Ferraro
Well-Known Member
Perjantain ja uuden Horizonin julkaisun lähestyessä tässä ei nyt tiedä miten päin odotustensa kanssa olisi, eikä pelaamisestakaan oikein tunnu tulevan mitään. Aikaa tappaessa onkin tullut mietittyä, miksi itse asiassa odotankaan juuri uutta Horizonia enemmän kuin mitään muuta yksittäistä pelijulkaisua aiemmin. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, että Horizon Zero Dawn oli viimeinen - tai ainakin viimeisin - peli, joka onnistui vielä ainakin pienimuotoisesti mullistamaan oman, vajaat parikymmentä vuotta kestäneen aktiivisen peliharrastukseni. Toisin sanoen, HZD onnistui muuttamaan merkittävästi peruslähtökohtia siinä, millaisia pelejä itse asiassa haluan pelata. Yhtä vahvasti omaan peliharrastukseeni vaikuttaneita yksittäisiä pelejä ei lopulta ole kovinkaan montaa, ja niistäkin suurin osa sijoittuu koko harrastuksen alkutaipaleelle PS2-aikoihin.
Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista pohtia, mitkä yksittäiset pelijulkaisut ovat olleet itse kunkin kohdalla niitä kaikkein merkittävimpiä ja peliharrastukselle suuntaa näyttäneitä kokemuksia. Ei ole tarkoitus kasata mitään listaa kaikkien aikojen parhaista julkaisuista tai välttämättä edes omista suosikkipeleistään, vaan löytää pelihistoriastaan muutama peli, joita ilman oma peliharrastus ei olisi siinä pisteessä missä se nyt on. Ohessa pari poimintaa oman pelihistoriani suunnannäyttäjistä. Olisi helppo poimia vaikka pari tusinaa muitakin hyvin mieleen jääneitä pelejä vuosien varrelta, mutta yritän rajata listan vain niihin oikeasti merkittävimpiin pelinavaajiin. Laittakaa ihmeessä myös omakohtaisia mietteitä mikäli aiheen pohtiminen kiinnostaa!
WRC 3 (PS2)
Ensimmäinen on aina ensimmäinen, ja tästä alkoi oma konsolipelaamiseni. Tästä ja R&C:stä. Tämä ei ehkä ole kaikkien aikojen tai edes aikansa paras rallipeli, vaikka toki laadukas olikin. WRC 3:lle voi kuitenkin antaa jakamattoman kunnian parinkin merkittävän kipinän sytyttämisestä, jotka eivät ole tähän päivään mennessä vielä sammuneet. Itsestäänselvin asia on pelaaminen harrastuksena, ja ennen kaikkea ajopelit, joita tuli lähes yksinomaan pelattua monta vuotta tämän jälkeen. Merkittävämmin tämä heijastui omiin kiinnostuksen kohteisiin pelimaailman ulkopuolella, sillä WRC 3:n innoittamana tuli vuosikaudet seurattua silmä kovana rallia ja muuta moottoriurheilua, mikä vei hyvin merkittävän osan varsinkin ala-asteikäisen Ferraron vapaa-ajasta. Enää ei aivan yhtä obsessiivisesti tule lajia seurattua, mutta ai että niitä aikoja kun kaikki TV:stä tullut moottoriurheilu piti nauhoittaa VHS:lle ja sittemmin DVD:lle talteen! Alakerran häkkivarastossa on edelleen konkreettisena todisteena laatikkotolkulla mm. vanhoja nauhoja ja Vauhdin Maailma -lehtiä. Juttu meni ehkä vähän sivuraiteelle, mutta kaiken tämän alullepanemisesta on kiitettävä WRC 3:a eikä mitään muuta.
Ratchet & Clank (PS2)
Tätä voi pitää oman peliharrastukseni kannalta aivan yhtä tärkeänä pelinä kuin WRC 3:a. En itse asiassa ole lainkaan varma, kumpi näistä on saanut kunnian olla ensimmäinen pelaamani konsolipeli. Ratchetille voi aivan yksiselitteisesti antaa kunnian siitä, että tämäntyyppiset piirroselokuvamaiset toimintaseikkailut ovat kiinnostaneet myöhemminkin. 8-vuotiaan pelaajan näpit eivät olleet tuolloin vielä aivan yhtä näppäriä peliohjaimen käsittelyssä kuin sittemmin ahkeran harjoittelun myötä, joten joihinkin tiettyihin kohtiin tuli jäätyä jopa kuukausiksi tai ainakin viikoiksi jumiin. Muistelen myös isäni pelanneen minun ja veljeni puolesta lopulta ainakin Rilgar-planeetan vesijuoksun ja Umbriksen bossitappelun, kun ei niistä mitenkään omin neuvoin selvitty.
Ratchettiin liittyy myös koko pelihistoriani karvain muisto. Olin edellä mainittujen apujen jälkeen päässyt etenemään Pokitaru-planeetalle saakka, joka oli huomattavasti pidemmällä pelissä kuin mihin eräs kaverini oli päässyt. En malttanut odottaa että pääsisin tätä saavutustani esittelemään, ja kun kaverini lopulta tuli kylään niin onnistuin epähuomiossa pelin lataamisen sijasta valitsemaan päävalikosta vaihtoehdon New Game, jonka tallensin sen kummemmin miettimättä suoraan Pokitaru-tallennuksen päälle. Mitään varakopioita ei tietenkään ollut, joten kun asian todellisen laidan tajusi niin itkuhan siinä tuli. Tästä, ja yksinomaan tästä johtuen teen vielä tänäkin päivänä kaksi vuosikymmentä myöhemmin aina kaksi identtistä tallennusta kaikissa peleissä joissa se on mahdollista. Toki pilvi-backupit ovat tavallaan tehneet tämän tarpeen osittain tai kokonaan tyhjäksi, mutta ainakaan sama virhe ei toistu!
Pro Evolution Soccer 3 (PS2)
Tähän voisi periaatteessa laittaa myös jonkin hiukan uudemman futispelin, mutta PES 3 antoi kuitenkin alkuperäisen kipinän lajille. Pelin olin saanut jo silloin kun se oli uusi, mutta en sitä tullut pelanneeksi juurikaan moneen vuoteen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jalkapallo lajina kiinnostanut lainkaan. Jostakin syystä vuosia myöhemmin PS2:n elinkaaren loppupäässä innostuin kuitenkin tätä pelaamaan, ja myöhemmin etenkin PS3:n aikana oli hankittava lisää jalkapallopelejä.
Tässä tapahtui sama efekti kuin WRC 3:n aikaansaamassa innostuksessa rallin seuraamiseen, eli kiinnostuin jalkapallosta lajina videopelien ansiosta. Tästä jos vedetään vähän mutkia suoriksi, niin pelien aikaansaama kiinnostus vei minut paikalliseen futiskatsomoon, josta ei olekaan paluuta ollut. Asialla on ollut myös sen verran kauaskantoinen vaikutus, että ilman tätä kipinää en olisi alkanut videoida paikallisen FC Vaajakosken pelejä, jota ilman en todennäköisesti olisi päätynyt harjoittamaan urheilukuvaajan ammattia. Tiedetään, on hiukan kornia kreditoida tällaista pleikkaripelille ja tietysti asia on monien yhteensattumien summa, mutta fakta on että alkuperäinen kipinä koko jalkapalloon lähti PS2:lta eikä mistään muualta.
Horizon Zero Dawn (PS4)
Se että näin lyhyeen henkilökohtaisten suunnannäyttäjäpelien listaan mahtuu kolme PS2-peliä ja Horizon Zero Dawn, näyttää ehkä naurettavalta mutta korostaa vielä entisestään sitä merkittävyyttä jonka tämä pelikokemus omasi. Vaikka tätä pelatessani koronaeristäytymisen keskellä 2020 kulutinkin jo varsin paljon muita kuin ajo- tai urheilupelejä, koostui pelikatalogini kuitenkin merkittäviltä osin nimenomaan näistä tarinattomista ajanvietepeleistä sekä huomattavasti lyhyemmistä ja suoraviivaisemmista tarinapeleistä. Oli joukossa muitakin seikkailupelejä, mutta varsinaiset open worldit tai pitkät ja syvällisen tarinan omaavat pelikokemukset eivät olleet kiinnostaneet mitenkään erityisen paljoa. Horizonin pelikokemus oli niin immersiivinen ja tarina niin hienosti rakennettu, että se tavallaan avasi silmät koko genrelle. Ikään kuin ahaa-elämys, kuinka syvällisiä kokemuksia pelaaminen voikaan vielä tarjota. Nyt kun asiaa tarkastelee jälkeenpäin, niin monet viime aikojen pelivuorolistaa dominoineista nimikkeistä olisivat todennäköisesti jääneet pelaamatta ilman Horizonin esimerkkiä.
Toki voisi ehkä pohtia, että mikä tahansa sittemmin pelaamistani laadukkaista tarinallisista seikkailupeleistä olisi saattanut tuoda samanlaisen innoituksen, mutta olen kyllä sitä mieltä että yhtä voimakasta silmät avaavaa kokemusta en olisi voinut löytää kuin Horizon Zero Dawn. No nyt meinaa mennä jo rationaalisen arvioinnin puolelle, mikä ei ollut tämän ketjun avaamisen idea. Tarkoitus oli tuoda esiin niitä pelejä jotka nimenomaan omien pelimieltymysten muovautumiselle ovat olleet merkittävimpiä suunnannäyttäjiä.
Se, ja löytää keino kuluttaa vielä vähän aikaa Horizon Forbidden Westiä odotellessa.
Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista pohtia, mitkä yksittäiset pelijulkaisut ovat olleet itse kunkin kohdalla niitä kaikkein merkittävimpiä ja peliharrastukselle suuntaa näyttäneitä kokemuksia. Ei ole tarkoitus kasata mitään listaa kaikkien aikojen parhaista julkaisuista tai välttämättä edes omista suosikkipeleistään, vaan löytää pelihistoriastaan muutama peli, joita ilman oma peliharrastus ei olisi siinä pisteessä missä se nyt on. Ohessa pari poimintaa oman pelihistoriani suunnannäyttäjistä. Olisi helppo poimia vaikka pari tusinaa muitakin hyvin mieleen jääneitä pelejä vuosien varrelta, mutta yritän rajata listan vain niihin oikeasti merkittävimpiin pelinavaajiin. Laittakaa ihmeessä myös omakohtaisia mietteitä mikäli aiheen pohtiminen kiinnostaa!
WRC 3 (PS2)
Ensimmäinen on aina ensimmäinen, ja tästä alkoi oma konsolipelaamiseni. Tästä ja R&C:stä. Tämä ei ehkä ole kaikkien aikojen tai edes aikansa paras rallipeli, vaikka toki laadukas olikin. WRC 3:lle voi kuitenkin antaa jakamattoman kunnian parinkin merkittävän kipinän sytyttämisestä, jotka eivät ole tähän päivään mennessä vielä sammuneet. Itsestäänselvin asia on pelaaminen harrastuksena, ja ennen kaikkea ajopelit, joita tuli lähes yksinomaan pelattua monta vuotta tämän jälkeen. Merkittävämmin tämä heijastui omiin kiinnostuksen kohteisiin pelimaailman ulkopuolella, sillä WRC 3:n innoittamana tuli vuosikaudet seurattua silmä kovana rallia ja muuta moottoriurheilua, mikä vei hyvin merkittävän osan varsinkin ala-asteikäisen Ferraron vapaa-ajasta. Enää ei aivan yhtä obsessiivisesti tule lajia seurattua, mutta ai että niitä aikoja kun kaikki TV:stä tullut moottoriurheilu piti nauhoittaa VHS:lle ja sittemmin DVD:lle talteen! Alakerran häkkivarastossa on edelleen konkreettisena todisteena laatikkotolkulla mm. vanhoja nauhoja ja Vauhdin Maailma -lehtiä. Juttu meni ehkä vähän sivuraiteelle, mutta kaiken tämän alullepanemisesta on kiitettävä WRC 3:a eikä mitään muuta.
Ratchet & Clank (PS2)
Tätä voi pitää oman peliharrastukseni kannalta aivan yhtä tärkeänä pelinä kuin WRC 3:a. En itse asiassa ole lainkaan varma, kumpi näistä on saanut kunnian olla ensimmäinen pelaamani konsolipeli. Ratchetille voi aivan yksiselitteisesti antaa kunnian siitä, että tämäntyyppiset piirroselokuvamaiset toimintaseikkailut ovat kiinnostaneet myöhemminkin. 8-vuotiaan pelaajan näpit eivät olleet tuolloin vielä aivan yhtä näppäriä peliohjaimen käsittelyssä kuin sittemmin ahkeran harjoittelun myötä, joten joihinkin tiettyihin kohtiin tuli jäätyä jopa kuukausiksi tai ainakin viikoiksi jumiin. Muistelen myös isäni pelanneen minun ja veljeni puolesta lopulta ainakin Rilgar-planeetan vesijuoksun ja Umbriksen bossitappelun, kun ei niistä mitenkään omin neuvoin selvitty.
Ratchettiin liittyy myös koko pelihistoriani karvain muisto. Olin edellä mainittujen apujen jälkeen päässyt etenemään Pokitaru-planeetalle saakka, joka oli huomattavasti pidemmällä pelissä kuin mihin eräs kaverini oli päässyt. En malttanut odottaa että pääsisin tätä saavutustani esittelemään, ja kun kaverini lopulta tuli kylään niin onnistuin epähuomiossa pelin lataamisen sijasta valitsemaan päävalikosta vaihtoehdon New Game, jonka tallensin sen kummemmin miettimättä suoraan Pokitaru-tallennuksen päälle. Mitään varakopioita ei tietenkään ollut, joten kun asian todellisen laidan tajusi niin itkuhan siinä tuli. Tästä, ja yksinomaan tästä johtuen teen vielä tänäkin päivänä kaksi vuosikymmentä myöhemmin aina kaksi identtistä tallennusta kaikissa peleissä joissa se on mahdollista. Toki pilvi-backupit ovat tavallaan tehneet tämän tarpeen osittain tai kokonaan tyhjäksi, mutta ainakaan sama virhe ei toistu!
Pro Evolution Soccer 3 (PS2)
Tähän voisi periaatteessa laittaa myös jonkin hiukan uudemman futispelin, mutta PES 3 antoi kuitenkin alkuperäisen kipinän lajille. Pelin olin saanut jo silloin kun se oli uusi, mutta en sitä tullut pelanneeksi juurikaan moneen vuoteen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jalkapallo lajina kiinnostanut lainkaan. Jostakin syystä vuosia myöhemmin PS2:n elinkaaren loppupäässä innostuin kuitenkin tätä pelaamaan, ja myöhemmin etenkin PS3:n aikana oli hankittava lisää jalkapallopelejä.
Tässä tapahtui sama efekti kuin WRC 3:n aikaansaamassa innostuksessa rallin seuraamiseen, eli kiinnostuin jalkapallosta lajina videopelien ansiosta. Tästä jos vedetään vähän mutkia suoriksi, niin pelien aikaansaama kiinnostus vei minut paikalliseen futiskatsomoon, josta ei olekaan paluuta ollut. Asialla on ollut myös sen verran kauaskantoinen vaikutus, että ilman tätä kipinää en olisi alkanut videoida paikallisen FC Vaajakosken pelejä, jota ilman en todennäköisesti olisi päätynyt harjoittamaan urheilukuvaajan ammattia. Tiedetään, on hiukan kornia kreditoida tällaista pleikkaripelille ja tietysti asia on monien yhteensattumien summa, mutta fakta on että alkuperäinen kipinä koko jalkapalloon lähti PS2:lta eikä mistään muualta.
Horizon Zero Dawn (PS4)
Se että näin lyhyeen henkilökohtaisten suunnannäyttäjäpelien listaan mahtuu kolme PS2-peliä ja Horizon Zero Dawn, näyttää ehkä naurettavalta mutta korostaa vielä entisestään sitä merkittävyyttä jonka tämä pelikokemus omasi. Vaikka tätä pelatessani koronaeristäytymisen keskellä 2020 kulutinkin jo varsin paljon muita kuin ajo- tai urheilupelejä, koostui pelikatalogini kuitenkin merkittäviltä osin nimenomaan näistä tarinattomista ajanvietepeleistä sekä huomattavasti lyhyemmistä ja suoraviivaisemmista tarinapeleistä. Oli joukossa muitakin seikkailupelejä, mutta varsinaiset open worldit tai pitkät ja syvällisen tarinan omaavat pelikokemukset eivät olleet kiinnostaneet mitenkään erityisen paljoa. Horizonin pelikokemus oli niin immersiivinen ja tarina niin hienosti rakennettu, että se tavallaan avasi silmät koko genrelle. Ikään kuin ahaa-elämys, kuinka syvällisiä kokemuksia pelaaminen voikaan vielä tarjota. Nyt kun asiaa tarkastelee jälkeenpäin, niin monet viime aikojen pelivuorolistaa dominoineista nimikkeistä olisivat todennäköisesti jääneet pelaamatta ilman Horizonin esimerkkiä.
Toki voisi ehkä pohtia, että mikä tahansa sittemmin pelaamistani laadukkaista tarinallisista seikkailupeleistä olisi saattanut tuoda samanlaisen innoituksen, mutta olen kyllä sitä mieltä että yhtä voimakasta silmät avaavaa kokemusta en olisi voinut löytää kuin Horizon Zero Dawn. No nyt meinaa mennä jo rationaalisen arvioinnin puolelle, mikä ei ollut tämän ketjun avaamisen idea. Tarkoitus oli tuoda esiin niitä pelejä jotka nimenomaan omien pelimieltymysten muovautumiselle ovat olleet merkittävimpiä suunnannäyttäjiä.
Se, ja löytää keino kuluttaa vielä vähän aikaa Horizon Forbidden Westiä odotellessa.