Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Vaikka foorumilla kirjoittelu ei tietenkään muuta mitään, niin kyllähän tämä kauppa ja Microsof...tai siis Xboxin toiminta kokonaisuudessaan on aika mielenkiintoista seurattavaa. Xbox on ollut olemassa jo 20 vuotta, yli vuosien verran on omia studioita ja lopulta se ainoa keino kammeta itsensä listakolmosen paikalta on ostaa muutaman vuoden sisällä lähes 100 miljardin dollarin edestä kolmannen osapuolen studioita pois vapaasta kilpailusta. Eikö 20 vuoden aikana todellakaan saatu itse tuotettua mitään menestymisen arvoista? En tiedä miksi tällainen toiminta pitäisi palkita ihailulla. Mielipideasioita kai sitten, mutta itse en ole varsinaisesti vakuuttunut kilpailun paranemisesta 130+ miljardin dollarin vuosittaisella kokonaistuotolla operoivan yrityksen konsolidoimilla markkinoilla. Vertailun vuoksi Sonyn vastaava lukema on alle kymmenesosa tuosta. Joku voisi tehdä omat johtopäätöksensä vaikutusmahdollisuuksista ihan jo näiden lukujen pohjalta. Rahalla saa ja hevosella pääsee, kuten tämäkin kauppa osoittaa.
Tätä samaa olen miettinyt jokusen kerran tässä viime aikoina, kun näistä ostosjutuista on jauhettu, aika moneen eri kertaan. Microsoftilla on studioita ja kyseinen firma on tehnyt ohjelmistosoftaa sen 30+ vuotta, mutta miksei sieltä synny uutta ja innovatiivista pelattavaa markkinoille, vaan noiden studioiden merkittävimmät tuotokset ovat 'vain' niitä Halon ja Forzan jatko-osia, joista ensin mainitun uusin osakin sai tällä sivustolla 3/5 tähteä arvosteluissa? Ihan oikeasti laittaa mietityttämään, että miksei sieltä omaehtoisesti saada ulos uusia nimikkeitä, jotka möisivät edes sen verran hyvin, ettei tarvitsisi mennä ostamaan multiplattaristudioita ja sitä kautta muilta pelaajilta pelejä pois.

Muilta pois ostaminen helpompaa, kuin uuden ja kiinnostavan luominen? Ei ole luovaa liitua, joilla piirtää, vaan pelkkää rahaliitua? Ihan aikuisten oikeasti ja rehellisesti pistää mietityttämään, mikseivät ne jo Microsoftin huomassa olemassa olevat studiot saa parempaa/paremmin myyvää jälkeä aikaan?
 
^ Kaikki riippuu siitä mistä pitää sillä mun mielestä gears 5 on koko sarjan paras peli, crackdown 3 oli just sitä mitä uuden crackdownin pitikin olla eikä sitä lähdetty turhaan uudistamaan toisin kuin halon kohdalla ja infinite olikin täyttä kuraa niin tarinaltaan kuin maailmaltaan vaikka pelattavuus oli parasta koko sarjassa.
343 kuitenkin teki myös kaks edellistä haloa joista varsinkin nelonen oli helvetin hyvä ja vitonenkin uudelleen pelattuna kaikkien vuosien jälkeen varsin mainio.

Monille tuntuu myös maistuvan sea of thieves sekä grounded vaikka mua kumpikaan ei kiinnosta ollenkaan, mutta koska kumpikin on gamepassin valikoimassa niin sen kautta niitä myös pelataan.
Forza horizon 5 on myös kehuttu vaikka mulle se on liian samanlainen nelosen kanssa ja sen takia sitä ei ole vieläkään tullut pelattua.

Toisaalta samaa voisi sanoa vaikka pleikkarin Miles Moralesista joka on täysin sitä samaa mitä edellinen hämis, mutta kaikkea on vähemmän ja nyt pelissä on talvi. Täysi hinta kuitenkin haluttiin tästäkin.
Insomniac kuitenkin teki boxille todella loistavan sunset overdriven joka mun mielestä on yks parhaita studion pelejä ja se menee jopa todella monen ratchet & clankin edelle. Sony kuitenkin osti studion itselleen joten jatkoa tuskin nähdään kun nyt studio on marvel lypsylehmä.
 
Tätä samaa olen miettinyt jokusen kerran tässä viime aikoina, kun näistä ostosjutuista on jauhettu, aika moneen eri kertaan. Microsoftilla on studioita ja kyseinen firma on tehnyt ohjelmistosoftaa sen 30+ vuotta, mutta miksei sieltä synny uutta ja innovatiivista pelattavaa markkinoille, vaan noiden studioiden merkittävimmät tuotokset ovat 'vain' niitä Halon ja Forzan jatko-osia, joista ensin mainitun uusin osakin sai tällä sivustolla 3/5 tähteä arvosteluissa? Ihan oikeasti laittaa mietityttämään, että miksei sieltä omaehtoisesti saada ulos uusia nimikkeitä, jotka möisivät edes sen verran hyvin, ettei tarvitsisi mennä ostamaan multiplattaristudioita ja sitä kautta muilta pelaajilta pelejä pois.

Muilta pois ostaminen helpompaa, kuin uuden ja kiinnostavan luominen? Ei ole luovaa liitua, joilla piirtää, vaan pelkkää rahaliitua? Ihan aikuisten oikeasti ja rehellisesti pistää mietityttämään, mikseivät ne jo Microsoftin huomassa olemassa olevat studiot saa parempaa/paremmin myyvää jälkeä aikaan?
Eiköhän suurin syy ole Game Pass. Xbox onen aikana ei paljoa omia studioita kehitetty, niin takamatka on melko suuri, jotta Game Pass saataisiin omin voimin Netflixin kaltaiseksi palveluksi. Palvelu vaatii kuitenkin jatkuvasti uusia suosittuja julkaisuja.
 
Vaikka kauppa menisi läpi Yhdysvalloissa, silti pitää vielä kärvistellä vähintään se puoli vuotta, että myös EU saa sen hyväksyttyä.
 
Demokraateille sponsoroidut rahat näyttävät nyt kääntyvän suotuisaksi, eikä Chuck Schumerin yhteys sekä Microsoftiin että Rebecca Slaughteriin varmaan myöskään ole haitaksi. Kun se ainoa kauppakomission rebublikaani on alusta pitäen ollut kaupan hyväksymisen kannalla, riittää lisäksi yksi demokraattijäsen kaupan läpimenoon. Samalla se antaa viestin siitä, ettei näitä megakorporaatioita pysäytä mikään, vaikka niiden vallan rajoittaminen olikin yksi Lina Khanin tavoitteista. Saas nähdä, miten tämä kaupan läpimeno vaikuttaa myös Khanin asemaan (vai vaikuttaako mitenkään). Mielenkiintoinen artikkeli kokonaisuudessaan tuo New York Postin linkki:

"As reported by The Post early last month, Microsoft’s stubborn refusal to offer concrete concessions to regulators and rivals in exchange for winning the deal has been a major sticking point."

Minä kun luulin, että Nintendolle ja Sonylle ojennettiin kättä ihan vilpittömin perustein, että saataisiin pelejä mahdollisimman monelle alustalle. Vähemmän yllättäen se olikin vaan tätä kilpailuviranomaisten nuoleskelua, kuten jo aiemmin arvelinkin. :D

Ihan mielenkiintoista nähdä, että mitkä ne tämän kaupan vaikutukset lopulta todella ovat. Onneksi firmalla ei itselleni ole mitään olennaisia pelisarjoja, mutta kokonaisvaikutukset ne tässä lähinnä arveluttavat. Game Passiahan tässä tosiaan boostataan, eikä sen käyttäjillä ole varmasti minkäänlaista mielenkiintoa muuhun kuin mahdollisimman laajaan kattaukseen. Eli GP-käyttäjän näkökulmasta nämä puheet kilpailun ja markkinoiden parantumisesta ovat lähinnä sanahelinää. Kuinka montaa GP-käyttäjää harmittaa, kun Microsoft jatkaa tätä studioiden/julkaisijoiden ostamista ja markkinaosuus ylittääkin maagisen 33,33... % Ei varmaan yhtäkään. Mutta kaikkihan me tiedämmekin, etteivät ne tasaisesti ja kuluttajia palvelevat markkinaosuudet ole oikeasti se homman nimi, eikös juu?

Insomniac kuitenkin teki boxille todella loistavan sunset overdriven joka mun mielestä on yks parhaita studion pelejä ja se menee jopa todella monen ratchet & clankin edelle. Sony kuitenkin osti studion itselleen joten jatkoa tuskin nähdään kun nyt studio on marvel lypsylehmä.
Insomniac on tehnyt peräti 3 peliä vuodesta 1996 alkaneen taipaleensa aikana Xbox-laitteille. Ennen siirtymistä osaksi Sonya studio oli julkaissut 17 peliä Playstation-laitteille. Tästä studiosta ei voi siis puhua samassa lauseessa Activision-Blizzardin ja sen kymmenien multiplattarituotteiden kanssa. Marvelin lypsylehmän käsite on ilmeisesti kaksi valmista ja kaksi työstössä olevaa peliä?
 
En mä tuota act-bliz kauppaan verrannutkaan. Ihan vaan kommentoin sitä viestiä, että kuinka MS:n studiot ei muka saa mitään uutta aikaiseksi joten vedin verrokiksi Miles Moralesin ja samalla totesin kuinka insomniac on aikoinaan tehnyt myös boxille loistavan pelin.
Ja kyllä, mun määritelmä marvel lypsylehmälle on todellakin just tuo. Nyt on tehty kaks spider-man peliä joista toinen vielä kierrätti edellisen alueet ja tulossa on vielä yks lisää sekä se wolverine.
Tuohon väliin on mahtunut yks ratchet & clank ja jos uudet marvel pelit myy yhtä hyvin mitä tähänkin asti niin lisää samaa on varmasti luvassa vaikka tyypeillä olisi lahjakkuutta tehdä myös jotain muutakin.

Mulle on kyllä varsin selvää porukan pelien historia sillä olen pelannut insomniacin pelejä aina disruptorista lähtien.
 
Tuohon väliin on mahtunut yks ratchet & clank ja jos uudet marvel pelit myy yhtä hyvin mitä tähänkin asti niin lisää samaa on varmasti luvassa vaikka tyypeillä olisi lahjakkuutta tehdä myös jotain muutakin.
Lisäksi se uusin Ratchet & Clank oli lopulta jotenkin yhdentekevä teos. Aiemmasta pidin mutta jotenkin se oli tylsän tavallinen tms. Sunset Overdrive taas oli jotain tuoretta aikanaan.

Mutta noin yleensä ottaen minäkin vähän ihmettelen että miksi MS:n pelit on niin tietynlaisia ja Sonyn taas tietynlaisia? Kai siinä on jokin oma lokero, joka on valittu. MS:llä on ehkä pelimäisempiä nuo pelinsä siinä missä Sony panostaa tarinallisuuteen ja tiettyjen piirteiden "kierrätykseen".

On se silti ihan hyvä kysymys että 20 vuotta (tms.) ja siellä on ne samat Gearsit ja muut. Eikö ole annettu mahdollisuuksia vai mikä on? Nyt on ehkä parempi suunta kun miettii Groundedia, Pentimentiä ja vaikkapa Sea of Thievesiä. Ei ne Sonyn AAA-eksluja vastaa mutta tuossa on nimenomaan se että sieltä tulee enemmän sellaista erilaista ja vaihtelevaa kamaa. Onko MS:stä tulossa osittain siis korvaava tekijä AA-peleille? Niitähän nuo esimerkit sattuu tuossa olemaan, siinä missä Sonyn pelit on aika usein sitten AAA-tekeleitä.

Sitäkin voi kysyä että kaivataanko MS:ltä vastausta Sonyn AAA-teoksille? Omat God of Warit, Unchartedit ja Spider-Manit? Tarvitseeko niitä vai voisiko se olla jotain omaa? Toisaalta kun kyse on AAA-peleistä niin niiden on pakko olla noita tietyllä tapaa varmoja teoksia, joita taas nuo MS:n esimerkit eivät ole.

Tässä nyt tuli jotain ajatusvirtaa, mutuilua ja mietiskelyä. En tiedä oliko tällä mitään annettavaa keskusteluun mutta jätän nyt kuitenkin tähän :p
 
Samalla se antaa viestin siitä, ettei näitä megakorporaatioita pysäytä mikään, vaikka niiden vallan rajoittaminen olikin yksi Lina Khanin tavoitteista.

Ei kilpailun rajoittaminen edelleenkään ole kilpailuviranomaisten työn tarkoitus, eikä tässä kaupassa ole syntymässä mitään kilpailua merkittävästi rajoittavaa mekanismia, vaikka isot yritykset kauppoja tekevätkin.

Ja FTC:n tapauksessa kaupan kieltäminen tarkistetaan oikeudessa, joten ihan kevyin perustein ei julkisella rahalla kannata lähteä ottamaan turpaan oikeudessa. Jos vahvat näytöt löytyy, niin kilpailuviranomaisten tehtävä on silloin astua väliin.
 
Samalla se antaa viestin siitä, ettei näitä megakorporaatioita pysäytä mikään, vaikka niiden vallan rajoittaminen olikin yksi Lina Khanin tavoitteista.

Ei kilpailun rajoittaminen edelleenkään ole kilpailuviranomaisten työn tarkoitus, eikä tässä kaupassa ole syntymässä mitään kilpailua merkittävästi rajoittavaa mekanismia, vaikka isot yritykset kauppoja tekevätkin.

Miksi vastaat viestiini puhuen kilpailun rajoittamisesta, kun minä puhun vallan rajoittamisesta? Edelleenkään sanojani ei tarvitse vääntää omiin tarkoituksiin.
 
Sinä siis näet, että FTC:n tehtävä on rajoittaa tässä yrityskaupassa Microsoft Gamingin valtaa?

Minä näen, ettei keskustelua kanssasi kannata jatkaa nyt tai jatkossa. En tiedä mikä mielenkiinto sinulla on vainota minua kirjoittajana ja tulkita viestini jatkuvasti omaan näkökulmaasi sopivaksi? Koska tästä on jo aiemmin tullut noottia ylläpidon toimesta pariinkin otteeseen (kuten hyvin tiedät), voit puolestani jatkaa tätä kirjoitusten vääristelyä ihan keskenäsi.
 
Ei täällä saa olla tätä xbox narratiivia vastaan kirjoittamassa. Pitää vain tyytyväisenä hymistellä kun jättiläiskorporaatio ostelee pelit kilpailevilta alustoilta pois. Se on vain pelaajan parasta.
 
Ei täällä saa olla tätä xbox narratiivia vastaan kirjoittamassa. Pitää vain tyytyväisenä hymistellä kun jättiläiskorporaatio ostelee pelit kilpailevilta alustoilta pois. Se on vain pelaajan parasta.
Onhan se aivan järkyttävää pelaajien kannalta. Oletko jo miettinyt miten valmistaudut tuohon 10 vuoden päästä tulevaan "kauhun päivään" kun COD ehkä poistuu PS alustalta ?
 
Onhan se aivan järkyttävää pelaajien kannalta. Oletko jo miettinyt miten valmistaudut tuohon 10 vuoden päästä tulevaan "kauhun päivään" kun COD ehkä poistuu PS alustalta ?

Eiköhän tuossa järkytä enemmän se että kilpailija saa sijaa markkinoilla ja sonyn johtoasema huojuu.

Edit: en keksi muuta syytä, luulisi niiden olevan innoissan ketä puhuu sonyn pelien puolesta koska nyt sonyn on pakko varmistaa että laatu on parempaa vuisi vuodelta.
 
Ei täällä saa olla tätä xbox narratiivia vastaan kirjoittamassa. Pitää vain tyytyväisenä hymistellä kun jättiläiskorporaatio ostelee pelit kilpailevilta alustoilta pois. Se on vain pelaajan parasta.
se ei ole pelaajien edun mukaista ja sitä varten on olemassa kilpailuviraomaiset jotka voivat estää tuolaiset kaupat kokonaan jos se saa multipeleista yksin valtiaan asemat päätää mille alustalle tulee ja mille ei onko se hyvä asia sitten pelaajien puolesta kysyn vaab
 
Eipä sekään pelaajien edun mukaista ole että final fantayst loistaa poissaolollaan ja huhutut silent hill ja metal gear solid remaket on sonyn yksinoikeuksia.
 
Eipä sekään pelaajien edun mukaista ole että final fantayst loistaa poissaolollaan ja huhutut silent hill ja metal gear solid remaket on sonyn yksinoikeuksia.
Silent Hill-sarja on alunperin Playstationilla alkanut. Metal Gear Solid-sarja samaten ja Final Fantasy on myös ollut "3D-aikakautensa" ajan, eli seiskasta asti, Playstation-lähtöinen. Noita nimikkeitä voisi siis jopa pitää jollain mittarilla 'yksinoikeuksina alusta asti'. Siltä pohjalta on jotenkin hassua ja nurinkurista mainita ne verrokkina siinä kohtaa, kun puhutaan Microsoftin kovasta halusta ostaa multiplattarisarjoja itselleen ja pois sellaisilta pelilaitteilta, joilla ne on jo aikaisemmin ja pitkän aikaa nähty.

Sony on ottanut rahallisilla diileillä/rahallisella tuella osaa FF 7:n Remakeen ja vissiin myös tulevaan Silent Hill 2 Remakeen, jotka voidaan tulkita yksittäisiksi peliprojekteiksi. Eri asia ja pienempi paha verrattuna siihen, kun toinen ostaa kerralla koko studion tai julkaisijan.

Joku taisi minulle joku vuosi sitten 'viisastella', kun harmittelin Bethesda-kauppojen varmistuttua, etten tulevaisuudessa taida voida pleikkarilla enää Falloutia tai The Elder Scrollsia pelata, että "Kättä syvemmälle taskuun vaan ja Xboxia ostamaan, jos haluat noita pelejä konsolilla pelata!". Onko tämä nyt siis sitten se kohta, jossa voi ja saa heittää vastineen, että "Kättä syvemmälle taskuun vaan ja Pleikkaria ostamaan, jos haluat noita pelejä konsolilla pelata!"?
 
Silent Hill-sarja on alunperin Playstationilla alkanut. Metal Gear Solid-sarja samaten ja Final Fantasy on myös ollut "3D-aikakautensa" ajan, eli seiskasta asti, Playstation-lähtöinen. Noita nimikkeitä voisi siis jopa pitää jollain mittarilla 'yksinoikeuksina alusta asti'. Siltä pohjalta on jotenkin hassua ja nurinkurista mainita ne verrokkina siinä kohtaa, kun puhutaan Microsoftin kovasta halusta ostaa multiplattarisarjoja itselleen ja pois sellaisilta pelilaitteilta, joilla ne on jo aikaisemmin ja pitkän aikaa nähty.
Kun omat moraalikäsitykset ovat riittävän venyviä, niin valkoinen voi olla mustaa. Huomasitko, että vastaavalla ajatusmaailmalla tällaisia linjavetoja voisi vetää monesta pelistä myös Xbox suuntaan? Jopa peleistä, joita viestissäsi mainitsit.

Tällaisella logiikalla MS voisi aloittaa vaikkaa uuden CoD:in sisarsarjan CoD: Solid. Tämä sarja luonnollisesti tulisi alusta asti vain Boksille. Vuoden päästä alkuperäinen CoD lopetettaisiin, koska uusi Solid on parempi ja modernimpi esitys samasta aiheesta. Nyt CoD olisi 100% MS exclu ja tämä olisi luonnollisesti aivan ok, koska pelisarja on ollut "yksinoikeus alusta asti". Ehkä vika on minussa, mutta ei tämä ajatuksenjuoksu aukene.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom