2 girls, 1 guy and delphine...
Elämäni ihmeellisemmän ja taikauskoisemman yön jälkeen on minunkin aika menettää konsolifin neitsyys ja kirjoittaa ajatuksiani/tunteitani tämän hetkisistä tunnelmista koskien pessiä ja elämääni.
Muistan sen kuin viimeisimmän viikonlopun. Olin ala-malmin Prismassa ja ostin playstation 2 konsolin ja pro evolution soccer 2 pelin. Tulin hieman jälkiaskelin muiden perässä. Olinhan minä pes ykköstä pelannut useammankin kerran, mutta kakkonen se vasta hyvää tekikin. (eilen ja myös silloin...). Mieleni syvimmissä ja lämpöisimmissä muistoissani pes raivoaa myrskyn lailla. Voi sitä harmin määrää kun en saanutkaan nimeäni Kaitsun kiertopalkinto pokaaliin, en voittanutkaan hollannilla em-kultaa, en osannut laukaista Marc "pikajuoksija tyson bale" Overmarsilla tarpeeksi järkevästi. Muistan kuinka huuhdoin pettymyksen kurkustani alas lämpimällä olvilla. Suurimmat voittoni juhlistin taasen kylmällä siiderillä. "I just needed to get drink".
Voimme tosiaan suunnistaa kohti niitä kahdeksaa ilmansuuntaa, mutta silti emme löydä koskaan perille aarre-saarelle. Pes on hukkunut tyynenvaltameren tyrskyihin ja se makaa nyt syvällä pohjalla. Emme voi antaa enää tekohengitystä, sillä pessin pulssi on lakannut, se ei hengitä, se ei hymyile. Konamin tiimi on tehnyt itsestään mustekalan ja meistä mustekalan ruokaa. Kiitos ja hyvää ruokahalua, Seabass.
Synny. Kasva. Pelaa Pessiä. Vanhene. Kuole. Näihin viiteen sanaan perustui elämäni tukipilarit vuonna 2002-2005.
Vuosi 2006 oli suuri käännekohta, pes menetti itsensä ja meidät. Menetyksen korvaaminen on mahdotonta. Anteeksi annan, mutten koskaan unohda.