Minä kommentoin oman näkemykseni asiasta (kun sitä toinen käyttäjä pyysi) ja kaikki mitä sanoin on asioita jotka on olemassa ja tuli minulle sillä hetkellä mieleen. En itse ihan saa kiinni tuosta värikynästä sekä virheellisestä tai puutteellisesta tiedosta. Tarkoitus ei ollut tehdä listaa missä käydään teknologia yksityiskohtaisesti läpi ja en ottanut mm. mitään kantaa konsoleiden audio-puoleen. Korjasin listaa myös PS5 puolelta kun Darth Vader sanoi, että PS5 UI 4k, minkä olin unohtanut mainita asiaksi minkä PS5 tekee paremmin.
Miksi asioita ei voida lukea ilman ilmeistä puoluellisuutta suuntaan tai toiseen?
Huom! Tämä esittää minun näkymyksen ja ajatusmaailman asiasta:
Koska minusta se kertoo siitä ettei Sony ole vielä aivan saanut taklattua täysin tuota jäähdytys ongelmaa. Tai varmasti nyt ovat kun ovat menneet "äärimmäisyyksiin" jotta saavat viimeisetkin asteet karsittua lämmöistä pois. Siksipä ovat valinneet "boostailun", että jäähdytys saa hetkeksi happea kun lasketaan välillä taajuuksia kuorman ja jäähdytyksen kyvykkyyden mukaan (lämpöjen rajoissa pitämiseksi). Tästä äärimmäisyyksistä kertoo mielestäni myös nestemetallin käyttö. Olen käyttänyt nestemetallia korkatussa i7 4790k prosussa kellottamisen takia, jotta normaalista käyttötilanteesta poikkeavassa käytössä saan prossun kulkemaan mahdollisimman suurilla kellotaajuuksilla ja ne muutamat asteet pois lämmöistä. Olen myös vaihtanut nestemetallit ps4pro:lle, että saisin pleikkarin tuulettimen pysymään hiljaisemmallaan (ei tehnyt ps4pros:ta hiljaista, tilanne parani kyllä). Nestemetalli ei itsessään kuitenkaan laske lämpöjä verrattuna tahnaan tilanteesta riippuen kuin 3-5 astetta. Nestemetalli ei tee huonosta jäähdytyksestä hyvää eikä ole sellainen asia mille pitäisi normaalissa tilanteessa olla edes käyttöä.
Eli Sony on tehnyt nykyisen jäähdytysratkaisun ja nähnyt mihin sillä pystytään. Ollaan omissa testeissä havaittu, että jäähdytys ei kestä jatkuvaa täysillä taajuuksilla tehtävää ajoa ja tämä ratkaistaan laskemalla väliaikaisesti tilanteissa joissa se on mahdollista jännitettä jolloin kellot ja lämmöt laskee. Laskun ei tarvitse olla edes suuri, että saadaan pari astetta lämmöistä pois:
Cernyn omin sanoin:
"When that worst case game arrives, it will run at a lower clock speed. But not too much lower, to reduce power by 10 per cent it only takes a couple of percent reduction in frequency, so I'd expect any downclocking to be pretty minor,"
Tällä keinolla pysytään lämmöissä alle kriittisen rajan, että jäähdytys pysyy hiljaisena. Lyödään nestemetallit väliin, jotta kuluttajille ei tulisi ongelmaan kun kuitenkin pistävät sen vetolaatiikkoon tyynyjen alle ja ihmettelevät miksi PS5 pitää meteliä kun yrittää pitää lämmöt kurissa. Sony on halunnut pelata tupla safetyä PS5 jäähdytyksen kanssa ettei PS4 tapaista "katastrofia" pääse enää käymään ja hyvä niin.
Tästä syystä myös viestissäni epäilin, että tulevassa slim - mallissa ollaan saatu jäähdytys sille tasolle, että moiseen kikkailuun ei ole tarvetta.
Ja kyllä, minä pidän Sonyn ratkaisua kokonaisuutena huonompana mitä Microsoftin. Ihan sama mitkä lasit päässä tilannetta, katsoo niin kyllä Series X voitti nyt suunnittelupalkinnon. Laite on pienempi, tehokkaampi ja silti yhtä hiljainen + viileä sekä saman hintainen. Tekee tämän myös ilman mitään "kikkailuja". Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että PS5 on huono konsoli, ei tarkoita, mutta MS:n insinöörit tekivät parempaa työtä konsolin sunnittelussa... minun mielestäni.