Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rauru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

migge sanoi:
Tosin on otettava huomioon että suurin osa uudistuksista ei ole tehonlisäyksestä kiinni. Varsinkin jos puhutaan muustakin kuin filttereistä ja grafiikkakikoista. Pelit kehittyvät vaikka pelattaisiin vieläkin PS2:lla. Kyse on ihan tavallisesta pelinkehityksen evoluutiosta.
Tottahan toki, mutta jankutan edelleen sitä samaa vanhaa: tehot eivät tuo pelkkiä uusia grafiikkafilttereitä ja suurempia määriä polygoneja. Tehot antavat todella paljon muutakin.

Xbox 360:llä ollaan tänä vuonna nähty erinomaisesti mihin kaikkeen pystytään suuremmilla tehoilla. Toiset eivät eroa huomaa, mutta kyllä sitä vaan on todella paljon. Monissa peleissä pelkkä sujuvuus tekee paljon. Skatessa nähtiin todella iso ja yksityiskohtainen kaupunki ilman ainuttakaan latausaikaa (toki niitä tuli sitten esimerkiksi kun videoi jonkun tempun) ja hyvänä esimerkkinä toimii myös Oblivion. Toki grafiikkakin tuo paljon, mutta jo pelkästään se, että koneessa riittää vääntö isoon ja yksityiskohtaiseen alueeseen, kehittyneeseen fysiikan mallinnukseen, sujuvuuteen ja ongelmattomaan pelattavuuteen. Ero edelliseen sukupolveen on suuri, vaikkei sitä tässä vaiheessa välttämättä tajuakaan :)

Ja kuten sanon, en minä mitään Wiiltä ota pois, mutta tottahan toki se olisi tehokkaampana ollut parempi konsoli, joskin ehkä kalliimpi. Konsolin uusi kohdeyleisö ei tehoista välitä, mutta en yritäkään puhua heidän puolestaan vaan omasta puolestani. Kieltämättä minua houkuttaisi nähdä miten suuren seikkailun saisi Metroidin ja Zeldan maailmoissa aikaan jos alla olisi XO:n tasoinen laite. Pelit kun repivät jo Wiistä irti niin uskomattomia maailmoja.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Tehot tuovat lisää pelaamiseen siinä missä uusi ohjaustapakin.
Tosin tehot antavat vapaammat kädet tehdä sitä mikä olisi enenen ollut mahdotonta.
Yhtäkään peliä ei ole jossa pelimekaniikkaa ei voisi toisella ohjaimella toteuttaa.
Tehojen puolesta asia niin ei ole.
Edellisiä tärkeämpi on kuitenkin pelintekijöiden mielikuvitus.
Samoja pelejä Wiillä pelataan, vaikkakin rumempia, kuin kilpailijoillaan.

Nobi Nobi Boy yhdistää omalaatuisen ohjauksen tehoihin.
Sitä tässä nyt odotellaan.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

karibu sanoi:
Tehot tuovat lisää pelaamiseen siinä missä uusi ohjaustapakin.
Tosin tehot antavat vapaammat kädet tehdä sitä mikä olisi enenen ollut mahdotonta.
Yhtäkään peliä ei ole jossa pelimekaniikkaa ei voisi toisella ohjaimella toteuttaa.
Tehojen puolesta asia niin ei ole.
Edellisiä tärkeämpi on kuitenkin pelintekijöiden mielikuvitus.
Samoja pelejä Wiillä pelataan, vaikkakin rumempia, kuin kilpailijoillaan.

No huh huh. Täällä on todellinen "tehojen" puolustuspuhe meneillään, nyt täytyy vakuutella että on niistä yhtä paljon hyötyä ja uuden tuntua kuin uudesta ohjauksesta, ihan tosi!

On niin järkähtämättömiä argumentteja että tuskin kannattaa vastaankaan väittää. Kun Wiillä on vielä samat pelit kuin kilpailijoillakin niin mitäs tässä, samalla kauralla siis mennään kuin viime sukupolvessa. Mutta ne tehot, ne TEHOT! Kyllä konsolipeleihinkin pitäisi saada frames per second -mittari alanurkkaan. Jonnekin muualle voisi ehkä laittaa myös prossukuormituksen niin että näkee, että kaikki tehot varmasti hyödynnetään. Ja miksei saman tien lisättäisi vähän muitakin mittareita, vaikkapa muistinkäyttö ja reaaliaikainen levynlukunopeus. Kyllä se olisi pelaamisen juhlaa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Tautofonia sanoi:
Nyt kun kerran käsitellään aihetta, voin vaikka tässä kohtaa valittaa Unchartedista. Voi, kun joskus vielä tehtäisiin eeppinen seikkailupeli, jossa ei ole pakko räiskiä yhtään. Huikeita maisemia, hauskaa tutkiskelua, mutta pyssyt paukkuvat ihan liian usein. Säästäisivät räiskinnät räiskintöihin.

Kehotan kokeilemaan Dreamfallia.

Valitettavasti ne osa-alueet, joiden itse toivoisin kehittyvän, eivät ole tehoriippuvaisia. Olisi hirveän mukavaa, jos tekoäly, käsikirjoitus ja pelisuunnittelu tulisivat tehojen myötä helpommiksi.

Muuhun on vaikea sanoa mitään, mutta tehot kyllä auttavat tekoälynkin kanssa.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mahewcoro sanoi:
No huh huh. Täällä on todellinen "tehojen" puolustuspuhe meneillään, nyt täytyy vakuutella että on niistä yhtä paljon hyötyä ja uuden tuntua kuin uudesta ohjauksesta, ihan tosi!

On niin järkähtämättömiä argumentteja että tuskin kannattaa vastaankaan väittää. Kun Wiillä on vielä samat pelit kuin kilpailijoillakin niin mitäs tässä, samalla kauralla siis mennään kuin viime sukupolvessa. Mutta ne tehot, ne TEHOT! Kyllä konsolipeleihinkin pitäisi saada frames per second -mittari alanurkkaan. Jonnekin muualle voisi ehkä laittaa myös prossukuormituksen niin että näkee, että kaikki tehot varmasti hyödynnetään. Ja miksei saman tien lisättäisi vähän muitakin mittareita, vaikkapa muistinkäyttö ja reaaliaikainen levynlukunopeus. Kyllä se olisi pelaamisen juhlaa.

Melkein voisi sanoa että osui ja uppos, sellaista selittelyä.
No laitetaanpa sellainen esimerkki että herra Mahekin tajuaa tehojen gospelin.

Eye ja päistään eri värinen kapula.
Kiitos tehojen ja ohjelmointi taitojen, kapulan asennon ja etäisyyden laskeminen on mahdollista.
Ilkeästi sanottuna, nyt voisi mennä sitä Wii emulaattoria odottomaan, mutta jatkankin vielä.

Pelien fysiikat on tehojen ansiosta ihan uudella tasolla.
Mikä lie olikaan se ruotsalaisten tulossa oleva sotapeli jossa kaikki on tuhottavissa ihan moninpelissä. Motorstorm toi uuden ulottovuuden romuralleihin.
Puhumattakaan Little Big Planetista jossa fysiikoilla leikkiminen on koko pelin idea. Eipä
noista mitään saa uudella ohjauksella aikaiseksi.
Sekin on kivaa että esim vesi ei vain näytä vedeltä, vaan se myös käyttäytyy sen tavalla, kiitos tehojen.

Oi ihanat tehot.
Jos tehoton oisin,
ruuveja söisin.
Vaikkakin öisin,
tehoista unelmoisin.

Tämä oli tehojen puolustus puhe =)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mahewcoro sanoi:
On niin järkähtämättömiä argumentteja että tuskin kannattaa vastaankaan väittää. Kun Wiillä on vielä samat pelit kuin kilpailijoillakin niin mitäs tässä, samalla kauralla siis mennään kuin viime sukupolvessa. Mutta ne tehot, ne TEHOT! Kyllä konsolipeleihinkin pitäisi saada frames per second -mittari alanurkkaan. Jonnekin muualle voisi ehkä laittaa myös prossukuormituksen niin että näkee, että kaikki tehot varmasti hyödynnetään. Ja miksei saman tien lisättäisi vähän muitakin mittareita, vaikkapa muistinkäyttö ja reaaliaikainen levynlukunopeus. Kyllä se olisi pelaamisen juhlaa.
Nyt missaat pointtia jo tahallisesti.

Eihän tässä kukaan puhunut siitä montako polygonia ruudulle tuodaan sekunnissa, vaan siitä miten esimerkiksi pelissä saattaa olla erittäin suuri pelimaailma, ei lataustaukoja ja vielä todella paljon yksityiskohtia.

Nyt on jo nähty pelejä, joiden toteuttaminen siedettävästi ei olisi mahdollista edellisellä sukupolvella. Jatkossa näiden pelien määrä vain kasvaa ja kasvaa. Väittäisin esimerkiksi, että Crackdown olisi melkoista kärsimystä vanhalla sukupolvella.

GTA:n kehittäjät saivat GTA:SA:n PS2:lle ilman latauksia. Se on uskomaton urotyö, mutta silti kyseisellä sukupolvella peli yskii tavattomasti. Ruudunpäivitys laskee heti kun ruudulla on enemmän kamaa, pelattavuudessa on ongelmia, bugeja löytyy, pelin sujuvuus on välillä pohjalukemissa... Ei sillä, ettei GTA:t olisi loistavia pelejä, mutta kyllä ne vaatii tehokkaampaa alustaa alleen ja GTAIV kyllä näyttää mihin niitä tehoja käytetään. Aivan kuten nyt ovat näyttäneet jo Oblivion, Skate ja moni muu peli.

Tehottomuuden hyötyjä on taas vaikea nähdä. Mario Galaxy näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta ei se nyt ainakaan huonompi peli olisi jo se olisi tehty tehokkaammalle alustalle. Tehojen vähyys ei haittaa tietyissä genreissä, mutta tuskin yliimääräisestäkään tehosta olisi haittaa. Pointti ei ole siinä, että pitäisi saada mittarit peleihin kuinka monta polygonia nähdään, vaan siinä ettei tekijöiden tarvitse miettiä sitä riittääkö alustan vääntö jos mukaan laitetaan vielä muutama lisäominaisuus.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Solid Snake sanoi:

Älä hakkaa päätäsi kiviseinään. Ei sieltä päin anneta periksi sitten yhtään.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Dodii, Japanin Mediacreate pelimyynnit, hiukan eroja Sinobin lukuihin:

01. [WII] Wii Fit (Nintendo) - 150,000 / 411,000
02. [NDS] Mario Party DS (Nintendo) - 107,000 / 646,000
03. [NDS] Tales of Innocence (Bandai-Namco) - 104,000 / NEW
04. [PSP] Hot Shots Golf Portable 2 (Sony) - 87,000 / NEW
05. [NDS] Prof. Layton and Pandora's Box (Level 5) - 76,000 / 370,000
06. [NDS] Dragon Quest IV (Square-Enix) - 63,000 / 795,000
07. [360] Lost Odyssey (Microsoft) - 55,000 / NEW
08. [NDS] Powerful Pro-kun Pocket 10 (Konami) - 54,000 / NEW
09. [WII] Super Mario Galaxy (Nintendo) - 45,000 / 476,000
10. [WII] Mario and Sonic at the Olympic Games (Nintendo) - 45,000 / 148,000

11. [PS2] SD Gundam G Generation Spirits (Bandai-Namco)
12. [PS2] World Soccer Winning Eleven 2008 (Konami)
13. [NDS] Gintama: Gintama Quest: Gin-san Changes Jobs to Save the World (Banpresto)
14. [WII] Wii Sports (Nintendo)
15. [WII] Wii Play (Nintendo)
16. [PS2] Sengoku Basara 2: Heroes (Capcom)
17. [PSP] Yuusha no Kuse ni Namaiki da (Sony)
18. [NDS] Nep League DS (Jaleco)
19. [PSP] Silent Hill Zero (Konami)
20. [WII] Mario Party 8 (Nintendo)
21. [PS3] World Soccer Winning Eleven 2008 (Konami)
22. [NDS] Pokémon Mysterious Dungeon: Time Expedition Party (Pokémon)
23. [NDS] Mario Kart DS (Nintendo)
24. [PS3] Uncharted: Drake's Fortune (Sony)
25. [NDS] MySims (EA)
26. [PS2] Yakuza 2 (Sega)
27. [NDS] New Super Mario Bros. (Nintendo)
28. [NDS] Pokémon Mysterious Dungeon: Shadow Expedition Party (Pokémon)
29. [PSP] Grand Theft Auto: Vice City Stories (Capcom)
30. [NDS] Haneru no Tobira DS: Short-Line Railroad Night (Bandai-Namco)

NDS - 13
WII - 6
PS2 - 4
PSP - 4
PS3 - 2
360 - 1
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Mahewcoro sanoi:
plaa plaa plaa... Mutta ne tehot, ne TEHOT! Plaa plaa plaa...
Ei tarvitse Mahe tuohonkaan alentua. Olet kyllä fiksumpi.

Minusta on hiukan outoa, että Wiin hankkineet ihmiset yrittävät selityksellä jos toisella saada ns. tehokonsolit, tai pikemminkin niiden pelit, vaikuttamaan turhilta vaihtoehdolta. Mutta ne pelit, ne PELIT. Fiksua, eikö ? Aivan kuin se olisi jotain pois omalta pelaamiselta kun HD-masiinat pyörittävät nättejä maailmoja ja uusia ominaisuuksia.... Tai noh, onhan se pois. Tietyt 3rd party pelit kun eivät taivu Wiille sitten mitenkään. Saattaa toki olla niin, että GTAIV kääntyy sitten joskus Wiille, mutta ei kannata yllättyä jos se näyttää GTA: San Andreakselta, mikä tosin saa 90% Wiin omistajista kusemaan hunajaa (anteeksi), koska eivät ole asenteellista syistä johtuen voineet koskaan aikaisemmin pelata ensimmäistäkään GTA:ta.

Se, että omistaa Wiin ja nauttii sienimaailman tuotoksista ei tarkoita sitä, että olisi pelaajana jotenkin "valaistuneempi" ja lähempänä Nirvanaa kuin muiden konsolien omistajat ("Minä en tarvitse graffikoita vaan olen pelaaja! Eihän niitä ennenkään ole tarvittu!"). Tietyt kikat onnistuvat nytkin Wiillä: ampumapeleissä luodit tulevatkin pinnoista läpi ja jokainen lauta ei ole 100% suoja, mutta on turha verrata sitä siihen, mihin tehokonsolit pystyvät fysiikan mallinnuksessa: onhan CoD4 saatavilla DS:lle, mutta en lähtisi vertaamaan sitä pelikokemuksena PS3:n tai XO:n vastaavaan.

Ainakin ensimmäisen vuoden aikana HD-masiinat vetivät pidemmän korren Wiistä. Jopa myynnillisesti vaikka Wii onkin markkinajohtaja.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Centauri sanoi:
Dodii, Japanin Mediacreate pelimyynnit, hiukan eroja Sinobin lukuihin:
Ei ole ihmekään. Sinobi saa Famitsun luvut. BTW, Wii meni Cuben kokonaismyynneistä viime viikolla ohi. Ihan ok saavutus vuodessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että 360:llä kesti vajaa kaksi vuotta ohittaa edeltäjänsä. PS3:sta puolestaan on nyt 57 viikossa myyty saman verran kuin PS2:sta aikoinaan 10 viikossa.

WoeIsYou sanoi:
Muuhun on vaikea sanoa mitään, mutta tehot kyllä auttavat tekoälynkin kanssa.
Jo viime sukupolven tehot olisivat riittäneet erinomaiseen tekoälyyn, mikäli sellainen olisi osattu/jaksettu/viitsitty koodata. Tekoäly ei ole pohjimmiltaan mitään muuta kuin sarja if-else-ehtolauseita. Tästä johtuen tekoäly vaatii miestyötunteja, ei megahertsejä. Näin kärjistetysti. Varsinainen prosessoriteho, johon yleensä tehoilla viitataan, ei ole läheskään niin suuressa osassa kuin tietotaito. Pienemmässä määrin myös muistin lisääminen auttaa, jotta saadaan useamman hahmon prosessit pyörimään. Valitettavasti tehokonsolienkaan urheilupeleissä ei vielä olla pystytty tekemään tyydyttävän laadukasta tekoälyä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Tautofonia sanoi:
Tekoäly ei ole pohjimmiltaan mitään muuta kuin sarja if-else-ehtolauseita.
Nykyään on kuules olio-ohjelmointi kuuminta hottia. ;)

Tästä johtuen tekoäly vaatii miestyötunteja, ei megahertsejä.
Kyllä se AI vaatii tehoja, ryhmäkäyttäytyminen, tilanteen analysointi yms. ei ole ihan kevyintä shittiä.
Tekoälyn pitää kyetä mm. laskemaan maailman geometrian mukaan liikkumisia, näkökentässä
olevia objekteja jne.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

karibu sanoi:
Tosin tehot antavat vapaammat kädet tehdä sitä mikä olisi enenen ollut mahdotonta.

Juu juu.. nämä on taas niitä markkinointisanoja joita toistaa jokaikinen automyyjä rehti reiskakin.

Eipä tämä nykyinen XO ja PS3 "sukupolvi" ole tuonut mitään sellaista pelillistä uudistusta jossa ne tehot olisivat näkyneet muuta kuin ulkonäön puolella.

-Kaupungit eivät ole sen laajempia
-Juonet eivät ole sen parempia
-Pelialueen vapautta ei ole yhtään enempää.
-Fysiikat eivät ole "uudella tasolla"

Ainut uudistus on se, että tämä uusi "Next Gen" konsoli integroituu osaksi kallista kotiteatterijärjestelmää. Mitään oikeata innovaatioita niissä ei ole, jos niiksi ei lasketa Blu-Ray asemaa tai XO:n hajoamisprosenttia.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Kertokaapas te, jotka olette enemmän tekemisissä ohjelmoinnin kanssa, että pystyykö "vanhan" tekoälyn päälle koodaamaan "uutta" älyä. Eli tarvitseeko esim. jokainen NHL tai FPS aloittaa puhtaalta pöydältä, vai pystytäänkö sinne tai tänne lisäämään ehto jos toinenkin "inhimillisemmän" käyttäytymisen mahdollistamiseksi.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Baron sanoi:
Kertokaapas te, jotka olette enemmän tekemisissä ohjelmoinnin kanssa, että pystyykö "vanhan" tekoälyn päälle koodaamaan "uutta" älyä.
Kyllä nuo periaattessa oikein tehtynä pitäisi olla laajennettavissa.

Suuremmat tehot mahdollistavat enemmän tilanteen analysointia per pelihahmo per frame.
Suurempi muisti mahdollistaa enemmän "käyttäytymismalleja" kerrallaan.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

kodor sanoi:
-Kaupungit eivät ole sen laajempia
Ovat, mutta toki laajuudeen sijasta on nyt panostettu yksityiskohtaisuuteen. Sekin on asia mikä jää helposti huomaamatta, mutta katsokaapa Oblivionissa pelkkiä maaston korkeuseroja ja muotoja, Skatessa jokaista pientäkin yksityiskohtaa jne. Sitten heittäkää sisään Vice City, San Andreas, joku Tony Hawk -sarjan peli sekä Morrowind ja ihmetelkää eroja.

-Juonet eivät ole sen parempia
No tämä nyt ei ole varsinaisesti mistään muusta kiinni kuin siitä millaisen käsikirjoituksen peliin viitsii vääntää. En usko, että siihen yhtään enempää käytetään aikaa vaikkei tehokasta alustaa olisikaan.

-Pelialueen vapautta ei ole yhtään enempää.
No tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta pointtihan on se, että se vapaa pelialue on toteutettu kymmenen kertaa paremmin. Eikä sitä kukaan voi kieltää.

-Fysiikat eivät ole "uudella tasolla"
Kyllä ovat, ainakin pikku hiljaa.

Ainut uudistus on se, että tämä uusi "Next Gen" konsoli integroituu osaksi kallista kotiteatterijärjestelmää. Mitään oikeata innovaatioita niissä ei ole, jos niiksi ei lasketa Blu-Ray asemaa tai XO:n hajoamisprosenttia.
Jep, pelataan Mega Driveä, koska eihän tämä "next-gen" tule koskaan tarjoamaan mitään uutta. Mitä sitä turhaan tehoja lisäämään laitteisiin kun kyllä minä ainakin nautin jo ensimmäisestä Pac-Manista.

Yksi hyvä puoli tehottomuudessa kuitenkin on. Se antaa pienille kehittäjille mahdollisuuden. Kun Wiille kehittäminen on selvästi halvempaa kuin XO:lle ja PS3:lle niin pienemmät kehittäjät ja indykehittäjät pääsevät tekemään sille tuotoksiaan. Jokatapauksessa pc tuntuu olevan edelleen se tärkein alusta pienille kehittäjille. Live Arcaden -tapaiset palvelut myös houkuttelevat julkaisemaan pelinsä verkon kautta imutettavaksi. Mutta toki tämä silti on ihan konkreettinen hyöty Wiin suuntaan.

Ja vielä kerran toistan, etten minä Wiitä tässä hauku, mutta puollustan tehoja sillä moni tuntuu antavan vääränlaisen kuvan siitä mitä tehoilla tehdään ja jopa väittävän tehottoman alustan olevan parempi kuin tehokkaan.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Vieläkös joku muistaa sen uusimman Indy pelin mikä pitäisi olla tulossa? Siinähän pitäisi olla uudenlaista tekoälyä joka reagoi joka kerta tilanteisiin vaiston varassa ja ulkonäkökin oli kohdallaan. Itse muistan ainakin yhden trailerin katsoneeni ja ihan hauskalta indymäiseltä näytti nyrkkitappelut. Olisiko tässä se uudensukupolven seikkailupeli mitä monet (myös minä) olen odottanut? Ainakin näyttää lupaavalle.

EDIT: Linkki vanhaan artikkeliin

http://ps3.ign.com/articles/705/705489p1.html
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Solid Snake sanoi:
Yksi hyvä puoli tehottomuudessa kuitenkin on. Se antaa pienille kehittäjille mahdollisuuden. Kun Wiille kehittäminen on selvästi halvempaa kuin XO:lle ja PS3:lle niin pienemmät kehittäjät ja indykehittäjät pääsevät tekemään sille tuotoksiaan.

Itse en näe mitään yhteyttä tehottomuuden ja kehittämisen edullisuuden välillä. Se, että Wiille on mahdollisesti halvempi kehittää, johtuu siitä että sitä varten kehitysympäristöt, työkalut ja osaaminen oli paljolti valmiina Gamecuben jäljiltä koska alusta on hyvin lähellä GC:tä. Tehoilla siinä ei ole mielestäni mitään tekemistä.

Lisäksi molemmilla tehoalustoilla on jo nähty independent-pelejä, ja esim. PS3:n Everyday shooter taisi olla täysin yhden miehen projekti. Se siitä "kallis kehittää" myytistä.
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

Aloitan räväkän offtopikin:

Meillä on nyt kolme suurta konsolivalmistajaa seuranamme ja jokaiselle on jotakin. Itse näen siinä huonoja, sekä hyviä puolia, mutta silti loppupeleissä reilusti plussan puolelle mennään.. aatelkaapa ite.

Miinukset:

-Tolla koneella on noin hyvä peli ja mul ei oo joten haukumpa sen koneen ja sen käyttäjät lyttyyn seuraavin iloisin ja klassisten sanojen mukaan:
Sun konsoli pitää kamalaa meteliä, ohjain on kamala, kone hajoilee, sua rahastetaan, sul ei ole tulevaisuutta, mulle tulee paranneltu versio sit joskus, sua kusetetaan, hd-readyt ei ole viel yleistyneet joten ketään ei kiinnosta sun pelis upeet graffat, Eikä btw 10.1 äänetkään ku harvallakaan ei ole viel muuta ku mustavalkotelkut ja mono-ääni, onko toi muka nyt sitä nexTGeniä? Eihän tossa ees tekoäly käyttäydy kuin naapurin Pertit ja Liisat tai Mulder, Hah! Näyttääpä tuo kostuneen mullan textuuri epätarkalta, joo onhan tuo nätti peli, mut en pystyis pelaa ku antialisoinnit on vaan 2x tai enintään 4x, joten näyttää kamalalta kaverini äitini kissan 60" full hd telkussa ku demoa testasin Pulkkilan marketissa jossa konsoli vilkutti seuraavana päivänä Chain Mail of Death valoja tai jotain,
Joo, mun koneella toi pyörii ainakin 15fps nopeemmin ku sun, onpa huono kun sun pelissä ei tartte heiluttaa ku sormia ja mun versios sentään joutuu sykkii ympäri huonetta niin et kattolamputki tippuu niskaan pelihahmon saadessa nyrkistä, Ai sun ohjain ei värähdä jos juokset seinään? Kovalevyttömyytes pilas porttauksen mun koneelle! Sun kovalevys pilas porttauksen mun koneelle!, Toi peli ois paljon parempi liiketunnistuksella ja ne joutuis keskittyy graffojen sijaan itse liiketunnistus-ohjaukseen.

Jokainen varmasti löytää hetkessä lisättävää tuohon pikaisesti rävellettyyn listaani.
Siinä ei todellakaan ole päätä eikä häntää, mutta myös paljon totuutta meille jokaiselle.

Entä ne plussat? :D

Pelejä rakastava ihminen on aivan innoissaan.
Valinnanvaraa on mielettömästi:
Voit heilua ympäri asuntoa jos siltä tuntuu
Voit laulaa, tanssia, soittaa kitaraa/bassoa/rumpuja ja ties mitä jos siltä tuntuu
Voit pelata kauniita pelejä, upealta kuulostavia pelejä.
Et tarvitse HD-telkkua tai 5.1 äänijärjestelmää pelataksesi tätä kaikkea.

Ainoa mitä tarvitset ollaksesi täysin tyytyväinen on RAHA ja TILA,
jotta sinulla olisi varaa ostaa nämä kaikki kolme konsolia.
Jos jokainen meistä ostaisi kaikki nämä kolme niin uskoisin, että keskustelun taso nousisi huomattavasti tästä nykyisestä konsolisota-shitistä jossa ihmiset vain alkavat vihaamaan toisiaan..

Moni on tajunnut toki, että konsoli on yhtä arvokas kuin sille julkaistut pelit, tai konsolin muut ominaisuudet. Mutta minkä ihmeen takia sitä toisen konsolia ja sen pelaajia on jokin pakollinen tarve haukkua? Eikös me olla kuitenkin yhtä perhettä. Perhettä joka harrastaa pelaamista? Miksi ihmeessä meidän pelaajien on pitänyt käynnistää joku pirun sisällissota? Aikanaan oli pelaajat (eli nörtit) vastaan muu maailma. Nyt kun pelit on maailman hyväksynnän ovella, niin käynnistämme toistemme nälvimisen. "Ai sää pelaat tol, no toiha on paska yök hyiii, yööök Marioo.. mun pelis sentään ammutaan örkkej ja eritteet lentelee enempi kuin normi poke(mon) leffassa".

Minä hiljennyn ja nukahdan.
Love & Peace ;)
 
Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?

ColdFire sanoi:
Miksi ihmeessä meidän pelaajien on pitänyt käynnistää joku pirun sisällissota?
Samasta syystä, kun isin pitää ostaa uusi avoauto kun naapurin Pertilläkin on? Samasta syystä, kun ne, joilla on enemmän He-Maneja tai Turtleseja, on kovimmat kundit? Samasta syystä, kun GWB säntää Irakiin? No okei, viimeinen ampuu ehkä yli (lause siis, ei GWB), mutta jonkinlainen perustarve ihmisillä näyttää vertailla ja nahistella olevan. Pelialalla kun on vielä totuttu siihen, että markkinajohtajalle tulee eniten (laadukkaita) pelejä, on vielä pelko perseessä, että ei itse pääse parhaisiin peleihin käsiksi. Monilla tämä tulee varmasti alitajuisesti. Kun tähän lisätään vielä massan tyhmyys, yhtälö Internet + anonymiteetti = idiotismi ja vittuilun viihdyttävyys, päästään lopputulokseen konsolisota.

Jos ihmiset eivät olisi luonnostaan sotaisia, olisi hippejä huomattavasti enemmän. Mikäli sotiminen kyllästyttää, ainoa tapa muuttaa asioita on toimia itse toisin. Jokainen vastaa ensisijaisesti itsestään. Toki kaveria voi yrittää opastaa kaidalle polulle, mutta täälläkin on muutama lost cause, joten maailmanparannuksen kohde kannattaa valita tarkoin. :)
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom