Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Project Cars 3

Kellään mitään ajatusta tuosta kun kisan jälkeen jaetaan expaa niin kyllä se kertyy mutta sen ruudun alalaidassa on lukon kuva ja lukee "incomplete" eli ei kuitenkaan jaa niitä?
Tulisiko tuo "incomplete" siitä, että et saanut suoritettua kisan kaikkia kolmea tavoitetta mitkä sille radalle on asetettu.
 
Ja tämä sitten huumorilla:


Vaikka vetääkin huumorilla, niin on kaverilla silti myös pointtia videossaan. Aika outojakin juttuja on karsittu pelistä, kuten varikot ja rengaskuluma. Nämä kun ovat kuitenkin asioita, joista ei tarvitsisi lyhyissä kisoissa välittää, mutta pidemmissä toisivat taas ihan eri tavalla ajamisen tunnetta. Ja kun nämä kuitenkin ovat löytyneet edellisestä osasta, niin miksi ottaa asioita pois? Tähän ei oikein vastaukseksi kelpaa edes se että haluttiin mennä arcadempaan suuntaan, kun nuo molemmat ovat sellaisia jotka voisi kytkeä halutessaan asetuksista päälle tai pois.

Tuo myös esille sen kuinka kehittäjät ovat itse väittäneet että simuhan tämä on ja sitten kuitenkin tehneet arcadekaahailun.

Peli edelleen kiinnostaa ihan arcadeajelunakin, mutta taidan sittenkin odottaa että hinta tippuu. On niin paljon pelattavaa muutenkin.
 
Itsellä ainakin on kiinnostus aika liki nollaa niiden tehtävien takia.
Itse ainakin tykkään edetä kilpa-ajo pelissä ajamalla kilpaa ja voittamalla, enkä tekemällä jotain tiettyjä tehtäviä joista sitten saa pisteitä tai tähtiä.
Tuo sama ärsytti driveclubissakin.
 
Saatiinhan sitä viimein patchi, saa nähdä korjaako mitään bugeja mihin itse törmännyt. Kokoa lähes 20 gigaa.

Project CARS 3 Update 1.4
Thanks for playing Project CARS 3! We hope this latest update will improve your playing experience.

Audio
* Fixed double audio when quitting during the 3-2-1 pre-race countdown

Rendering
* Toned down red crash vignette
* Fixed clouds popping-in during races
* Fixed shiny vinyls when using gloss base
* Fixed random shadow flickering in-game

GUI
* Fixed Player Label corruption upon restarting a race
* Improvements to Replay Mode UI
* Fixed inability to select anyone below P12 in Spectator Mode
* Tuning button in Pre-Race Menu now shows the name of currently-selected tuning setup
* Tuning button disabled in Rivals
* Fixed screens not showing "Blizzard" weather type
* Weather info made consistent throughout all screens in-game
* Enabled Photo Mode in replay
* Default colours to be used by patterns (black, white, grey) assigned
* Added on-screen hint for how to take a photo in Photo Mode
* Improved player label visuals for online / offline experience.
* Background now scales with text.
* Fixed fonts on Player labels on restarting a race
* Lap counter on point-to-point tracks hidden
* Subtitles stuck in races fixed


Career
* Increased Difficulty for Road E
* Increased Road D Hot Lap 3 target time
* Increased Road D Pace Setter 2 target time
* Increased Difficulty for GT C & GT B
* Adjusted Race Length for GT C Race 5
* Adjusted Race Length for GT B Race 5
* Adjusted difficulty for Challenges Championships to match other changes
* Adjusted number of corners to master in GT A Majors Long Beach from 10 to 9
* Fixed invalid lap-time during rolling starts at Havana Capitolio
* Fixed issue where the car lost all its customisation and appeared red in the 2nd round of the championships in Career


Online
* Always use player’s choice for gearing when in Quick Play and Scheduled Events assigned
* Player now returns to lobby when quitting out of Spectator Mode
* Rivals event participation rewards increased


Crash Fixes
* Fixed a crash when tuning the Jaguar XJ220 and the McLaren F1
* Fixed crash when user selected replay from a customisation screen on re-entering from a replay
* Fixed crash when last "My Style" was removed
* Fixed customisation rims size crashing if moving between vehicles with different number of available sizes
* Fixed crash when entering "Deal of the Day" via the career


Vehicles
Formula E:
* GUI logo, vehicle name, and country flag updated
* DS Techeetah team livery updated
* Championship livery added, set as new default livery


Peripherals
* Logitech wheels issues on PS4 fixed
* Support added for Thrustmaster T-GT


PC Only
* Profanity filter for system messages removed
* Improved performance on high "super sampling"
* Triplescreen settings UI improvements
* Fixed triplescreen configuration issues on frontend
 
Vpd:ltä laitoin tänään tilaukseen, kun hintakin oli vain 29,90. Ja se että tässä pääsee polkemaan tuota uutta Ferrari Sf90:stä. Ratti ja polkimet löytyy g29. Arvotelut aika kaksijakoisia näköjään, joku kirjoitti jtn, että paras autopeli koskaan, kun jotku sivustot antoi vain 3/5 tähteä. Vieläkö täällä löytyy tämän pelaajia, ja olis kiva kuulla jotain mietteitä? (Pystyykö tuota Ferraria viemään ovi edellä, kuten Chris Harris konsanaan? )

Editoidaan sen verran, että uramoodista olisi kiva kuulla jotain. Aikanaan Gran turismot ysärillä koukutti juurikin huikean ura- tilan takia. Kisoista voittamilla rahoilla pystyi virittämään autoa, tai säästää johonkin vielä parempaan autoon.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli ostettua tämä, kun huomasin olevan 60% (ps+ -jäsenille, muille 30%) alennuksessa storessa. Pari iltaa kokeiltu ja ihan hyvä peli. Pelissä on paljon gran turismomaisuutta, joka tulee oivaan kohtaan lievittämään GT7:n odotusta. Pädi käteen, joku podcast taustalle ja kurvailemaan. Ei tarvi viritellä rattipolkimia ja keskittyä korva tarkkana kartanlukijan ohjeisiin. Ajettavuus on pädillä oikein mukiin menevä. Aikaisempaa arcademmat fysiikat antavat mukavasti löysää, mutta ovat silti haastavat ajaa limitillä. Uramoodissa aluksi aloitellaan katuautoilla. Omaa autoa voi viritellä ihan Gran Turismon tapaan ja se sisältää muutenkin paljon yhtäläisyyksiä GT-pelien kanssa. Lisää kisoja ja autoluokkia aukeaa kokemuspisteiden karttuessa. Kisat ovat pääasiassa 2-5 kierroksen mittaisia radasta riippuan. Tässäkin siis kopioitu GT:n konseptia tarttua nopeasti mieleiseensä autoon ja lähteä matalalla kynnyksellä kisaamaan. Näin n. 3-4 tunnin pelailulla ole kyllä tyytyväinen ostokseeni.

Pelin ongelma taitaa olla sen nimi. Se kun ei juurikaan ole edeltäjiensä kaltainen, niin se olisi kyllä nimetä jotenkin toisin. Jos etsii rentoa pädipelailua realistisessa ympäristössä kattavalla kilpa-autojen ja ratojen linsesseillä, niin tässä on oiva vaihtoehto. Alennusta vielä tämä ja huominen päivä jäljellä.
 
Tuli ostettua tämä, kun huomasin olevan 60% (ps+ -jäsenille, muille 30%) alennuksessa storessa. Pari iltaa kokeiltu ja ihan hyvä peli. Pelissä on paljon gran turismomaisuutta, joka tulee oivaan kohtaan lievittämään GT7:n odotusta. Pädi käteen, joku podcast taustalle ja kurvailemaan. Ei tarvi viritellä rattipolkimia ja keskittyä korva tarkkana kartanlukijan ohjeisiin. Ajettavuus on pädillä oikein mukiin menevä. Aikaisempaa arcademmat fysiikat antavat mukavasti löysää, mutta ovat silti haastavat ajaa limitillä. Uramoodissa aluksi aloitellaan katuautoilla. Omaa autoa voi viritellä ihan Gran Turismon tapaan ja se sisältää muutenkin paljon yhtäläisyyksiä GT-pelien kanssa. Lisää kisoja ja autoluokkia aukeaa kokemuspisteiden karttuessa. Kisat ovat pääasiassa 2-5 kierroksen mittaisia radasta riippuan. Tässäkin siis kopioitu GT:n konseptia tarttua nopeasti mieleiseensä autoon ja lähteä matalalla kynnyksellä kisaamaan. Näin n. 3-4 tunnin pelailulla ole kyllä tyytyväinen ostokseeni.

Pelin ongelma taitaa olla sen nimi. Se kun ei juurikaan ole edeltäjiensä kaltainen, niin se olisi kyllä nimetä jotenkin toisin. Jos etsii rentoa pädipelailua realistisessa ympäristössä kattavalla kilpa-autojen ja ratojen linsesseillä, niin tässä on oiva vaihtoehto. Alennusta vielä tämä ja huominen päivä jäljellä.

Milläs plekellä pelailet ? Miettinyt jos ostais pelin ja PS5 pelais mutta ei tiedä onko ne plese 4 suorituskyky ongelmat poissa.
 
Milläs plekellä pelailet ? Miettinyt jos ostais pelin ja PS5 pelais mutta ei tiedä onko ne plese 4 suorituskyky ongelmat poissa.
PS5:lla pelailen hyvä resoluutio prioriteettinä. Ajon aikana ei tapahdu mitään ruudunpäivityksen kyykkäämisiä, mutta sadekelillä cinemaattisen alkuintron pyöriessä on nykimistä havaittavissa, mutta ei gameplaykuvassa. Grafiikka ei ole erikoiskehujen arvoista, mutta siedettävä. Oma auto näyttää ihan hyvältä, mutta kaikki kaukaisemmat tekstuurit aika blurratuilta ja ilman blurria olisivat varmaan muuten vain melko kökköjä. Valittavissa olisi myös ruudunpäivitystä priorisoiva asetus, mutta en ole sitä kokeillut kun ihan hyvin pyörii ps5:lla. Nettipeliä en ole vielä kokeillut, joten en osaa sanoa miten se muiden ihmispelaajien kanssa toimii.
 
Tämähän on kovassa tarjouksessa ainakin Steamissa. Steamin kokoelmasta löytyy kyllä edellisosat mutta ei ole hirveästi niitä tullut testailun lisäksi ajeltua. Jostain syystä tämä kolmososa kiinnostaa kuitenkin niitä enemmän.

Toimiiko Logitech G29 tämän kanssa moitteetta?
 
Ratista en tiedä kun ohjaimella pelaan mutta ihan ok peli tämä 3 on, tullut uraa pelattua ps5 jotain 50 tunnin edestä lisäosia myöten, että pelattava ei tästä äkkiä lopu. Gran Turismon korvikkeena mennyt. Omaan makuun urassa aivan liikaa sadekisoja, auto muuttuu vesikelillä ilma-alus tyyppiseksi ja ohjaus huononee. Silloin pelistä voi nauttia kun kirkas keli ja hyvin ohjautuva auto alla.

Kisoja tosiaan hirveä määrä, enkä ole kymmenien tuntien jälkeenkään kaikkia ajanut läpi saatika saanut lähellekään kaikkia tähtiä. Ne aika-ajo tehtävien ajat on ihan mahdottomia. Howlogtobeat väittää, että uran läpäisisi kolmeenkymmeneen tuntiin, epäilen tätä vahvasti koska ajoin helpolla vaikeustasolla ja etenenin kokoajan kisoissa mahdollisimman nopealla tahdilla ja silti mennyt urassa ilman lisäreitä ainakin 40 tuntia. Mutta jos autopeleistä pitää niin tätä voi suositella ja antaisin arvosanaksi 8/10.
 
Tätä on tullut nyt pelattua yli 30 tuntia joten voisi hieman avautua. Sellainen tunne, että tästä tulee taas aikamoinen romaani.

Hyvät asiat ensin. Ajettavuus on mun mielestä ok ja tuntuu luonnollisemmalta mitä gridissa.
Myös viriosien ostaminen on fiksusti tehty sillä jo pelkästään osan korostamalla näkee heti miten se vaikuttaa auton luokitukseen.
Rata valikoima on myös mukavan laaja ja vielä tänäänkin vastaan tuli ratoja joilla en ollut ennen ajanut.

Sitten on ne asiat jotka ei haittaa mua yhtään, mutta sarjan faneja kyllä.
Ei varikkoa, ei bensan kulutusta, ei renkaiden kulumista, ei mekaanisia vaurioita, ei aika-ajoja eikä renkaita myöskään valita itse säätilan mukaan.

Sitten on ne asiat jotka todellakin häiritsee joista ekana aivan äärettömän typerästi tehty ura.
Tässä on kymmenen autoluokkaa ja jokainen niistä sisältää neljä kilpasarjaa ja jokainen näistä sisältää neljä kisaa.
Urassa edetään suorittamalla tavoitteita joita kutsun tästä lähtien tähtien keräämiseksi, koska se on helpompaa.

Jokaisessa kilpasarjassa on siis neljä kisaa joista kolme on auki ja finaali lukossa.
Finaalin saa auki keräämällä kuusi tähteä (maksimit on 9 tähteä) noista kolmesta kisasta ja aluksi se onkin ihan sujuvaa vaikka tuo systeemi mua ärsyttääkin eikä mielestäni sopinut edes driveclubiin.
Kovin pitkälle ei kuitenkaan tarvitse edetä kun homma alkaa jo nostamaan vkäyrää uhkaavasti sillä normi kisojen lisäksi ajettavana on hotlap ja pace setter kisoja.
Hotlapissa pitää ajaa yksi tarpeeksi nopea kierros ja pace setterissa ajetaan kolme kierrosta ja niiden keskiarvo määrittää lopullisen ajan.
Ongelma on siinä, että pienikin ruohikon hipaisu aiheuttaa kierroksen hylkäämisen joten jos se virhe tapahtuu vaikka pace setter kisan kolmannella kierroksella niin koko roska vaan uudestaan.
Lisäksi vaikeustason säätö ei vaikuta vaadittuihin aikoihin mitenkään. Project gotham sarja näytti ikuisuus sitten miten tällaiset kuuluu hoitaa.

No mutta onneksi kisoja voi avata myös ihan rahalla, siis pelin omalla sellaisella ettei tule epäselvyyksiä ja hyvin pian tuo muuttuukin vaihtoehdosta suorastaan pakoksi.
Vaikka olisitkin äärimmäisen hyvä kuski niin et tule saamaan tarpeeksi tähtiä ellet osta myös autoja jotka joihinkin kisoihin vaaditaan ja niitä vaaditaan aika monta, mutta oikeasti peli suorastaan pakottaa käyttämään sitä yhtä ja samaa niin paljon kuin mahdollista, koska muuten sulta loppuu rahat.
Esim mä ostin sen pikku D luokan mersun ja nostin sen C,B ja A luokkaan. Esim C luokkaan nosto taisi vaatia about kymppitonnin osat kun uusi auto oli muistaakseni 50 000. Usein se vanha viritetty auto on myös statsien osalta parempi.
Saman tein touring luokassa ja ostin GT-C luokan skylinen jonka nostin sitten myös GT-B ja GT-A luokkaan.
Tänään sitten ostin vielä GT open luokkaan koenigsegg jascon ja mun piti ostaa vielä GT-A luokkaan huracan kun skyline ei oikein tuntunut enää riittävänkään...ja mulla ei riittänyt rahat enää tuosta pelityylistä huolimatta.
Toki vain pari tonnia jäi puuttumaan, mutta kuitenkin.

No miten tämä liittyy tuohon aiempaan sanomiseen siitä, että rahankäyttö muuttuu pakoksi?
Sulla on esim hyper luokassa pari vaihtoehtoa jos haluat sen ihan viimeisen finaalin auki.
1: Ostat sen käytössä olevan hyperin lisäksi vielä kaksi muuta ihan vaan paria kisaa varten jotta saat ajamalla tarvittavat tähdet.
Autot maksaa yhteensä 400 000 ja vaikka myyt ne kisojen jälkeen pois niin saat vain puolet takaisin.
2: Maksat 30 000 ja ostat sen hyper luokan viimeisen kisa ryppään auki.

Mä valitsin vaihtoehdon 1, koska mulla oli likemmäs 700 000 rahaa ja sen seurauksena mulla ei riittänyt rahat enää siihen huracaniin.
Pointti on se, että oikeastaan kaikissa muissa luokissa mä valitsin aina tuon toisen vaihtoehdon eli pelasin todella säästeliäästi.
Esim GT open luokassa mun olisi ollut pakko ostaa ainakin kaksi autoa jos haluan ajaa kaikki kisat ja ne maksaa jo 300 000kpl.
Jos haluaisin ajaa kaikki uran kisat niin niihin vaadittavat autot maksaisi varmaan yli miljoonan.
Ja tässähän ei sitten grindata rahaa jostain hyvin tuottavasta kisasta sillä sulle ei makseta kisoista mitään. Se raha tulee hahmon tason noususta.
Kuulostaako tämä millään tasolla järkevältä etenemiseltä?
Kai ne luuli ihmisten pelaavan myös moninpeliä todella paljon sillä sitäkin pelaamalla hahmon taso kasvaa ja tulee rahaa.
Myöskään yhtään autoa ei saa palkinnoksi koskaan.

Sitten on tietenkin se tekoäly joka ei välitä sateesta tai lumesta mitenkään vaan vetelee kuin rata olisi edelleen kuiva samalla kun sä taistelet luisuvan auton kanssa.
Esim tämä kisa oli hieno sillä heti kun rata muuttui märäksi niin mun oli pakko höllätä kaasua ettei auto luista ovaalin kaiteeseen ja samalla tuo kärkikaksikko katosi horisonttiin. Olen siis kolmas.
En ole mikään maailman kovin kuski. Dirt rallyn rallycross mestaruus on voitettu master tasolla, forza 7 taisi tulla pelattua enimmäkseen highly skilled tasolla, grid hardilla uran viimeiseen finaaliin asti ja project cars 2:ssa sain pitää joidenkin luokkien kohdalla vaikeustason 70:ssa.
Sanon tämän siksi, että tuo kuvan kisa on ajettu very easylla. Ei haiskahda huijaus sitten ollenkaan ei.

tulos.jpg

Sitten on ne tekniset ongelmat.
Pelasin ps4 prolla käyttäen sitä ruudunpäivityksen suosimis asetusta ja yleensä peli rullaa ihan ok, mutta välillä sitten radasta ja säätilasta riippuen ruudunpäivitys voi tipahtaa johonkin 20fps tuntumaan ja ruutu repeilee enemmän kuin lahjapaperi jouluna.
Samalla peli ilmeisesti laskee vielä resoakin reippaasti kun kaikki taustan rakennuksista edessä oleviin autoihin muuttuu kunnon sahalaita hirvityksiksi.

Yleensä kun jostain pelistä sanotaan ettei siinä ole mitään hyvää niin se on liioittelua, mutta jos tämän kohdalla kuulee tuon sarjan fanin suusta niin ymmärrän ihan täysin kun mullakin niitä hyviä asioita oli varsin vähän.
Jotain kertoo varmaan sekin, että en vieläkään osaa päättää oliko tämä 16e ostohintansa arvoinen vai ei sillä aina kun tästä alkaa edes hiukan tykkäämään niin se kyllä osaa hetken päästä tehdä taas jotain vittumaista.
Se saattoi olla ärsyttävä pace setter kisa silloin kun niistä vielä jotenkin välitti, huijaava tekoäly tai sitten se vaan jumahtaa kun olet ajanut tylsää indy ovaalia 18/20 kierrosta....ja tekee saman uudelleen seuraavana päivänä kierroksella 15 joten tuotakin kisaa on turha näköjään edes yrittää.
 
Ei olekaan vähään aikaan tullut sellaista autopeliä vastaan, jossa tosiaan voi jumahtaa paikoilleen kesken uran kun rahat loppuvat. Erityispisteet siis pelisuunnittelulle. Sain juuri omani postista, joten Pellen vinkeillä täytyy lähteä taistelemaan eteenpäin. On tosi hyvä tietää, että rahat on tiukilla.
 
Ei ne rahat ihan kuitenkaan noin totaalisesti lopu. Kyllä sitä aina lisää saa kun kaikenlaisesta suorittamisesta saa extra kokemusta kuten vaikka ajamalla tietyn määrän kisoja ohjaamosta jne.
Noita bonuksia tulee melkein joka kisan jälkeen ihan normaalisti pelaamalla, mutta kyllä se aina tyhmältä tuntuu kun voitat vaikka sarjan finaalin niin et saakaan mitään kun taso ei noussut.

Toisaalta joku oli kirjoittanut codemastersin foorumilla, että pelissä oikeasti on mahdollista jäädä alussa jumiin jos virität aloitus auton ylempään luokkaan ja onnistut tuhlaamaan rahat niin tiukille ettet saa enää asennettua vanhoja osia takaisin.
Tuosta seuraa se, että sun auto on D luokassa, mutta ainoat auki olevat kisat on E luokassa.
 
Ei ne rahat ihan kuitenkaan noin totaalisesti lopu. Kyllä sitä aina lisää saa kun kaikenlaisesta suorittamisesta saa extra kokemusta kuten vaikka ajamalla tietyn määrän kisoja ohjaamosta jne.
Noita bonuksia tulee melkein joka kisan jälkeen ihan normaalisti pelaamalla, mutta kyllä se aina tyhmältä tuntuu kun voitat vaikka sarjan finaalin niin et saakaan mitään kun taso ei noussut.

Toisaalta joku oli kirjoittanut codemastersin foorumilla, että pelissä oikeasti on mahdollista jäädä alussa jumiin jos virität aloitus auton ylempään luokkaan ja onnistut tuhlaamaan rahat niin tiukille ettet saa enää asennettua vanhoja osia takaisin.
Tuosta seuraa se, että sun auto on D luokassa, mutta ainoat auki olevat kisat on E luokassa.
Kuulostaa erinomaisen surkealta pelisuunnittelulta ikävä kyllä. Kaikenlaisia pölvästejä sitä pääseekin suhteellisen isojakin pelejä suunnittelemaan nykyaikana. Alesta tuli tämä itsekin alle parilla kympillä jokin aika sitten boxille hankittua ja piti lähiaikoina aloitella tämän parissa, kun sain jokin aika sitten kipinän pelata the Crewn läpi tarinan osalta. Innostuin siinä sitten pitkästä aikaa uudelleen ylipäätään autopeleistä. Tosin PC3:n kohdalla hiukan into lopahti lähteä sitä edes kokeilemaan tuon kaiken pelistä kirjoittamasi luettuani.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä pointteja @pelle :ltä. Reilun 12 pelitunnin jälkeen on helppo olla samaa mieltä monista jutuista. Jos tätä arvioisi Project Cars -sarjan uutena osana, niin tämä on suoraan sanoen paska. Kaikki realismi ja simulaatio on repäisty pois ja käteen on jäänyt simcade, joka on kuin halpa kopio Forza Motorsport tai Gran Turismo -peleistä.

Tosin vielä tässä vaiheessa vaikeustaso on tuntunut ihan hyvältä. Olen ajanut Hardilla ja Very Hardilla vähän autosta ja radasta riippuen. Eikä myöskään rahahuolia ole vielä tullut eteen, joskin olen vasta matkalla kalliimpiin autoluokkiin. Ajomalli on aika arcade, mutta mitä tehokkaampi auto alla, niin sitä hauskempi. Project Cars -pelin ajomalliksi huono, mutta perus simcade ajomalliksi ihan ok.

Ehkä yksittäinen kaikista ärsyttävin juttu on nuo tähdet. Ne vaatii tekemään tiettyjä asioita radalla. Et siis voi aina ajaa parhaasi mukaan, vaan sinun pitääkin kisan aikana esimerkiksi ajaa toisen auton imussa yhteensä puolitoista minuuttia. No mitäpä sitten kun oletkin jo kisan kärjessä ja vielä tarvitsisi ajella imussa, että saa puuttuvat tähdet kerättyä? Ei muuta kun päästät kaverin ohi ja ajelit sitten takapuskurissa kiinni tarvittavat sekunnit. Tosi hyvää "kisaamista". Tai että kisan aikana sinun pitää ajaa kaikki radan mutkat ainakin kerran optimaalisella ajolinjalla. Siinä sitten autoja ohitellessa ja rengas rengasta vastaan kisatessa on tosi helppo ottaa joka mutka optimilinjalla. Idea näissä tähdissä on ihan hyvä. Luodaan kisan sisälle lisää tehtävää ja haasteita, mutta kun ne haasteet ovat typeriä. Ne ovat sellaisia, jotka turhan usein pilaavat sitä varsinaista toisia autoja vastaan kisaamista.

Kaikesta valituksesta huolimatta peli on ainakin vielä vetänyt puoleensa. Autojen virittäminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivaa, autoja saa jopa vähän tuunata ulkonäöllisesti maalauksilla ja uusilla vanteilla. Peli myös pyörii ihan mallikkaasti Xbox Series X:llä. Ei kaatuiluja ja frameratekin tuntuu aika sulavalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom