Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PC vai Mac?

Ramo

Member
Noniin arvon herrat ja muijat. Pc vai Mac?
(itse olen mahdollisesti nyt siirtymässä Mac käyttäjäksi ja rohkaisu / varoituksen sana voisi olla kokeneemmilta paikallaan...)
Tack.
:)
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Noniin arvon herrat ja muijat. Pc vai Mac? :)
"Vastakkainasettelun aika on ohi", sanottiin jo jossain vaalimainoksessakin. Eli turha sotiminen saa loppua heti alkuunsa. Tämä ihan vain vinkkinä...

Vuosi sitten syksyllä vaihdoin itse Maciin oltuani puhtaasti PC-ihminen toistakymmentä vuotta. Ei ole jäänyt PC:tä juurikaan ikävä. Parit kätevät Windows-softat Macilta puuttuu, mutta niitä voi ajella esim. VMware Fusionin alta tai Crossoverilla. Mutta ei Mac tietystikään mikään täysin ongelmaton jumalakone ole, vaan kyllä senkin olen saanut muutamat kerran ihan täysjuntturaan. Sen sijaan Time Machine on jotain aivan käsittämättömän hienoa. Sen avulla varmuuskopiointi on niin helppoa, ettei asiaa tarvitse koskaan edes millään lailla ajatella.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Tällä hetkellä tulee kotona käytettyä eniten macbookkia, jospa saisi vielä joskus vaihdettua pöytä-pc:nkin Imacciin, hienoa olisi se :)
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Olen ollut 1,8 vuotta Mac-käyttäjä, ja vaikka omistan jo melko vanhan iBook G4:n, on kokemus ollut pelkästään positiivinen. Mitään ongelmia ei ole kertaakaan ilmennyt (kuinkakohan monesti hajoilin pc:ni kanssa...hmm.), ja OS X -käyttöliittymä on vienyt mennessään. Viikon päästä olen tuore Macbookin omistaja ja tarkoitus olisi saada iBook myytyä. IBookissa ei ole muuten mitään vikaa, mutta tehot eivät vain yksinkertaisesti enää riitä vanhuksessa. Vielä nopeasti hyvät ja huonot puolet Macista:

Positiivista:

-Komea ulko- ja sisäkuori; tyylitajuisen esteetikon ja laatua arvostavan valinta

-Loistava kuluttajatuki ja Apple-tuoteperheen yhteensopivuus ja ongelmattomuus

-Vakaa kuin peruskallio. Maccini ei ole koskaan kaatunut tai mitenkään muutenkaan sekoillut. Viruksille kone näyttää keskaria ja Applen omat ohjelmat ovat kaikessa yksinkertaisuudessa loistavia ja vakaita.

-Loistava käyttöliittymä! Innovaatioita, tyylikkäitä ratkaisuja ja kaikenlaista säätämisen mahdollisuutta. Koneesta saa helposti todella persoonallisen.

-Vaivattomuus: Tätä on käytetty usein Mac-mainoksissa valttina ja tottahan se on. Kone on paketista nostettuna hetkessä käyttövalmis eikä taatusti tule ongelmia. Lisäksi Mac mukavasti ilmoittaa säännöllisin väliajoin päivityksistä, kertoo näiden sisällön ja lataa sekä installoi nämä vaivattomasti. Ei tarvitse itse pähkäillä, mitä kannattaa ladata. Muistuttajaan voi luottaa.

-Ratkaisuja, joita muut kopioivat jatkuvasti. En väitä, että Mac olisi suvereenisti aina ollut innovaation alkuperäinen kehittäjä, mutta sen voin sanoa, että Mac on usein innovaation hioja ja tuotteistaja. En edes jaksa luetella, mitä kaikkea vaikkapa uusista Macbookeista löytyy.

Negatiivista:

-Yhteensopimattomuus tiettyjen "perusohjelmien" kanssa. Itse en ole tähän ongelmaan törmännyt, sillä nykyään jokaista ohjelmakonseptia kohden on lukuisia vaihtoehtoja. Toistaiseksi olen löytänyt tarvitsemani softat Macille aivan samoin kuin ennen löysin ne PC:lle. Miinus Sonyn SonicStage ja mp3-soittimeni, joiden kanssa meni täysin hermot.

-Ei ole pelikone. En suosittele kenellekään Macia pelikoneeksi. Pc on tähän taatusti parempi vaihtoehto, vaikkakin Macille on alkanut valua pikkuhiljaa merkittäviäkin julkaisuja. Ja ainahan on Bootcamp, jonka avulla voi pyörittää Windowsia, kiitos Macin uuden Intel-arkkitehtuurin.

-Useimmiten hitusen, muttei paljon, kalliimpi kuin vastaavat pc:t. Samalla rahalla saa monesti tehokkaamman pc:n, mutta itse arvostan tehokkuuden edelle toimivaa, luotettavaa ja keskenään hyvin toimivaa struktuuria.

---

Lisääkin voisi keksiä, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen. Täytyy vielä korostaa, etten missään nimessä vastusta pc:itä. Hyvin kasattu pc on laadukas siinä missä Macintoshikin, ja kyllähän näitä brändikoneita löytyy pc-puoleltakin, esim. Sonylta tai Toshibalta.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Hinnoittelusta sen verran, että usein ihmiset vertaavat itse koottua PC:tä valmiin Mac-paketin hintaan, ja voivottelevat ompun kalleutta. Kuinka moni laskee konepaketin hintaan mukaan Windows-lisenssin? Jos on kyse pelikoneesta, ilmaiset käyttöliittymät tuskin ratkaisevat ongelmaa.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Minä ottaisin itse nyt heti macin jos olisi ylimääräistä rahaa. Syy on siinä, että PC-pelaaminen on jäänyt lähes kokonaan ja ne työkalut joita käytän, saa myös macille ja toimivat sillä paljon nopeammin. Saahan macille pahimpaan puuteeseen jotain pelejäkin, mutta pelikoneeksi en sitä ostaisi silti. Työkoneeksi heti.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Niin, tuohan riippuu ihan siitä mihin käyttötarkoitukseen konetta oikein haet.

Kuten tässä ketjussa on jo todettu, pelikoneeksi Macin valitseminen olisi suorastaan idioottimaista, koska samalla rahaa saa vaan niin paljon tehokkaamman PC:n. Jos haet konetta vain netti-koulu/työ-leffat tmv -käyttöön ja ylimääräistä löytyy n. 1000:n verran, niin mikäs siinä, jokainen tyylillään.

Itse ostin juuri siskolleni kannettavan PC:n, joka maksoi 399. Se on kaikessa muussa tehokkaampi, kuin tämä Macbook, paitsi prossu siinä on vähän heikompi. Ulkonäössäkään se ei pahemmin hävinnyt tälle, mattamustalla ulkokuorellaan ja kiiltävällä sisustallaan. Mietin, jos itsellekkin hankkisin semmosen, mutta tuli laitettua htpc tilaukseen, joka sekin kyllä pieksee tämän kaikessa, myös hinnassa.

Uudet macbookit ovat vielä aivan järkyttävän näköisiä. Kyllä siinä omenaveri saa kiertää suonissa, jos sitä kehuu hienoksi, tai edes yhtä hienoksi, kuin tätä last genin valkoista bookkia.

Merkki siinä maksaa.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Tietokonehuoltomiehenä saan tapella Windowsin kanssa ihan tarpeeksi muutenkin niin himassa on omassa käytössä Mac. PC-koneita on silti kuitenkin 3kpl (PC, HTPC ja läppäri), mutta harvemmin niihin tulee koskettua.

Eilen koskin, ja noin puoli tuntia meni kun ensimmäisen kerran sammahti koko paska kesken käytön. Tosin onneksi vasta pelisession (Red Alert 3) päätteeksi. :rolleyes:

Ei voi muuta kun suositella Macciä, vaikka toki se aluksi tuntuu vähän oudolta Windowsiin tottuneelta. Näin yli vuoden käytön jälkeen en voi enää edes harkita PC-puolelle palaamista, Mac tulee olemaan päärautana hautaan asti.

TT-2k, Time Machine on kyllä aivan mahtava, Macin kovon vaihdon (halusin isomman) jälkeinen säätö onnistui parilla klikkauksella ja kone toimi 100% niinkuin ennenkin ja kaikki datat oli tallella.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

iMacilla olen nyt pärjäillyt puolitoista vuotta. Hankintaan kulunut rahasumma kyllä kirpaisi ihan kunnolla, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen. Pelaamisesta ei tarvitse kovin paljoa haaveilla, mutta ei sen niin väliä. Normaalissa käytössä kone on toiminut loistavasti ja töissä Windowsin parissa kekkulointi tuntuu hieman tuskaiselta. Työkone jopa hidastuu, kun toistakymmentä ohjelmaa on yhtä aikaa käynnissä. Raudan ja softan yhteensopivuuden näillä koneilla huomaa. Kaatumiset ovat myös olleet harvassa, kerran on kone kaatunut tänä aikana, muistaakseni Heroes V:n asennuksen yhteydessä.

Rookie, ne uudet MacBookit ovat ehkä hienoimpia ikinä. Lasista en välttämättä pidä läppärissä, mutta ulkonäöltään komeampaa konetta saa hakea. Näyttävät huomattavasti jämäkämmiltä, kuin valkoiset pakasterasiat. Merkki näissä tosiaan maksaa, mutta sillä rahalla saa myös paljon muuta. Esimerkiksi luotettavuutta ja käytettävän koneen.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Kuten arvelinkin frendin 3kk kestäneistä mac-sitä-mac-tätä kommenteista macci käyttäjät ovat varsin tyytyväisiä sijoituksiinsa. Haen läppäriä ainoastaan surffaus/msn/torrent käyttöön. Peleihin en windowssia ainakaan kaipaa. Nyt pitäisi vain löytää jostain käytetty musta (must be) macbook... ;) Ajattelin käytetyllä lähteä liikkeelle, jos ei miellytä, myy eteenpäin. Ja jos miellyttää niin myy eteenpäin... Kyllä. Karkaa ... :)
Ps. Laittakaa käytetyistä macbookeista vinkkiä. Jos joku osuvasti ois vaihtamassa pois omaansa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pc vai Mac???

Kallistun Pc:n puolelle. Pelkästään sen takia koska sille tulevat myös suurin osa peleistä.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Kuten arvelinkin frendin 3kk kestäneistä mac-sitä-mac-tätä kommenteista macci käyttäjät ovat varsin tyytyväisiä sijoituksiinsa. Haen läppäriä ainoastaan surffaus/msn/torrent käyttöön. Peleihin en windowssia ainakaan kaipaa. Nyt pitäisi vain löytää jostain käytetty musta (
must be) macbook... ;) Ajattelin käytetyllä lähteä liikkeelle, jos ei miellytä, myy eteenpäin. Ja jos miellyttää niin myy eteenpäin... Kyllä. Karkaa ... :)
Ps. Laittakaa käytetyistä macbookeista vinkkiä. Jos joku osuvasti ois vaihtamassa pois omaansa.

No ainakin hopeisenomenan myydään-sivuilla on joitain macbookkeja kaupan, tosin aika harvassa tuntuu olevan.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

No ainakin hopeisenomenan myydään-sivuilla on joitain macbookkeja kaupan, tosin aika harvassa tuntuu olevan.

Jeps. Hopeiset, mehut, snadit & guugle on käytössä. Tuntuu(kuten sanoit) olevan vaan Macit käytettyinä, ja kohtuu uusina hieman kiven alla..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pc vai Mac???

Kuten arvelinkin frendin 3kk kestäneistä mac-sitä-mac-tätä kommenteista macci käyttäjät ovat varsin tyytyväisiä sijoituksiinsa. Haen läppäriä ainoastaan surffaus/msn/torrent käyttöön. Peleihin en windowssia ainakaan kaipaa. Nyt pitäisi vain löytää jostain käytetty musta (must be) macbook... ;) Ajattelin käytetyllä lähteä liikkeelle, jos ei miellytä, myy eteenpäin. Ja jos miellyttää niin myy eteenpäin... Kyllä. Karkaa ... :)
Ps. Laittakaa käytetyistä macbookeista vinkkiä. Jos joku osuvasti ois vaihtamassa pois omaansa.

Tuohon käyttöön suosittelen todellakin PC:tä. En näe mitään järkevää syytä hankkia kallista Macciä, kun nuo on käyttötarkoitukset. Musta Mb on sitäpaitsi valkoista kalliimpi.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Tuohon käyttöön suosittelen todellakin PC:tä. En näe mitään järkevää syytä hankkia kallista Macciä, kun nuo on käyttötarkoitukset. Musta Mb on sitäpaitsi valkoista kalliimpi.

Point taken. Windows on nyt vain Vistan myötä alkanut etomaan ja Linuxin opetteluun&säätöön ei nyt aikaa ole, joten ajattelin tilanteeni olevan oiva ponnistuslauta macin testaamiseen. Käyttö ois mukavan vähäistä ja turhalta säätäminen siirtyis tuonnemmaksi aikaan jolloin kasaan seuraavan pöytämallin PC:n pelikoneeksi. Budjetti joustaa kyllä värin osalta, kunhan vain tiedän mitä olen ostamassa ja kuinka pitkän aikaa tuotteen on mua palveltava. :confused:
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Lapsesta asti käyttänyt Windows-koneita ja nyt kesäkuusta asti 24" iMacin omistajana voin sanoa: ei enää koskaan takaisin PC:hen. Joo, onhan ne hippasen kalliimpia verrattuna johonkin gigantin Fujitsu-Siemenseihin, mutta käyttöjärjestelmä, käytettävyys ja hermojen säästö on sen arvoista. Hyvin noita ohjelmia löytyy mac-versiotkin ja uusiakin tuttavuuksia ihan tarpeeksi. Pelattua ei tule tietokoneilla, joten ei jäänyt itsellä sekään kaivelemaan. Xbox streamaa kuvat, musiikit ja videot erittäin mallikkaasti reitittimen kautta. Jos haluaa helpompaa toimintaympäristöä niin suosittelen maccia lämpimästi. Täydellistähän mikään ei ole koskaan, esim kyllä ne selaimet välillä kaatuvat, mutta koko käyttistä en ole saanut kaatumaan tai siten että vaatisi restarttia.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Pokerin pelaajille on aika köykäinen tarjonta Macintosh maailmassa. Ja just kaikenlaiseen mä-tarviin-tehdä-ton-ja-ton pikaisesti, niin PC:lle löydät sopivan freewaren alle minuutissa. :)

Jos tykkäät, että saat mahdollisuuden säätää, niin PC, jos et halua säätää, ota Mac. :D
PS. Vistaa ei edelleenkään tueta. XP pyörii kunnes tulee parempi tai sitten vaihtuu täälläkin Mac/Linux linjalle... Vistassa on liikaa käyttäjän säätämismahdollisuuksia rajoitettu + muuta ikävää DRM:ää&käyttäjänvakoilua, josta en diggaa. PC:llä on menty täällä DOS 5.0:sta asti ja olisihan se aika kulttuurishokki siirtyä tutusta ja turvallisesta pois.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Jos tykkäät, että saat mahdollisuuden säätää, niin PC, jos et halua säätää, ota Mac. :D

Nimenomaan näin, nyt ollaan asian ytimessä! :)

Pokerin pelaajille on aika köykäinen tarjonta Macintosh maailmassa. Ja just kaikenlaiseen mä-tarviin-tehdä-ton-ja-ton pikaisesti, niin PC:lle löydät sopivan freewaren alle minuutissa. :)

Isoimmilla sivuilla on kyllä mac-clientit (esim. pokerstars) tai sitten pelaa selaimen kautta (oisko esim. eurobet?), mutta kevyempi kylläkin. Ja varsinkin jos miettii "apuohjelmia" niin niitä on vaikea löytää.

Applen sivuilta downloads-osiosta löytyy kiitettävä määrä free-share ym. warea ainakin omiin tarpeisiin, mutta en kiellä taaskaan etteikö valikoima ole pc:llä isompi.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Applelta tuli hiljan mainos joka osoittelee syyttävää sormea Microsoftin uutta mainoskampanjaa ja siihen käytettyä rahaa kohtaan, samalla Apple kuitenkin panostaa itse valtavasti mainontaan, laitteet maksavat selvää ylihintaa ja käyttöjärjestelmällä/ohjelmistoilla rahastetaan jatkuvasti kalliilla pakkopäivityksillä. Tuskin Maceista koskaan voi tulla todellisia kansankoneita, varsinaisilla Linux-järjestelmillä on siihen paremmat mahdollisuudet ja edellytykset. Tulonlähteenä voi myös toimia oikeasti ammattitaitoinen mikrotuki, jonka palveluhintaa voidaan bundlata vaikka jo konepaketteihin, ja silti säästytään Windows-pakettien mainosohjelmilta ja Macien premium-hinnalta.
 
Vastaus: Pc vai Mac???

Kuten arvelinkin frendin 3kk kestäneistä mac-sitä-mac-tätä kommenteista macci käyttäjät ovat varsin tyytyväisiä sijoituksiinsa. Haen läppäriä ainoastaan surffaus/msn/torrent käyttöön. Peleihin en windowssia ainakaan kaipaa. Nyt pitäisi vain löytää jostain käytetty musta (must be) macbook... ;) Ajattelin käytetyllä lähteä liikkeelle, jos ei miellytä, myy eteenpäin. Ja jos miellyttää niin myy eteenpäin... Kyllä. Karkaa ... :)
Ps. Laittakaa käytetyistä macbookeista vinkkiä. Jos joku osuvasti ois vaihtamassa pois omaansa.

Muutaman satasen käytetty IBM T4X + Win XP ajaa saman asian, jos käyttötarkoitus on noin geneerinen, mutta ainakin omasta mielestäni tätä MacBookia on vaan nastempaa käyttää kuin Windows-konetta, nyt kun on päässyt nyt sisälle OS X:n sielunelämään. Hetken se totuttelua vaatii, mutta tämä vakaus, tämä nopeus, tämä käytettävyys - kaiken sen vitutuksen määrän Windowsin kanssa kun muuttaisi rahaksi, niin jo vain sillä muutaman MacBook Pron ostaisi :)
 
Ylös Bottom