Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Tulkintani mukaan MS oli vain onnekas. Ehkä taustalla oli tietoa siitä, että jostain avainkomponenteista voi tulla pulaa ja ehkä tuo rampautettu versio on sellainen, jonka tuotantoketjussa on vähemmän pullonkauloja. Nykyinen sirupula ei koske vaan yhtä komponenttia. Vaikka Series S:n kohdalla pula olisi yhtä suuri, silti tuo valinta osoittautui hyväksi juuri tässä tilanteessa, koska nyt konsolia saadaan sellaisille asiakkaille, jotka eivät ole ydinasiakasryhmää.
 
Nyt on saavutettu jokin uusi ulottuvuus järkeilyssä, kun hyllyyn jäävät laitteet ovat hyvin suunniteltuja. Samaan aikaan näiden hyvin suunniteltujen laitteiden ympäriltä hyllyt tyhjenevät. :D
Itse siis kommentoin tuota bisnesratkaisua enemmän enkä konsolin suunnittelua. Tai no, siihenkin kyllä sanoin että mukavan kokoinen se on ja varmasti sen vuoksi monen sisustajan mieleen, eli usein juuri heidän, joille se pelaaminen on lähinnä jonkinlainen pakko sen lapsen kautta. Tällöin mitä huomaamattomampi ja sisustukseen uppoutuva laite, niin sitä parempi. Hyvää suunnittelua mielestäni sekin. Ja omasta mielestäni PS5 on yhä "mukasiistin" modeemin näköinen kun taas Series X on paljon huomaamattomampi vehje vaikka toki siitäkin saa mielleyhtymät vaikkapa kauppojen edessä tököttäviin tuhkakuppi/roskis-yhdistelmiin tai minijääkaappiin.

Mitä sitten siihen bisnessuunnitteluun tulee niin toki parempi aina että laite myy hyllyt tyhjäksi mutta eikös tehomallien saatavuuden ongelma ole myös paljolti siinä ettei niitä saa muun tilanteen vuoksi valmistettua tarpeeksi? Eihän me tiedetä kuinka paljon laitteita jäisi hyllyyn jos niitä saisi valmistettua niin paljon kuin vain valmistajat haluaisi. Hyllystä tuotteen löytyminen/löytymättä jääminen tuskin on mikään äärimmäinen totuus siis mistään.

On siis vähän enemmänkin näitä muuttujia kuin vain se että jääkö tuotetta hyllyyn vai ei. On eri ostajaryhmät selvästi ja nekin eroavat jo suuresti sillä että tehomalleja ostavat ensin (ja heti kun saa) erityisesti valveutuneet pelaajat ja heikompi malli jää sitten niille, jotka on jotain vain "jotain pelivehjettä" ostamassa lapselleen. Tämän päälle vielä komponenttien saatavuusongelmat niin ei tämä asia nyt niin yksinkertainen ole.

Ehkä tässä myös ainakin itseäni hämää koko "hyvin suunniteltu" kun en ole täysin varma viitataanko siinä itse laitteeseen vai strategiaan ja siksi kommentoinkin vähän molempia.

Oma henk. koht. mielipiteeni yhä on se että S-mallilla en tekisi yhtään mitään mutta ymmärrän täysin miksi se on olemassa bisnesnäkökulmasta.

Hyllyyn jäävät konsolit menevät erilaisille asiakkaille kuin heti loppuunmyydyt. Olen kuullut, että moni pleikkaria himoinnut on päätynyt väliaikaisratkaisuna Series S:ään. Jos ei ymmärrä tällaisen ilmiön markkinalogiikkaa, turha sitä on ruveta erikseen selittämään.
Näin juuri! Samaa olen minäkin kuullut ja lukenut eli S-malli ostetaan kun muuta ei ole saatavilla. Oliko sitten etukäteen suunniteltu niin, onkin ihan eri asia. Tuskinpa, mutta ainakin se oli että on olemassa halvempi malli niille, jotka eivät halua maksaa tehomallin hintaa.

Eli Microsoft julkaisi Series S:n tarkoituksenaan myydä sitä kun Series X ja PS5 on loppuunmyyty? Kyllähän tuo ilmiö ja "markkinalogiikka" nyt järkeen toki käy, mutta hieman syvällisempää analyysia se vaatii, jotta asiasta saisi muodostettua sen kokonaiskuvan. Ts. mikä Series S: ensisijainen rooli konsolijulkaisustrategiassa oli jne.

Myydään kun ei ole varastoissa kahta muuta konsolia?
Sen strategia oli myydä konsolia niille, jotka eivät halua ostaa sitä kalleinta. Käsittääkseni sitä ryhmää on olemassa paljonkin ja se usein näillä pelifoorumeilla tuntuu unohtuvan kokonaan. Kaikki ei edusta meitä ja siellä on paljon porukkaa jolle kelpaa halvin vaihtoehto syystä tai toisesta.

Yhtä lailla pc-pelaajissakaan ei kaikilla ole sitä uusinta näyttistä alla vaan pelataan cs jollain kymmenen vuotta vanhalla tai vanhemmalla koneella. Yhtä lailla valinta sekin.
 
Tavoite MS:llä on saada uusia asiakkaita. Series X:n hankkijat ovat pääasiassa sellaisia, joilla on jo Xbox entuudestaan, mutta haluavat uuden sukupolven konsolin. Ei ole iso ongelma laittaa heitä odottamaan se vuosi tai pari, kun he pelaavat samalla edellisen sukupolven Xboxilla ja ovat silloin maksavia asiakkaita jo valmiiksi. Uuden asiakkaan saaminen alustalle on taloudellisesti kannattavampaa, näin se menee bisneksessä valitettavasti. Kanta-asiakasedut eivät ole yhtä hyviä kuin uuden asiakkaan edut.
 
Eiköhän ne Series S:t kumminkin haluta saada myydyksi samaan tahtiin kuin PS5/SeX. Se että niitä on hyllyihin asti kielii mielestäni vain siitä, että ne eivät ole yhtä haluttuja kuin nuo pääkonsolit. Tarjonta on tällä hetkellä siis isompaa kuin kysyntä. Jos ihmiset Series S:ää haluaisivat samalla tapaa kuin pääkonsoleita niin ei Series S myöskään olisi kauppojen hyllyillä haettavissa.

Eikä meillä ole mitään virallista infoa kuinka paljon Series S lopulta päätyy ennen pleikkarilla pelaavien talouteen sen sijaan, että siitä siunaantuu ainoastaan lohdutuspalkinto pitkäaikaiselle Xboxilla pelaavalle joka olisi oikeasti sen tehokkaamman version halunnut, mutta muutakaan ei ollut tarjolla.

Kuinka paljon SeX ja SeS on samoja osia? Tulee itselläni mieleen olisiko ollut fiksumpaa keskittyä yhteen tehokkaampaaseen malliin julkaisussa jolloin ne brändin tosifanit ovat liikkeellä ja sille tehokkaammalle mallille olisi enemmän kysyntää kuin tarjontaa toisin kuin vaikkapa joskus vuonna 2024 jolloin suurin osa Xboxin omistavista on sen laitteen jo saanut itselleen jo hommattua. Tuohon väliin sitten olisi hyvä lähteä tavoittelemaan loppujakin ihmisiä Xboxin ekosysteemiin sillä tuplasti halvemmalla mallilla.
 
Hyllyyn jäävät konsolit menevät erilaisille asiakkaille kuin heti loppuunmyydyt. Olen kuullut, että moni pleikkaria himoinnut on päätynyt väliaikaisratkaisuna Series S:ään. Jos ei ymmärrä tällaisen ilmiön markkinalogiikkaa, turha sitä on ruveta erikseen selittämään. Pleikkarin puolella painopiste tuntuisi olevan taas optisen aseman sisältävässä mallissa, joten pohdinta siitä, kumman digitaalisista malleista ostaisi, on samalla tasolla kuin sen miettiminen, kumpi voittaisi tappelussa, meijän iskä vai teräsmies.

No on varsin nerokasta markkinalogiikkaa, kun laitteet eivät myy vaikka niitä olisi saatavilla. Kuten totesit, turha sitä on ruveta erikseen selittämään. Jatkuvasti esim. Gigantin varastossa 100+ kappaletta. Edelleen uudet Pleikkarit myyvät melkein tuplasti enemmän kuin Series-konsolit, vaikka Pleikkareita ei saa mistään. Se pitänee paikkansa, että joku saattaa ostaa Series S:n väliaikaisratkaisuna saatavuuden vuoksi. Toki rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, etteivät laitemyynnit ole niin olennaisia kuin aikaisemmissa sukupolvissa Game Passin liputtamisen vuoksi.

Olisiko tässä samanlaista keskustelua, mikäli Sonyn laitteet jäisivät hyllyyn?

Teräsmies vs Iskä-kommentti-liittynee varmaankin digital only-laitteiden tehoeroon? ;)
 
No on varsin nerokasta markkinalogiikkaa, kun laitteet eivät myy vaikka niitä olisi saatavilla. Kuten totesit, turha sitä on ruveta erikseen selittämään. Jatkuvasti esim. Gigantin varastossa 100+ kappaletta. Edelleen uudet Pleikkarit myyvät melkein tuplasti enemmän kuin Series-konsolit, vaikka Pleikkareita ei saa mistään. Se pitänee paikkansa, että joku saattaa ostaa Series S:n väliaikaisratkaisuna saatavuuden vuoksi. Toki rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, etteivät laitemyynnit ole niin olennaisia kuin aikaisemmissa sukupolvissa Game Passin liputtamisen vuoksi.
Jos kukaan ei halua Series S:ää, ja Series X:ää ei tunnu pleikkarin tapaan oikein saavan mistään, niin eikös tässä päde laitemyynteihin sama pula myös Xboxilla. Kyllä, Series S:ää löytyy, mutta jos ne käyvät niin paljon huonommin kaupaksi, niin silloin edelleenkään laitemyyntien osalta on turha sanoa juuta tai jaata, koska laitepula.

Kuten sanoit, niin Xboxin puolella on jo niin monta tapaa pelata ja tilata Game Passia, ettei tosiaan laitemyynti ole kovin olennainen mittari. Aktiiviset tilaajat sen sijaan on.
 
Joo, siis minusta on lähinnä outoa miten Series S on saatavilla, kun kuitenkin PS5 DE myydään loppuun. Itse onnistuin nappaamaan aikanaan Series X:n ihan kivijalkaliikkeestä. Kohtalaisen laajan fyysisten pelien kokoelman myötä en näe mitenkään järkeväksi ostaa pelikonetta, jossa ei ole optista asemaa.
 
Sama. Niin paljon fyysisiä pelejä, ettei täysi digikonsoli ollut vaihtoehto.

PS5 DE myy varmaan paremmin kahdesta syystä. Ensinnäkin se on PS4:n jälkeläinen, jolla on tuplasti isompi laitekanta kuin Xboxilla. Toisekseen se on tehokkaampi. Nähdäänhän Series X:n kanssa että varsinkin näin early adaptorien seurassa tehot kiinnostaa.

Series S:n markkinarako on edullisuus. Xbox All Accessin kanssa tai ilman. Jälkiviisaana voidaan sanoa, ettei edullisuus ole purrut niin hyvin kuin ehkä Microsoft olisi halunnut, mutta samalla pitkän aikavälin myynnit on vielä näkemättä.
 
Itsellekkin on aina ollu selvää, että koska fyysiset pelit on aina etusijalla, niin levyasemallinen versio on ainoa oikea vaihtoehto. Myöskin konsolien tehokkaimmat versiot on aina menneet hankintaan. Eipähän ainakaan ala myöhemmin sitten kaduttamaan.
 
Microsoftin kannattaisi todennäköisesti tehdä vähän selvemmäksi Series-sukupolven markkinointia, varsinkin kun jotkut tuntuvat luulevan Series S mallia vanhan sukupolven versioksi. Voi toki olla vaan omassa kuplassa näin, kun itse olen jo kahdelle kaverille tätä väärinymmärrystä korjannut (joista toinen kiinnostui heti Series S mallista), mutta tuollainen kohtuullisen riskialtis kahden isosti eriävän version ylläpitäminen vaatisi tietenkin myös markkinoinnin osalta vähän enemmän. Toki Suomessa nyt ei muutenkaan juuri mitään Xbox-markkinointia ole, mutta kuitenkin.

Kuten Switchin myynneistä nähdään edelleen, niin ei Series S:n tehot sinänsä todennäköisesti mikään ongelma ole suurelle massalle, joten potentiaalisia ostajia pitäisi olla.
 
Sama. Niin paljon fyysisiä pelejä, ettei täysi digikonsoli ollut vaihtoehto.

PS5 DE myy varmaan paremmin kahdesta syystä. Ensinnäkin se on PS4:n jälkeläinen, jolla on tuplasti isompi laitekanta kuin Xboxilla. Toisekseen se on tehokkaampi. Nähdäänhän Series X:n kanssa että varsinkin näin early adaptorien seurassa tehot kiinnostaa.

Series S:n markkinarako on edullisuus. Xbox All Accessin kanssa tai ilman. Jälkiviisaana voidaan sanoa, ettei edullisuus ole purrut niin hyvin kuin ehkä Microsoft olisi halunnut, mutta samalla pitkän aikavälin myynnit on vielä näkemättä.
Olisiko kuitenkin komponentti pulan vallitessa virhe tehdä vähemmän myyvää laitetta/mallia makaamaan varastoon jos lippulaiva myy kaiken mitä toimitetaan?
 
Olisiko kuitenkin komponentti pulan vallitessa virhe tehdä vähemmän myyvää laitetta/mallia makaamaan varastoon jos lippulaiva myy kaiken mitä toimitetaan?
Ei välttämättä. Tietysti valmistussuhde tehomallin ja budjettimallin välillä voi olla väärä. Tai sellainen mitä on syytä korjata kun huomataan miten laitteet myy. Ei Series S:n valmistusta kuitenkaan kannata lopettaa, kun valmistuslinjastot ovat olemassa. Ehkä siihen menee vähän eri osat, joita on hitusen helpommin saatavilla tai ehkä aluksi arvioitiin laitteen suosio yläkanttiin, joten nyt niitä on.
 
Mitä nyt nopeasti katsoin newegissä series s loppuun myynty ja amzon.com sama homma ellei halua 385 dollaria siitä pulittaa. Länsimaissa sen verran rahaa köyhilläkin että helposti ostaa yhden "tehokonsolin" sukupolvessa
 
Maailmanlaajuista konsolipulaa ei oikein voi analysoida luotettavasti Gigantin varastosaldoja tutkimalla :D Konsolipula on mennyt nyt siihen pisteeseen, että jopa edellisen sukupolven konsoleista alkaa olla pulaa. Joissakin maissa PS4:n hinta on moninkertaistunut ihan viime kuukausina.

Suomessa tosiaan MS on hoitanut homman kiitettävästi ja täällä on uuden sukupolven konsoleita ollut varsin hyvin tarjolla verrattuna muihin maihin. Tosiaan täällä voi jopa hakea konsolin suoraan kaupasta ja alkaa pelaamaan. Sitä luksusta ei ole kaikkialla tarjolla. Vaikea nähdä sitä huonona asiana, että kaikki ei mene kaupaksi sillä sekunnilla, kun ne laitetaan myyntiin. Series S käyttää osin eri komponentteja, mikä on aika avainjuttu tilanteessa, jossa on pulaa monista eri komponenteista. Esimerkiksi muistien osalta Series S käyttää paljon halvempia ja yleisempiä komponentteja kuin muut uuden sukupolven konsolit.
 
Joo, en ajatellutkaan että Brasilian konsolitilanne sisältyy Gigantin varastosaldoon. Eli ihan Suomen tilanteesta oli kyse, koska sen voi jokainen todeta luotettavammin mm. käymällä liikkeessä.
 
Joo, siis minusta on lähinnä outoa miten Series S on saatavilla, kun kuitenkin PS5 DE myydään loppuun. Itse onnistuin nappaamaan aikanaan Series X:n ihan kivijalkaliikkeestä. Kohtalaisen laajan fyysisten pelien kokoelman myötä en näe mitenkään järkeväksi ostaa pelikonetta, jossa ei ole optista asemaa.
Jälleen varmasti iso tekijä on että näissä on ihan eri ostajaryhmät.

PS5 DE myy koska se on PS5. Ainoa ero on se että siinä ei toimi levyt. PS5:n saatavuus sekä haluttavuus on sillä tasolla että veikkaan DE:n myyvän jopa niille, jotka haluaisivat levyjä syövän mallin. PS5 DE siis mielestäni myy juurikin himopelaajille siinä missä levymallikin.

Series S on taas selkeästi kasuaaleille suunniteltu vehje. Mahdollisimman helppo ja halpa tie pelaamiseen. Se ostetaan kun se pikkujantteri tai jantteritar haluaa jonkin pelivehkeen eikä perheessä ole ns "oikeita" pelaajia, jotka tietäisivät paremmasta tai osaisivat sellaista vaatiakaan. Tämä ostajaryhmä ei ole se joka on ensimmäisenä jonossa tyhjentämässä hyllyt, joten tavaraa löytyy myös hyllyiltä.

Minusta on täysin selvää siis miksi tuollainen himopelaajien hyljeksimä malli löytyy hyllyistä mutta miksi sillä silti on potentiaalia olla myyväkin tuote. Gigantin saldot eivät kuitenkaan kerro myynneistä mitään, joten nämä arvailut pitää perustaa jollekin muulle. Omani perustan näihin mitä tässä nyt mutuilen.

Pelaaminen on yhä arkipäiväisempää mutta silti on paljon potentiaalisia asiakkaita, jotka eivät vielä pelaa mutta joille tuollainen halpa ja helppo "ässä" on helppo valinta. Varsinkin kun siellä katsotaan sitä hintalappua ja jos myyjä vielä hoksaa kertoa että "ässän" mukana saa valmiin katalogin jatkuvasti päivittyvää pelaamista ja koko paketin saa samaan hintaan tai halvemmalla mitä maksaa puhelinlasku kuukaudessa. Mitä luulette, mikä paketti lähtee pikkuveikko-irmelin joulupakettiin siinä vaiheessa?

PS. Itse en ostaisi "ässää" edes lapsilleni. Jo siksi että ostan nämä vehkeet tehomalleina jo itselleni - ja lapselleni ostaisin samat jos pitäisi heille omaa hankkia. En osaa edes perustella miksi koska lapsi tuskin huomaisi eroa mutta ehkä siinä ajattelee että miksi ostaa "paskempaa" lapselle mitä itselleen. Raha on ainoa syy millä tuon halvemman voisin itselleni järkeillä mutta koska olen niin digiä vastaan niin vähintään sen vuoksi jäisi kauppaan halpismallit.
 
Oikeastaan minun on ainakin vaikea arvioida miten hyvin PS5 DE myy. Kaikissa käppyröissä, jotka olen nähnyt, PS5:n eri versioiden myynnit on yhdistetty. Nettihöpinöiden perusteella digitaalista mallia on tarjolla paljon vähemmän kuin optisen aseman sisältämää. Minua tuo digimalli kiinnostaa vähän sen vuoksi, että Xbox on pääasiallinen alusta, mutta tuntuisi perus pleikkaripelaajan kannalta aika hassulta säästää 100 euroa ja samalla sitoutua PS Storeen ainoana kauppapaikkana konsolin eliniän ajaksi. Vaikka optinen asema ei ole 100 euron arvoinen ja pleikkarin tapauksessakin taitaa olla äänekkäämmän puoleinen, täytyy olla aika erityinen tarve, että pitää digitaalista versiota parempana diilinä kokonaisuutena. Arvelen siis myös, että jos sitä menee kaupaksi, se menee pääosin niille, jotka oikeastaan haluaisivat sen optisen aseman.
 
Minua tuo digimalli kiinnostaa vähän sen vuoksi, että Xbox on pääasiallinen alusta, mutta tuntuisi perus pleikkaripelaajan kannalta aika hassulta säästää 100 euroa ja samalla sitoutua PS Storeen ainoana kauppapaikkana konsolin eliniän ajaksi.
Eipä se PS Storekaan niin paha ole kuin usein maalaillaan. Nopeasti tulee ne uudemmatkin pelit aleen ja vanhoja pelejä näkee jatkuvasti parillakympillä tai alle tarjouksessa. Jos omaa hieman malttia eikä jokaista hiemankaan mielenkiintoista peliä osta day one niin ei tuolla edes hirveästi jää tappiolle. Unohtamatta niitä plussia myös mitä DE-konsoli tuo (hinta, hiljaisuus, säilytystilan ja ajan säästäminen kun ei tarvitse pelejä koko aikaa olla lyömässä koneeseen) niin sanoisin DE-konsolin olevan erinomainen ratkaisu jos ei halua harrastaa pelien vaihtoa tai myymistä jälkeenpäin jossa sitä rahaa alkaa saamaan vasta kunnolla takaisin.
 
Niin, minusta PS Store on tarjouksiltaan jopa vähän parempi kuin Xboxin kauppapaikka, mitä noita on tullut seurattua. Eihän se ihan hullu idea ole luottaa siihen, että sieltä saa kaiken tarjouksessa edullisesti. Itsekin varmaan voisin tehdä sen ratkaisun, koska suunnitelmissani ei ole kuin muutaman pelin osto konsolille, jos sen joskus hankin. Sadan euron säästö on ihan hyvä lähtökohta, jos hankittujen pelien yhteishinta on vain muutamia satasia.
 
Eipä se PS Storekaan niin paha ole kuin usein maalaillaan. Nopeasti tulee ne uudemmatkin pelit aleen ja vanhoja pelejä näkee jatkuvasti parillakympillä tai alle tarjouksessa.

Aika pitkään täytyy kuitenkin odotella yksinoikeuksien aleja. Esim. Demon's Souls, Miles Morales ja Ratchet & Clank: Rift Apart ovat edelleen Storessa täysillä hinnoilla, ja minkäänlaisiin aleihin en ainakaan itse ole törmännnyt.

Ja nämä yllä mainitut esimerkit on jo aikoja sitten ostettu muualta halvemmalla ja pelattu läpi.

Ankeeta olisi mun peliharrastukseni, jos joutuisin olemaan pelkästään PS Storen hintojen armoilla.
 
Ylös Bottom