Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Alustatalouden ongelmia ei ratkaista sillä, että annetaan jokaiselle mahdollisuus perustaa oma alusta. Ongelma tulee siitä, että valtavan kokoisilla suuryrityksillä on mahdollisuus jyrätä alleen kilpailijat nykymarkkinoilla. PC:lläkin on tilanne, jossa pienemmät pelikaupat ovat marginaalisessa roolissa. Jos konsolille olisi mahdollista perustaa itsenäinen pelikauppa, siinä varmaan Steam ja Epic olisivat kuitenkin vahvemmilla. Hinnat toki laskisivat, kun monopoliasemasta päästäisiin rajoitetun kilpailun malliin, mutta vapaista markkinoista olisi silti aika vaikea puhua, jos ei muuhun kilpailun rajoittamiseen, kuten yksinoikeuksiin, puututtaisi. Jos Steam ja Epic onnistuisivat voittamaan varsinaisen konsolivalmistajan kaupan, silloinhan konsolivalmistaja ei saisi laitekehityskustannuksilleen katetta pelimyynneistä ja alusta kuihtuisi tai laitteiden hinnat nousisivat merkittävästi.

Sitä vain mietin, miten tämä liittyy ketjun aiheeseen, mutta varmaan täällä on sillekin joku peruste, että nyt puhutaan laitteiden erosta tästä näkökulmasta, kun en ole taaskaan jaksanut lukea kaikkia viestejä.

No, voin nyt vastata tässä samalla taas siihen, miksi konsolivalmistajia kiinnostaa suunnata kulutusta kohti omia digitaalisia kanaviaan. Se tuottaa enemmän rahaa. Kaikki muu on sitten kuorrutusta sen kakun päälle. Raha ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Steam ja Epic onnistuisivat voittamaan varsinaisen konsolivalmistajan kaupan, silloinhan konsolivalmistaja ei saisi laitekehityskustannuksilleen katetta pelimyynneistä ja alusta kuihtuisi tai laitteiden hinnat nousisivat merkittävästi.

Tämäkin siis riippuu minkälaisilla säännöillä tässä pelattaisiin, mutta ilmaiseksi eivät luonnollisesti saisi kauppojaan pyörittää juuri tästä syystä.

Ja kyllä, offtopicia sinänsä pääosin ja voisi olla toisessa ketjussa, kiitos moderoinnista :)
 
Tunnettu leakkaaja MLID uumoilee, että Sonylla olisi työn alla käsikonsoli, tällä kertaa ihan natiivisti pelejä pyörittävä. Ilmeisesti ollut tekeillä jo pari vuotta, muttei vieläkään ole saanut vihreää valoa. Saas nähdä mitä sieltä tulee, vai tuleeko lainkaan.

PS Vita kaipaa kyllä seuraajaa. Mutta kun nyt vaan on niin paljon markkinoilla; Switch ja sen seuraaja tulossa, on Steam ja Asus tuonut markkinoille ne käsi-PC:t. Mitä uutta tämä voisi sitten tarjota? Paitsi tietenkin ne PS yksinoikeudet... :D
 
Varmaan "portable only games" sekä PS yksinoikeudet ja tosiaan mahdollisuuden pelata vain sillä käsikonsolilla. Sitä kai Switchillä osa haluaa ja myös ne jotka Deckillä ja muilla.
 
Osittain surullinen malli mutta rahan takia niitä pelejä tehdään eikä pelaajien takia:

Toisaalta rahaa ei tule, jos pelaajia ei kiinnosta, eli pelaajat kuluttajina sinänsä päättävät, että mikä sitä rahaa tuo. Live Service on pelaajille maistunut, siksi sitä tehdään. Mutta voiko tämä olla muuttumassa?

Alalla on ollut kova nousukausi (osittain myös Covidin ansiosta), tuotantojen ja studioiden koot ovat kasvaneet kasvamistaan, mutta nyt sitten talouden yleiset realiteetit työntyy vasten kasvoja ja moni näistäkin työn alla olevista tuotannoista ei tule näkemään päivänvaloa, vaan alaskirjataan tappiona.

Sinänsä Live Servicelle tässä on kaksi mahdollisuutta. Voi olla, että tämä studioiden Live Service "hulluus" on myös isomassa mittakaavassa kokemassa kovia ja nimenomaan pelaajien into näihin hiipuu. Tai sitten ei ja nimenomaan juuri pidempään myyntiä luovat tuotannot tuntuvat studioiden talousjohtajien silmissä nyt vähemmän riskialttiilta ja kohta taas kilpailu sitten tukahduttaa heikommat viritykset luonnollisesti, mutta yleisesti pelaajat näistä innostuvat edelleen.

Kuluttaja valitsee.
 
Live Service-malli voi antaa molemmille, sekä pelaajille että pelifirmoille. parhaimmillaan paljonkin hyvää. Mutta se vaatii sen, että sitä Live Service-peliä tekevä firma ei yritä päästä liian helpolla, ja vain tehdä halvasti rahastusta. Live Service-pelissä pitää ensinnäkin olla laadukas ja jo valmiiksi kiehtovaa sisältöä sisältävä peruspeli. Sitten pitää pystyä tuomaan riittävän tiheään tahtiin (kerran tai miksei kaksikin kertaa vuodessa) kunnollista lisäsisältöä vaikkapa uusien tarinahaarojen tai uusien maailmojen kautta. Pelkän kosmeettisen sälän ja varusteiden lisäily aika ajoin, ei riitä pidemmällä tähtäimellä pitämään pelaajien mielenkiintoa yllä. Käytännössä pitäisi pystyä lisäilemään säännöllisesti laadukkaita ja riittävän laajoja ja sisältörikkaita DLC-lisäosia siihen peruspeliin. Jos tähän satsataan ja osataan myös peliä markkinoida säännöllisesti, sekä saadaan pelimekaniikat pidettyä koukuttavina, ovat parhaimmillaan sekä pelaajat että pelifirmat voittajia. Kovin harva pelifirma tuntuisi kuitenkaan ihan kunnolla satsaavan mallissa muuhun, kuin siihen helppoon ja halvasti tehtävään rahastukseen, jolla yleensä pystyy vain rajallisen ajan rahastamaan - jos sitäkään. Destiny 2 on sinänsä varsin hyvä esimerkki siitä, miten Live Service-peli tehdään aikalailla oikein. Ei sekään mielestäni täydellisesti ole toteutettu Live Service-peliksi, mutta on siinä kuitenkin paljon hyvää ideaa ja toteutusta verrattuna suurimpaan osaan muita Live Service-pelejä.
 
Viimeksi muokattu:
Live servicen ongelma on huono toteutus ja se, ettei sitä tueta tarpeeksi. Aika harva peli onnistuu jo sen vuoksi, ettei ole perusasiat kunnossa eli pelin jatkokehitystä julkaisun jälkeen ei ole suunniteltu huolella. Halo Infinite on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten live service elementtien heikko toteutus vei pohjan pois aika onnistuneelta lähtökohdalta menestyvälle moninpelille.

Destiny 2 oli tosiaan pitkään hyvä esimerkki onnistuneesta live service pelistä, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista rämpimistä.
 
Live Service -pelit ovat juuri sitä, mitä Ubisoft jo sanoi ääneen pelialan tulevaisuudesta. Kukaan ei omista mitään, ja pelaajat hymyillen maksavat korkeita summia keskeneräisistä rahastuksista, joita he vuokraavat vuodesta toiseen. Se on pelialan ja kulttuurin kannalta kauhea tulevaisuus, joka ei pysty kannattamaan itseään.
 
Live servicen ongelma on huono toteutus ja se, ettei sitä tueta tarpeeksi. Aika harva peli onnistuu jo sen vuoksi, ettei ole perusasiat kunnossa eli pelin jatkokehitystä julkaisun jälkeen ei ole suunniteltu huolella. Halo Infinite on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten live service elementtien heikko toteutus vei pohjan pois aika onnistuneelta lähtökohdalta menestyvälle moninpelille.

Destiny 2 oli tosiaan pitkään hyvä esimerkki onnistuneesta live service pelistä, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista rämpimistä.
Tykkään kyllä tuosta Halo Infiniten kampanjasta kovastikin (moninpeliä en vastaavasti ole edes kokeillut, kun en räiskintämoninpelejä ylipäätään enää nykyään pelaa), mutta onhan tuo Live Service-pelinä ollut aika surkeasti suunniteltu ja toteutettu, ainakin toistaiseksi. Pitäisi olla paljon enemmän ja useammin mielenkiintoista sisältöä tulossa peliin. Ei tuo nykymalli toimi kuin joillekin. Jää peli pölyttymään kampanjan pelaamisen jälkeen, varsinkin jos ei Haloa ensisijaisesti moninpelin takia pelaa.
 
Osittain surullinen malli mutta rahan takia niitä pelejä tehdään eikä pelaajien takia:

Tässä on vaan yks perustavanlaatunen ongelma, ja se on se et kun tarjontaa on paljon ja tulee kokoajan lisää, niin ei pelaajilla riitä aika.

Realistisesti ajateltuna kuitenkin jokanen joka jotain live service-peliä pelaa, pelaa vain sitä yhtä. Syykin on aika yksinkertainen, koska ne battle passit yms pitää huolen siitä ettei se saavutettava lopu ihan välttämättä heti kesken ja samalla jos siihen on investoinu sen kymmenisen euroa, niin helposti tulee sellanen fiilis et pitää saada rahallensa vastinetta. Fakta kuitenkin on et jos live service-peleissä haluaa pysyä ns. ajan tasalla, niin ne myös sit haukkaa aika mittavan määrän aikaa.

Samalla kans jotenkin tuntuu et ykskään studio ei tajua kattoa sitä omaa tuotosta ja tajua peilata sitä vanhoihin muiden studioiden epäonnistuneisiin kyhäelmiin. En tiedä tuleeko siinä sokeus omalle työlle, vai eikö vaan kiinnosta, koska useimmista löytää kyllä tismalleen samoja kompastuskiviä mitä on aiemminkin ollu.

Samalla se on mun mielestä todella typerää et yritetään kerta toisensa jälkeen puskea jo sinällänsä saturoiduille markkinoille tuotteella joka ei varsinaisesti erotu mitenkään. Siitä vähän niinkun puuttuu se koukku miks porukka vaihtais siitä suositummasta ja pidempään eläneestä pelistä siihen epävarmempaan uuteen tulokkaaseen, varsinkin jos se ei oikeastaan mitään uutta tarjoa. Vaihtelu joo virkistää, mut jos tarjolla on pitkälti sama lounas huonommilla aineksilla, niin vaikea keksiä syitä vaihtaa. Tätä en myöskään ymmärrä et miksei tätä mietitä etukäteen varsinaisesti.

Muutenkin tuntuu et useimmat live service-pelit on vähän kuin lottokuponkeja. Jätetään suuri osa vähän niinkun tuurin varaan, menestyy jos menestyy ja jos ei, niin otetaan sit takkiin kunnolla. Useimmat firmat kuitenkin haluais tuollasen kultamunia munivan kanan talliinsa, mut toteutus jää sit pahasti puolitiehen.
 
Live Service -peleihin käytetään kuitenkin paljon enemmän peliaikaa kuin muihin peleihin. Niin kauan kun Live Service -peleihin käytetään suurin osa peliajasta, on pelialan yrityksistä loogista käyttää niihin myös suurin osa kehityskustannuksista. Pelaajat ovat tämän ihan itse valinneet toiminnallaan ja hyvä niin. Jossain vaiheessa tilanne varmasti taas muuttuu, mutta eri pelejä kehitetään eri yleisöille.
 
Tässä kun vielä ottaa vaikkapa viime vuoden myydyimmän pelin ja tämän alkuvuoden yllätysmenestyksen huomioon, niin tämä hullutus ei tosiaan taida lähteä pelaajien tarpeesta.

Jos Palworld on tämä yllätys, niin siinähän ei toistaiseksi ole mitään Live Service elementtejä ollenkaan, vaan pelaajat ovat ihan vaan siitä Early Access pelistä innostuneet.

Jos Palworld taas säilyy pidempään pelaajien kulutuksessa, niin se tulee olemaan jatkuvan sisällön ansiosta, eli nimenomaan se Live Service on onnistunut pitämään pelaajat tyytyväisenä.
 
Palworld ei ole live service peli ja jos esimerkiksi pelin Reddit-foorumia käy katsomassa, voi nähdä miten pelaajakunta laajasti toivoo ettei siitä myöskään ikinä tule sellaista. On täysin mahdollista julkaista moninpeli ja pitää se irrallisena games as a service kuvioista.
 
Toisaalta Early Accessissa on kyllä vähän samoja piirteitä kuin Live Servicessä, lähinnä siis se, että peliä on tarkoitus kehittää edelleen ja siihen ainakin luvataan tehdä päivityksiä kunnes se on "valmis". Aika useinhan pelit sitten jäävät ikuisiksi early accesseiksi ihan niin kuin live service pelit unohdetaan tai niihin julkaistaan vain jotain pupun korvia ja kultaisia pyssyjä, joita voi ostaa pelin sisäisellä valuutalla.
 
Toisaalta Early Accessissa on kyllä vähän samoja piirteitä kuin Live Servicessä, lähinnä siis se, että peliä on tarkoitus kehittää edelleen ja siihen ainakin luvataan tehdä päivityksiä kunnes se on "valmis".

Niin, siihen taas se oman viestini jatko viittasi. Eli jos Palworld jatkaa menestymistään myös vaikka vuonna 2025, niin se johtuu myös hyvin todennäköisesti siitä, että mielekästä sisältöä on tullut lisää ja näin se tuote on pystynyt pelaajille kiinnostavana.

Toki siis nyt kyse on tässä kyseisessä
esimerkissä nimenomaan siitä Early Accessistä, kun peliin on tulossa mm. PvP ja muitakin isompia ominaisuuksia ennen kuin se on edes "Live" ja Versio 1.0, joten tämä osuus ei varmaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ole edes Live Serviceä.
 
Ylös Bottom