Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Oculus Quest -keskusteluketju

En tiedä mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta VR pahoinvointia minulle on toistaiseksi tullut paljon vähemmän Questilla kuin vaikkapa mitä PSVR tai Goussa.

Kokeilin hetken sideloading Quakea eikä minulla ollut mitään ongelmaa. Sama peli Goulla aiheutti heikkoa oloa, kun hetken pyörin.

Vahva veikkaus on että Questin 72hz (silloin kuin tasainen) ja tarkempi resoluutio toimii silmilleni passelisti. Vaikka PSVR:ssä on vielä parempi virkistystaajuus, tulee sen kanssa sellainen outo fiilis aika äkkiä, jollei suoranaisesti pahoinvointi.
 
Hauska havainnoida kun ihmiset ensimmäistä kertaa pukevat VR-lasit naamalle.

Osa säikähtää ihan huutamalla kun Beat Saberin laatikot syöksyvät päälle, osa on heti kotonaan kunhan ohjaukseen tottuvat. Kymmenestä ainoastaan yksi joutui ottamaan lasit heti pois, taustalla alttius saada migreenikohtauksia. Tunnisti heti Oculus Questin näyttöjen ”välkkyvän” siihen malliin ettei uskaltanut kokeilla muutamaa sekuntia pidempään. Lapset ja nuoret innostuivat tästä heti; paljonko maksaa, mistä voi ostaa? Tytöt ja naiset eivät vierastaneet laitetta, Konseptina helposti lähestyttävä. Kun hoksasivat Beat Saberin idean, ei laseja ihan heti luovutettukaan kun vauhtiin oli kerran päästy. Muut nauravat taustalla ja napsivat kuvia sekoilevasta pelaajasta.

Bilepelinä korkean paikan kammon nopeasti paljastava Richie’s Plank oli päivän ehdoton hitti. Sitä huudon ja kiljunnan määrää, joka taas innosti myös empivät kokeilemaan rajojaan. Tässä on syytä olla joku varmistamassa kaatumisen varalta. Saatiin kokelaita napata ilmasta kiinni kuin herätyskokouksessa kaatajapapilta. Plankkia puolustaa myös sen yksinkertaiset mekaniikat: room scale -tilassa liikkuminen ja hissinapit. Tämä on myös se missä VR loistaa, kontrollit jotka ovat luontevia - kuin tästä maailmasta.

Varma bilehitti. 5/5.
 
Itsekkin tarjosin vaimolle lankkukokemusta ja erehdyksessä ohjasin vaimon saman tien tippumaan alas koko hissistä. :D No kylmään veteen heittämällähän sitä parhaiten oppii uimaan...

Tuo tullee olemaan kavereille kokeilupelinä suosittu, osa oli jo tosin ehtinyt VR Heavenissä tuota testatakkin. Vanhemmille näytin aikoinaan PSVR sukellushäkkiä, joka oli kans hyvä eka kokemus.
 
Parantelevat ohjaimen löytymistä tilanteissa, joissa ne on tuotu lähelle kasvoja.

Improved Touch controller tracking coming soon to the Oculus Quest

At the moment when Touch controllers come very close to the Quest headset, tracking can be lost. Games such as shooters and boxing titles, when controllers are near to the headset can begin to cause issues and this effects gameplay and general immersion in the game.

Lähde: https://www.oqplay.com/news/improved-touch-controller-tracking-coming-soon-to-the-oculus-quest/
 
Tämä ilta meni tutustuessa ALVR:n. Striimaa pelit tietokoneelta paikallisverkon yli langattomasti Oculus Questille. Ostin Steamista samantien Onwardin ja Pavlovin, joista molemmista on myöhemmin tulossa vielä omat riisutut Quest-versionsa.

Tietokoneelle oma ALVR-serverisofta ja laseille omansa. Nämä ottavat yhteyden toisiinsa. Tietokoneelta käynnistää SteamVR:n ja pelaamaan.

Pari ruutukaappausta Onwardista. Tämä vakuutti heti. Pelasin aseohjaimella botteja vastaan tuolla omakotitaloalueella. Striimiasetuksia täytyy vielä tarkistaa tai sitten käyn hakemassa suosiolla sen 5 GHz reitittimen.

D-aX5ScX4AEl5NP.jpg


D-aX5SZX4AE9v6q.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ootko ehtiny nisu selvitellä riittääkö kodin yhteiskäytössä oleva 5ghz vai pitääkö olla vielä erotettuna muista laitteista oma router?

Kiinnostaisi laittaa ALVR ja Steam VR mutta toisaalta hirvittää ostaa kallis PC jos striimaus ei sitten toimikkaan odotetusti. Toki se Rift S tulee melkeen kyytipoikana, mutta siinä on sitten letku.

Edit: Shadow ei vielä ole suomessa. [Jotkuthan kehuvat tuota shadow PC:tä myös mutta sen asentaminen vaatii sitten netin yli yhteyden jossa loogisesti ajateltuna on vieläkin isompi lagi. Sinänsä eka kuukauden hinta ei olisi paha kokeilusta millä näkisi toimiiko ylipäänsä.]
 
Viimeksi muokattu:
En osaa sanoa miten paljon tarvitaan kaistaa. Itsellä on tämä 2,x GHz ja pikseliä tulee ajoittain ruudulle. Taidan laittaa reitittimen vaihtoon ja viritellä tästä tehomyllystä renkipojan Oculukselle.

Maailmalla tuota Shadowia tosiaan käyttävät Oculus Questin yhteydessä. Tuohon suuntaan se voi kehitys hyvinkin viedä. Datan murskaus tapahtuu konesaleissa ja käyttäjillä on vain päätteen omaiset lasit.
 
Uusi routteri käyty hakemassa Seuraavaksi rakentamaan 5 GHz langatonta kotiverkkoa ja tutkimaan mikä vaikutus sillä on striimin laatuun. Nyt oli jo kohtuullinen 2,4 GHz:llä.
 
Viimeksi muokattu:
Selkeä muutos kun vaihtoi reitittimen 5 GHz langattoman verkon tarjoavaan malliin. Nyt kuva on laseissa täydellistä enkä pikselöitymistä havainnut ollenkaan.

Tein videon jossa veivaan botteja vastaan Onwardin PC-versiossa, joka striimataan langattoman verkon yli suoraan Oculus Questille. Menen ALVR-ohjelmiston oletuksilla, joten grafiikkaa saisi tuosta vielä kohennettua.

 
Ai hitto kun näytti hyvältä. Harmi että tämän tason peli natiivina ei vielä Questilla ole realismia. :D

Millainen PC sulla on käytössä? Täytynee vakavasti harkita ostoa niin pääsee itsekkin kokeilemaan steam pelejä tätä kautta. Ja miten arvioit pelikokemusta ALVR Quest vs. Johdollinen VR laite?
 
Millainen PC sulla on käytössä? Täytynee vakavasti harkita ostoa niin pääsee itsekkin kokeilemaan steam pelejä tätä kautta. Ja miten arvioit pelikokemusta ALVR Quest vs. Johdollinen VR laite?

Rakensin vuosi sitten tietokoneen, sisältäen AMD 2700X prosessorin 3.7@4.0 Ghz, Nvidia 1070Ti näytönohjaimen ja 16 GB 3200 MHz muistia. Kovalevyinä pelkästään SSD:tä ja muuten koneessa erittäin paljon RGB-ledejä, tottakai. :D

Johdottomuus kyllä on enempi tätä päivää, jos unohdetaan se mitä sillä menetetään. Tai on menetetty tähän asti. Mikäli Oculus antaa lopulta siunauksensa tälle striimaukselle SteamVR:stä, en näkisi enää ostoperusteita johdolliselle versiolle. Tämä on se tie mihin ollaan todennäköisesti menossa ja vauhdilla, dedikoidut pelilaitteet ovat pilvessä tai paikallisverkon alueella ja sieltä päätteen omaisesti data pusketaan VR-laseille.

Loppukäyttäjälle tässä striimauksessa on vielä säädön makua. Me sen kestämme, mutta tavan kuluttaja haluaa jo valmiin tuotteen. Siihen menee vielä hetki.
 
Onko @Nisupulla sulla kone langalla kiinni reitittimessä? Koitin joku aika sitten tuota ALVR:ää 5GHz modeemilla, mutta aika kehnosti kapulat seurasivat mukana ja aika paljon kuva rakeili/pikselöi. Koneessa on itsellä myös 5GHz langaton verkkokortti. Mutta pitää testiä että tuo modeemin kiinni langalla koneeseen.
 
Onko @Nisupulla sulla kone langalla kiinni reitittimessä? Koitin joku aika sitten tuota ALVR:ää 5GHz modeemilla, mutta aika kehnosti kapulat seurasivat mukana ja aika paljon kuva rakeili/pikselöi. Koneessa on itsellä myös 5GHz langaton verkkokortti. Mutta pitää testiä että tio modeemin kiinni langalla koneeseen.

Tietokone on langalla kiinni reitittimessä. Ilman muuta tee tämä kytkentä ja sitten vaan oletusasetuksilla pelaamaan. Täällä ohjaimet kulkevat mukana ja kuva ei pikselöidy.
 
Tietokone on langalla kiinni reitittimessä. Ilman muuta tee tämä kytkentä ja sitten vaan oletusasetuksilla pelaamaan. Täällä ohjaimet kulkevat mukana ja kuva ei pikselöidy.

Kiitos tästä! Pitää heittää pikaiseen testiin kun kotiin palailee. Kiitos myös muista infoista ja kokemuksista mitä tänne olet kirjoitellut! Pitää tuo asekehikko laitella kanssa tilaukseen.

Asiasta toiseen, Oculus on päivitelly Rift S:n firmwaren 1.39 ja näyttäisi siltä että ovat korjanneet kapuloiden seurantaa. Tämä päivitys on tulossa myös Questille joka ainakin omalla kohdalla on todella toivottu korjaus.

Uutinen
 
Tänään ensimmäisiä verkkopelikokemuksia Oculus Questilla.

Alle tietokoneelta laseille striimattuna Onward. Kaikki toimii, vaikka tietokone ei edes tiedä Oculus Questin olevan se jolla tässä oikeasti pelataan. Hämmentävää. Ainoastaan peliäänet jäävät tietokoneelle ja täten puuttuvat myös videolta.

Kentällä on nähty ryömivä pelaaja, eli ollaan tultu siihen kulminaatiopisteeseen, jonka jälkeen voi löytää olohuonetetsaajia. :D

 
Taisi valinta nyt osua Oculuksen versiolle, vaikka se Sairenton kohdalla tarkoittaa heikompaa grafiikkaa, vähemmän kenttiä ja co-opin puuttumista. Tilalle tulee piuhaton pelaaminen, joka mahdollistaa näin kauniita pyörähdyksiä kuin videolla. :D

 
Viimeksi muokattu:
Mulla on sama tilanne. Vaikka kuinka tarkempi grafiikka ja laajempi peli kiinnostaisi, niin vapaa liikkuvuus on huima etu. Käytännössä tulen ostamaan PSVR:lle enää pelit joita Questille ei saa.

tänään muuten humble bundlena keep talking and nobody explodes 5€:lla. siihen saa myös oculus store koodin joka on cross buy questille. hyvin toimi.
 
Hei muuten, jääkö nuo aserungot tulliin? Olisi myös mahdollisuus viimein tilata Mamut gripit ohjaimeen. Aseohjaimen hinta myös oli aika suolainen mutta se kiinnostaa silti ostaa, kun innostuin jo ostamaan Pavlovin ja Onwardin Steamin aleista samalla.
 
Hei muuten, jääkö nuo aserungot tulliin? Olisi myös mahdollisuus viimein tilata Mamut gripit ohjaimeen. Aseohjaimen hinta myös oli aika suolainen mutta se kiinnostaa silti ostaa, kun innostuin jo ostamaan Pavlovin ja Onwardin Steamin aleista samalla.

Tulevat Ranskasta. Eivät jää tulliin, kun ollaan yhtä talousaluetta.

Aseohjain on kallis, kannattaa todella harkita ennenkuin ostaa sen. Pavlovia ja Onwardia voi hyvin pelata ilmankin.

Pavlovin PC-versiosta muuten huomasin pienen viiveen ohjauksessa, sekä sen ettei taida olla täysin Questilla pelattavissa ohjaimien erojen takia. Tutkimukset jatkuvat. Pavlovistahan on oma Quest-versio myös olemassa, tosin grafiikat on ainakin vielä tässä vaiheessa mitä ovat.
 
Kiitos vastauksesta. Kohta ois tarkoitus laitella ALVR tulille kun kone on nyt langalla kiinni ja käydä koittamassa pelejä ennen minkään lisävehkeen tilausta. 138€ näytti rungon hinnaksi kun hiilikuitua se olla pitää!
 
Ylös Bottom