Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

En vielä ainakaan pidätä hengitystä että jotain radikaalia muutosta on tulossa.

Toi heppu on kuulema yleensä ollu asioista perillä.

Jez on tosiaan yleensä aika hyvin Microsoftin pulssilla ja sillä on ihan hyvät lähteetkin mistä tietojaan saa.

Hyvä ulostulo Phililtä. Oli huhuilla pohjaa tai ei, niin alko homma mennä sen verran hulluksi, että parempi selventää missä mennään. Toivottavasti se on suurinpiirtein noin kun Jez sanoo. Jokunen live service -peli kilpaileville konsoleille, eikä tässä sen kummempaa. Ensi viikollahan tämän sitten näkee.

Toivottavasti myöskin selventävät pelien konsoliyksinoikeuksia noin niinkuin yleisellä tasolla. Muuten nämä huhut palaavat tietyin väliajoin.
 
Ens viikolla saadaan oikeeta infoa MS suunalta.

Kertoo ainakin siitä et huhut levinny sen verran kosmisiin sfääreihin et pitää herra isopomonkin tulla kertomaan edes jotain.

Noh, jokatapauksessa siinä mielessä hyvä juttu et onpahan jotain konkreettista nyt. Toisaalta jos tossa ihan hakoteillä oltaisiin huhujen osalta ollu, niin eiköhän nää oltais ammuttu alas jo saman twiitin yhteydessä. Laajuus nähdään sit joskus, en usko et kaikkia kortteja tossakaan tapahtumassa vielä nähdään.
 
Mutta miksi sanot toivottavasti? Hyvähän se olisi mielestäni jos saataisiin vähän liikehdintää näiden leirien välille eikä istuttaisi niin mustasukkaisesti omien juttujensa päällä
Olen ketjussa sanonut miksi en toivo, että Microsoft julkaisisi pelinsä myös pleikkarilla. Siinä kävisi kalpaten Xbox konsolille. Kuluttaja ostaisi sen konsolin millä pystyisi pelaamaan sekä Sonyn että Microsoftin pelit, eli tässä tapauksessa pleikkarin. Kilpailutilanne heikkenisi, eikä se varmastikaan pitkässä juoksussa olisi hyvä.
 
Hassua miten eri tavalla voidaan ajatella. itselleni suurin saatana olisi, että sekä Nintendo, Sony että Microsoft jakelisivat kaiken keskenään ja alkaisivat porukalla dissaamaan PC puolta.

Nythän exclu-kisa on taannut sen, että PC on suurin yhteinen nimittäjä, jolle saa niin Sonyn kuin Microsoftin ja osittain jopa Nintendonkin excluja. Niin tai näin, Microsoftille voi hyvinkin riittää PC ja gamepass servicen hallinta, isojen poikien kisa käydään AI-puolella.
 
No mutta tuo on ihan turha pelko. PC ei tästä yhtälöstä tipu pois. Ei vaikka Microsoft alkaisi julkaisemaan pelejään pleikkarilla. Pelit tulisivat edelleen PC:lle. Isoin kärsijä olisi Xbox konsoli, jonka käyttäjämäärään tuolla olisi eniten vaikutusta. PC on sen sijaan niin iso markkina, että konsolivalmistajat pikemminkin laajentavat sinne kuin dissaavat sitä.

Oikeastaan tätä koko huhumyllyä ei käydä PC:n ympärillä lainkaan. Se tuntuu olevan tässä ainoa selvä asia. Microsoft kyllä varmasti julkaisee pelinsä jatkossakin PC:llä.
 
Viimeksi muokattu:
No mutta tuo on ihan turha pelko. PC ei tästä yhtälöstä tipu pois. Ei vaikka Microsoft alkaisi julkaisemaan pelejään pleikkarilla. Pelit tulisivat edelleen PC:lle. Isoin kärsiä olisi Xbox konsoli, jonka käyttäjämäärään tuolla olisi eniten vaikutusta. PC on sen sijaan niin iso markkina, että konsolivalmistajat pikemminkin laajentavat sinne kuin dissaavat sitä.

Oikeastaan tätä koko huhumyllyä ei käydä PC:n ympärillä lainkaan. Se tuntuu olevan tässä ainoa selvä asia. Microsoft kyllä varmasti julkaisee pelinsä jatkossakin PC:llä.
No siis tämä oli enemmänkin tämmöinen kevennys pahimmasta tilanteesta kun mitenkään varteenotettava pelko. Mutta toisaalta teoriassa mahdollinen sijaiskärsijä, tilanteessa jossa xbox pistäisi gamepassin sekä nintendolle ja sonylle ja kaksi jäljelle jäänyttä haluaisivat haalia pelaajia excluilla, ja Sonykin vähentäisi siksi PC jakelun määrää.

Mutta allekirjoitan sanomasi, ei Microsoft tietenkään PC puolelta ole lähdössä. Se todellinen kisa käydään kuitenkin AI-puolella ja pelit ovat siinä vain pieni sivunäyttämö. Vastassa Microsoftilla ovat ihan eri kokoluokan jätit kuin Sony.
 
Muistan kun joskus 1997 tuli luettua PC Gamer -lehteä ja siellä oli artikkeli Microsoftin suunnitelmista lähteä mukaan olohuoneiden valloitukseen, koska pelaamisen nähtiin olevan kasvava bisnes, jota ei voinut jättää yksinään japanilaisille. Konsolibisnes oli Bill Gatesin ajatus tehdä toimistosovellus-yhtiöstä cool ja kuvituksena oli karikatyyrimäinen Bill Gates tankin kyydissä.

No tästä kolme vuotta, saimme XBoxin ja tästä neljä vuotta, saimme 360. Kova oli alku, mutta käsittämättömästi pallo tippui Onen kohdalla ja vaikka SeriesX on kova laite, niin ei se vaan ole oikein enää lähtenyt.

Microsoft on sielultaan softatalo ja alusta riippumaton GamePass olisi luojan siunaus. En itse asiassa tiedä miten Epicin kävi taistelussaan suljettuja markkinapaikkoja vastaan, mutta en näe GamePassin olevan yhtä Robloxia ihmeellisempi kokonaisuus.

Minulle ei olisi mikään ongelma jättää konsoleita seuraavassa sukupolvessa japanilaisille. Olkoonkin, että ilman Microsoftia Sony olisi tuskin yltänyt pleikkareillaan näin kovaan suoritukseen.

Ristiriitaisia ajatuksia.
 
Olen ketjussa sanonut miksi en toivo, että Microsoft julkaisisi pelinsä myös pleikkarilla. Siinä kävisi kalpaten Xbox konsolille. Kuluttaja ostaisi sen konsolin millä pystyisi pelaamaan sekä Sonyn että Microsoftin pelit, eli tässä tapauksessa pleikkarin. Kilpailutilanne heikkenisi, eikä se varmastikaan pitkässä juoksussa olisi hyvä.
se xbox mihinkaa kaadu se vaan saa rahaa ihan helvetisti kun julkaiseen pelit myös playstationille
 
Mutta miksi kukaan ostaisi Xboxia, jos PlayStationilla voisi pelata sekä Microsoftin että Sonyn first party -pelit? Xbox ekosysteeminä ei tietenkään kaatuisi, mutta dedikoitu Xbox konsoli kokisi aikamoisen iskun. Siinä vaiheessa se olisi sama kuin Playstation paitsi että toisella voisi pelata kaikki pelit ja toisella ei (pois lukien Nintendon pelit). Kuluttajat tottakai ostaisivat sen millä voi pelata kaikki pelit. Ja puhun siis kuluttajista nyt isompana massana, en niinkään esim. tämän foorumin jäsenistä, joilla monilla on useampi konsoli ja joista osa tykkää pelata nimenomaan tietyllä laitteella.

Konsolien välinen kilpailutilanne pahenisi aikalailla, jos myös Xboxin first party -pelit toimisivat PlayStationin vetonauloina. Eli mitä jos Halo Infinite, Gears of War, Forza Horizon/Motorsport, Hellblade 2, Indiana Jones ja kaikki muut pyörisivät samalla laitteella kuin Last of Us, Uncharted, FF7 Remake, Ratchet and Clank, Horizon, Spider-Man ja Gran Turismo? Tottakai kuluttajat ostaisivat konsolin millä pyörii nämä kaikki.
 
Sitähän täällä moni tuntuu haaveilevan. Sinne menisi myös se vähäinenkin kilpailu konsolipuolella ja Sony saisi jatkossa käytännössä tehdä ihan mitä tykkää mm pelien ja palveluiden hinnoilla. Erittäin huono juttu pelaajille kaikin puolin jos näin käy. MS:llehän tuolla ei varmaan olisi merkitystä, kun rahaa tulisi kuitenkin omien studioiden peleistä joka tapauksessa.
 
Itse epäilen, että tässä saattaa olla kyse asiakkaiden koukuttamiseen liittyvällä alalla ainakin osittain siitä, että nyt kun MS:llä on portfoliossaan isoja ja erittäin merkittäviä studioita ja sen myötä todella pitkältä ajalta jopa hyödyntämättömiä nimikkeitä, niin tuosta repertuaariasta halutaan nyt tarjota monenlaista kilpailijoiden asiakkaille, jotta heitä saataisiin paremmin tähän repertuaariin ”koukkuun”. Jossain vaiheessa sitten hivutetaan sitä tarjontaa yksipuolisemmin MS:n omille alustoille. Tällä hetkellä halutaan saada aikaan ”koukuttaminen” ja samalla rahastaa isostikin niillä peleillä mitä tarjotaan kilpailijoidenkin asiakkaille. En usko Microsoftin joka tapauksessa olevan kovin hätäisesti tässä liikkeellä, vaan ratkaisut ovat palvelemassa hyvinkin pitkän tähtäimen strategiaa.

Henkilökohtaisesti ostaisin jatkossakin Xboxin siitä syystä, että se on laitteena paljon paremmin suunniteltu kuin pleikkari. Itse haluan pelata suuremman osan pelaamistani peleistä sillä nimenomaan tuon paremman käytettävyyden ansiosta.
 
Mutta miksi kukaan ostaisi Xboxia, jos PlayStationilla voisi pelata sekä Microsoftin että Sonyn first party -pelit? Xbox ekosysteeminä ei tietenkään kaatuisi, mutta dedikoitu Xbox konsoli kokisi aikamoisen iskun. Siinä vaiheessa se olisi sama kuin Playstation paitsi että toisella voisi pelata kaikki pelit ja toisella ei (pois lukien Nintendon pelit). Kuluttajat tottakai ostaisivat sen millä voi pelata kaikki pelit. Ja puhun siis kuluttajista nyt isompana massana, en niinkään esim. tämän foorumin jäsenistä, joilla monilla on useampi konsoli ja joista osa tykkää pelata nimenomaan tietyllä laitteella.

Konsolien välinen kilpailutilanne pahenisi aikalailla, jos myös Xboxin first party -pelit toimisivat PlayStationin vetonauloina. Eli mitä jos Halo Infinite, Gears of War, Forza Horizon/Motorsport, Hellblade 2, Indiana Jones ja kaikki muut pyörisivät samalla laitteella kuin Last of Us, Uncharted, FF7 Remake, Ratchet and Clank, Horizon, Spider-Man ja Gran Turismo? Tottakai kuluttajat ostaisivat konsolin millä pyörii nämä kaikki.
Jos puhutaan nimenomaan nyt isoista massoista, kyllä Microsoft voisi tehdä series S tyyppisen halpisboxin edelleen, jonka vetonaula olisi mahd. halvat xbox game pass pelit. Luultavasti tehokonsolikilvasta Microsoft tämmöisessä tilanteessa jättäytyisi suosiolla pois, mutta eihän Nintendokaan sellaista tee.
Sitähän täällä moni tuntuu haaveilevan. Sinne menisi myös se vähäinenkin kilpailu konsolipuolella ja Sony saisi jatkossa käytännössä tehdä ihan mitä tykkää mm pelien ja palveluiden hinnoilla. Erittäin huono juttu pelaajille kaikin puolin jos näin käy. MS:llehän tuolla ei varmaan olisi merkitystä, kun rahaa tulisi kuitenkin omien studioiden peleistä joka tapauksessa.

En minä usko että innokkaamman kuluttajan kannalta nykyinenkään tilanne on kauhean hyvä, kun konsolirautaa + päälle lisälaitteet saa ostaa kolmen edestä jotta voi kaikkea pelata. On tietysti mahdollista että kahden kauppana pelien hinnat nousisivat, mutta kyllä kaikkein älyttömimpiä nostoja rajoittaisi edelleeen muu pelaaminen kuten mobiili, PC yms.

Kun täälläkin on juhlittu Microsoftin Sonyn dunkkuun vetämistä Activision-Blizzard kaupalla, ehkä siinä riemussa on unohtunut että kaikenlaista voi tapahtua kun pelikentällä on valtaisa jättiläinen ja peliala vain yksi sektori. Mutta odotellaan nyt mitä sieltä tuleman pitää, eihän Microsoft voi edes game passia Sonylle ja Nintendolle tuoda ilman että sieltä puolelta näytetään vihreää valoa.
 
Henkilökohtaisesti ostaisin jatkossakin Xboxin siitä syystä, että se on laitteena paljon paremmin suunniteltu kuin pleikkari. Itse haluan pelata suuremman osan pelaamistani peleistä sillä nimenomaan tuon paremman käytettävyyden ansiosta.
Tämä on itselläkin syynä Xboxin valintaan. Ensimmäisestä Xboxista lähtien vaan sopinut se itselleni jotenkin paremmin. Jotenkin itsellä aina sellainen fiilis että Pleikkarin käyttis on joku "beta" verrattuna Xboxiin. Samalla tavalla kuin nettiominaisuudet jne. Ja siis Xboxin ohjain on vaan omaan kouraan parempi. :D
 
Itse epäilen, että tässä saattaa olla kyse asiakkaiden koukuttamiseen

Itse taas en tähän jaksa uskoa, sillä Spencer on ollut hyvinkin looginen esimerkiksi Minecraftin kanssa jo monta vuotta, eli he vaan yksinkertaisesti näkevät, että tietyt IP:t toimii parhaiten tällä strategialla. Microsoftin omistuksessa Minecraft on kasvanut entisestään, joten näyttöjä tästä riittää.

Activision Blizzardin peleistä ainakin Call of Duty tosiaan tulee noudattamaan aivan samaa kaavaa, eli se julkaistaan jatkossa lähinnä useammalla alustalla, joihin tiedetään jo nyt kuuluvan myös Nintendon konsoli. Saa nähdä jatkaako myös CoD yhä isommaksi Minecraftin tapaan, mutta tavoite on selvä.

Nyt sitten kysymys on, että mitä kaikkea muuta tähän strategiaan kuuluu. Osa uskoo jo tosiaan, että ihan kaikki pelit menee multiplatformiksi myös konsoleilla, mutta nimenomaan tässä odottelisin nyt kuitenkin rauhassa ennen kuin olisin mitään julistamassa.

On kuitenkin selvää, että Microsoft Gaming on järkyttävän iso julkaisija, joka tulee kyllä myös muille konsoleille pelejä julkaisemaan jatkossakin. Jo viime vuonna jokaisen konsolin myydyimpien pelien top20-listalla oli Microsoftin pelejä. Tämä on varmasti ihan hyvä positio olla, varsinkin kun myös esimerkiksi Steamissa oli sama homma.

Mutta odotellaan nyt mitä sieltä tuleman pitää, eihän Microsoft voi edes game passia Sonylle ja Nintendolle tuoda ilman että sieltä puolelta näytetään vihreää valoa.

Ei se helppoa olisi taloudellisesti saada toimimaan, mutta voisihan tuota EA Playn/Ubisoft+:n tapaan myydä pelkkä Microsoft Gamingin inhousen pelit edellä. Toki siitä saisi maksaa, mutta niinhän niistä yksittäisistä myynneistäkin saa maksaa.

Sinänsä toki olisi kyllä melkoinen yllätys että Microsoft vetäisi yhdellä kertaa molemmista naruista, toisi kaikki pelit muille konsoleille JA toisi myös Game Passin näille konsoleille. Siinä vaiheessa heidän omalle konsolille jäisi hyvin vähän tilaa markkinoilla.
 
Semmoinen teoria, joskin melkoisen epätodennäköinen, että mitä jos MS jatkossa keskittyy pelkästään peleihin :O
Unohtavat koko konsolihässäkän kokonaan ja lopettavat koko konsolibisneksen? Kaikkihan sen tietävät että peleillä se raha tehdään loppupeleissä joka tapauksessa. Ja kuten yllä on mainittu, MSllä on todella hyvä studioportfolio millä voi tuottaa pelejä sitten muille alustoille! :)
 
Tätähän tuossa juuri aiemmin sanoin. Olisi pelaajille todella huono juttu, kun Sonyllä ei olisi käytännössä enään kilpailua ollenkaan.
 
Microsoftilla on oikeastaan niin hyvä asema tällä hetkellä, että tuskin on syytä mihinkään dramaattisiin muutoksiin. Konsolivalmistajana sillä on mahdollisuus haastaa Sony, jos Sony rupeaa markkinajohtajana rahastamaan, mutta toisaalta kun omenat eivät ole yhdessä korissa, ei ole pakko panostaa vain oman konsolin menestykseen, vaan voi myydä vähän kaikkea kaikille tilanteen mukaan. Varmaan suurin osa tajuaa, että konsolibisneksessä se pelimyynti tai vaikka niiden vuokraus on kannattava osuus. MS:n kannattaa keskittyä siihen, mistä tulee rahaa. Vielä pelimyyntejä tärkeämpää rahastuksen kannalta on, jos pelejä myös pelataan ja MS:llä on nyt valikoimassaan sellaisia pelejä, jotka ovat siellä pelituntilistausten huipulla.

Aika moista itkemistä on ollut Xboxin fanipoikien keskuudessa esim. Youtubessa, että Xbox-pelikonsoli muuttuisi arvottomaksi. Ei kannata lähteä heittelemään tuhkaa päällensä tuollaisten huhujen perusteella. Aika monta "varmaa tietoa" on osoittautunut lopulta ihan huuhaaksi ja tuolla ovat samat kaverit äänessä, jotka ovat jo monta kertaa olleet varmoja asioista, jotka eivät sitten ole menneetkään ihan niin kuin on "tiedetty".
 
Itse taas en tähän jaksa uskoa, sillä Spencer on ollut hyvinkin looginen esimerkiksi Minecraftin kanssa jo monta vuotta, eli he vaan yksinkertaisesti näkevät, että tietyt IP:t toimii parhaiten tällä strategialla. Microsoftin omistuksessa Minecraft on kasvanut entisestään, joten näyttöjä tästä riittää.
Tästä syystä itsekin kirjoitin nimenomaan, että osittain voisin uskoa olevan kyse ensin asiakkaiden koukuttamisesta ja sitten hivuttamisesta Microsoftin omille alustoille myöhemmin. Kaikkien pelisarjojen ja nimikkeiden kanssa ei varmasti kuitenkaan menisi niin. Se on aika lailla no brainer-juttuja, että aivan massiiviset ja kaikille mahdollisille alustoille tähän mennessä tehdyt pelisarjat kuten Minecraft ja Call of Duty tulevat jatkossakin, ainakin lähes kaikkien tulevien painosten osalta, olemaan tarjolla myös Microsoftin kilpailijoiden alustoilla. Siksi, koska niistä suoraan saatavat tuotot voittavat tarpeen saada asiakkuuksia pikaisesti omille alustoille. Niitä MS:n omien alustojen asiakkaita saadaan muidenkin pelien ja alustojen ominaisuuksien kautta vähitellen lisää ja samalla kannattavuus pysyy kuitenkin hyvällä tolalla.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom