Vastaus: PS3, Wii, X360 - kuka vetää pisimmän korren?
jryi sanoi:
Joka vaikuttaa tänä jouluna perheelle lahjoja ostavaan miten? Jälleen kerran: se satunnainen pelaaja (joita Nintendo väittää yrittävänsä houkutella pelaamaan) ei tutki hinnankehityskäyröjä, vaan katsoo Prisman peliosastolla että "toi maksaa vähän toista sataa, noi muut maksaa paljon enemmän". Nintendo voi onnistua, jos se saa noissa automarketeissa ihmiset kokeilemaan Wiitä, mutta kauppiaita täytyy motivoida tähän jotenkin.
Ilmeisesti luin edellisen postauksesi huolimattomasti, sillä oletin että tässä vertailtiin julkaisuhintoja.
Mutta, mutta.. Mikäli otetaan esimerkki näistä Nintendon houkuttelmista satunnaispelaajista, niin jos se PS2:n ostaminen ei ole ollut mielessä aikaisemmin, miksi se olisi tänäkään jouluna, varsinkin jos juuri se Wiin kapula olisi syy konsolin hankinnalle? Näitä satunnaispelaajiahan ei vielä olla juurikaan koneiden ääreen edes houkuteltu, paitsi ehkä juuri DS:n osalta.
Mikäli vanhemmat ovat ostamassa ensimmäistä pelikonetta joululahjaksi pikku-Terolle, luulisi pojalla itselläänkin olevan jonkinlaisia toiveita lahjan suhteen ja näihin toiveisiin on todennäköisesti haettu kimmoketta Tiltiä tms. katsomalla ja kavereita kuuntelemalla (ainakin itse olin jo ala-asteella varsin valveutunut sen hetkisistä konsoleista, vaikka vielä silloin ei konsoleita kotoa löytynytkään). Mikäli koneita on näissä automarketeissa esitteillä ja kokeiltavana, silloin vanhemmat varmaan tekevät päätöksensä sen perusteella. Ongelmahan näissä marketeissa on tietenkin se, ettei asiantuntevaa henkilökuntaa välttämättä ole tarjolla neuvomaan ostopäätöksen suhteen, joten vanhemmat saattavat sitten joutua ostamaan ns. sian säkissä, oli kyseessä mikä konsoli tahansa ja näin ollen hinta tietenkin on suuressa osassa. Wiitä tullaan kuitenkin todennäköisesti jossakin määrin mainostamaan ennen joulua, jopa täällä Suomessakin, joten luulisi silläkin olevan vaikutusta joulunajan myyntiin. Arvelisin, että mainonnan suhteen tehokkaimmin ennen joulua ovat nimenomaan juuri nämä uuden sukupolven konsolit - tosin Sony varmasti mainostaa PS2:sta, koska eivät uutta konettaan Euroopassa ennen ensi vuotta julkaise. Iso kysymysmerkki on kyllä Nintendon mainonta, joka ei koskaan Suomessa ole ollut kovinkaan kummoista. Jos kuitenkin oletetaan, että next gen on eniten esillä mainonnassa, silloin tilanne olisi X360 vs. Wii, jolloin voidaan miettiä mihin suuntaan hinta tässä tapauksessa vetää.
Vanhempien olisi varmasti myös hyvä ottaa hieman selvää laitteista ennen ostopäätöksen tekemistä. Ajatellaanpa asiaa niin, että PS2:lle on toki näitä innovatiivisia pelejä, kuten Guitar Hero, jossa on erilainen ohjain, mutta tuolla Guitar Heron ohjaimella ei kovin monia muita pelejä pelailla, kun taas Wiimotea käytetään aika varmasti lähes kaikissa Wiille tulevissa peleissä. Tässä voikin sitten miettiä, kumpi lopulta on edullisempi, Wiin peruspaketti vai PS2, jolle joudut erikseen ostamaan Eye Toyt, Guitar Herot jne. jotta satunnaispelaaja pääsisi nauttimaan näistä erilaisista pelikokemuksista. Netti kuitenkin löytyy nykyään lähes joka kodista, joten uskoisin suuren osan vanhemmista tekevän edes jonkinlaista tutkimustyötä ennen lahjaostoksia, ettei tarvitse Teron murjotusta katsoa koko loppulomaa, kun konsoli ei ollutkaan juuri se oikea.
Alkuperäinen pointtini tuntuu nyt osittain hukkuneen sanahelinään, enkä saa ajatuksesta enempää irti tähän hätään, mutta jospa tästä jotakin ymmärrettäisiin.
En kuitenkaan väitä, etteikö PS2 myisi vielä tänäkin jouluna kuin häkä. Totuus kuitenkin selviää vasta joulun tienoilla. Itse olen sinänsä hieman jäävi mitään tässä spekuloimaan, sillä en ole edes seurannut vanhempaa/nykyistä konsolisukupolvea enää puoleen vuoteen. Ei siis kannata vetää hernettä nenään, jos jotakin typerää lauon tietämättäni.