Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PC vs. konsolit - pelaamisen vaivattomuus

Toista on nykyaikana, kun painetaan nappia ja pelit toimivat. Eipä siinä kyllä opi mitään. Ymmärrän konsolin hankkimisen aikuisten käyttöön. Lapsille tulee ostaa komponentit ja kertoa, että kasaa ja opettele. Hyöty ja huvi kahdessa kerroksessa, eikä tuota oppia saa peruskoulusta.

Eli koska asiat voi tehdä helpommin niin ne kannattaa tehdä vaikeammin. Samalla oppii hyödyllisiä perusasioita kuten näytönohjaimen vaihtaminen.

Onneksi kyperpunkki on tulossa, saamme vihdoin kurkistaa ihmisen tulevaisuuteen. Itse ostan tuon tiedon laittamalla pienin metallisen palan kallooni kiinni. Allahu Akhbar, opettelen siinä samassa kaikki keskeiset uskonnotkin. 11 vuoden sijaan, käytän tähän aikaa 11 sekuntia. Amen.
 
Star lordilla kipakkaa argumenttia, ja holistista perustelua löytyy!

Synnynnäinen virittäminen on hyvästä. Se on metatason puzzle, jossa ratkotaan miten hyvin peli pyörii, ja saako sen toimimaan. Pakko on paras muusa, sanotaan. Oma ura säätäjänä alkoi 11v nassikkana kun allokoin käynnistyslevyillä välimuistia, jotta sain äänikortin JA joystickin toimimaan. Onhan se näin jälkikäteen hämmentävää, koska tein tuon ihan omatoimisesti.

Toista on nykyaikana, kun painetaan nappia ja pelit toimivat. Eipä siinä kyllä opi mitään. Ymmärrän konsolin hankkimisen aikuisten käyttöön. Lapsille tulee ostaa komponentit ja kertoa, että kasaa ja opettele. Hyöty ja huvi kahdessa kerroksessa, eikä tuota oppia saa peruskoulusta.
Joskus msDOS aikoihin oli tosiaan työlästä saada pelit edes käynnistymään. Eikä ensimmäiset Windowsit kyllä oikeastaan edes olleet sen parempia. Windows XP sp2:lla ryyditettynä oli kyllä jo todella hyvä.
 
Juu, mutta maailma muuttuu.

Esim. PS5 tulee tarjoamaan melkoista käyttömukavuutta. "msDOS aikoihin oli tosiaan työlästä saada pelit edes käynnistymään" ja tämä oli millä vuosituhannella? Itse ostan esim. kaikki pelit ja elokuvat digitaalisena. Sekin on jo arkipäivää.
 
PC-pelaaminen on vaivatonta ainoastaan niitten mielissä, jotka pitävät tietokoneista ja niitten kanssa näpertämisestä. Itse en kuulu tuohon joukkoon valitettavasti.
Ei se ihan niin ole. Voihan sitä omaa Skodaa ruuvata joka päivä jos lystää. Kyllä sillä eteenpäin pääsee joka tapauksessa. Jotkut ruuvaavat, kaikki eivät. Jos osaa tilata verkkokaupasta tuotteita, niin ei se pc sitä enempää juuri vaadi. Geforce experience säätää asetukset helposti, oman maun mukaan. Pädi kiinnittyy bluetoothilla. Game on.
Juurikin näin. Olen itse koonnut peli-pc:ni ... opinko mitään? No juu, kärsivällisyyttä.
Hiekkamandalat ovat buddhalainen harjoite. Kärsivällisyyttä, luomista ja ponnistelun merkityksettömyyttä, koska aika vie kaiken.

Oletko oppinut buddhalaisia hyveitä konsolin parissa?
 
PC-pelaaminen on vaivatonta ainoastaan niitten mielissä, jotka pitävät tietokoneista ja niitten kanssa näpertämisestä. Itse en kuulu tuohon joukkoon valitettavasti.

Tätä kyllä liioitellaan hirveästi, itse ostin 23v tauon jälkeen peli-PC:n ja ”näpertämiset” ovat koostuneet lähinnä uusien drivereiden asennuksesta. Nekin saisi automatisoitua nvidialle geoforce experiencellä, mutta toistaiseksi olen halunnut välttää sen käyttöä.

Lisäksi olen asentanut pari massamuistia, ehkä työläämpää kuin konsoleiden kanssa, muttei kummoinen toimepide.

Yksi pieni aikaa vievä asia on lukuisat storet joissa pelejä myydään. Tämä on silti pieni haitta siihen nähden että valikoima ja hinnat ovat tyrmäävät exclu storeihin verrattuna ja netistä löytyy hyviä koontipaikkoja hintojen vertailuin.

Kaiken kaikkiaan ”näpertäminen” on ollut paljon pienempää mitä pelkäsinja olen saanut keskittyä peleihin lähes samoin kuin konsolillakin.
 
Ei se ihan niin ole. Voihan sitä omaa Skodaa ruuvata joka päivä jos lystää. Kyllä sillä eteenpäin pääsee joka tapauksessa. Jotkut ruuvaavat, kaikki eivät. Jos osaa tilata verkkokaupasta tuotteita, niin ei se pc sitä enempää juuri vaadi. Geforce experience säätää asetukset helposti, oman maun mukaan. Pädi kiinnittyy bluetoothilla. Game on.
Tai sitten voi ajaa leasing autolla, eikä tarvitse huolehtia mistään.

Kuten sanottu ei se pelaaminen ole tietokoneillakaan mitään älyttömän hankalaa, mutta aina kuitenkin jotain pientä hienosäätöä konsoleihin verrattuna. Toiset tykkää, toiset ei.

Hankala on silti argumentoida miten PC olisi helpompi ja vaivattomampi vaihtoehto kuin konsoli.
 
Hankala on silti argumentoida miten PC olisi helpompi ja vaivattomampi vaihtoehto kuin konsoli.
Onko joku näin argumentoinut? Mielestäni täällä on lähinnä ammuttu alas luuloja PC:n käytön vaikeudesta/hankaluudesta. Sopivasti säädettynä PC:llä päästään todella konsolimaiseen kokemukseen, tuskin kuitenkaan täysin samaan helppouteen.
 
Juu, mutta maailma muuttuu.

Esim. PS5 tulee tarjoamaan melkoista käyttömukavuutta. "msDOS aikoihin oli tosiaan työlästä saada pelit edes käynnistymään" ja tämä oli millä vuosituhannella? Itse ostan esim. kaikki pelit ja elokuvat digitaalisena. Sekin on jo arkipäivää.
Viime vuosituhannella, joskus 90- luvun alussa. Sinne lähinnä viittasin. Oli meitä pelaajia silloinkin olemassa ;)
 
1. Jos ei halua kasata omaa konetta, PC:n voi ostaa joko valmiiksi kasattuna tai ns. markettikoneen.
2. PC:n koteloa ei tarvitse avata, ellei vaihda tai lisää osia. Pelkkä pölyjen pyyhkiminen/imuroiminen riittää.
3. PC voi olla isossa, keskikokoisessa tai pienessä kotelossa ja kotelon voi sijoittaa ATK-asemalle komeroon, olohuoneeseen television viereen tai ihan minne haluaa. Näyttönä voi käyttää vaikka tietokoneen näyttöä tai telkkaria tai kumpaakin.
4. Windows käynnistyy tarvittaessa sekunneissa.
5. Peliohjaimella voi korvata hiiren.
6. Käyttöjärjestelmä päivittää itsensä, ajurit, virustunnisteet yms taustalla automaattisesti. Näistä ei tarvitse käyttäjän murehtia missään vaiheessa.
7. Nvidia Experience laittaa peleihin automaattisesti asetukset sen mukaan millaista rautaa koneessa on. Joten pelin grafiikka-asetuksiin ei tarvitse koskea ellei halua. Jos haluaa koskea, niin monessa pelissä on myös sisäänrakennettuna automaattiset asetukset tai jotkit valmiit asetusprofiilit.
8. Voi päättää haluaako tasaisen 30fps, 60fps, 144fps vai jotain muuta.
9. Steamin ja muut launcherit saa käynnistymään Windowsin käynnistymisen yhteydessä ja samalla päivittämään itsensä.
10. Steamiä voi käyttää peliohjaimella Steamin televisiotilassa.
11. Nettipelaaminen ei maksa mitään.
12. Ilmaisia pelejä saa jatkuvasti eri launchereilta.
13. Pelejä saa ostettua kymmeniltä eri toimijoilta.
14. Voi pelata vaikka 30 vuotta vanhoja pelejä tai 10 vuotta vanhoja, kaikki tällä samalla laitteella.
15. Netin selaaminen, leffojen, tv-sarjojen ja musiikin streaminen, fyysisten leffojen, musiikin yms katselu/soittaminen, työhommat, kouluhommat ja kaikkea mitä tällä yhdellä laitteella nyt pystyy tekemään pelaamisen lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:

Kuudestoista ja samalla tärkein käsky: Pelaa konsolilla, niin sinun ei tarvitse välittää onko pc-pelaaminen yleisesti hyväksyttyä, eikä sinun tarvitse tuputtaa pc-pelaamisen helpputta konsolipelaajille, jotka selkeästikin nauttivat konsolistaan enemmän kuin pc-pelaajat tietokoneestaan.
 
Näkisin asian siten, että PC-pelaajat ne vasta nauttivatkin, ja siksi ovat niin innokkaasti näkemystään jakamassa, koska tahtovat samaa hyvää muillekin.
 
Näkisin asian siten, että PC-pelaajat ne vasta nauttivatkin, ja siksi ovat niin innokkaasti näkemystään jakamassa, koska tahtovat samaa hyvää muillekin.
PC on siinä tapauksessa liian hyvä, koska aiheuttaa stressiä lisäävää tuputtamisentarvetta.
 
Kuudestoista ja samalla tärkein käsky: Pelaa konsolilla, niin sinun ei tarvitse välittää onko pc-pelaaminen yleisesti hyväksyttyä, eikä sinun tarvitse tuputtaa pc-pelaamisen helpputta konsolipelaajille, jotka selkeästikin nauttivat konsolistaan enemmän kuin pc-pelaajat tietokoneestaan.

Hienoa, ymmärsit että PC:llä pelaaminen on helppoa! Ei mennyt postaus hukkaan.
 
Mun on aika vaikea nähdä noiden toistuvien PC on helppo juttujen järkevyyttä, koska todennäköisesti aika moni konsolipelaaja käyttää myös PC:tä ja pelaakin sillä jonkin verran. Minulla ei ole ollut niin helppoa PC:llä, että kaikki lähtee käyntiin napin painalluksella. Useat pelit eivät tue esim. sitä peliohjainta, jota haluaisin käyttää tai sen conffaus on työlästä. Konsolilla en joudu säätämään koskaan kontrolleja, jos en sitä erikseen halua.

Jotkut pelit eivät lähde toimimaan ollenkaan. Silloin yleensä otan sen muutaman euron tappion vastaan mielummin kuin alan säätämään, jos ei peli kiinnosta erityisen paljon. Joissakin pitää säätää ja latailla korjaustiedostoja, lukea foorumeilta neuvoja jne. PC-pelaamisen ylistäjät eivät ilmeisesti pelaa kovin paljoa, kun eivät säännöllisesti kohtaa ongelmia, jotka vaativat merkittävästi lisätyötä pelien toimintaan saattamiseksi. Paras oli kun yksi Taiton arcadekokoelma kopiosuojauksensa vuoksi veti lapseni pöytäkoneen täysin käyttökelvottomaan tilaan ja jouduin ostamaan uuden 1000 euron koneen, kun vanha oli jo sen verran jälkeenjäänyt, etten jaksanut asentaa sitä uusiksi, koska kaikki tiedot olisivat hävinneet joka tapauksessa. Näitä ei siis tapahdu koskaan aidoille PC-pelaajille. En muista, että yksikään peli olisi laittanut yhtään konsoliani korjauskuntoon. PC:llä saa aina jännittää, sotkeeko peli jotain, siksi en mielelläni asentele kovin paljon pelejä koneelle, jota haluan käyttää johonkin muuhunkin kuin pelaamiseen.

Pitäisi siis "järkevänä" ostaa olohuoneeseen oma PC, jota voisin sitten käyttää multimedialaitteena ja pelaamiseen eli yhden 1000 euron työkoneen lisäksi pitäisi olla ehkä 1500-2000 euroa maksava hupikone, johon voi joka toinen vuosi hankkia uusia kivoja 500 euron lisäpalikoita. Ööh, konsoli on keksitty ja sillä onnistuu myös nuo multimedia- ja pelihommat ilman ylimääräistä stressitekijää siitä, että pelit eivät asennu tai toimi aina kunnolla. Konsoleilla myös tuo mediapuoli on vähän kivuttomampi. Esim. nyt kun minulla on paljon etätapaamisia, saan jännittää joka kerta, miten audiosetuppi toimii sillä kertaa ja tunnistaako tietokone nyt tällä kertaa langattomia kuulokkeita oikein, jotta ne toimisivat (siksi minulla on varalla toinen headsetti, jos ensimmäisellä ei onnistu). Konsoleilla kaikki joko toimii tai ei toimi, ei ole sellaista satunnaisuuden elementtiä mukana. Konsoli myös maksaa selvästi vähemmän, niin vaikea nähdä pointtia. Ok, pelejä voi saada PC:lle halvalla. Sattumalta on niin, että pelejä suorastaan tungetaan eri kanavista ilmaiseksi tai pilkkahintaan myös konsoleille, joten tuo koskee vain sellaisia pelaajia, jotka hankkivat suuren määrän aivan uusia pelejä. Sitten voi ostaa PC:n vaikka. Itse olen huomannut, että pelejä on paljon enemmän kuin ehtii pelata. Steamiinkin on varmaan kertynyt yli tuhannen pelin kokoelma, vaikka pelaan vain harvoin muuta kuin muutamaa eri strategiapeliä PC:llä.
 
Ylös Bottom