Solid Snake
Active Member
Vastaus: Nintendon pelit (sivistynyttä keskustelua)
tsinivuon viimeinen viesti kertoo nyt hieman totuutta. Nintendo ei ole hätää kärsimässä, mutta nämä henkeen ja vereen Nintendo fanit ovat myös hassuja. Itse vanhana Nintendofanina pidän todella paljon Zeldasta ja Mariosta, ei siinä mitään, mutta jos halutaan pysyä mukana bisneksessä vähän kauemminkin niin kyllä jotain uuttakin olisi tehtävä. Veri ja väkivalta myy, mutta vielä paremmin myy hyvät uudet ideat. GTA:takin myydään ihan muista syistä kuin kuin siitä että pelissä voi ostaa maksullisen naisen ja tappaa sen aktin jälkeen. Monella tuntuu olevan liian putkimainen katse tässä ketjussa. Nintendo oli jo vähän aikaa miinuksella, ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan. Jos he eivät lähde kilpailuun mukaan vaan jäävät tekemään uutta Mariota niin he menettävät kokoajan vain enemmän ja enemmän ostajia. Perinteet kunniaan, mutta niiden periteiden rinnalle olisi tuotava jotain uutta. Mitäs jos se olisikin ollut Nintendo kuka osti Bungien? Tai Nintendo kuka maksoi Rockstarille yksinoikeudesta jotta he olisivat saaneet GTA sarjan. Mutta tätähän ei tule ikinä tapahtumaan kun Nintendo haluaa vain tuodan uutta Mariota markkinoille ja julkaista sen jälkeen 8 eri peliä jossa Mario on mukana. Sitten vain lukuisia ei-rahastus-Pokemoneja markkinoille. Joo, tehdäänhän niilläkin sitä rahaa, mutta ei tarpeeksi. Miksi jäädä taistelusta pois kun MAriot ja Zeldat ovat tällä hetkellä ainakin kokoajan ehtyviä sarjoja myynnillisesti. Marion varaan voidaan tulevat konsolit tehdä, mutta sen lisäksi vaaditaan ultra-hypettettyä Metroidia, super-hype F-Zero ja tietenkin uusi messiaspeli àla Halo. Ja tämmöisiä Messiaita ei ole vaikea metsästää kun pitää silmät auki. Nintendo menetti Raren MS:lle, ehkä MS menettäisi Bungien Nintendolle? Tai jotain vastaavaa. Nintendo vain tuntuu edelleen ajattelevan, kyllä hyvä peli myy itseään -markkinointiin, joka toimi viimeksi hyvin SNES aikana ja joten kuten N64 aikana. Enää se ei toimi ja sanotte mitä sanotte, GC on ollut myynnillisesti pettymys.