Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5: ostopaikat ja hintatiedot - ei trokauskeskustelua!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nisupulla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps5
Paha sanoa tarkkoja peruutuksia. Itsellä on vielä siellä Verkkokaupassa 18.4 tilattu odottamassa seuraavaa erää (toivottavasti). Jostain luin eilen, että Verkkiksestä oli jopa nyt saanu ekassa erässä joku joka oli tilannut huhtikuun alkupuolella. Silloin alkuun eka erä oli menossa alkuvuonna tilanneille. toki jos nyt Verkkikselle tai minnekään muuallekaan laittaa niin on heti jonon päässä joten ensi vuoteen menee kuitenkin heillä. Riippuen Verkkiksen tulevasta erästä uskon toistaiseksi että jouluksi tulee konsoli tännekin.
 
Ei varmaan kyllä verkkokaupasta kannata enää tilata, menis varmaan ens jouluun. Dna:lta saa varmaan nopeiten tällä hetkellä. Lukee että toimitukset alkaa 1.3.2021.

Luulen että dna:lta sais nopeiten varmaan kun lukee että toimitukset alkaa 1.3.2021. verkkiksellä menis varmaan ens jouluun:D
 
Eiköhän nopeemmin saa jo prismasta tai muualta (jopa kivijalasta). Jos Sony nyt on järkevä niin luulisi että tuuppaa tehtaalta konsoleita minkä ehtii. Eli saatavuus varmaan vielä elää tässä lähiaikoina.
 
Joo ei kyllä enää Powerista mitään ennakkotilauksia (tai muutakaan)ellei ole muita vaihtoehtoja. Onneks sain eilen verkkokaupan tilauksen niin sain hyvillä mielin peruuttaa ton Powerin tilauksen. Sekään toki ei onnistut enää normaalisti kun paketti jo matkalla myymälään, vaan piti palautuslomakkeen kautta tehdä. Tilaus näkyy mulla edelleen ja on matkalla ilman omistajaa Porvoon Powerille...

Noooouuu Et millään pysty peruumaan peruutusta? Tehdään kaupat siitä heti porvoossa pienellä lisällä
 
Onkohan Powerilla tulossa tänään uutta erää myyntiin? Eilen vielä näkyi että tänään olisi taas myynnissä, mutta nyt aamulla hävinnyt se teksti verkkokaupasta.
 
Itsellä lukee, että varastossa. Soitin eilen aspaan ja mulle kerrottiin, että tällä tiedolla saan 4.12 levyversion. Kysyin vielä, että onko varma tieto ja kyllä se työntekijä oli melko varma tästä, kertoi saaneensa isomman erän jo joulukuulle. Toivotaan silti, että kaikki 12 jälkeen tilanneet saisi koneensa jo joulukuussa.
 
  • Like
Reactions: apa
Onkohan Powerilla tulossa tänään uutta erää myyntiin? Eilen vielä näkyi että tänään olisi taas myynnissä, mutta nyt aamulla hävinnyt se teksti verkkokaupasta.
Tätä samaa mietin. Olen ainakin valmiudessa klo 11 aikaan, jos vaikka ilmaantuukin sivuille myyntiin. Toimitusajastahan ei tosiaan ole mitään tietoa.
 
Oma tarina: Ennakkotilaus verkkokauppaan sisään aivan myöhään (lokakuussa). Kaikki toivo menetetty että ei tule pitkään aikaan PS5:ta kotiin. Sydäntä riipii lukea täällä viestejä kun jengi tuskailee onko konsoli kotona tänään vai huomenna :D

Eilen aamuna itsekin valmistauduin ja ryntäsin klo 09:00 asemasotaan kaikille kolmelle rintamalle. Cittarin Lyyti.fi kikkare mikä ennakkoon vaikutti fiksulta olikin aivan susipaska tekniseltä osuudeltaan. Timeouttia kokoajan ja en tiedä millä logiikalla sinne pääsi läpi. Gigantin ostospainike muuttui vihreäksi vasta muutaman minuutin yli 9 itsellä (jäin epäilemään että jääkö lataamaan tuota jostain cachesta..). Jonoon 12min ja 5min kohdalla tuli näkyviin että kaik on mänt. Prismassa kirjautuminen ei toiminut ja jokainen sivulataus aivan tolkuttoman raskas. Kerkesin saamaan tuotteen ostoskoriin ja matkalla kassalle kaatui koko paska ja tuli huolto info. Huomasin, että URL pysyi kuitenkin edelleen samana ja jatkoin huoltoikkunasivun refreshiä minuutin välein. No se toivuttuaan heittikin suoraan kassalle, tiedot sisään ja Dansken verkkopankkimaksu ja KIITOS TILAUKSESTASI!. Huhhuh.

Sitten kylmäsi IS:n juttu, että Prisma myi liikaa ja joillekin tulossa luu käteen konsolin sijasta. Onneksi tuli itselle lähetystunnus ja aamulla tuli Postin viesti, että laite toimitetaan tänään klo 16 mennessä paikalliseen Prismaan (valittu noutopaikaksi) ja uskallan olettaa ja toivoa, että voisin sen illalla käydä sieltä hakemassa :D En kyllä eilen aamulla uskonut että päivän julkaisusta saan oman laitteeni loppujen lopuksi. Onnea muillekin onnistuneille!
 
Itse sain gigantista varausvahvistuksen 2.erästä klo 12:03. Otin yhteyttä gigantin asiakaspalveluun, josta sanottiin suoraan kahden eri asiakaspalvelijan toimesta, että konsoli toimitetaan minulle tammikuun 2021 aikana. Otappa näistä nyt selvää.

edit: Sähköpostiini tulleessa varausvahvistuksessa lukee, että varastossa (toimitus 2-5 arkipäivän kuluttua)
 
Tätä samaa mietin. Olen ainakin valmiudessa klo 11 aikaan, jos vaikka ilmaantuukin sivuille myyntiin. Toimitusajastahan ei tosiaan ole mitään tietoa.

Joku oli toisella foorumilla kysynyt aspasta ja olivat sanoneet siellä ainakin että oli tullut vahingossa ja korjaavat sivut ettei näy tuosta mitään
 
Oma powerin ennakkotilaus lähti tänään varastolta matkaan ja arvio 24.11 että perillä.

On kyllä todella huonosti hoidettu heidän ennakot:(
...
Mun Powerin tilaus lähti eilen varastosta (tai näin ainakin itse ymmärtäisin ton seurannan) ja 23.11 olisi noudettavissa Turun Skanssin myymälästä. Kaverilla Raision myymälässä nouto ja hänelle luvattu tänään. Onko Kekellä nouto myymälästä vai Postilla?
Samaa mieltä kyllä, jää viimeiseksi ennakkotilaukseksi Powerilta, vaikka eihän tässä hirveän pettynyt voi olla jos edes ensi viikolla konsolin sais.

Seuranta:
1605858095328.png
 
Joku oli toisella foorumilla kysynyt aspasta ja olivat sanoneet siellä ainakin että oli tullut vahingossa ja korjaavat sivut ettei näy tuosta mitään
Kerkesin jo elätellä toiveita. Pitää siis seurata Prisman nettisivuja milloin tulee seuraava 5kpl erä myyntiin..
 
Powerilta sen verran infoa että myyjä(t) ei voi myydä tai varata laitteita saatavuudesta ei tietoa. Eli prisman sivuja pitää tutkailla jatkossa
 
Sain juuri mailia Prismasta että mun PS5 on lähtenyt liikkeelle. Tilasin itse siis eilen 9.10, kirjautumatta sisään, noudolla lähi-Prismasta. Jännästi tuohonkin sai postin seurantakoodin, joten olis varmaan ollut nopeampaa vaan tilata suoraan kotiinkuljetuksella.
 
Ylös Bottom