Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Todennäköisesti tulevaisuudessa MS siis tiivistää yhteistyötä eri studioiden kanssa mutta ei välttämättä enää tee isoja hankintoja vaan kasvattaa omia studioitaan, jos haluaa saada enemmän tuotantoa.
Toivon itsekin niin, että uusien studioiden tai julkaisijoiden ostelun sijaan MS keskittyy nyt ainoastaan kasvattamaan niitä 30-40 nykyistä studiotaan niin että siellä useammat studiot pystyvät työstämään useampaa projektia samaan aikaan. Näin saadaan Game Passille katetta eikä suututeta naapurialustan pelaajia enempää ostelemalla näiltä pelejä pois.
 
Niin jos jatkaa samaa tahtia. Pitää huomioida, että sekä Activision Blizzard että Zenimax olivat molemmat myynnissä rahavaikeuksien ynnä muiden asioiden johdosta. Vaikka Microsoft haluaisi ostaa vielä seuraavan ison julkaisijan, niin ei sellainen välttämättä ole myynnissä.
Toivotaan, että näin. Vähän pelottaa vaan, että jos mahdollisuuksia tulee, niin noita muitakin isoja 3rd partyjä tullaan tulevaisuudessa ostelemaan hitaasti mutta varmasti lisää itselle... Mutta toivon kovasti olevani tässä väärässä.

Ja jos Microsoft nyt jättää ostelut tähän, niin täytyy sanoa, että valitsi noista isoista toimijoista parhaan ostettavan, jos joku niistä oli pakko ostaa: edelleen näen kauppojen isoimpana plussana sen, jos Microsoft laittaa actiblizzin työntekokulttuurin kuntoon ja ihmiset saa vihdoin siellä siedettävät työolot.

Ja toinen hyvä puoli: jos Actiblizz joka tapauksessa haluttiin myydä, niin Microsoft on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin vaikka Tencent tai Amazon.
 
Onko sinun mielestäsi siinä todella jotain ihmettelemistä jos kaikki ei halua hylätä pleikkaria tai Nintendoa pääkonsolinaan ja hypätä Microsoftin alustoilla pelaamaan pääasiassa koska suurin osa peleistä olisi siellä?

Kaikki ei vain yksinkertaisesti ole fanaattisia viihde-elektroniikkaa kohtaan, päinvastoin fanitus on normikansalaisten keskuudessa poikkeus ja tosiaan uusimpaa sukupolvea aloitellaan vasta, joten "hylkääminen" tarkoittaa siis käytännössä sitä, että PS5:n sijaan valitsee Xboxin Series-sarjaa television alle, jos konsolilla tuntuu olevan tarpeeksi annettavaa tarjolla. Ja kyllä monella sinne TV:n alle mahtuu useampikin konsoli.

Nintendo kuuluu kyllä keskusteluun.

Tyypillinen Wii, 3DS ja Switch pelaaja ei kuitenkaan ole ollut mikään Zenimaxin ja Activision Blizzardin tuotoksien suurkuluttaja, vaan Nintendon vetovoima perustuu nimenomaan firman omaan IP-katalogiin. Myös hardiksen puolesta he luottavat omaan näkemykseensä. Siinä missä Series X:n ja PS5:n välillä fanaatikot repivät ilonsa muutaman framen tiputtamisesta tai pikseleistä, niin Nintendolla mennään ylpeästi muut asiat edellä - ja mikäs siinä, kun Switch myy edelleen kuin häkä. Ja mitä tulee Microsoftin ja Nintendon väleihin, niin jatkuvasti Switchin top10-listoilla pyörivä Minecraft on hyvä esimerkki siitä, että Microsoft joitain sarjoja pitää edelleenkin multiplatformina todennäköisesti jatkossakin.

Mutta totta, kun konsoleista puhutaan, niin Nintendo kuuluu aina keskusteluun ja tulee kuulumaan jatkossakin.
 
Kaikki ei vain yksinkertaisesti ole fanaattisia viihde-elektroniikkaa kohtaan, päinvastoin fanitus on normikansalaisten keskuudessa poikkeus ja tosiaan uusimpaa sukupolvea aloitellaan vasta, joten "hylkääminen" tarkoittaa siis käytännössä sitä, että PS5:n sijaan valitsee Xboxin Series-sarjaa television alle, jos konsolilla tuntuu olevan tarpeeksi annettavaa tarjolla. Ja kyllä monella sinne TV:n alle mahtuu useampikin konsoli.
Et nyt hyvä mies tunnu ymmärtävän sitä, että kaikkia ei kiinnosta tuosta noin vain heittää tuhansia euroja hukkaan esimerkiksi pelikirjaston toimesta jos pleikkarin jättää ostamatta jatkossa ja valitsee Series X. Menee myös kaverilista ja trophyt siinä samalla joilla on monelle tunnearvoa. Puhumattakaan onko siinä nyt mitään järkeä monelle taloudellisesti alkaa sijoittamaan täysin uuteen ekosysteemiin tuosta noin vain, etenkin jos tämä tapahtuu täysin toisen yhtiön pakottamana eikä niinkään sen takia, että se entinen konsoli on alkanut jotenkin pettämään.

Minä tulen nyt ja jatkossa liputtamaan sen puolesta, että mahdollisimman moni peli olisi mahdollisimman monella alustalla pelattavissa. Sinulla on myös oikeus liputtaa sen puolesta, että yksi alusta omistaisi kaiken. Siltä tämä sinun väittelysi meinaan nyt tuntuu tämän asian suhteen.
 
Et nyt hyvä mies tunnu ymmärtävän sitä, että kaikkia ei kiinnosta tuosta noin vain heittää tuhansia euroja hukkaan esimerkiksi pelikirjaston toimesta jos pleikkarin jättää ostamatta jatkossa ja valitsee Series X.

Tuhansia euroja hukkaan, jos ei osta PS5:sta? Olen ilmeisesti missanut jotain todella kallista Sony-universumissa, kun olen ostanut myös Nintendon ja Microsoftin konsoleita Sonyn konsoleiden lisäksi, enkä ole huomannut hukanneeni edes satasia.

Minä tulen nyt ja jatkossa liputtamaan sen puolesta, että mahdollisimman moni peli olisi mahdollisimman monella alustalla pelattavissa.

Minä taas tulen pelaamaan jatkossakin kiinnostavia pelejä alustasta riippumatta ja lipputtamaan sen puolesta, ettei kiinnytä liiaksi yhteen alustaan.
 
Tuhansia euroja hukkaan, jos ei osta PS5:sta? Olen ilmeisesti missanut jotain todella kallista Sony-universumissa, kun olen ostanut myös Nintendon ja Microsoftin konsoleita Sonyn konsoleiden lisäksi, enkä ole huomannut hukanneeni edes satasia.

Minä taas tulen pelaamaan jatkossakin kiinnostavia pelejä alustasta riippumatta ja lipputtamaan sen puolesta, ettei kiinnytä liiaksi yhteen alustaan.
Sama täällä. On kaunis ajatus toivoa, että kaikki pelit voisi pelata kaikilla alustoilla mutta niin ei ole ollut aiemmin, eikä niin tule olemaan tulevaisuudessakaan. Siksipä täällä myös fanitetaan pelejä konsolivalmistajien sijaan.

Mitä tuohon kauppaan tulee niin mielummin MS, kun Sony. Sonyllä kuitenkin noita päteviä studioita on vääntämään laadukasta pelattavaa jo nyt ennemmän, kun tarpeeksi ja on hyvä, että puntit vähän tasoittuu. Ja henkilökohtasesti ei haittaa yhtään vaikka kauppa tapahtuikin. Gamepass tarjonta senkun paranee.
 
Et nyt hyvä mies tunnu ymmärtävän sitä, että kaikkia ei kiinnosta tuosta noin vain heittää tuhansia euroja hukkaan esimerkiksi pelikirjaston toimesta jos pleikkarin jättää ostamatta jatkossa ja valitsee Series X. Menee myös kaverilista ja trophyt siinä samalla joilla on monelle tunnearvoa. Puhumattakaan onko siinä nyt mitään järkeä monelle taloudellisesti alkaa sijoittamaan täysin uuteen ekosysteemiin tuosta noin vain, etenkin jos tämä tapahtuu täysin toisen yhtiön pakottamana eikä niinkään sen takia, että se entinen konsoli on alkanut jotenkin pettämään.

Minä tulen nyt ja jatkossa liputtamaan sen puolesta, että mahdollisimman moni peli olisi mahdollisimman monella alustalla pelattavissa. Sinulla on myös oikeus liputtaa sen puolesta, että yksi alusta omistaisi kaiken. Siltä tämä sinun väittelysi meinaan nyt tuntuu tämän asian suhteen.

Sehän on selvä asia, että ekosysteemiä vaihtaessa joutuu pahimmillaan aloittamaan kaiken alusta. Pelikirjasto ei siirry ja kavereiltakin täytyy kysyä. Jotkut eivät tätä pysty ymmärtämään tai sitten eivät halua ymmärtää. Viestisi on täysin selvä, mutta ei tietenkään sellaiselle jonka täytyy murjoa se oma näkemys vaikka seinästä läpi. Joillekin se on vain tärkeämpää olla aina oikeassa, vaikka se olisikin vain oman pään sisällä.
 
Ja kuka täällä on käskenyt ekosysteemiä vaihtamaan? Sehän se pointti on monella ollut, että ostaa molemmat konsolit jos tuntee jäävänsä jostain paitsi. Mutta se tuntuu olevan täysin absurdi ajatus monelle, joka tästä kaupasta tuntuu olevan suoranaisesti hädissään.
 
En tiedä sitten kuinka järkevää on ostaa useamman eri valmistajan konsoli samassa sukupolvessa. Se toimii varmaan monelle, mutta monelle ei. Ei kaikilla ole aikaa pelata niin paljon ja onhan se vähän turhaa, että on suunnilleen samat komponentit kahdessa eri laitteessa, jotka ovat vierekkäin. Nykyään on niin älyttömästi pelattavaa, ettei pelattava lopu vaikka olisi vain yksi konsoli.

Yhdellä konsolilla sinnittelijöille siirtyminen toiseen alustaan on iso juttu. Minuakin harmittaa ostaa samaa peliä useammalle alustalle, kun pääasiallinen alusta vaihtuu. Aika usein multiplatteri löytyy siltä huonommalta alustalta, mutta silti tekee mieli hankkia paremmalle jostain syystä. Esim. PS4:n plussapeleinä tulleita pelejä on tullut hankittua useampia myöhemmin Xboxille. Välillä PS4 oli minulle parempi alusta kuin Xbox tehojen suhteen, joten sille tuli myös ostettua pelejä sen vuoksi ja myöhemmin ehkä sama peli Xboxille, kun Xbox tuli paremmaksi alustaksi Xbox One X:n myötä. Veikkaan kuitenkin, että tuollainen tehoihin keskittyvä perfektionismi ei ole ihan yleisin tapa toimia. Omien tottumusten pohjalta ei kannata muodostaa yleiskäsitystä asioista.

Nykyään alustan suhteen tehoilla ei ole niin paljon merkitystä, kun PS5 ja Series X ovat suunnilleen samalla tasolla, mutta ehkä taas parin vuoden päästä huomaan, että nyt pleikkarille on tullut joku juttu, joka houkuttelee vaihtamaan pääasiallista alustaa ja mahdollisesti samalla tulee hankittua taas jotain pelejä uudestaan, vaikka ne on jo kertaalleen hankittu toiselle alustalle. Sekin voi riittää, jos Xbox jostain syystä hajoaa. Voisin ihan hyvin ostaa pleikkarin tilalle, kun nyt alkaa yksinoikeuksia tipahtelemaan oikein rytinällä.
 
Mitenkäs aika liittyy tuohon hommaan mitenkään? Jos kuvitellaan, että pelaat kymmenen peliä vuodessa ja vaikka 4 peliä niistä on ainoastaan toisella alustalla ja 6 toisella. Jos hankit molemmat konsolit ja pelaat nuo 10 peliä, niin eikö sinulla silloin mene sama aika noiden kymmenen pelin pelaamiseen, kun sinulla menisi jos ne olisi saatavilla samalle alustalle kaikki? Ja eihän se silloin ole turhaa jos molemmilla on pelejä joita toiselle ei saa. Turhaa siinä on siinä vaiheessa miettiä rautaa koneen sisällä.
 
Aika liittyy hommaan niin, että jos on vähän aikaa pelata, ei tule kovin suureksi intressiksi hankkia useampaa pelikonsolia. Jokaisella alustalla riittää tarpeeksi pelattavaa muutamaksi tunniksi viikossa tai vähemmäksi. Usean konsolin hankkijat ovat keräilijöitä, joiden suosikkipelisarjat jakautuvat eri alustoille tai merkittävästi tavallista enemmän pelaavia yleensä.

Jos katsotaan pelien myyntejä, multiplatterit myyvät eniten ja niitä pääosin pelaavien on erityisen turhaa hankkia useamman merkkistä konsolia.
 
Ja voisi kuvitella, että tällaista pelaajaa ei aivan kauheasti liikuta vaikka saavutukset/trophyt olisi kerätty toisella alustalla joskus vuosia takaperin vaan ostetaan se laite, jolla voi pelata ne muutamat hassut pelit mitä tulee pelattua.
 
No, mitä itse on tullut pelattua joskus vähemmän konsolilla, kyllä se on vähän harmittanut jättää backlogi ja muut jutut jollekin alustalle ja siirtyä uudelle. Saavutukset eivät tosin ole koskaan kiinnostaneet, mutta silti siirtyminen eri alustalle ei ole ollut ihan yhdentekevää. Jos sitten ajattelee sellaisia, joilla on taustalla yli 20 vuotta jollain alustalla, kyllä siinä on kaikenlaisia sidoksia, vaikka ei olisi ihan himopelaaja vaan pelaisi satunnaisesti silloin tällöin.
 
No, mitä itse on tullut pelattua joskus vähemmän konsolilla, kyllä se on vähän harmittanut jättää backlogi ja muut jutut jollekin alustalle ja siirtyä uudelle.

No kyllä sen backlogin voi sillä toisella konsolilla pelata.
Miten uuden konsolin ostamisesta saa tehtyä näin vaikean asian?
Ei sitä edellistä konetta korvata ja heitetä pelejä menemään vaan sen rinnalle ostetaan uusi.
 
Minulle on käynyt joskus esimerkiksi niin, että konsoli on hajonnut. Xbox 360 aikoina taisi käydä 3-4 kertaa, jolloin pidin lopulta monen vuoden tauon ennen kuin ostin PS4:n ja sitten myöhemmin Xbox One S:n. Samalla tuli myytyä pois iso osa Xbox 360 kokoelmasta, koska turha niitä pelejä oli säilyttää nurkissa. Aika usein tämän tyyppisistä tapauksista voi lukea esim. keskustelufoorumeilla, että joku jostain syystä päätyy vaihtamaan kokonaan alustaa.
 
Samalla tuli myytyä pois iso osa Xbox 360 kokoelmasta, koska turha niitä pelejä oli säilyttää nurkissa.

Tämä on ollut itselleni totta oikeastaan jokaisen konsolin ja sukupolven kanssa, Sonyn, Nintendon ja Microsoftin tuotteiden kanssa. Vahingossa minulla on muutama SNES-peli jäänyt, mutta muuten vanhin fyysinen peli taitaa olla joku DS-peli.

Digikirjastossa onkin sitten kymmeniä pelejä, kun ei noista eroonkaan pääse :)
 
? Juuri tätä tarkoitin codin uudelleen syntymisellä. Tottakai Mikkisoftan mukaantulo voi parantaa pelisarjoja, mutta sehän se sitten laittaa harmittamaan kun 15-vuotta multiplattarina ollutta huippupeliä ei enää saisikaan omalle konsolille. Ja ei, en halua ostaa toista konsolia hyllyyn kun en ehdi pelata tarpeeksi edes yhdellä, jolta löyty se selkeästi parempi yksinoikeusvalikoima.

No mutta kuten jo monen foorumistin toimesta on mainittu, ei Sony tässä laakereilla jää lepäämään vaan kyllä sieltä kovia piippuun tullaan laittamaan kiihtyvään tahtiin. Tämä tietty on vannoutuneelle pleikkarimiehelle hunajaa, kun miettii millaisia uusia huippusarjoja on talli puskenut ulos tässä viimeiset ~5 vuotta. Mikkisoftan strategia on tuottanut taas jatko-osien jatko-osia ja nyt rahaa on syydetty järkyttävät määrät jo olemassa olevien pelisarjojen kaappaukseen. Varmasti sieltäkin tulee uusia sarjoja ulos 3-4 vuoden päästä, mutta auttamatta Mikkisoftan on Sonya jäljessä pelituotannossa noin 6-8 vuotta. Mielenkiintoisia aikoja!
Niin, ja edelleen me useamman konsolin strategialla toimivat otamme iloisina vastaan nuo kaikki pelit. Niin pleikkarille, boxille kuin nintendolle, ja jotkut PC:llekin. Silloin ei tarvitse harmittaa minkään pelijulkaisun siirtymisen pelkästään toiselle alustalle. Kaikki pelataan mihin kiinnostus, aika ja lompakko riittävät, eikä tarvitse murehtia sitäkään, kuka konsolikisaa johtaa, vaan voi toivoa nimenomaan mahdollisimman tasaista asetelmaa, jossa millään konsolilla ei olisi selvää ylilyöntiasemaa, vaan tiukka kilpailutilanne pitäisi asetelman loppujen lopuksi hyvänä kaikille pelaajille, kun millään konsolilla (tai alustalla) ei olisi niin selvää ylilyöntiasemaa, että voisivat pyytää peräti 80 euroa uusista peleistään.

Tällä hetkellähän Sony näin tekee, kun on saavuttanut liiankin vahvan aseman markkinoilla. Tästä kertoo aina se, että aletaan hinnoittelemaan tuotteita kuluttajille epäystävällisesti, vaikka kilpailijat eivät niin tee.
 
Viimeksi muokattu:
Minä tulen nyt ja jatkossa liputtamaan sen puolesta, että mahdollisimman moni peli olisi mahdollisimman monella alustalla pelattavissa. Sinulla on myös oikeus liputtaa sen puolesta, että yksi alusta omistaisi kaiken. Siltä tämä sinun väittelysi meinaan nyt tuntuu tämän asian suhteen.
Eikös tässä ole pikku ristiriita, koska Sony on perustanut bisnesmallin näihin yksinoikeus peleihin?
 
Niin, ja edelleen me useamman konsolin strategialla toimivat otamme iloisina vastaan nuo kaikki pelit. Niin pleikkarille, boxille kuin nintendolle, ja jotkut PC:llekin. Silloin ei tarvitse harmittaa minkään pelijulkaisun siirtymisen pelkästään toiselle alustalle. Kaikki pelataan mihin kiinnostus, aika ja lompakko riittävät, eikä tarvitse murehtia sitäkään, kuka konsolikisaa johtaa, vaan voi toivoa nimenomaan mahdollisimman tasaista asetelmaa, jossa millään konsolilla ei olisi selvää ylilyöntiasemaa, vaan tiukka kilpailutilanne pitäisi asetelman loppujen lopuksi hyvänä kaikille pelaajille, kun millään konsolilla ei olisi niin selvää ylilyöntiasemaa, että voisivat pyytää peräti 80 euroa uusista peleistään.

Tällä hetkellähän Sony näin tekee, kun on saavuttanut liiankin vahvan aseman markkinoilla. Tästä kertoo aina se, että aletaan hinnoittelemaan tuotteita kuluttajille epäystävällisesti, vaikka kilpailijat eivät niin tee.
Sony on ihan itse konsoleita myymällä saanut toi paikan ei ostamalla multiplatron peli sarjoa pois
 
Ylös Bottom