Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
Julkaisuhinta ei ollut kilpailijoihin nähden mitenkään erityisen matala (muttei myöskään korkea). Esim. Segan sitä edeltäneet konsolit maksoivat Japanissa saman verran. Myöskään jenkkihinta ei ollut kilpailjoista isosti poikkeava.
NES:n ohjain toteutti näppärällä uudella tavalla samat käskyt kuin sitä edeltäneet ohjaimet. Wiin ohjain taas on päätoiminnoltaan ihan uusi ja oma juttunsa. Mikäs siinä, voihan noita tietyssä tilanteessa rinnastaa.
Kone tuli Japanissa vuonna 1983. Silloin se oli tehokasta. Saattoi se tehoihin nähden olla myös kustannustehokasta, en osaa sanoa. Tuo mihin viittasit tietysti päti tilanteeseen, kun suurimman menestyksensä aikaan NES oli jo monta vuotta vanha.IpaX85 sanoi:En tiedä oletko liian nuori muistamaan tilanteen tai muuten vain ollut ulkona 8-bittisen nintendon aikaisesta pelikonsolitilanteesta mutta tilanne oli aika lailla sama ja myös NES:iin käytettiin jo käytössä olleita "vanhoja" osia juuri siksi ettei hinta loikkaisi liian korkeaksi. Myös 8-bittisen nintendon ohjainta voisi pitää melkeinpä mullistava sen aikakauden laitteiden yleisiin näppäimistöihin ja joystickeihin nähden.