Vastaus: Operation Flashpoint 2 [HYPE]
Tätä oli taannoin aivan upeata pelata multiplayerinä. Todella hyvä tehtävä/karttaeditorilla sai luotua aivan julmetun siistejä "tehtäviä", mitä sitten kavereiden kanssa oli kiva pelailla. Realistisuus on myös todella hyvä asia.
Toivottavasti saataisiin konsoleillekkin jotain, vanhan osan kaltaista, moninpeluun riemua.
Ehdottomasti.
Nyt kun vanhoja pelikiesejä silloisten OFP-kamujen kanssa muistelee, niin eipä taida olla toista tämän lajityypin nimikettä, mikä olisi kannustanut aina vaan yrittämään kymmenienkin epäonnistuneiden tehtäväyritysten jälkeen samaa skenaariota uudestaan. Perusmoninpelin ehdottomasti nautinnollisimmat tuokiot tuli vietettyä 4-6 pelaajan yhteistyönä 8-12 pelaajalle tarkoitetuissa väijytys/hyökkäys/puolustus-tehtävissä, joissa vaikeustaso ja vihollisten lukumäärä olivat lähtökohtaisesti musertavan kovaa luokkaa. Isommissa kooppi-rähinöissä oli niissäkin oma tunnelmansa, etenkin kun pääsi tankin tai taisteluhekon puikkoihin yhdessä "siipimiehen/miesten kanssa".
Omia toiveita, ajatuksia ja jo julkaistua ennakkotietoa OFP2:sta:
OFP2:n konsoliversioon toivoisi ennenkaikkea ykkösosasta tuttua ehdottomuutta, joka laittaisi pelaajansa ryömimään pusikoihin henkensä kaupalla tankkisaattueen/vihollispartion ilmestyessä näköpiiriin. Tätä pelotetta edesautetaan tietenkin helpolla hengenmenolla. Pää/niska/ylävartalo-osumat tietäisivät automaattista menolippua taivasjoukkoihin, käsiosumat saisivat tähtäyksen huojumaan vamman vakavuusasteesta riippuen, samoin kuin jalkaosumat heikentäisivät juoksuvauhtia. Ykkösosan tapaan totaalinen paskiskondis tietäisi maassa ryömiskelevää puolihalvaantunutta soltturepaletta, joka ei pääse ylös (tai huutaa tuskasta niin yrittäessään), ja jonka asekäsi veivaisi holtittomasti vihollista tähdätessä ennenkuin lääkintämies tulee paikkaamaan kuntoon.
Mitä tulee liikkumisen vapauteen, materiaalivalintojen monipuolisuuteen ja yhtäaikaisten yksiköiden määrän suhteen OFP2:ssa, niin niiden merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa lopputuloksen kannalta. Mitä laajemmaksi ja uskottavammaksi avomaastoisia taistelutantereita saadaan rakennettua, sen parempi pelaajien kannalta. Sujuva, jämäkkä ja huolitellusti viimeistelty pelattavuus on luonnollisesti kaikkein tärkein elementti. Mikään rumputulitus ei maistu millekään, jos perusasiat eivät ole kuosissa myös pädipelaajille.
Tähän mennessä saatujen irtonippelitietojen mukaan pelissä oleva saarialue on vahvistettu noin 220 neliökilometrin suuruiseksi, jonka päästä päähän lennetään noin 20 minuutissa ja ajetaan tietä pitkin kolmen ja puolen tunnin ajan...eli eeppistä pitäisi olla. Olisi tosin kiva tietää, miten nämä massiiviset alueet puristetaan sujuvasti konsoleiden ymmärtämään muotoon, sillä Codemastersin Neon/EGO-fysiikkamoottorin (tuttu ajopeleistä Dirt ja GRID) luomat tehosteet taistelupöpperöstä vaihtuviin sääefekteihin täytyy jossain bittimittarissa tuntua.
OFP2:n moninpelissä tuskin nähdään yhteistyömahdollisuutta samalla koneella, mutta kooppi verkon välityksellä on vahvistettu 8 pelaajan co-opiksi PC-versiossa ja kahden pelaajan co-opiksi konsoleilla. Varsin vaisua kimppapelaajamäärää paikataan kahdeksalla tekoälysoltulla, jotka taistelevat pelaajan rinnalla ja joita pelaaja voi yksitellen käskyttää. PvP-moninpeli rullaa PC:llä 32-pelaajan voimin (16 vs 16) ja konsoleilla alustavien tietojen mukaan vain 8-pelaajan voimin (4 vs 4), mikä ei ole kyllä kovin paljon. Mutta parempi kuin ei mitään, etenkin jos teköälyvihulaiset saadaan tueksi...ja muutama vehjes yksinpeliin luvatusta päälle 50 maa-, meri-, ja ilmavoimayksiköstä.
Miinuspuolia OFP2:sta en osaa ennakkotietojen pohjalta muusta osoittaa kuin yllämainitusta konsoliversioiden verkkomoninpelirajoitteesta (tosin ymmärrettävä) sekä TAAS jenkkilähtöisyydestä, joka jälleen kerran keulii muiden suurten sotilasmaiden edelle yksinpelaajan pakkovalintana. Suurena plussana näen yksinpelikampanjan, joka tarjonnee Codeihin ja Battlefieldeihin kyllästyneille varmasti hieman toisenlaista vipinää kuviosaappaisiin. Ja jos kaikki muutkin osa-alueet ovat kunnossa, niin mikä ettei mahdollistaisi samankaltaisia elämyksiä kuin ensimmäinen OFP aikanaan, vaikkei Bohemian pojat olekaan enää asialla. Tosin ei heidänkään
visio ARMA 2:sta hirmuisen heikolta näytä.
Sotilaallisesta FPS-vinkkelistä katsottuna vuodesta 2009 tulee tuplakuuma.