No ei ole pieni ainakaan, hirveä mohlo. Ja ei voi pinotakaan kun levyluukku ja näppäimet ovat päällä. Kyllä vanhanmallisessa PS2:ssa on tuo tilavuus levitetty paljon järkevämpään muotoon.
Pienuudesta tulee etua kaikin puolin sijoittelussa, liikuttelussa, tilan suhteen, ja myös väistämättä sellainen pieni tehopakkaus näyttää paremmalta kuin iso möhkäle, voit vaikka katsoa sitä pilkkaa jota Xbox sai osakseen koostaan. Hiljaisuus on tietenkin itsestäänselvä etu, mutta pienuudesta seuraa myös alhainen sähkönkulutus ja lämmöntuotto. Lisäksi laitetta on tarpeen mukaan kevyt kuljettaa. Jotkut oikeasti tahtovat tv-konsoleita, joita voi liikutella helposti paikasta toiseen, ja koko ja keveys auttavat tässä enemmän kuin Cuben hassu kahva.
Yhtenä ideaalina konsolikehityksessä ovat ohjaimen sisään mahtuvat tv-konsolit, joilla voi pelata nykyisen tasoisia pelejä. Tällaista kehitystähän on jo näkyvissä markettien retropelikokoelmissa, sekä esim. Nintendon Kiinan markkinoilla julkaistussa N64:n iQue-versiossa ja vastaavassa Segan tekemässä "ohjainkonsolissa". Toinen vaihtoehto on, että kannettavat konsolit etenevät siihen pisteeseen, että niissä on vakiona TV-ulostulo, niin kuin muistaakseni PSP:ssä alunperin piti olla. Kyllä tällaisestä ominaisuudesta löytyisi valtavasti käyttöä ja hupia.