Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Onkos näkyny UFOJA?

Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

yoshi sanoi:
Olen niin laiska kirjottaan samoja juttuja moneen kertaan, mutta kerrotaan nyt sitte lyhyesti.

Viime syyslomalla kun olin pudasjärvellä, pienessä mökki saaressa pappani kanssa. Pesimme hampaita laiturilla klo.10 jälkeen ilalla ja yhtäkkiä ranalla välkähti suuri valo joka valaisi suuren alueen, valo oli jotain ennen näkemättömän kirkasta ja kummallista. Valo valaisi puoliympyrän muotoisen kehän. Yhtäkkiä valo sammui. Samaan aikaan valon kanssa pappani matkaradiossa meni kuuluvuus. No tuo nyt ei ollut tapaus eikä mikään, seuraava onkin paljon selvempi UFO juttu.

Kävelin kaverini kanssa klo.7 aikaan pyörätietä Kiimingin keskustaan päin. Pyörätietä ympäröi molemmin puolin metsä, ei kovin tiheä, mutta metsä kumminkin. Oli talvi ja pimeää, vain katulamput valaisivat. Kun siinä kävelimme ja juttelimme niitä näitä, oikealle puolellemme ilmestyi yhtäkkiä kolme valoa hohtavaa alusta ne olivat meistä noin 300-1000metrin päässä ja leijuivat metsän yläpuolella n.70metrin korkeudessa. Alukset olivat arviolta viisi metriä pitkiä ja paksuja. Kokoa on melkomahdoton tarkkaan sanoa, koska aluksia ympäröi vaoimakas valo. Pysähdyimme kaverini kanssa katsomaan tätä ihmeellistä näkyä ja samaan aikaan myös alukset pysähtyivät kohdallemme. Lähdimme kävelemään ja alukset seurasivat meitä. Säikähdimme kovasti ja lähdimme juoksemaan, samaan aikaan vastaan tuli sauvakävelijöitä, jotka vilkuilivat myös aluksia. Sitten alukset hävisivät yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Että semmoset kokemukset minulla. Näkemämme alukset eivät missään nimessä ollut ihmisen luomuksia, koska niistä ei kuulunut edes ääniä. (Vaikka käytin sanaa -alus- objektit olivat oikeastaan pelkkää valoa).
Viimeisitä tapauksista voin vakuuttaa, että ne ovat sattuneet oikeasti ja todistajien läsnäollessa. Ei ole pakko uskoa, mutta nämähän ovat vain kärpäsen paska niiden isojen UFO tapausten rinnalla, joita tapahtuu kaikenaikaan.

Ja Slash80, se huipputeknologinen on vain tuulesta temmattu määrite UFO-aluksille. Se erottaa ne lentokoneista sun muista alkukantaisista härveleistä.

Jos UFO-tarinat kiinnostaa, täältä löytyy kymmenen suomen kuuluisinta ja "oikeaksi" todettua UFO-tapausta:
http://www.suomenufotutkijat.fi/

Sun kantsis kattoo Penn & Tellerin UFO-jakso.
On muuten kumma ku ne uhvot tulee aina pimeellä!
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Eipä ole lentäviälaatasia ollu minun näköpiirissäni koskaan, eivätkä taida tullakkaan, no uskoo ken tahtoo.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

nooh, niinkuin todettu jotkut uskoo, jotkut ei. Mutta aika säälittäviä ovat noi kuvat. heh. Tuolla ufotutkijoiden sivuilla tosiaan on ihan mielenkiintoista juttua. Mutta enpäs menisi niiden perään kuuluttamaan.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Itse en ole Ufoja nähnyt ja en tiedä uskonko niihin. Periaatteessa vieraan elämänmuodon olemassa olo on jo todistettu. Todennäköisyydet siihin ovat hyvin suuret liki varmat.

Myös muiden olioiden suurempi älyllinen kapasiteetti on hyvin todennäköinen, sillä ihminen verraten nuori laji.

On myös mahdollista, että ufoja on käynyt maapallon lähistöllä. Ufojen kannalta voisi kuitenkin ajatella, että ne eivät haluaisi sekaantua mihinkään näin aliälyiseen rotuun muuta kuin tutkimusmielessä. Enempää en ala kuitenkaan ufojen ajattelumaailmasta päteä, kun ei siitä harmainta aavistusta... :D
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Kyllä siellä avaruudessa jotain elämää on, niinpä pitäs kehittää hiukka enemmän avaruusteknologiaa, ettei kaiken maailman pikku-ukot ala hyppii silmille.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Otsikkoon liittyen... siinä kysytään oletteko nähneet lentäviä tunnistamattomia esineitä. Ei siis avaruusaluksia tai lentäviä lautasia.
Toki sana UFO ei ole nykyään (ainakaan meidän kielessämme) aivan sitä, mitä se on alunperin tarkoittanut.
Jatkakaa, olkaa hyvät. :)
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Näin tehdään ufon näköinen "alus". Itse ainakin kokeilen ensi kesänä, jos vielä silloin muistan tuon jutun. Jos joku joskus kokeilee, niin laittakaa tänne kuvia tai videota.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

J2 sanoi:
Näin tehdään ufon näköinen "alus". Itse ainakin kokeilen ensi kesänä, jos vielä silloin muistan tuon jutun. Jos joku joskus kokeilee, niin laittakaa tänne kuvia tai videota.

Hahaha...pitää ensikesänä tehä tuollanne.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Sisiliassa ovat ufot testanneet aseitaan: Iltasanomat

Onkohan jonkun valtion EMP-kokeet lähteneet käsistä, ja tällä tarinalla vältytään korvauksilta? :D

edit: Korjattu kurja linkki
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Viime yönä Joensuussa itäisellä taivaalla klo 0400 aikoihin oli hieno valoilmiö. Kokoa sillä oli neljän-viiden suurimman tähden verran ja valovoimaa reilusti enemmän kuin yhdelläkään toisella tähdellä/taivaankappaleella. Siitä lähti epäsymmetrisiä valojuovia joka suuntaan. Valojuovien kanssa sen kohteen halkaisia oli huomattavasti suurempi kuin kuu on isoimmillaan. Täysi tähtitaivas ja näkyvyys esteetön. Korkeus oli reilusti yli taivaanrannan ja kesto oli enemmän kuin viisi minuuttia, lähdin lopulta pois paikalta. Kohde liikkui hitaasti etelän suuntaan.
 
Vastaus: Onkos näkyny UFOJA?

Lince sanoi:

Otitko kännykällä kuvia tai videota?
 
Kerro lisää siitä unestasi?:rolleyes:
 
Ylös Bottom