Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Poll: Kumpi kiinnostaa enemmän Xbox vai GameCube?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja J-Dub
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kummatkin kiinnostavat jonkun verran, kiitos kysymästä.

Xbox on kallis. En pidä kalliista jutuista. Xboxin peleistä en ole sen kummempia esimakuja saanut mutta nekään eivät kiinnostaneet. Ihan turha on vääntää Xboxin nappuloita ei-kiinnostusta herättävien pelien kera, ja vielä kylmä hiki niskassa valuen. Toisaalta Microsoftin kujeista ei ikinä tiedä, ja se antaa miinusta. Xbox jää sikseen. ÄksäPoksia tulee sitten pelailtua kaverin luona. Monet ovat Xboxia haukkuneet, mutta luulenpa, että on kuitenkin konsolisodan alkaessa kaikki toisin. Mutta se on vasta edessä.

Gamecube taas kiinnostaa. Olen aiemminkin pitänyt Nintendon konsoleista erityisesti, ja muutenkin pelit Kuutiolle vaikuttavat lupaavalta. Niitä on muunmuuassa Pikmin, Super Smash Bros Melee, Waverace: Blue Storm, StarWars Rogue Squadron 2: Rogue Leader, ynnä muuta, ynnä muuta. Gamecubeen on itsellänikin varaa reilusti.

PS2:n hankinta oli joulun alla lähellä. Gamecube alkoi kuitenkin kiinnostamaan enemmän, tosin muiden kehut Cubesta eivät asiaan vaikuttaneet. Jos vain massia olisi, niin kaikki kolme konsolia tulisi hankittua. Näin saisi markkinoiden kaikki pelit ja konsolit olohuoneeseen, vielä pari kaveria sohvalle niin eiköhän tunnelma ole jo katossa.

Joten koska kaikkia en millään ilveellä saa (voihan toki koittaa keräillä niitä Pringles-purkkien kansia), joten Gamecube tulee valittua. Lopulta Gamecube on myös ihan kunnon konsoli, ainakin luulen niin, taattua Nintendo-laatua, ja sitä rataa, tiedättehän.

Microsoftilla taitaa olla arat paikat, sillä Xbox on ensimmäinen Microsoftin koskaan valmistama konsoli. Bill Gates on kuitenkin pannut kampoihin muille konsoleille, ja painanut täysillä, laadusta tinkimättä. Jännä nähdä, millainen kohtalo koituu Nintendolle, Sonylle sekä tietysti Microsoftille.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Solid Snake


X-Boxin ehk ainut ongelma onkin ett jos Haloa haluaa pelata voi sit pelata kotona PC:ll, mik lytyy kaikilta.

Halo on siis sittenkin tulossa PC:lle? Eikos sen pitanyt olla Xbox only?
 
Ei kiinnosta kumpikaan, koska molemmat ovat ylihintaisia ja eivat ainakaan toiseksi tarjoa mitaan uutta ja mullistavaa. DC riittaa ainakin toistaiseksi ja siihen saa edullisesti peleja. Kannattaa odottaa vuosi katsoa mika on tilenne silloin. Mielestani yli 3000 mk alkaa olla konsolista liikaa, koska tietokone alkaa tulla jo lahelle ja silla voi tehda paljon muutakin.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Unreal-Hawk


Vuodesta 1999 asti on ollu suunnitteilla PC:lle, mutta Xboxin versio saatiin valmiiksi ennen PC:n versiota.

Sellainen muistikuva oli, etta piti olla ainoastaan Xbox only.
 
Originally posted by Inertia

Sellainen muistikuva oli, etta piti olla ainoastaan Xbox only.

Onhan sitä voitu noin hehkuttaa, mutta se on tarkoittanut vain sitä että Xbox on ainoa konsoli jolle se tulee :)

Eli kyllä Halo on ollut alunperin suunnitteilla PC:lle... eikös se mennyt vielä jotenkin näin: ensin MAC:lle, sitten PC:lle sitten Xboxille ja PC:lle, tosin Xboxin versio taisi olla tärkeämpi niin en tiedä kuinka tuon PC-version kehitystyö on edennyt.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Slaisser


Onhan sitä voitu noin hehkuttaa, mutta se on tarkoittanut vain sitä että Xbox on ainoa konsoli jolle se tulee :)

Eli kyllä Halo on ollut alunperin suunnitteilla PC:lle... eikös se mennyt vielä jotenkin näin: ensin MAC:lle, sitten PC:lle sitten Xboxille ja PC:lle, tosin Xboxin versio taisi olla tärkeämpi niin en tiedä kuinka tuon PC-version kehitystyö on edennyt.

On myös mahdollista että PC versio käännetään melko huolimattomasti. Tulee mieleen kehnot Final Fantasy käännökset...
 
Huh, pitkästä aikaa taas linjoilla ja sainpahan vihdoin liityttyä tännekin.
Mutta asiaan.. Kyllähän minun valintani tulee olemaan GameCube, sillä minulla on vain hyviä muistoja Nintendosta siitä lähtien, kun aloin pelaamista harrastamaan n. 16 vuotta sitten. Cubelle vaikuttaa myös tulevan omaperäisimmät pelit ja jatkuuhan sillä sellaiset loistavat pelisarjat kuin Zelda, Metroid ja Perfect Dark. Myös Segan panostus Cubea kohtaan vaikuttaa hyvältä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Zanis Dust
Huh, pitkästä aikaa taas linjoilla ja sainpahan vihdoin liityttyä tännekin.
Mutta asiaan.. Kyllähän minun valintani tulee olemaan GameCube, sillä minulla on vain hyviä muistoja Nintendosta siitä lähtien, kun aloin pelaamista harrastamaan n. 16 vuotta sitten. Cubelle vaikuttaa myös tulevan omaperäisimmät pelit ja jatkuuhan sillä sellaiset loistavat pelisarjat kuin Zelda, Metroid ja Perfect Dark. Myös Segan panostus Cubea kohtaan vaikuttaa hyvältä.

Sega tekee pelejä kaikille konsoleille, mutta mikä konsoli hyötyy eniten Segasta? Vastaus on yksinkertaisesti X-Box. Virtua Fighters ja Crazy Taxi tulee kaikille konsoleille, mutta maailman paras peli Shen Mue tulee vain X-Boxille.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Solid Snake


Sega tekee pelejä kaikille konsoleille, mutta mikä konsoli hyötyy eniten Segasta? Vastaus on yksinkertaisesti X-Box. Virtua Fighters ja Crazy Taxi tulee kaikille konsoleille, mutta maailman paras peli Shen Mue tulee vain X-Boxille.

Mitään varmaa ei ole vielä ilmoitettu... Ja onhan Shenmue I ja II DC:lläkin;)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Solid Snake


Entäs ShenMue 3 ja 4? Ne eivät tule DC:lle vaan X-Boxille.

Lähde? Ne kyllä todennäköisesti tulee X-lootalle, mutta mitä vain voi tapahtua...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Guido


Lähde? Ne kyllä todennäköisesti tulee X-lootalle, mutta mitä vain voi tapahtua...

Se oli lähinnä oma arvaukseni, koska Sega ja MS sentään ovat tehneet jossain määrin yhteistyötä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Solid Snake


Sega tekee pelejä kaikille konsoleille, mutta mikä konsoli hyötyy eniten Segasta? Vastaus on yksinkertaisesti X-Box. Virtua Fighters ja Crazy Taxi tulee kaikille konsoleille, mutta maailman paras peli Shen Mue tulee vain X-Boxille.

Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikö Virtua Fighter 4 tule vain PS2:lle? Ja GameCubelle tulee taas Phantasy Star Online ja Sonic Adventure 2 Battle. Eli jokainen Sega-hitti on tulossa eri konsolille oikeastaan... ilkeätä Segalta.
 
Originally posted by Guardian Viper

Ja GameCubelle tulee taas Phantasy Star Online.

Käsittääkseni homma on niin että GC:lle tulee PSO ver.2 kun taas Xboxille tulee PSO 2. Eli myös Xboxille on tulossa Phantasy Star Online peli.
 
Molemmat kiinnostaa ihan yhtä paljon, mutta rahaa ei oo tarpeeksi joten kallistunen Gamecuben puoleen..
 
Ylös Bottom