Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Store

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vinnie
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: PlayStation Store

Tulipahan huomattu mielenkiintoinen juttu storesta. Emäntä on Monkey Islandia kytännyt storesta ja tänään ilmestyi "Tales of Monkey Island" sarja 17.95€ hintaan. Eipä siinä mitään erikoista mutta kun searchilla etsi "monkey" hakusanalla niin tuo näkyi jo storessa ja oli ladattavissa vaikka itse pääsivulla tai hakemistossa sitä ei vielä näkynyt.
 
Vastaus: PlayStation Store

Eipä siinä mitään erikoista mutta kun searchilla etsi "monkey" hakusanalla niin tuo näkyi jo storessa ja oli ladattavissa vaikka itse pääsivulla tai hakemistossa sitä ei vielä näkynyt.
Tämä on ihan normaalia. Ne kamat pistetään Storeen jonkin verran ennen kuin Store-apina herää uniltaan painamaan suurta, punaista Julkaisunappia. Niinpä haulla voi löytää juttuja, jotka tulevat julki vasta jonkin ajan kuluttua.

Harmi vaan, että EDELLEENKÄÄN varsinaista The Secret Of Monkey Islandia ei Euroopan Storeen saatu. PS.Blogin Mike Kebbykin alkaa olla aika leipääntynyt tilanteeseen. Tai näin rivien välistä olin lukevinani.
 
Vastaus: PlayStation Store

Onko muilla samaa ongelmaa, että jenkkistoren puolella ei voi tällä hetkellä siirtää valuuttaa virtuaalilompakkoon, eikä siksi siis myöskään ostamaan mitään? Final Fantasy IX:n oisin ladannut, mutta ei onnistunut eilen, eikä onnistunut vielä äskenkään. Huhtikuussa ostin samasta paikasta Wakeboarding HD:n ilman ongelmia, joten omat luottokorttitiedot ovat ainakin kunnossa. Voisiko johtua mahdollisesti siitä, että E3:n takia store on kovassa kuormituksessa, vai?:confused:
 
Vastaus: PlayStation Store

Voisiko johtua mahdollisesti siitä, että E3:n takia store on kovassa kuormituksessa, vai?:confused:
Voi johtua myös siitä, että Store-FAQ on lukematta. :)
Q: Miksi en voi siirtää jenkkitunnukselleni rahaa luottokortillani, vaikka se on aiemmin onnistunut?
A: Jossain vaiheessa vuotta 2010 US Storessa otettiin käyttöön ilmeisesti IP-osoitteen tunnistukseen pohjautuva järjestelmä, joka estää rahan siirron PSN-kukkaroon mm. suomalaisilla luottokorteilla. Ongelman voi kiertää ostamalla US Storeen tarkoitettuja PSN-latausseteleitä esimerkiksi Gamepointsnow.comista tai ohjaamalla liikenne yhdysvaltalaisen IP-osoitteen kautta.
 
Vastaus: PlayStation Store

Voi johtua myös siitä, että Store-FAQ on lukematta. :)

Luettu on, mutta kun huhtikuun lopussa ostokset onnistuivat ihan hyvin. Vai onko tuo nyt sitten tullut vasta sen jälkeen käyttöön?:confused: Saahan pelin myös euroopasta, mutta kun tuohon jenkkiversioon olisi ollut tallennus, jossa on valmiina hankittu Excalibur 2 miekka :D
 
Vastaus: PlayStation Store

Tuleeko muille vain ModNation Racersin kuva kun yrittää ladata E3 osiosta Twisted Metalin traileria?
 
Vastaus: PlayStation Store

Tuleeko muille vain ModNation Racersin kuva kun yrittää ladata E3 osiosta Twisted Metalin traileria?
Juu. Tuon lisäksi ainakin GT5:n traileri oli samalla lailla rikki. SCEE:n Store-apina vähän taas hutiloinut (eikä varmaan korjaa ennen maanantaita).
 
Vastaus: PlayStation Store

Jos ostan esimerkiksi flowerin soundtrackin voinko sen jälkeen siirtää sen usbi tikulle ja siitä mp3 soittimeen?
 
Vastaus: PlayStation Store

No vihdoinkin!
European PSN users - you've been waiting patiently for The Secret of Monkey Island: Special Edition. We know that. So we're happy to tell you that it hits the Playstation Store overseas tomorrow!
"Tomorrow" on siis englantia ja tarkoittaa aikavyöhykkeellämme että tänään.

Toivottavasti Le Sukan Kosto saadaan muun maailman tapaan jo 7. heinäkuuta.

Lähde: The Sixth Axis
 
Vastaus: PlayStation Store

Toivottavasti Le Sukan Kosto saadaan muun maailman tapaan jo 7. heinäkuuta.

Multa on jäänyt alkuperäiset Apinasaaret jatkoosineen kokematta. Onko tässä siis meininkinä point & klick seikkailuhässäkkä pulmanratkontoineen vai minkätyylistä pelaamista on odotettavissa? Toisinsanoen kannattaako iskeä rahaa kiinni näihin.

Tietty sekin vielä että kun tulen tilaamaan PSN+ hässäkän tossa ensi kuun puolella (kyllä, en vielä tässä kuussa) niin onko tiedossa pääseekö storepelejä testaamaan myös 1h verran?

Edit: Kiitoksia TT-2k asioiden selvennyksetä. Pitäneepi ostaa jossainvaiheessa.
 
Vastaus: PlayStation Store

Onko tässä siis meininkinä point & klick seikkailuhässäkkä pulmanratkontoineen vai minkätyylistä pelaamista on odotettavissa? Toisinsanoen kannattaako iskeä rahaa kiinni näihin.
Juuri tuollaista hyvällä huumorilla. Lisäksi MI-peleissä ei voi kuolla, ja jumiin jääminenkin on kai käytännössä mahdotonta (ellei peli bugaa). Suosittelen ehdottomasti hankkimaan.

(Aikanaan Amigalla pelasin ekan MI:n läpi, ja nuoruuden piraattiversion syntejä olen kuitannut ostamalla Special Editionin jo kahdelle alustalle ennen tätä PSN-julkaisua.)

Tietty sekin vielä että kun tulen tilaamaan PSN+ hässäkän tossa ensi kuun puolella (kyllä, en vielä tässä kuussa) niin onko tiedossa pääseekö storepelejä testaamaan myös 1h verran?
Joka kuukausi noita tunnin "demoja" tulee kaksi kappaletta, ja valikoima koostuu sekä BD- että PSN-julkaisuista. (Eli voi olla 2+0, 0+2 tai 1+1, ja se vaihtelee kuukausittain.)
 
Vastaus: PlayStation Store

Jos tilaan jenkeistä PSN-lahjakortin toimivatko nuo ihan mukisematta jenkki akolta ?
Tämä siis sen takia että visani ei kelpaa PS Storessa, ja jotenkin on saatava patapon ja muutama muu ladattua..
ja kyllä tiedän tämä on PS3 ketju mutta mitään erojahan ei käytännössä ole PSP ja PS3 storen välillä niin ajattelin täällä tulevan nopeammin apua :rolleyes:
 
Vastaus: PlayStation Store

En tiedä, onko tätä kysytty tai selitetty jossain koska olen laiska ihminen, mutta miksi eri alueilla on eri Storet? Miksei kaikki kama voi vaan olla saatavilla kaikkialla?
 
Vastaus: PlayStation Store

En tiedä, onko tätä kysytty tai selitetty jossain koska olen laiska ihminen, mutta miksi eri alueilla on eri Storet?
Koska jakelu/julkaisu- yms. oikeudet ovat eri maissa erilaisia. Peli X saattaa olla jossain maassa yhden julkaisijan jakelema, toisessa toisen ja kolmannessa kolmannen. Lisää päälle vielä muita tekijänoikeushommeleita niin soppa on valmis.

Ongelman ydin on se, että bisnesmaailma elää vielä suureksi osaksi jossain 80-luvulla. Toivottavasti vielä jonain päivänä saadaan aidosti globaalit oikeudet kaikelle, niin ei tule tällaista aluepelleilyä.
 
Vastaus: PlayStation Store

Koska jakelu/julkaisu- yms. oikeudet ovat eri maissa erilaisia. Peli X saattaa olla jossain maassa yhden julkaisijan jakelema, toisessa toisen ja kolmannessa kolmannen. Lisää päälle vielä muita tekijänoikeushommeleita niin soppa on valmis.

Ongelman ydin on se, että bisnesmaailma elää vielä suureksi osaksi jossain 80-luvulla. Toivottavasti vielä jonain päivänä saadaan aidosti globaalit oikeudet kaikelle, niin ei tule tällaista aluepelleilyä.

Plus tekniset eroavaisuudet, jne. Juujuu, tietokoneissa ei näitä ole, mutta kun konsoleissa on. Se, miten pelit tehdään, masteroidaan ja mitä eri alueilla vaaditaan eroaa. Vaikka jenkeistä ostetussa SOCOMissa Suomi onkin mukana kielenä, niin se vaatii jenkkilisärit ja eurot ei kelpaa. Koodissa kun on pientä eroavaisuutta. Samasta syystä porukka ihmettelee miksi Jenkki PS3lla ei takuu pelaa Euroopassa.. Sama konehan se on. Vaan kun ei ole.
 
Vastaus: PlayStation Store

En viitsinyt tehdä omaa ketjua tälle mutta kysynpä täältä. Onko joku hankkinut Secret of Monkey Islandin? Onko pelittänyt hyvin? Minulla peli sattuu jäätymään aina silloin tällöin. Tunnin aikana peli kaatunut jo nelisen kertaa. Ei kiva.
 
Ylös Bottom