Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Mulla on sellainen käsitys, että Microsoftin Backwards compatibility tiimi purettiin muutama vuosi sitten ja siihen kuuluneet työskentelevät nykyään muissa tehtävissä. Lisäksi ABK:lla ei taida olla enää mitään sellaista julkaistavaa, jossa esteenä ei olisi erilaiset lisenssikysymykset. Ei tule ainakaan mieleen mitään olennaista. Toki en muista kaikkia pelejä ulkoa.
 
Mulla on sellainen käsitys, että Microsoftin Backwards compatibility tiimi purettiin muutama vuosi sitten ja siihen kuuluneet työskentelevät nykyään muissa tehtävissä.

Oma pikainen googlaus ei tähän osannut antaa vastausta, mutta voi sekin olla. Projektihan tuo oli ja ne alkaa sekä päättyy johonkin. Muistan vaan lukeneeni joskus siitä, että tätä BC-puolta työstetään jo seuraava sukupolvi mielessä.

Lisäksi ABK:lla ei taida olla enää mitään sellaista julkaistavaa, jossa esteenä ei olisi erilaiset lisenssikysymykset. Ei tule ainakaan mieleen mitään olennaista. Toki en muista kaikkia pelejä ulkoa.

Tässä kohtaa itse ajattelin lähinnä niitä parannuksia, en pelkästään sitä, että pelit toimii.

Ja kuten sanoit, lisenssit tosiaan estää monen pelin ehostuksen tässä tapauksessa, joten sinänsä voi olla, ettei tuossakaan työmaata ole niiden osalta, jotka eivät ollenkaan ole pelattavissa.
 
Ei ole kyllä yhtään hyvä suuntaus. Viime vuonna Brittien suurin marketti-ketju Tesco sanoi lopettavansa fyysisten pelien myynnin ja nyt tämä.

Pahoin muuten pelkään, että ensi vuonna suunniteltu jättijulkaisu GTAVI tulee olemaan saatavilla vain diginä.
 
Itse en kyllä yllättynyt jos GamePass on Mikkiksen ideana ja sitä kautta fyysiset pelit (varsinkin ne yksinoikeudet) ei fyysisenä minnekkään liiku. Tietenkin luulisi että monet haluaa myöskin Boxin puolella fyysisiä pelejä ostella kun on paljon ei yksinoikeuspelejä mitkä myy kun häkä.

Tai ostaa ne yksinoikeudet hyllyyn.
 
Tietenkin luulisi että monet haluaa myöskin Boxin puolella fyysisiä pelejä ostella kun on paljon ei yksinoikeuspelejä mitkä myy kun häkä.

Jos fyysiset pelit olisivat se mitä kuluttajien suuri enemmistö haluaisivat, niin ne eivät olisi häviämässä mihinkään.

Digitaalisen myynnin kasvu ei ole mikään uusi juttu, eikä se liity mitenkään yksin Microsoft Gamingin tekemiseen. Kuluttajat ovat itse siirtyneet digitaaliseen kuluttamiseen ja hyväksyneet sen. Täällä äänekäs vähemmistö toki pitää kovaa ääntä, mutta isossa kuvassa meidän kupla ei yksinkertaisesti edusta valtavirtaa tässä asiassa.

Mutta edes Microsoft ei kuitenkaan oikeasti lakkauta "fyysisen myynnin osastoa":

 
Kyllä. Mutta ongelma tai syy miksi esim tässä tapauksessa kuluttaja siirtyy digitaaliseen formaattiin on se että pelit ovat esim suoraan sielä GamePassissa. Ei niitä aleta edes miettimään että mistä sen fyysisen version saisi. Koskee tosiaan vain niitä Mikkiksen omia pelejä, kun ne sinne suoraan tulevat.

Minua se ei haittaa, digitaalinen versio on itselle helpompi vaihtoehto mutta aina välillä myös se kalliimpi vaihtoehto jolloin ostan sen fyysisen version.

Ja on varmaan myös sellanen porukka jotka vain ja ainoastaan pitää vaikka GamePass tilauksen voimassa ja pelaa vain niitä pelejä jotka sinne tulee. Sama varmasti PS plus puolella
 
Viimeksi muokattu:
Mutta ongelma tai syy miksi esim tässä tapauksessa kuluttaja siirtyy digitaaliseen formaattiin on se että pelit ovat esim suoraan sielä GamePassissa.

Game Pass on ainoa syy miksi henkilökohtaisesti lähdin Series S:n hankkimaan ja mielestäni myös samalla erinomainen tapa pelata pelejä, mutta ei PC-pelaamisen siirtyminen jo aikoja sitten digitaaliseen muotoon saanut alkuaan tilauspalveluista.

Ja myös Xboxilla ihan erikseen ostetuistakin peleistä ja sisällöstä iso osa on Game Passin ulkopuolellakin digitaalista myyntiä.

Minua se ei haittaa, digitaalinen versio on itselle helpompi vaihtoehto mutta aina välillä myös se kalliimpi vaihtoehto jolloin ostan sen fyysisen version.

Vaikka olen viime vuonna ostanut digitaalisesti Alan Wake II:n 30€ pintaan ja Dead Space Remaken Digital Deluxe Editionin hintaan 8,99€, niin isossa kuvassa juuri noin ja siksi ilman Game Passia en olisi Series S:n matkaan hypännyt.

Ja oikeastaan hintaan liittyvät kysymykset (johon myös jälleenmyynti kuuluu) ovatkin henkilökohtaisesti se ainoa kysymysmerkki, jos seuraava sukupolvi olisi pelkkää digiä.

Fyysisen median kaikesta kulutuksesta vuonna 2023 vain 10 % oli Xboxilla, kun Nintendon osuus oli jopa 50 % ja Sonyn 40 %.

Omalla kohdallani samansuuntaisia lukuja.

100% Xboxin kulutuksesta oli digitaalista, 100% PS5:n kulutuksesta oli fyysisiä alelaarilöytöjä ja Switchille tuli hankittua muutamalla kympillä digiä ja peliaikaan nähden aivan liian iso röykkiö (+10kpl) fyysisiä pelejä backlogin jatkeeksi.

Mutta tosiaan, trendi tässä on päivänselvä ja jos pitäisi rahaa laittaa likoon aiheen puolesta, niin fyysinen kuluttaminen ei tule kasvamaan jatkossa, vaan digitaalinen myynti jatkaa kasvuaan. Siitä yksi viite voisi olla esimerkiksi niinkin yksinkertainen tosiasia, että PS5:n levyasema on nykyään lisäosa ja Series X:stä on tulossa huhujen mukaan täysin digitaalinen versio (eli ilman erikseen myytävää levyasemaa). Ja tuskin Switch 2:n digitaalisen myynnin kanavat heikompia on kuin nykyisen sukupolven versiossa, vaikka heiltä tuskin täysin digitaalista alustaa tulee Sonyn ja Microsoftin tapaan.
 
Mutta tosiaan, trendi tässä on päivänselvä ja jos pitäisi rahaa laittaa likoon aiheen puolesta, niin fyysinen kuluttaminen ei tule kasvamaan jatkossa, vaan digitaalinen myynti jatkaa kasvuaan. Siitä yksi viite voisi olla esimerkiksi niinkin yksinkertainen tosiasia, että PS5:n levyasema on nykyään lisäosa ja Series X:stä on tulossa huhujen mukaan täysin digitaalinen versio (eli ilman erikseen myytävää levyasemaa). Ja tuskin Switch 2:n digitaalisen myynnin kanavat heikompia on kuin nykyisen sukupolven versiossa, vaikka heiltä tuskin täysin digitaalista alustaa tulee Sonyn ja Microsoftin tapaan.
Itse asiassa on vieläkin selvempiä trendejä: PC, puhelimet, tabletit, standaloneVR lasit, muut käsikonsolit jne. käyttävät yksinomaan digitaalista sisältöä (PC puolella tosin vielä ehkä 0,001% fyysistä).

On vain ajan kysymys kunnes joku kolmesta suuresta kotikonsolivalmistajasta tarjoaa vaan digivaihtoehtoa.
 
Toivottavasti tähän menee vielä aikaa useita vuosia ainakin Sonyn osalta. On vaan paljon mukavampaa mennä pyörähtämään käytettyjen pelien liikkeessä tekemässä löytöjä vs. digitaalisten tarjousten kyttääminen, puhumuttakaan siitä jälleenmyyntiarvosta.

Pienemmät julkaisut ymmärrän täysin digitaalisessa muodossa ja ohi aiheesta, SIFUsta löytyy nykyisin hieno haastemoodi, joten jos olet pelin fani ja missannut tämän, niin kannattaa kokeilla!

P.S. voi olla, että moodi on ollut ulkona jo ties kuinka kauan, mutta itse bongasin vasta viime viikolla.
 
Insomniac-vuodosta opittiin ainakin sen verran, että Sonyn omien studioiden julkaisut myyvät keskimäärin enemmän fyysisenä versiona. Hieman pelistä riippuen fyysisen julkaisun osuus myynneistä on ollut jopa 60-80 % eli täysin tämän yleisen narratiivin vastaisesti. Ja se on erinomainen asia se.

Tähän varmana vaikuttaa myös Sonyn storesta julkaisussa olevat ylihintaiset pelit että ihmiset käyvät mielummin ostamassa 10-15e halvemman fyysinen pelin mitä ostavat sen 79,99e hintaan storesta.
 
Itse asiassa on vieläkin selvempiä trendejä: PC, puhelimet, tabletit, standaloneVR lasit, muut käsikonsolit jne. käyttävät yksinomaan digitaalista sisältöä (PC puolella tosin vielä ehkä 0,001% fyysistä).

Juuri näin, PC on vaan siitä hyvä esimerkki, että myös PC:n puolella on ollut ennen myös fyysisiä julkaisuja, kun taas esimerkiksi juuri VR- ja mobiilipelaaminen on ollut hyvin pitkälti aina digitaalisen kaupankäynnin varassa.

Ja ehkä en ole vain oikeassa kuplassa, mutta en tunne ihmisiä, jotka PC-pelaamisessa haikailevat fyysisen median perään. Päinvastoin. Monen mielestä PC-pelaaminen voi paremmin kuin ikinä.

On vain ajan kysymys kunnes joku kolmesta suuresta kotikonsolivalmistajasta tarjoaa vaan digivaihtoehtoa.

Näin myös itse uskon, en vain tiedä onko se jo seuraava sukupolvi vai vasta sitä seuraava.

Insomniac-vuodosta opittiin ainakin sen verran, että Sonyn omien studioiden julkaisut myyvät keskimäärin enemmän fyysisenä versiona.

En ihmettele, sillä kun esimerkiksi itse ostin Death Strandingin fyysisenä hintaan 3,49€, niin samaan aikaan se oli 50€ digitaalisena versiona Sonyn kaupassa. Noin ylipäätään Sonyn pelejä saa fyysisesti halvalla usein, mutta tuolla digikaupassa näin ei ole.

Nintendolla taas sekä fyysiset että digitaaliset hinnat pysyy korkealla, enkä ainakaan itse näe näiden olevan tasa-arvoisia, vaan tottakai fyysinen on arvokkaampi, joten tulee ostettua pääosin fyysistä. Jännästi myös vanhemmat multiplatformit on diginä Nintendon kautta kalliimpia kuin esimerkiksi Microsoftin digipuodissa.
 
Tässähän tällä hinnan nostamisella on ollut kuluttajan kannalta myönteinen vaikutus, kun fyysinen media on sen ansiosta houkuttelevampi vaihtoehto.

Kuluttajia ne digitaalisenkin kaupan asiakkaat ovat, enkä kyllä itse ymmärrä miten se hyödyttää fyysisen kopion ostajia, että digikaupassa on vielä kalliimpaa.

Jos digitaalinen versio olisi halvempi, niin se myisi enemmän. Näin yksinkertainen kuvio tässäkin on lopulta.
 
Digitaalinen hinnasto ei tule koskaan tippumaan tuosta, eikä samanlaisia alennuksia nähdä enää uudestaan, kuin ennen. Mitä enemmän julkaisijat saavat valtaa, sitä kalliimmaksi se tulee kuluttajalle. Tämän vuoksi täysin digitaalinen tulevaisuus on aina pahasta. Tämä on nähty monta kertaa aiemmin, eikä se tule olemaan yhtään sen erilainen tilanne pelien kannalta.
 
Olisiko tästä antaa ihan esimerkkejä? Onko siis nykyään esimerkiksi PC-pelit ja elokuvat kalliimpia ostaa digitaalisesti kuin silloin ennen hyvinä aikoina, kun digitaalista myyntiä ei ollut?
Elokuvien tarjona on heikompaa, hajautettua, ja suoratoiston kannalta selkeästi kalliimpaa kuin ennen. Minkä vuoksi suoratoistojen hankinnat ovat tippuneet taas vuodenvaihteessa. PC-pelit ovat ihan oma lukunsa, jota ei voi verrata konsolipelaamiseen, siellä ei ole yhtä monopolia, joka kontrolloi kaikkea. Voit ostaa pelit melkein mistä tahansa, mikä pakottaa kilpailun pitämään hinnat järkevissä tasoissa.

Konsoleilla tätä ei ollut missään muussa muodossa kuin fyysisessä mediassa. Siitä lähtien kun PS3 ilmoitti, että nyt mennään kovaa digitaalinen edellä ja nyt kyllä halpenee, niin hinnat ovat nousseet tasaisesti.

Edelleen muistutan, että täälläkin monta vuotta porukka sanoi, että kun fyysistä ei tarvitse painattaa ja kuljettaa kauppaan, niin digitaalisen hinta tulee olemaan halvempi. Näin ei kuitenkaan ole konsolipuolella käynyt. Ilman fyysisten kappaleiden tuomaa kilpailua heillä ei ole mitään tarvetta tarjota mitään halvemmalla, kun asiakkailla ei ole vaihtoehtoja.
 
Olisiko tästä antaa ihan esimerkkejä? Onko siis nykyään esimerkiksi PC-pelit ja elokuvat kalliimpia ostaa digitaalisesti kuin silloin ennen hyvinä aikoina, kun digitaalista myyntiä ei ollut?
PC ja digielokuvat on siinä mielessä vähän eri, että siellä on kilpailevia kauppapaikkoja. Se on tavallaan vähän sama kuin kivijalka vastaan konsolin kauppapaikka.

Toki esim. Xbox pelien digikoodeja pystyy ostamaan monestakin paikasta, joten ehkä tulevaisuuden hintakilpailu syntyy sitä kautta.

Muuten en kyllä usko että pelkkään digiin siirtyminen hintoja laskisi. Jos kilpailua jotain kautta on niin ehkä hinnat ei lähde kauheasti nousemaan, mutta tuskin ainakaan laskee.
 
Elokuvien tarjona on heikompaa, hajautettua, ja suoratoiston kannalta selkeästi kalliimpaa kuin ennen. Minkä vuoksi suoratoistojen hankinnat ovat tippuneet taas vuodenvaihteessa.

Suoratoisto on vuokraamista ja sitä tulisi verrata fyysisesti vuokraamiseen. Makuuni ja Filmtown tosiaan kuopattu jo, joten digin ja fyysisen vuokraamisen ero meni aika selvästi digille.

Mutta elokuvia voi myös ostaa digitaalisesti ihan siinä missä pelejäkin voi ostaa. Ovatko ne kalliimpia kuin elokuvat oli ennen digimyyntiä? Onko fyysiset kalliimpia nyt kuin ennen?

Ja tietenkin tässä on hyvä huomioida yleinen inflaatio ja sen vaikutukset ylipäätään kaikkien hintojen nousuun.

PC-pelit ovat ihan oma lukunsa, jota ei voi verrata konsolipelaamiseen, siellä ei ole yhtä monopolia, joka kontrolloi kaikkea. Voit ostaa pelit melkein mistä tahansa, mikä pakottaa kilpailun pitämään hinnat järkevissä tasoissa.

Nimenomaan, ei se digitaalisuus itsessään ole se syy, vaan suljetut kauppapaikat ja niiden haitallisuus markkinoille.

Ilman fyysisten kappaleiden tuomaa kilpailua heillä ei ole mitään tarvetta tarjota mitään halvemmalla, kun asiakkailla ei ole vaihtoehtoja.

Tämä on täysin totta, kilpailun puute on aina ongelma kuluttajalle ja nimenomaan juuri nyt ja nykyisillä lainsäädännöillä tässä olisi se riski ja ongelma mistä kirjoittelin jo aikaisemmin - eli hinta.

Jos tähän saataisiin muutos, eli konsolialustan valmistaja joutuisi avaamaan mahdollisuuden myös ulkopuolisille myyjille (tietenkin korvausta vastaan) perustaa omia kauppoja, niin tämäkin voisi toimia paremmin kuluttajan kannalta.

Ja siis mitään muuta syytä en tähän keksi kuin muutos lainsäädäntöön, ei se nykyinen asetelma ja walled garden muuten muutu.
 
Ylös Bottom