Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Rahaa säästyy myös ostamalla fyysisiä pelejä. Jollekulle ajatus fyysisestä pelistä on kauhistus ("apua pitää sohvalta nousta peliä vaihtamaan"), mutta siinä on etunsa.
Rahaa säästyy ainoastaan, kun on ostamatta pelejä (tästä lähti viestiä lähettäessä hikoilevasti naurava emoji)
 
Itselle tuli dilemma, että hankkiako ps5 vaiko xbox series x.

Peliaikaa ei enää ihan kaameasti ole, joten Gamepassa kiinnostelisi tämän vuoksi, jotta voisi testailla pelejä mitä kirjastosta löytyisi.

PS5:n etu taas olisi jo-hankittujen ps4-pelien vuoksi.

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta taitaa tuo Game Pass Ultimate Kikka TM edelleen toimia? Näin niinku varmistus vain, että on tiedossa. Silleen semi relevantti paino puntarissa. Live aikakin on sopivasti tarjouksessa. Suosittelen kolmea vuotta suoraan, koska ennemmin tai myöhemmin @TT-2k tuomionpäivän ennustukset osuu oikeaan ja tämä kikka loppuu. Onneksi kuitenkin toistaiseksi on tainnut olla väärässä jo monta vuotta. :D

Redditistä tsekkasin, että live goldin muuttaminen on toiminut ainakin vielä eilen. Kyllä siitä tulisi iso mekkala, jos lakkaisi toimimasta.
 
Kuten yllä todettiin, reikää ei ole vielä ainakaan tukittu. Mutta vakaasti uskon, että se päivä vielä joskus koittaa. Ja jos ei, tarjoan pullollisen sihijuomaa @Gimble :lle.
 
Miten alas Sony vajoaa näiden väitteiden kanssa.

Ei hel.... :D Taitaa olla keinot vähissä, kun tollanen kortti vielä löytyi.

Mutta oikeesti, en usko että MS:llä olisi mitään syytä tehä Codista jotenkin huonompaa versiota pleikalle. Eikä olisi taloudellisesti kannattavaa jättää peliä julkaisematta pleikalla. Ei yhdeksi maailman suurimista koporaatioista tulla olemalla idiootteja.
 
Mutta tuohan voi olla mahdollista, kuten uutisessa kerrotaan. Sitä Microsoft tuskin tulee käyttämään, mutta Sonyn pelko on mahdollista. Se, kuinka todennäköistä tuo on, onkin aivan toinen asia. Enkä usko, että Sonykään tuota kovin korkealla nostaisi. Eli eiköhän tässä Eurogamer hae vain klikkiotsikolla mainostuloja.
 
Olipas kiva kokeilla tänään Minecraft Dungeonsia PS+ kautta. Hyvin toimi ja hyvältä vaikuttaa myös itse peli, eikä onneksi tarvinnut kirjautua Xbox Live tiliin, joka voi joskus olla vähän sähläystä pleikkarin puolella.

Xbox Game Studiosin logo lävähti heti ruutuun ensimmäisenä, joka pisti vähän hymyilemään. :) Lisää näitä... suuntaan jos toiseen. Kilpailun vaan koventuessa saattaa tilanne kuitenkin vielä kehittyä päinvastaiseen suuntaan.
 
Niin, Microsoft teki sen vain noin vuoden myöhemmin, eikä itse asiassa Game Passin tilaamalla ole sinänsä minkäänlainen ongelma tuo pelien hinta. Niitä Microsoftin omien studioiden pelejä kun pelataan ilman lisämaksuja vain Game Passin kuukausimaksun hinnalla. Nuo Microsoftin omien studioiden pelit sekä Game Pass on erinomainen yhdistelmä, johon toki Microsoft varmasti hieman haluaa ohjatakin tuolla, että itsekin nosti vuoden Sonyn perässä peliensä hintoja. Toki ei nostanut kylläkään useimpien pelien kohdalla siltikään samalle tasolle kuin Sony nosti järjestään. Konsolinkaan hinta ei noussut yhtä paljoa kuin Sonylla, ja siinäkin Microsoft tarjoaa varsin helpon ja edullisen tavan tilata konsoli Game Passin kanssa yhteisesti, jolloin konsoli maksetaan kohtuullisella kuukausimaksulla monen talouteen sopivammalla tavalla.
Eli Microsoft on puhdas pulmunen ja Spencer paras setä ikinä kun toivat vasta vähän myöhemmin korotukset vai oliko ne sittenkin yhtä pahoja setiä molemmissa firmoissa? Nyt ei puhuta vuokrapelipalveluista kun sellainen löytyy Sonyltakin. Miten lisämuistin kanssa kun Sonyn laitteelle saa erittäin halvalla lisätilaa ja hinnat ovat kokoajan laskussa kun Microsoftin lukituista palikoista saat maksaa hurjia summia? Saat pari teraa PS5 konsoliin halvemmalla kuin Ser konsoleihin terasen.
Rahaa säästyy myös ostamalla fyysisiä pelejä. Jollekulle ajatus fyysisestä pelistä on kauhistus ("apua pitää sohvalta nousta peliä vaihtamaan"), mutta siinä on etunsa.
Näin on. Fyysisten pelien kanssa pystyy pelaamaan yllättävän pienin kustannuksin jos näkee vaivaa jälleenmyymisessä. Myös kirjaston tarjontaa hyödyntäen pääset nollakuluilla niin halutessasi.
 
Viimeksi muokattu:
Väittävät PlayStation-pomon sanoneen, etteivät halua Call of Duty -diiliä, homman pihvinä on vain estää tuo kauppa.

Kyllä se iso harmi omasta mielestä on, jos jää toteutumatta.
 
Eli eiköhän tässä Eurogamer hae vain klikkiotsikolla mainostuloja.

Tällä kertaa tämä väittämä on kuitenkin otettu suoraan sellaisenaan Sonyn CMA:lle toimittamista papereista, joten kyseessä ei sinänsä ole muunneltua totuutta klikkien perässä, vaan ihan aidosti Sonyn kilpailuviranomaisille esittämä huoli ja aiheesta on uutisoinut moni muukin.

Suora lainaus Sonylta:

Microsoft might release a PlayStation version of Call of Duty where bugs and errors emerge only on the game’s final level or after later updates. Even if such degradations could be swiftly detected, any remedy would likely come too late, by which time the gaming community would have lost confidence in PlayStation as a go-to venue to play Call of Duty. Indeed, as Modern Warfare II attests, Call of Duty is most often purchased in just the first few weeks of release. If it became known that the game’s performance on PlayStation was worse than on Xbox, Call of Duty gamers could decide to switch to Xbox, for fear of playing their favourite game at a second-class or less competitive venue.

Lähde: https://www.theverge.com/2023/3/8/2...f-duty-sabotage-cma-documents-activision-deal

Kaikenlaista muutakin Sony tosiaan yrittää viranomaisille syöttää Eurogamerin artikkelin mukaan:

The strategies Sony suggests include: raising the price of Call of Duty on PlayStation; degrading the quality and performance of the game on PlayStation compared to Xbox; degrading the game to ignore PlayStation-specific features; restricting, degrading, or not prioritising investment in CoD multiplayer on PlayStation; and making the game available on a subscription service only on Game Pass.

Nyt sitten CMA:n on osattava lukea väitöksien taustoja ja ymmärtää, että markkinajohtaja Sonyn tarkoitus ei ole tosiaan esitellä huolia, jotka ovat realistisia ja todennäköisiä, vaan heitellä ilmaan ihan mitä tahansa huttua ja toivoa, että joku niistä tarttuu, jotta toimitusjohtaja Ryanin tavoite kauppojen peruuntumisesta toteutuu.
 
Toi alleviivattu pistää jotenkin silmään. Ajatteleeko ne Sonyn suunnalla että codin monaria pitää kehittää pleikka edellä? Ymmärtäisin ton sanan siinä yhteydessä, jos kyseistä peliä tekevä firma olis Sonyn omistuksessa.
 
Toi alleviivattu pistää jotenkin silmään. Ajatteleeko ne Sonyn suunnalla että codin monaria pitää kehittää pleikka edellä?

Jos Sony on tuon tosiaan sanatarkasti noin ilmaissut CMA:lle, niin kuulostaa kyllä tosiaan hyvin erikoiselta (ja etuoikeutetulta) näkemykseltä siitä, että miten täysin vapaan kolmannen osapuolen tulisi toimia. Itse en tuota kohtaa ole CMA:lle toimitetuista lapuista bongannut, joten tässä kohtaa voi tietenkin olla, että tulkintaa on tehty vähän väärään suuntaan.

No onhan tuossa toki muutakin vastaavaa, kun PlayStationilla on tälläkin hetkellä maksettuna "EXCLUSIVE BENEFITS FOR PLAYSTATION PLAYERS††" (https://www.callofduty.com/modernwarfare2/ps5), jotta heillä olisi se "paras versio" Call of Dutysta, jota ei heidän mukaansa saisi Xboxilla olla, jos tämä kauppa menisi läpi.

Ymmärtäisin ton sanan siinä yhteydessä, jos kyseistä peliä tekevä firma olis Sonyn omistuksessa.

Tämä etuoikeutettu mutaisten vesien viestintä kilpailuviranomaisten suuntaan on tosiaan melko vahvaa kieltä, eikä tosiaan uskoisi, että tässä on täysin Sonysta riippumattomien osapuolten yrityskaupat menossa.
 
Jos Sony on tuon tosiaan sanatarkasti noin ilmaissut CMA:lle, niin kuulostaa kyllä tosiaan hyvin erikoiselta (ja etuoikeutetulta) näkemykseltä siitä, että miten täysin vapaan kolmannen osapuolen tulisi toimia. Itse en tuota kohtaa ole CMA:lle toimitetuista lapuista bongannut, joten tässä kohtaa voi tietenkin olla, että tulkintaa on tehty vähän väärään suuntaan.
Ehkä liittyy Microsoftin Bethesda-kaupan yhteydessä lausumaan tavoitteeseen, että Bethesdan pelit pyörivät lähtökohtaisesti paremmin boksilla kuin muilla konsoleilla.

"What we'll do in the long run is we don't have intentions of just pulling all of Bethesda content out of Sony or Nintendo or otherwise. But what we want is we want that content, in the long run, to be either first or better or best or pick your differentiated experience, on our platforms. We will want Bethesda content to show up the best as -- on our platforms."

Jos kauppa menisi läpi, ei Activision olisi enää "vapaa 3. osapuoli" kuten nyt on, vaan osa Microsoftia. Siitä kilpailuviranomaisten tutkinnassa on nimenomaan kyse, eli vaarantaako tämä kauppa alan kilpailua niin merkittävästi, että kauppa pitää estää. Ei kyse ole jokin yksittäisen pelin tai pelisarjan kohtalosta, vaikka MS sen mieluusti on siihen suuntaan yrittänytkin ohjata, koska on helppoa luvata vaikkapa CoD olevan multiplatta, vaan paljon isommasta kokonaisuudesta pelialan tulevaisuuden osalta.
 
Ylös Bottom