Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo Wii

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CHAOS
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Nintendon tulevaisuus riippuu nyt yksinomaan siitä, tapahtuuko pelialalla tai pikemminkin pelaajien keskuudessa vastareaktio GTA-tyyppisiä ja toisaalta FPS-tyyppisiä ultraväkivaltaisia pelejä kohtaan. Nintendo on ilmoittanut selkeästi, ettei se ole siihen junaan hyppäämässä vastaisuudessakaan. Toisaalta Nintendolla on ollut vaikeuksia olla sinut "lasten pelejä" tuottavana valmistajana, joten vähän on skitsofreenistä sillä osastolla. Nintendo lienee menettänyt osan nuoremmasta pelaajasegmentistä juurikin GTA-genrelle, joka vanhempien tietämättömyyden takia on ostanut aikaisemmin Mario-pelejä pelanneelle ikäluokalle K18-luokan pelejä. Ikärajojen parempi tiedostaminen saattaa johtaa siihen, että selkeämmin lapsille suunnatut pelit tekisivät vastaisuudessa paremmin kauppansa.

Kyllähän tuo Nintendo on jo jonkun aikaa pyrkinyt tuottamaan kaikenlaista sisältöä kaikille ikäryhmille. Resident Evil yksinoikeus ja eternal darkness ovat tästä tuoreimpia esimerkkejä. Tuo että nintendo ei halua tuottaa väkivaltaisia pelejä,ja koko "kiddie" imago on peruja ajoilta ennen Mortal Kombat 1:tä...

jhu sanoi:
Mielestäni Nintendo on todellakin vahvimmillaan yksinkertaisten mutta mukaansatempaavien (ja myös aikuista miellyttävien) pelien parissa, joista tietenkin Mario- ja Zelda-pelit Gamecubella ovat hyvä osoitus. Silti mielestäni Nintendo tekee väärin väheksyessään seuraavan sukupolven laitteistovaatimuksia, koska viime kädessä lapsillekin sen pelikonsolin ostaa tavallisesti isä, joka on hyvinkin kiinnostunut saamaan rahoilleen vastinetta erilaisten hilavitkuttimien muodossa. Itse pelikonsoliinhan ollaan selkeästi valmiita upottamaan rahaa satoja euroja, ja siinä joukossa "ysiysin" konsoli saattaakin näyttää lelulta, johon tuskin kannattaa mitään sijoittaa.

No Revolutionin kanssahan juuri on tulossa rahoille vastinetta erillaisten hilavitkuttimien muodossa. HD-resoluutioista ja miljoonista polygoneista isukki ei välttämättä ymmärrä sen hölkäsen pöläystä. Ja varsinkin jos laite ei ole tulossa hänelle itselleen niin epäilen vahvasti että ollaan valmiita upottamaan siihen se 500e. Ellei sitten isukki halua halpaa blu-ray soitinta siinä samalla tms...
Sen lisäksi että Nintendo haluaa erottua kilpailijoista, niin sen on _pakko_ keksiä joku muu linja kuin harware kilpavirittely, sillä edes niinkään varakkaalla firmalla kuin nintendo ei ole varaa tuollaiseen uhkapeluuseen. Sonykin tulee olemaan odotetusti äärimmäisen tiukilla taloudellisesti PS3:n kanssa...
 
Vastaus: Nintendo Revolution

xevious sanoi:
Tuo että nintendo ei halua tuottaa väkivaltaisia pelejä,ja koko "kiddie" imago on peruja ajoilta ennen Mortal Kombat 1:tä...
Nyt menee nillittämiseksi, anteeksi, mutta eikös SNES:in versio Mortal Kombatista ollut se ainoa veretön ja muutenkin 'siistitty'...?

...

No okei, väkivaltaa se turpaanveto on ilman veritehosteitakin... :rolleyes:
 
Vastaus: Nintendo Revolution

xevious sanoi:
Sen lisäksi että Nintendo haluaa erottua kilpailijoista, niin sen on _pakko_ keksiä joku muu linja kuin harware kilpavirittely, sillä edes niinkään varakkaalla firmalla kuin nintendo ei ole varaa tuollaiseen uhkapeluuseen. Sonykin tulee olemaan odotetusti äärimmäisen tiukilla taloudellisesti PS3:n kanssa...

Totta tosiaan, riskejä voi aina ottaa mutta Nintendollakin on varmaan analysoitu että se riski on vain yksinkertaisesti liian suuri jos aletaan kilpailemaan siitä kuka pistää eniten rahaa menemään. Xbox ei olisi koskaan selvinnyt toiseen sukupolveen asti jos sen takana olisi ollut mikä tahansa muu firma kuin Microsoft. Tuskin Sonykaan ei olisi selvinnyt sen tuomasta finanssitaakasta.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

xevious sanoi:
Kyllähän tuo Nintendo on jo jonkun aikaa pyrkinyt tuottamaan kaikenlaista sisältöä kaikille ikäryhmille. Resident Evil yksinoikeus ja eternal darkness ovat tästä tuoreimpia esimerkkejä. Tuo että nintendo ei halua tuottaa väkivaltaisia pelejä,ja koko "kiddie" imago on peruja ajoilta ennen Mortal Kombat 1:tä...
Ihanko totta? Sen asian esille tuominen, että Nintendon pelikonsolit ovat "lapsiystävällisiä" saa jostain syystä fanipoikien niskavillat aina nousemaan pystyyn. Yritin tuoda esille sen, että se on nyt vaan ollut sellainen peligenre, jossa muilla valmistajilla ei ole ollut mitään tuotteita tarjolla. Toki kaikenlaista puolivillaista lastenleffapeliä löytyy muillekin, mutta alkuperäistä, ajatuksella tehtyä "perheviihdettä" ei muiden konsolivalmistajien pelivalikoimasta juuri löydy. Omasta hyllystä löytyy sattumoisin sekä aikuisten pelejä minulle, että lasten pelejä lapsille. Mutta kilpailuasemassa en näe mitä haittaa olisi a) keskittyä siihen minkä osaa parhaiten (ja johon Nintendo kaikesta päätellen on suuntaamassa) ja b) tehdä myös HD-kuvaa suoltava konsoli. HD-näytöt tulevat ja kovaa, ensi jouluna ei muuta myydäkään. Kuka on valmis sijoittamaan rahansa konsoliin, jolla ei saa parasta irti juuri hankitulla HD-telkulla?

Sen lisäksi että Nintendo haluaa erottua kilpailijoista, niin sen on _pakko_ keksiä joku muu linja kuin harware kilpavirittely, sillä edes niinkään varakkaalla firmalla kuin nintendo ei ole varaa tuollaiseen uhkapeluuseen. Sonykin tulee olemaan odotetusti äärimmäisen tiukilla taloudellisesti PS3:n kanssa...
Tästä olen samaa mieltä, mutta kuten mainitsin, mielestäni myös teknisten ominaisuuksien tulisi olla edes jotenkin samalla tasolla kuin saman sukupolven kilpailjoilla, ellei sitten haluta tuomita konsolia lelukaupan takanurkkaan Lego-palikoiden kaveriksi.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
IHD-näytöt tulevat ja kovaa, ensi jouluna ei muuta myydäkään. Kuka on valmis sijoittamaan rahansa konsoliin, jolla ei saa parasta irti juuri hankitulla HD-telkulla?
Tuossa voi olla totuudenjyvää, etenkin kun HD-valmiit littunäytöt ovat jo tänä jouluna kuumaa kamaa. (Vai tarkoititko jo tämän vuoden joulua? ;) )

Toisaalta; Nintendon uusi konsoli hankitaan kakkoslaitteeksi, ja fokus lienee jälleen nuorempi kohderyhmä,
joten monet näistä päätynevät lastenhuoneeseen jossa se telkkari ei välttämättä ole aivan ajanmukainen.
(Kodin vanha televisio siirtynyy sinne lastenhuoneeseen kun isukki on hakenut olkkariin uuden 40" plasman?)
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Nintendo on japsilafka. Se, mikä täällä saattaa vaikuttaa pikkumuksujen lelulta (värikäs peli) todennäköisesti näyttää joltain muulta japsin silmissä. Perinteisestihän japanilaiset pelit eivät vedä samalla angstilinjalla kuin länsimaiset. Xboxeille ja PlayStationeille on nykyään suhteellisesti enemmän länsimaisia kehittäjiä kuin Nintendon konsoleille. MS:n pelit ovat ihan ymmärrettävistä syistä länsimaisenoloisia. Sonyn pelit ovat myös japanilaisia, usein myös värikkäitä, mutta ovat silti erityyppisiä kuin Nintendon. Ei Nintendo sen enempää lastenpelejä tee kuin muutkaan konsolivalmistajat, eikä väitetystä lapsipelilafkan imagosta ole mitään tarvista päästä eroon ainakaan Revolutionin kohdalla, koska Revo itsessään uudistaa Nintendon kohdeyleisön niin tavattoman mielenkiintoisesti, että alkaa olla yksi lysti pelaako konetta OIavi vai Olavi.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Paolo sanoi:
Toisaalta; Nintendon uusi konsoli hankitaan kakkoslaitteeksi, ja fokus lienee jälleen nuorempi kohderyhmä,
joten monet näistä päätynevät lastenhuoneeseen jossa se telkkari ei välttämättä ole aivan ajanmukainen.
(Kodin vanha televisio siirtynyy sinne lastenhuoneeseen kun isukki on hakenut olkkariin uuden 40" plasman?)
Näin siinä varmaan tulee käymään, mutta tokkopa Nintendon tarkoituksena on kuitenkaan myydä kenenkään kotiin kakkoslaitetta...
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Ja edelleen, tarkempien pelien tekeminen vaatisi kalliimpaa rautaa ja enemmän kehitysaikaa peleille. Vaikka laitteeseen laittaisi HD-tuen, niin miten sillä saataisiin peleistä paremman näköisiä? Ei oikein mitenkään järkevästi, korkeintaan tarkemmat viivat, mutta se ei automaattisesti tee pelistä paremman näköistä. Vertailun vuoksi: pystyin pelaamaan vanhaa Jedi Knight -peliä niinkin korkealla näyttötarkkuudella kuin 2048 x 1920, mutta peli ei silti näyttänyt oikein sen paremmalta kuin antialiasoidulla 1280 x 1024 resoluutiolla (hyvälaatuinen CRT-näyttö sitten näin ohimennen, ei TFT).

Lopulta HD-telkkariin kytketyllä Revolutionilla tulee eniten vaikuttamaan HD-telkkarin kyky näyttää epätarkempaa kuvaa, eli toimiiko ylöspäin skaalaus hyvin. Ja se taas kuuluu telkkarikeskusteluun.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Näin siinä varmaan tulee käymään, mutta tokkopa Nintendon tarkoituksena on kuitenkaan myydä kenenkään kotiin kakkoslaitetta...
Eikös se justiinsa ollut Nintendon strategia Revon kanssa?
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Näin siinä varmaan tulee käymään, mutta tokkopa Nintendon tarkoituksena on kuitenkaan myydä kenenkään kotiin kakkoslaitetta...
Luultavasti se on Nintendolle ihan sama, jos joka ainoa Xbox360:n ja PS3:n ostaja ottaa Nintendon kakkoslaitteeksi. 110 miljoonaa myytyä konsolia olisi jo sellainen install base, että sillä saisi vähän nirsommankin pelitalon vakuutettua.

(Oletus: 90 miljoonaa myytyä PS3:a, 30 miljoonaa Xbox360:ä ja näistä kymmenellä miljoonalla kuluttajalla on molemmat. Ja kaikilla Revo kakkoslaitteena.)
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Tästä olen samaa mieltä, mutta kuten mainitsin, mielestäni myös teknisten ominaisuuksien tulisi olla edes jotenkin samalla tasolla kuin saman sukupolven kilpailjoilla, ellei sitten haluta tuomita konsolia lelukaupan takanurkkaan Lego-palikoiden kaveriksi.

Mhh, minusta tuntuu että hitusen verran aliarvioit aikuisempia pelaajia...Kenties Nintendo osaa tuoda jotain muuta kuin tehoja, mikä huokuttelisi aikuisempia pelaajia, siinä missä nuoriakin.. Tämä juuri olen ymmärtänyt sinä mihin nintendo tähtää revolutionin kanssa, eikä todellakaan nuorempaan sukupolveen. Itse näen tuon teho kilpavirittelyn juttuna millä kalastellaan teini-poikia ennemmin kuin aikuisia pelaajia...
Omasta perspektiivistä nyky konsoligeneraatio on teknisesti melko samalla tasolla mitä next-gen, ainakin sen perusteella että miltä pelit näyttävät....

Paolo sanoi:
Toisaalta; Nintendon uusi konsoli hankitaan kakkoslaitteeksi, ja fokus lienee jälleen nuorempi kohderyhmä,
joten monet näistä päätynevät lastenhuoneeseen jossa se telkkari ei välttämättä ole aivan ajanmukainen.
(Kodin vanha televisio siirtynyy sinne lastenhuoneeseen kun isukki on hakenut olkkariin uuden 40" plasman?)

En tosiaankaan ymmärrä että mistä tuo päätelmä että nintendo tähtää lastenhuoneeseen? Ei ainakaan peltarjonnasta, ei laitteen muotoilusta eikä tähänastisesta markkinoinnistakaan (Revolution trailerissa muistaakseni kaikki pelaajat ovat täysikäisiä, paitsi pikkupoika joka pelaa ukkinsa kanssa...) Itse voisin kuvitella että nintendo tähtää tuolla laitteella aikuisemmille markkinoille, mitä millään aikaisemmalla konsolillaan...

Tuosta kakkos/ykköslaite jutusta on kait huono tässä vaiheessa varmuudella mitään sanoa, vaikka asia xbox/ps-kannattajan mielestä hyvin selvältä vaikuttaisikin.....
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Näin siinä varmaan tulee käymään, mutta tokkopa Nintendon tarkoituksena on kuitenkaan myydä kenenkään kotiin kakkoslaitetta...

Luulenpa että tuo on juuri se tarkoitus.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

jhu sanoi:
Näin siinä varmaan tulee käymään, mutta tokkopa Nintendon tarkoituksena on kuitenkaan myydä kenenkään kotiin kakkoslaitetta...
(Itse asiassa taitaa tietyssä määrin olla, mutta se siitä.)

Minäkin olen sitä mieltä, että iso osa Revon ostajista omistaa joko ostohetkellä (julkaisun aikaan tässä tapauksessa) tai siitä vaikka vuoden päästä jonkin toisenkin tämän sukupolven konsoleista tai pitää pelikoneenaan PC:tä. Ei se silti tee Revosta aina kakkoskonetta. Minulla on noin kymmenenmiljoonaa konsolia, eikä yksikään niistä ole kakkoskone, eikä varmasti tule olemaan Revon oston jälkeenkään. On typerää pitää varmuutena sitä, että Revo ostetaan automaattisesti aina "kakkoskoneeksi", suurin osa koneista päätyy lastenhuoneeseen ja Nintendo ei sen takia lisää koneeseen HD-tukea. Vähän järkeä noihin heittoihin, jookostakookosta.

Samoin voisi ajatella, että koska Revo vaatii paljon liikkumatilaa (samalla tavalla kuin 360 vaatii HD-telkkua), Revot rahdataan tyhjäksi raivattuun autotalliin, jossa on videotykki ja kolmekymmentäneliömetriä liikkumatilaa squashmatseja varten.

Lopputulos: keskustelu menee idioottimaisuuksiin. Erilaisia tarpeita, toiveita ja käyttötottumuksia on niin paljon, ettei kukaan ilman hemohessia voi niitä kaikkia kokeilla.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Knight sanoi:
(On typerää pitää varmuutena sitä, että Revo ostetaan automaattisesti aina "kakkoskoneeksi", suurin osa koneista päätyy lastenhuoneeseen ja Nintendo ei sen takia lisää koneeseen HD-tukea. Vähän järkeä noihin heittoihin, jookostakookosta.
Hei anteeksi, ei ollut tarkoitus mitenkään dissata N:ää! :)
Koitin vain sumplia kasaan jonkinlaista perustelua miksi HD ei ole Revolle tärkeää.
Varmasti Nintendo on suunnitellut laitteensa strategiansa mukaiseksi, ja se strategia
on luotu keskiverto perheen eikä konsolikeräilijän näkökulmasta.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

xevious sanoi:
Mhh, minusta tuntuu että hitusen verran aliarvioit aikuisempia pelaajia...Kenties Nintendo osaa tuoda jotain muuta kuin tehoja, mikä huokuttelisi aikuisempia pelaajia, siinä missä nuoriakin.. Tämä juuri olen ymmärtänyt sinä mihin nintendo tähtää revolutionin kanssa, eikä todellakaan nuorempaan sukupolveen. Itse näen tuon teho kilpavirittelyn juttuna millä kalastellaan teini-poikia ennemmin kuin aikuisia pelaajia...
No haloo, ei minulla ollut ainakaan teininä sellaisiin vehkeisiin varaa mitä olkkarissa tällä hetkellä on. Eikä isi maksanut. Kyllä sitä nyt työssäkäyvänä mieluusti pistää euroopan dollaria tiskiin ja saa parasta mitä on saatavissa. Kyllä ne tehot vaan houkuttelee. Mut mä oonkin tekniikkafriikki, toisaalta en ainakaan Suomessa yksinäni. :)
 
Vastaus: Nintendo Revolution

tsinivuo sanoi:
Kyllä sitä nyt työssäkäyvänä mieluusti pistää euroopan dollaria tiskiin ja saa parasta mitä on saatavissa.

Toki, sama täällä, mutta on eri näkemyksiä siitä että mikä on parasta ja minkä verran kannattaa mistäkin maksaa..

Paolo sanoi:
Varmasti Nintendo on suunnitellut laitteensa strategiansa mukaiseksi, ja se strategia
on luotu keskiverto perheen eikä konsolikeräilijän näkökulmasta.

kenties molempien
 
Vastaus: Nintendo Revolution

xevious sanoi:
kenties molempien
Hehe, konsolikeräilijät olisikin helppo kohderyhmä; "Tässä on uusi videopelikonsoli, tarpeellinen jotta kokoelmasi olisi täydellinen!" :D
 
Vastaus: Nintendo Revolution

kodor sanoi:
Pelikonsoli on pelikonsoli eikä mikään multimediahärpäke

Aamen. Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut pelikonsolissa pelien lisäksi kuin ehkä DVD-soitin, mutta sitäkään en ole koskaan käyttänyt.

Tietokone erikseen, pelikone erikseen ja DVD- sekä CD-soittimet erikseen.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

FelisLeo sanoi:
Aamen. Itseäni ei ole koskaan kiinnostanut pelikonsolissa pelien lisäksi kuin ehkä DVD-soitin, mutta sitäkään en ole koskaan käyttänyt.

Tietokone erikseen, pelikone erikseen ja DVD- sekä CD-soittimet erikseen.

Niin jos haluaa kallista ja parasta ei varmaan kannata ostaa X360 tai PS3, jos ajatellaan myös multimediaominaisuuksia.

Ensin ostetaan pelaamiseen tarkoitettu konsoli, sitten kotiteatterisysteemi ja telkku/tykki. Omituiselta tuntuisi pitää erilaisia combo-systeemejä pitkin olohuonetta ja maksaa sellaisesta joita ei kuitenkaan käytä (boxin multimediaominaisuudet). Toisaalta voisihan ostaa sen halvemman version, mutta sitten voisi heittää jo ostetuilla peleillä vesilintua, koska ne eivät toimi ilman kovalevyä.

Kovissa tehoissa on myös kääntöpuolensa, jotka ovat lämmöntuotto ja virrankulutus (kai olette nähneet uuden boxin virtalähteen?).

Nintendolle pelaaminen on muutakin kuin pelkkä bisnes. Tämä on sellainen asia jota itse arvostan kaikista eniten. En tarkoita etteikö ilman Nintendoa olisi hyviä pelejä tai innovaatiota, mutta todennäköisesti niitä olisi paljon vähemmän.
 
Ylös Bottom