköisesti komponenttien hinnat alkaa olemaan jo sillä tasolla, että ps4/Xbox one:n tehoisia konsoleita saa melko edullisesti kasattua, kiitokset kilpailijoiden tekemälle polun raivaukselle.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Kovemmista tehoista siis hyötyisivät lähinnä Nintendon sisäiset ja 2nd party -kehittäjät ja tuskin ne paremman näköiset Mariot ja Zeldat saisivat ainakaan sinua NX:ää ostamaan (lähinnä sen perusteella mitä olen viestejäsi lukemalla ymmärtänyt kaikkien näiden vuosien aikana), jos 3rd partyt olisivat kuitenkin vain PS4:n tasoisia.

Ainahan sitä voi toki unelmoida sellaisesta pelilaitteesta X, jolla voisi pelata Nintendon studioiden tekemät Mariot, Zeldat, Metroidit jne. ja siihen lisäksi myös kaikki 3rd party-pelitalojen tekemät kiinnostavat tuotokset. Siinä vaiheessa ei olisi enää väliä, lukisiko siinä laitteen päällä Sony vai Nintendo, koska tuo olisi se absoluuttisesti paras laite.

Nykyiselläänkin Nintendolla on sellaisia jokseenkin kiinnostavia pelisarjoja vajaa kädellinen, mutta se on sen verran vähän, ettei ole ollut tarpeeksi ostaa Nintendon laitetta. Taitaa olla aikamoista unelmointia kuitenkin, että edes jossain vaiheessa voisin pelata Unchartedia, Zeldaa ja Mariota yhdellä ja samalla laitteella ja sen varaan Nintendo taitaa laskeakin. Pysyttelemällä nykyisellä linjallaan se on edelleen se "uniikki" firma kolmikosta, vaikka markkinaosuudet menevätkin vain välillä ylös ja enimmäkseen ovat alhaalla.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Jos tuo siis on Xbox onen tehoinen käsikonsoli niin aika helvetin hyvä saavutus nintendolta.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Nyt on taas vaarana se, että seuraavastakin Nintendon kotikonsolista tulee pienen piirin laite, jolla "pelataan vaan Mariota ja Zeldaa"...

Jos NX:llä pelataan edes Mariota ja Zeldaa niin sekin on parannusta Wii U:sta. Wii U:llahan tilanteeksi näyttää muodostuvan, että laitteelle ei jää yhtäkään yksinoikeus-Zeldaa, kun uudesta Zeldasta tulee oletettavasti "parannettu" versio NX:lle.

Nintendon pitäisi siis ensisijaisesti saada se oma pelituotantonsa kuntoon. Se tarkoittaa sitä laajaa skaalaa ja myös pienempiä julkaisuja. Yksi Wiin vahvuuksia oli, että se sai todella kattavan sarjan Nintendo-julkaisuja heti ensimmäisenä vuotenaan: Zelda, Wii Sports, WarioWare, Excite Truck, Mario Party, Metroid Prime 3, Super Mario Galaxy ja muita Nintendon pelejä jo yhden vuoden sisällä laitteen julkaisusta third party -pelien ja Virtuaalikonsolin lisäksi. Sitä NX:kin tarvitsisi, laajaa valikoimaa laadukkaita ja monipuolisia pelijulkaisuja, yhdistellen uutta ja vanhaa. Jostain kumman syystä Nintendon myöhemmillä laitteilla tämä pelijulkaisujen määrä ja laatu ovat takellelleet pahasti, jopa siellä Virtuaalikonsolin puolella. Vaikka NX:n julkaisua ounastellaan nyt loppuvuodeksi, niin ei Nintendolla myöskään ole varaa julkaista sellaista raakiletta kuin 3DS ja Wii U olivat. NX tarvitsee tasaisen sarjan laatupelejä heti julkaisusta lähtien.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Ihan näin heittona. Millä todennäköisyydellä NX saattaisi sisältää samanlaisen maksullisen nettipelijärjestelmän, kuin kilpailijoilla?

Minä käytännössä olisin valmis hyppäämään Nipan kelkkaan saman tien, mikäli he jatkavat uuden konsolinsa kanssa vanhaa perinnettään (ei kuukausimaksuja) ja pulttaavat NX:lle ainakin yhden hyvän jaetulla ruudulla varustetun ajopelin ensimmäisen julkaisuvuoden aikana.
 
Alkuperäinen ilmoitus NX:stä ja alustojen välisestä tilipalvelusta sekä näiden vähittäinen avaus Nintendo Account / My Nintendo -palveluna antaisivat olettaa, että Nintendo ainakin yrittää löytää erilaisia jäsenyys- ja ansaintamalleja kuin kilpailijoilla. Veikkaan, että Nintendo ei lähde yrittämään mitään ainakaan suoraan samanlaista maksullista online-tilausta kuin nyky-PSN tai Xbox Live.

Huhuissahan on liikkunut, että NX:lle olisi tulossa jonkinlainen Mario Kart -peli jo lähellä julkaisua, ehkä samaan tapaan kuin Mario Kart 7 julkaistiin 3DS:lle ensimmäisen vuoden aikana. Toki kyseessä saattaa olla vaikka "Mario Kart 8 Remastered", mutta toisaalta Mario Kart 8:n alkuperäisestä julkaisusta on kulunut jo nyt kohta 2 vuotta, ja hypoteettisen Mario Kart NX:n kohdalla se olisi jo lähemmäs 3 vuotta.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Veikkaan, että Nintendo ei lähde yrittämään mitään ainakaan suoraan samanlaista maksullista online-tilausta kuin nyky-PSN tai Xbox Live.

Tämä olisi erittäin kiitettävää.

Huhuissahan on liikkunut, että NX:lle olisi tulossa jonkinlainen Mario Kart -peli jo lähellä julkaisua, ehkä samaan tapaan kuin Mario Kart 7 julkaistiin 3DS:lle ensimmäisen vuoden aikana. Toki kyseessä saattaa olla vaikka "Mario Kart 8 Remastered", mutta toisaalta Mario Kart 8:n alkuperäisestä julkaisusta on kulunut jo nyt kohta 2 vuotta, ja hypoteettisen Mario Kart NX:n kohdalla se olisi jo lähemmäs 3 vuotta.

Remasteroitu NX -versio Mario Kart 8 kävisi itselle ihan hyvin. Ehkä tämä on toive ajattelua, mutta jokin kolmannen osapuolen laadukas ajopeli olisi erittäin mukava lisä. :) Trackmania Turbosta ei kannattane edes haaveilla.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Mielenkiintoisia huhuja. Nintendolla lienee valtavat paineet onnistua uuden konsolinsa kanssa. Jos NX haukkaa kakkelia Wii U:n tavoin, näkisin firman tekevän "segat" ja ryhtyvän pelkästään softapuolen kehittäjäksi. Hyvä vai huono juttu? En tiedä, mutta sitten ainakin tulisi Mariot, Zeldat ja Metroidit Sonyn sekä Microsoftin alustoille.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Vaikka en laske itseäni miksikään grafiikkahuoraksi, olisin aika innoissani, mikäli NX pamauttaisi ruudulle näin kovaa karkkia.

[video=youtube;VUKcSiAPJoQ]https://www.youtube.com/watch?v=VUKcSiAPJoQ[/video]
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Jos NX:llä pelataan edes Mariota ja Zeldaa niin sekin on parannusta Wii U:sta. Wii U:llahan tilanteeksi näyttää muodostuvan, että laitteelle ei jää yhtäkään yksinoikeus-Zeldaa, kun uudesta Zeldasta tulee oletettavasti "parannettu" versio NX:lle.

Nintendon pitäisi siis ensisijaisesti saada se oma pelituotantonsa kuntoon. Se tarkoittaa sitä laajaa skaalaa ja myös pienempiä julkaisuja. Yksi Wiin vahvuuksia oli, että se sai todella kattavan sarjan Nintendo-julkaisuja heti ensimmäisenä vuotenaan: Zelda, Wii Sports, WarioWare, Excite Truck, Mario Party, Metroid Prime 3, Super Mario Galaxy ja muita Nintendon pelejä jo yhden vuoden sisällä laitteen julkaisusta third party -pelien ja Virtuaalikonsolin lisäksi. Sitä NX:kin tarvitsisi, laajaa valikoimaa laadukkaita ja monipuolisia pelijulkaisuja, yhdistellen uutta ja vanhaa. Jostain kumman syystä Nintendon myöhemmillä laitteilla tämä pelijulkaisujen määrä ja laatu ovat takellelleet pahasti, jopa siellä Virtuaalikonsolin puolella. Vaikka NX:n julkaisua ounastellaan nyt loppuvuodeksi, niin ei Nintendolla myöskään ole varaa julkaista sellaista raakiletta kuin 3DS ja Wii U olivat. NX tarvitsee tasaisen sarjan laatupelejä heti julkaisusta lähtien.

HD kehitys tuli Nintendolle uutena juttuna Wii U:n myötä. Ehkä nyt ollaan paremmin valmistautuneita. Sisäiset tiimit arvatenkin ovat olleet jo pitkään NX-kehityksen kimpussa. Lisäksi tarvitaan niitä apuja ulkoisilta kehittäjiltä eli Nintendon omat brändit ja laadunvalvonta yhdistettynä ostoapuihin.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Lisää tyystin vahvistamattomia huhupuheita: Odotetun Beyond Good and Evil 2:n väitetään olevan NX-yksinoikeus.

In much the same fashion as Bayonetta 2, Nintendo is reportedly hoping to win audience goodwill by putting money into the development of the long-in-limbo sequel, in exchange for it being an exclusive to the NX.

Bearing in mind that Beyond Good and Evil was a critical success but a commercial failure, it seems like the title would be in a perfect position for this kind of move from Nintendo.

The rumor might also partially explain why in Tim Schafer and Michel Ancel's recent Devs Play for Beyond Good and Evil, Shigeru Miyamoto kept getting name-dropped (skip to 48 minutes) in Ancel's discussion of the sequel. The puzzle pieces have begun to align.

http://www.destructoid.com/rumor-nintendo-funding-beyond-good-and-evil-sequel-346059.phtml

Tämäkin huhu saattaa osoittautua huuhaaksi, mutta olisihan se hienoa...
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Lisää tyystin vahvistamattomia huhupuheita: Odotetun Beyond Good and Evil 2:n väitetään olevan NX-yksinoikeus.
Kuka omistaa sarjan oikeudet? Jännä jos Ubisoft kahlitsee jatko-osan vain yhdelle alustalle. Toki olettaen, että oikeudet kuuluvat ranskalaisfirmalle.
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Kuka omistaa sarjan oikeudet? Jännä jos Ubisoft kahlitsee jatko-osan vain yhdelle alustalle.
Toisaalta Rayman Legendsin piti olla Wii U -yksinoikeus, ja Michel Ancelin peli sekin. Ehkä miehellä on tavallista lämpimämmät välit Nintendon suuntaan?
 
Vastaus: Nintendon tuleva konsoli, NX

Ihokarvat nousi pystyyn tuosta huhuilusta. Olisi aikamoista, mikäli pitäisi paikkansa. Voin vain kuvitella sitä internetsien huudon ja räyhäämisen määrää! Pääasia kuitenniin, että saavat pelinsä tehtyä, oli alusta/alustat mikä/mitkä vaan.
 
Ylös Bottom