Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Tässäpä tulikin se suurin syy miksi tämä(kin) peli tulee hankittua XSX:lle. Ärsyttävän kauan Sony munii noiden päivitysten kanssa.

First person -pelit ostaisin kyllä mieluiten PC:lle jo pelkästään FOV-säätönamiskan takia, mutta alkaa omasta reilut 5 vuotta vanhasta nuhapumpusta jo potku loppua, eikä nykyisillä riistohinnoilla oikein innosta päivitellä.

Tämän mukaan FOV on konsoleilla 75 astetta, joka on ainakin itselleni turhan klaustrofobinen:

Joo kyllähän se matala FOV häiritsi aluksi, mutta kun ottaa huomioon miten huonosti FC 5 pyörii omalla koneella ja miten paljon on raportteja PC version ongelmista en uskaltanut lähteä kokeilemaan sitä, ehkäpä isosta alesta. Toivotaan että Sony saa tuon VRR puolen pian kuntoon, PS5 versio oli kuitenkin pakko valita peliseuran takia.
 
Mihin sitä VRR kaipaa kun pääasiassa pelit pyörivät hyvin ja ennenkaikkea tasaisemmin kuin kilpailijalla? Lähtökohta konsolipelien tekemisessä tulee aina olla mahdollisimman vakaa 60fps. Edelleen kun hyvin pieni osa omistaa telkkarin jossa olisi mitään muuta tarjolla kuin 60Hz.
 
Vaikkapa siihen, ettei tarvitsisi katsella PS5:llä ruudun repeilyä Far Cry 6:ssa. Lähtökohtia pelien tekemiseen voidaan keskustelupalstoilla määritellä niin paljon kuin huvittaa, se mitä saadaan onkin sitten eri juttu. Eikä minua nykyaikaisen VRR-television omistajana kiinnosta kuinka pieni osa sellaisen mahtaa omistaa.

VRR:n puute on selkeä miinus PS5:llä, eikä se muuksi muutu vaikka miten sitä vääntelee ja kääntelee.
 
VRR on toki hyvä juttu epätasaisen ruudunpäivityksen korjaamiseen, mutta kyllä ne pelit pitäisi pyöriä hyvin ilman kallista telkkariakin.
Ehdottomasti samaa mieltä. Harmillista, ettei tämä toive kuitenkaan näytä toteutuvan, varsinkaan Ubisoftin pelien kohdalla.
 
Minusta hyvä lähtökohta olisi, että peleissä on 120 fps performance tila ja sitten 60 fps grafiikkatila. Koska VRR:llä voi tavallaan huijata paremman ruudunpäivityksen, voi ihan hyvin tarjota pelaajille mahdollisuuden siihen, että pelejä voi pelata 120 fps tilassa, vaikka peli ei pystyisi ihan sinne asti ainakaan joka tilanteessa.

Mitä sitten, jos on telkkari, joka ei tue kaikkia ominaisuuksia? Sitten voi tyytyä siihen, että pelit pyörivät kuitenkin hyvin heikommalla ruudunpäivityksellä, jos ne on optimoitu toimimaan korkeammalla. Jos pelit suunnitellaan 30 fps-näkökulmasta, silloin 60 fps on jo sellainen tila, jossa voi olla ruudunpäivitysongelmia. Siksi on kaikille parempi, että korkeat ruudunpäivitysnopeudet huomioidaan jo pelin kehitysvaiheessa.
 
Juuri noin, pelejä ei saisi konsoleilla tehdä missään mielessä sellaiseksi että ruutuja tippuu normitilanteessa vaan peli on suunniteltava 30, 60fps mielessä (se 120 voi olla optio noiden jälkeen) ja sitten VRR:llä voi bonuksena korjata ne harvoin ilmentyvät hyytymiset pahimmissa action tilanteissa.. nyt jos VRR:ää hehkutetaan niin voi hyvin olla että väärät henkilöt pelituotannossa saa siitä kopin ja säästäävät aikaa ja rahaa optimoinnilta tällä tekosyyllä..

Uusin farcry on vähän tylsä, melkolailla koko ajan päitkii 60fps ps5:lla ainakin :(
 
Vaikkapa siihen, ettei tarvitsisi katsella PS5:llä ruudun repeilyä Far Cry 6:ssa. Lähtökohtia pelien tekemiseen voidaan keskustelupalstoilla määritellä niin paljon kuin huvittaa, se mitä saadaan onkin sitten eri juttu. Eikä minua nykyaikaisen VRR-television omistajana kiinnosta kuinka pieni osa sellaisen mahtaa omistaa.

VRR:n puute on selkeä miinus PS5:llä, eikä se muuksi muutu vaikka miten sitä vääntelee ja kääntelee.
Minuapa kiinnostaa koska en omista VRR telkkaria ja kuulun tähän selvään enemmistöön. Siihen menee vielä todella kauan ennenkuin voidaan puhua edes suuresta määrästä pelaajia joilta VRR taulu löytyy joten siksi pelien tulee jatkossakin lähtökohtaisesti olla vakaita 30/60 kokemuksia. Yksi FC6 tapaus ei tätä muuta.

Sinulle se voi olla selkeä miinus mutta monelle muulle ei. Ja se ominaisuus kyllä sieltä tulee PS5:lle mahdollisesti jo seuraavassa päivityksessä jos valmistajan telkkarien päivityksistä voi jotain päätellä.

Juuri noin, pelejä ei saisi konsoleilla tehdä missään mielessä sellaiseksi että ruutuja tippuu normitilanteessa vaan peli on suunniteltava 30, 60fps mielessä (se 120 voi olla optio noiden jälkeen) ja sitten VRR:llä voi bonuksena korjata ne harvoin ilmentyvät hyytymiset pahimmissa action tilanteissa.. nyt jos VRR:ää hehkutetaan niin voi hyvin olla että väärät henkilöt pelituotannossa saa siitä kopin ja säästäävät aikaa ja rahaa optimoinnilta tällä tekosyyllä..

Uusin farcry on vähän tylsä, melkolailla koko ajan päitkii 60fps ps5:lla ainakin :(
Siinä todellakin mennään pahasti metsään konsolipelaamisessa jos lähdetään tälle VRR korjaa ongelmat ja peli saa olla huonosti optimoitu fps sahaillen mielinmäärin. Lisäksi se VRR ei korjaa niitä input vaihteluita joten mikään oikotie onneen tekniikka ei ole. PC puolella asia on aivan toinen koska siellä ei mennä yhdellä raudalla vaan VRR auttaa heikompia laitteistoja pyörittämään pelejä riittävän sulavasti.
 
Viimeisen +30 vuoden aikana ei ole ollut vielä yhtään konsolisukupolvea, jolloin kaikki pelit olisivat pyörineet sulavasti tai edes lähimainkaan tasaisesti. Toistaiseksi tämä nykyinen sukupolvi lienee lähimpänä sitä unelmaa.

Tähänkin peilattuna VRR:n mahdollisuuksien kääntäminen negatiiviseksi kuulostaa jo lähtökohtaisesti oudolta. Vaikka se oma laitteisto ei ominaisuutta tällä hetkellä tukisi, niin ehkä sitten seuraavallla kierroksella.
 
Ei siinä VRR:ssä olekaan lähtökohtaisesti mitään vikaa, vaan kuinka sitä hyödynnetään käytännössä. On helppo tekosyy deveille jättää pelikoodi vaille viimeistä silausta kun ominaisuus paikkailee sitten loput input lagin kustannuksella. Nykyengineissä on skaalautuvuutta aivan eri tasolla kuin aiempien genien pelimoottoreissa, niin on suorastaan käsittämätöntä miten tämä tärkeä osuus jää niin vähälle huomiolle. Sen sijaan ongelmaan tarjotaan ratkaisua joka palvelee mitätöntä osuutta telkkujen omistajista.

Jep, varsinkin autolla ajaessa huomannut että PS5 peli pudottaa frameja ja ruutu repeilee, mutta muuten kyllä aika tasaista menoa ollut. Nämäkin on asioita mitkä hoituisi pois VRR avulla.

Repeilyn saa pois ihan perinteisellä VSyncilläkin, ei siihen VRR:ää tarvita.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä väliä sillä on vaikka tukisi mitätöntä osuutta? Uusi on aina uutta ja hyvä että asiat menee eteenpäin. Täälläkin VRR telkkari, ollut jo muutaman vuoden.

Tuskin tässäkään generaatiossa saadaan pelejä siihen kuntoon että kaikki toimisi täydellisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Ei siinä VRR:ssä olekaan lähtökohtaisesti mitään vikaa, vaan kuinka sitä hyödynnetään käytännössä. On helppo tekosyy deveille jättää pelikoodi vaille viimeistä silausta kun ominaisuus paikkailee sitten loput input lagin kustannuksella. Nykyengineissä on skaalautuvuutta aivan eri tasolla kuin aiempien genien pelimoottoreissa, niin on suorastaan käsittämätöntä miten tämä tärkeä osuus jää niin vähälle huomiolle. Sen sijaan ongelmaan tarjotaan ratkaisua joka palvelee mitätöntä osuutta telkkujen omistajista.

Repeilyn saa pois ihan perinteisellä VSyncilläkin, ei siihen VRR:ää tarvita.
Eipä noille viimeistelemättömille peleille ole ennenkään tekosyitä tarvittu. Jos tarvitsisi, niin luulisi parempiakin löytyvän kuin huippuharvinainen VRR, jota PS5:kään ei (toistaiseksi) tue.

Jos ja kun huonosti optimoituja pelejä tulee jatkossakin, niin ainakin itse otan mieluummin VRR:n aiheuttaman pienen input lagin vaihtelun fps:n tippuessa hetkellisesti 60:stä vaikkapa 58:aan kuin ruudun repeilyn. Tällaisessa tilanteessa VSync aiheuttaa tökkimisen lisäksi paljon isompaa input lagia.
 
Mitä väliä sillä on vaikka tukisi mitätöntä osuutta? Uusi on aina uutta ja hyvä että asiat menee eteenpäin. Täälläkin VRR telkkari, ollut jo muutaman vuoden.

Tuskin tässäkään generaatiossa saadaan pelejä siihen kuntoon että kaikki toimisi täydellisesti.

Luehan tekstini ihan ajatuksen kera, jospa sitten avautuisi? Selvennän näkemystäni seuraavalla esimerkillä: Sulla on myytävänä tuote, joissa sadassa prosentissa on vika. Tarjoat ongelman ratkaisuksi korjausta, joka korjaa ongelman yhdessä prosentissa tuotteista. Mitäpä luulet, ovatko loput 99 prosenttia tuotteen ostaneista tyytyväisiä tarjoamaasi ratkaisuun?

VRR on hyvä ominaisuus kun sitä hyödynnetään oikein, laiskan koodauksen paikkailuun siitä ei tässä vaiheessa ole.
Eipä noille viimeistelemättömille peleille ole ennenkään tekosyitä tarvittu. Jos tarvitsisi, niin luulisi parempiakin löytyvän kuin huippuharvinainen VRR, jota PS5:kään ei (toistaiseksi) tue.

Jos ja kun huonosti optimoituja pelejä tulee jatkossakin, niin ainakin itse otan mieluummin VRR:n aiheuttaman pienen input lagin vaihtelun fps:n tippuessa hetkellisesti 60:stä vaikkapa 58:aan kuin ruudun repeilyn. Tällaisessa tilanteessa VSync aiheuttaa tökkimisen lisäksi paljon isompaa input lagia.

VSync ei itsessään aiheuta stutteria vaan näytön virkistystaajuutta matalampi framerate. PS5 VRR on tulossa loppuvuodesta.
 
Viimeksi muokattu:
VSync ei itsessään aiheuta stutteria vaan näytön virkistystaajuutta matalampi framerate.
Ainakin silloin, kun virkistystaajuus ei ole jaollinen frameratella. VSync kuitenkin pahentaa töksähtelyä heti kun ruudunpäivitys tippuu vähänkään alle virkistystaajuuden.

PS5 VRR on tulossa loppuvuodesta.
Tulossa on, se tiedetään, mutta onko tuo aikataulu jo jossain varmistettu?
 
Ainakin silloin, kun virkistystaajuus ei ole jaollinen frameratella. VSync kuitenkin pahentaa töksähtelyä heti kun ruudunpäivitys tippuu vähänkään alle virkistystaajuuden.

Tulossa on, se tiedetään, mutta onko tuo aikataulu jo jossain varmistettu?

Luehan tekstini ihan ajatuksen kera, jospa sitten avautuisi? Selvennän näkemystäni seuraavalla esimerkillä: Sulla on myytävänä tuote, joissa sadassa prosentissa on vika. Tarjoat ongelman ratkaisuksi korjausta, joka korjaa ongelman yhdessä prosentissa tuotteista. Mitäpä luulet, ovatko loput 99 prosenttia tuotteen ostaneista tyytyväisiä tarjoamaasi ratkaisuun?

VRR on hyvä ominaisuus kun sitä hyödynnetään oikein, laiskan koodauksen paikkailuun siitä ei tässä vaiheessa ole.

VSync ei itsessään aiheuta stutteria vaan näytön virkistystaajuutta matalampi framerate. PS5 VRR on tulossa loppuvuodesta.

Luin ja ymmärsin. Tosiasia on se että sitä "laiskaa koodaamista" on aina ollut ja tulee aina olemaan osassa peleissä, kerta siihen on pieni lääke keksitty niin miksi sitä ei voisi laittaa ulos niille ketä sitä voi käyttää. Syytön minä olen että sinä leikit käpylehmillä.

Molemmat konsolit omistan + vrr tukevan telkkarin, mitä veikkaat kummalle konsolille ostin tämän(kin) laiskasti koodatun pelin?
 
Enhän minä noin sanonut. Totesin vaan että VRR on huono lääke heikkoon koodaamiseen, kun siitä on iloa ainoastaan pienelle osalle käyttäjistä.

Turhaan alat päätäsi aukomaan. Kyllä täältäkin löytyy VRR:ään kykenevä näyttö, mutta sen verran viitsin nähdä omaa napaani pidemmälle että ymmärrän VRR:n olevan heikko purkkapaikka itse ongelmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom