Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Mulle ainoa kynnys näissä vuokrapalveluissa on se että ei omista tuotetta. Lisäksi tykkään ostaa pelit hyllyyn enkä tästä syystä ikinä hanki digitaalista versiota ellei se ole ilmaisjaossa. Mutta se mikä näissä on hyvää mielestäni niin pääsee testailemaan myös niitä ei niin kiinnostavia pelejä ja voihan ne sitten hankkia itselleen jos iskee. Eli hyviä palveluita mutta itse pärjäisin ilmankin
 
Samaan aikaan en kyllä halua käyttää arvokasta aikaani kolmen tähden 10h indie-peliin.

Ainakin Game Passin pelien keskiarvo oli noin suunnilleen 4 tähteä, joten kyllä siellä on OpenCritic/Metacritic mielessä ihan jopa keskiarvona laadukas kattaus olemassa.

Ja jos aikaa ei ole ollut pelailla, niin myös ne vanhimmat pelit ovat siellä vielä pelaamatta eikö? Näin siis on myös omalla kohdallani ja koen tämän nimenomaan Game Passin eduksi.

Meikäläisen iltoja kuluttamaan pääsee vain AAA-pelit.

Game Passiin tulee jokainen MS:n laajan inhousen AAA-peli Day One, joten ei tämä ainakaan Game Passia vastaan ole toimiva argumentti.
 
Gamepass palvelu alkanut kaiketi reilusti yli 4 vuotta sitten?

Mitä AAA pelejä siellä on julkaistu?

Mulle kiinnostavista muista peleistä tulee mieleen vain Hellblade ja Subnautica. Orit vissiin myös? Hellbladen hommasin fyysisenä, en ole jaksanut aloittaa. Subnautican diginä, kerran kokeilin ja Orit hommaan joskus Switchille fyysisenä kun kerkeän.

Halot ja Forzat ei uppoa. Mut eiköhän sieltä ala jossain vaiheessa pakostikin jotain kiinnostavaa tulemaan kun Microsoft hommannut paljon studioita.
 
Varmaan molemmat on mahdollisia, mutta painopiste voi siirtyä pois Game Passista, jos se ei täytä tavoitteita. Varmaan sitä silti pidetään yllä jonkin aikaa eikä pistettä kerralla poikki.

Täällä se porukka jo hautaa Gamepassia :D. Kun kasvu ei ollu kuin 37%. Tällä sivustolla jauhetaan ihan kaikesta muusta kuin peleistä ja sivu tolkulla. Ei ihme jos porkukka kaikkoaa.
 
Ainakin Game Passin pelien keskiarvo oli noin suunnilleen 4 tähteä, joten kyllä siellä on OpenCritic/Metacritic mielessä ihan jopa keskiarvona laadukas kattaus olemassa.

Ja jos aikaa ei ole ollut pelailla, niin myös ne vanhimmat pelit ovat siellä vielä pelaamatta eikö? Näin siis on myös omalla kohdallani ja koen tämän nimenomaan Game Passin eduksi.

Game Passiin tulee jokainen MS:n laajan inhousen AAA-peli Day One, joten ei tämä ainakaan Game Passia vastaan ole toimiva argumentti.
En argumentoinut Game Passia vastaan vaan tällaisia palveluja yleensä. Tietylle pelaajasegmentille se ei vaan sovellu.

Hain sitä, että kun aikaa ei ole paljon, pelaaminen muuttuu. Silloin tulee panostettua laatuun ja kokeilut jäävät pois. Toisaalta tämä on hyvä juttu, kun monta vanhaa laadukasta tekelettä on väistämättä pelaamatta, niin niitä saa halvalla ostettua. Vaa'an toisella puolella on vaan pelien tekninen kehitys, joka tekee vanhoista hyvistäkin peleistä... tuota noin... vanhoja.

Kiireiselle pelaajalle (jonka top-harrastus on muu kuin pelit) ei toimi niin Game Pass, PS Now kuin muutkaan monipuoliseen pelaamiseen tarkoitetut palvelut. Enkä usko, että näissä palveluissa on tulevaisuudessakaan kaikki AAA-pelit. Jos ehtii vuodessa pelaamaan 3-4 kpl tarkkaan valittuja noin 40h pelejä, niin ei vuokrauspalvelut liene paras vaihtoehto. Viimeisen vuoden aikana olen pelannut Days Gonen, uusimman Ratchetin, Miles Moralesin, Ghost of Tsushiman, codin yksinpelin ja kesken jääneen RDR2:n loppuun. Yhteensä 100-150h. Tämäkin on ns. huippuvuosi, kun elämässä oli kiireettömämpi jakso ja uutta PS5:sta piti koeponnistaa.

10-15v sitten olisin hankkinut Game Passin ilman muuta. Lisäksi uskon, että Game Pass menestyy.
 
Täällä se porukka jo hautaa Gamepassia :D. Kun kasvu ei ollu kuin 37%. Tällä sivustolla jauhetaan ihan kaikesta muusta kuin peleistä ja sivu tolkulla. Ei ihme jos porkukka kaikkoaa.

En tiedä ollaanko täällä hautaamassa Game Passia, kun nämä kuukausimaksulliset tilauspalvelut ennemminkin laajentavat uskomattomiin sfääreihin saakka. Esimerkiksi BMW on visioinut kuukausimaksullista palvelua autoihinsa. Tilauksella saisi sitten tiettyjä lisäpalveluita, kuten istuimen tai ratin lämmitystä. Tilauspalvelut ovat palveluntarjoajan kannalta se miellyttävin vaihtoehto, välikäsiä kun ei pääse syntymään kauppiaan ja kuluttajan välille. Lisäksi tilauspalveluiden yleistyessä riittävästi palveluntarjoaja voi sanella ehdot tarkemmin; Ei käytettyjen pelien kauppaa tai kaverille lainaamista. Onneksi tästä ollaan vielä kohtalaisen matkan päässä.
 
Jos ehtii vuodessa pelaamaan 3-4 kpl tarkkaan valittuja noin 40h pelejä, niin ei vuokrauspalvelut liene paras vaihtoehto.

Jos esimerkiksi seuraavan noin vuoden aikana Halo Infinite, S.T.A.L.K.E.R 2, Forza Horizon 5, Redfall ja Starfield kiinnostaa, niin ne kaikki on tulossa Day One sinne Game Passiin - ja paljon muutakin.

Eli kyllä mielestäni myös tämänlaiselle pelaajalle voi sopia ainakin Game Pass, eli tilauspalvelu, jossa myös AAA-julkaisuja nähdään Day One.

En argumentoinut Game Passia vastaan vaan tällaisia palveluja yleensä. Tietylle pelaajasegmentille se ei vaan sovellu.

Ei sovi, se on totta ja jotkut tosiaan edelleen pitävät tärkeänä fyysistä formaattia. Heillekin toki osalle myös tilauspalvelut voi olla ok homma siihen kylkeen, mutta kuitenkin.

**

Itse olen pelannut tässä noin vuoden sisällä Series-sukupolven aikana 33 peliä Game Passin kautta ja niistä 31:llä pelillä on arvosana OpenCriticissä.

Pelattujen pelien arvosanojen keski-arvo on tähän mennessä ollut 82 ja mediaani 84, eli kriitikoiden arvostamista peleistä on ollut kyse.

Koko lista:

Gears Tactics
Gears 5
Dragon Quest XI S
The Outer Worlds
Ori And The Will of the Wisps
The Medium
Tetris Effect: Connected
Resident Evil 7
Battle Chasers: Nightwar
Wreckfest
Football Manager 2021: Xbox Edition
Call of the Sea
What Remains of Edith Finch
Skate 3
Battletoads
Wasteland 3
Wilmot's Warehouse
Sea of Thieves
Yakuza 0
Yakuza Like a Dragon
Dead by Daylight
Planet Coaster
Outriders
Octopath Traveler
12 Minutes
The Artful Escape
Psychonauts 2
The Doom Eternal
Microsoft Flight Simulator
Hades
A Plague Tale: Innocence
Skatebird
 
Gamepassiiin pitäisi saada monta PC killeri peliä. PC on se mistä sitä kasvua saadaan aikaan, Back 4 Blood oli jo hyvä peli tähän ja on tuonut paljon uusia Gamepassi tilaajia lisää PC:n puolelta. Steam on vaan niin hyvä vakiintunut palvelu et helppoa ei tule olemaan. Ihmettelen miksi tuoda esim. Forza 5 steamiin myyntiin meinaaan näin gamepassin markkinointia ajatellen. Forza 5 on jo ennakkotilattu steamissa huikea määrä, Forza 4 myi kans hyvin. Gamepassi on edelleen jotenkin tuntematon juttu PC puolella. Eli kärsivällisyyttä markkinointia ja rahaa tarvitaan, tota viimestä löytyy MS taskuista et eipä tässä gamepassi pelaajilla ole hätää. Eikä MS kyllä voi oikein enään kelkkaa kääntää gamepassin suhteen, gamepass on niin iso osa xboxeilla pelaamista.
 
PC-puolella kun saavat sitä softaa paremmaksi, niin luulisi sitä mukaa käyttäjäkunnankin kasvavan. On se taas mennyt parempaan suuntaan, mutta edelleen turhan usein on ongelmia asennusten ja päivitysten kanssa yms. pikku bugia.
 
Gamepassiiin pitäisi saada monta PC killeri peliä. PC on se mistä sitä kasvua saadaan aikaan, Back 4 Blood oli jo hyvä peli tähän ja on tuonut paljon uusia Gamepassi tilaajia lisää PC:n puolelta. Steam on vaan niin hyvä vakiintunut palvelu et helppoa ei tule olemaan. Ihmettelen miksi tuoda esim. Forza 5 steamiin myyntiin meinaaan näin gamepassin markkinointia ajatellen. Forza 5 on jo ennakkotilattu steamissa huikea määrä, Forza 4 myi kans hyvin. Gamepassi on edelleen jotenkin tuntematon juttu PC puolella. Eli kärsivällisyyttä markkinointia ja rahaa tarvitaan, tota viimestä löytyy MS taskuista et eipä tässä gamepassi pelaajilla ole hätää. Eikä MS kyllä voi oikein enään kelkkaa kääntää gamepassin suhteen, gamepass on niin iso osa xboxeilla pelaamista.

Toivottavasti Sony toisi myös omiaan yksinoikeusia PC puolella Game passiin, ei olisi minusta mikään turhakaan tempaus.
 
Täällä Game Pass oli se suurin syy Series X hankkimiseen PC:n kaveriksi ps3 ja ps4 vuosien jälkeen. Toki Bethesda myös vaikutti isosti päätökseen. Noin vuoden jälkeen ei voi sanoa että olisi pettynyt. Vähän on tarvinnut pelejä ostella ja kynnyskin niiden ostamiseen kasvanut kun passista löytänyt aina jotain pelattavaa. Paljon on tullut pelattua varsinkin vanhempia 360 ja One pelejä joita ei ole aiemmin pelaillut. Perheelliselle ihmiselle myös iso plussa on tuo että voit monia pelejä pcllä jatkaa siitä mihin konsolilla jäit. Jonkinlainen perhe tilaus tosin olisi kyllä mukava kun nyt joutuu tilaamaan toista passia puolisolle kun sain hänetkin innostumaan pelaamaan. Varmasti talouteen tulee sitten joskus myöhemmin myös ps5, vaikkei sonyn yksinoikeudet oikein koskaan lähellä sydäntä olleetkaan niin Horizon Forbidden West ja mahdollinen seuraava Uncharted toki kiinnostavat.
 
Jonkinlainen perhe tilaus tosin olisi kyllä mukava kun nyt joutuu tilaamaan toista passia puolisolle kun sain hänetkin innostumaan pelaamaan.

Valitsemalla jonkun xboxin käyttäjäsi kotikonsoliksi saavat kaikki sillä pelaavat käyttäjät sinun profiilillesi ostetut pelit, game passin, live goldin yms. Eli ei pitäisi olla tarvetta kahdelle tilaukselle.

Itse voit sitten pelata omalla konsolillasi tavalliseen tapaan, kunhan olet netissä jotta profiilisi lisenssit voidaan varmentaa.
 
Toki mutta ollaan pelailtu yhdessä cooppina noita pelejä niin olen ymmärtänyt että silloin molemmilla pitää olla oma tilaus
 
Toki mutta ollaan pelailtu yhdessä cooppina noita pelejä niin olen ymmärtänyt että silloin molemmilla pitää olla oma tilaus
Ei tarvitse. Silloinkin pitäisi onnistua tuolla kotikonsolikonstilla.

Ei käynyt ihan täysin selväksi, että pelaatteko samalla Xboxilla cooppina vai onko molemmilla omat konsolit. Oli miten oli, niin yksi Game Pass -tilaus riittää. Laitat vain sen Xboxin kotikonsoliksi, jolla puolisosi pelaa ja/tai millä molemmat pelaatte.
 
Joo olisin voinut tarkentaa kun pelataan yhdessä niin puoliso pelaa pc:llä ja itse pelaan olohuoneessa boksilla tai läppärillä. Pc game pass ei tietääkseni ole vastaavaa ”kotikonsoli” mahdollisuutta niin tämän takia kaksi tilausta
 
Eikö se mene silloin niin, että PC:llä pelaa maksava asiakas ja Xbox on kotikonsoli, jolla voi pelata ilmaiseksi? Minulla ainakin lapsi pelaa PC:llä, mutta nyt kun muistelen sain yhdessä pelissä virheilmoituksen, kun yritin pelata samaa peliä samaan aikaan konsolilla. Ei ole tullut moninpeliä kokeiltua tuolla kombolla, niin vaikea sanoa.
 
Ainakin tämän mukaan pitäisi toimia. Ei saa olla samalla käyttäjällä molemmat. Joten puolison pitää pelata pc:llä sun käyttäjällä (käyttäjä jolle game pass ostettu), ja sun sitten toisella käyttäjällä konsolilla joka on asetettu kotikonsoliksi.
 
Minulla tosiaan ongelmana taisi olla se, että poikani pelaa minun tunnareilla PC:llä samaan aikaan kun pelaan Xboxilla ja ongelma siis ratkeaisi, jos pelaisin itse PC:llä omilla tunnareilla ja poika Xboxilla omillaan ja Xbox olisi minun kotikonsoli. Menee turhan monimutkaiseksi, koska käytännössä pelaan itse boksilla, joten tunnarit pitäisi kääntää niin, että antaisin alkuperäisen tunnarini pojalleni ja itse pelaisin hänen tunnarillaan enkä ole valmis siihen, koska tunnarikikkailut ovat aiemmin johtaneet uusiin ongelmiin, kun ei ole hauskaa veivata eri tunnareiden välillä eri tilanteissa. Varmaan tällaisen sekavuuden siis saisi selvitettyä, jos olisi tarvetta ja jaksamista, mutta tavalliselle kuluttajalle ei ole ihan yksinkertaisin mahdollinen kuvio.
 
Minulla tosiaan ongelmana taisi olla se, että poikani pelaa minun tunnareilla PC:llä samaan aikaan kun pelaan Xboxilla ja ongelma siis ratkeaisi, jos pelaisin itse PC:llä omilla tunnareilla ja poika Xboxilla omillaan ja Xbox olisi minun kotikonsoli.

Ymmärtääkseni näin. Yritän testata vielä itse tänään kyseistä yhdistelmää kun kaveri pääsee töistä.
 
Ylös Bottom