Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS5-konsolitilausten seurantaketju

Oma paketti kököttää vieläkin kaukana täältä. 01.39 pakattu autoon ja viety Helsinkiin, josta vei sen varastoon muualle, jossa 10 aikaan aamusta tullut merkintä että valmiina lähtemään. Päh.
 
Ottakaa Postilla Gigantista. Testannut nyt molempia viikon sisällä. MH kesti 5pv, posti 2pv.
 
Ottakaa Postilla Gigantista. Testannut nyt molempia viikon sisällä. MH kesti 5pv, posti 2pv.
Puhelin toimitettiin postilla ja se tuli tosiaan 2 vuorokauden aikana. En vaan luota postiin ihan hirveästi, kun sen verran sählännyt muille ties mitä tilauksia. Mutta ei sillä, emmä ennen huomista iltapäivää ehtisi mitenkään tekemään mitään koko konsolille ja huomennakin vaan hetken.
 
Gigantista tilattu 25.2 nyt oma postissa lukee että Toimitus automaattiin ei ole onnistunut. Uusi toimitus seuraavana työpäivänä.mitä ihmettä?
 
Itellä tuli Matkahuollon kautta aamulla ps5 ja toinen ohjain sekä lataustelakka lähikauppaan.

Muutama peli meni postille jostain syystä. Ne oli perillä 5 tuntia myöhemmin ja reilun kilometrin päässä pakettiautomaatissa. Kaikki samana päivänä tilattu, samalla kuljetuksella ja samat arvioidut toimituspäivät, ei näistä aina tiedä
 
Gigantista tilattu 25.2 nyt oma postissa lukee että Toimitus automaattiin ei ole onnistunut. Uusi toimitus seuraavana työpäivänä.mitä ihmettä?
Automaatti täynnä. Perusjuttuja pakettiautomaatin kanssa, ikävä kyllä. Kerran yrittivät kolme kertaa uusiksi ennen kuin toimittivat suosiolla lähimpään noutopisteeseen. Oli aika tuskaista seurata sitä venkslausta.

Kai sinne voisi (voiko?) ottaa yhteyttä ja pyytää toimittamaan muualle etteivät jatka pään seinään hakkaamista.

Varsinkin jouluaikaan nuo on tukossa.
 
Ottakaa Postilla Gigantista. Testannut nyt molempia viikon sisällä. MH kesti 5pv, posti 2pv.
Täällä MH toi reilussa vuorokaudessa. En tosin puolustele koska mielestäni posti on ollut parempi. Gigantti sen sijaan saa moitteet paketoinnista, laatikon kylkeen oli läntätty vaan tilauksen tiedot. Oh well, laite on kotiutettu ja pelattukin jo vähän joten rauha maassa
 
Täytyy sanoa että kalliimpi pikatoimitus kotiin ei kannattanut tällä kertaa, muut saa postin ja matkahuollon automaattien kautta jo omansa samalla kun ensimmäinen toimitusmahdollisuus minulle on vasta huomenna.
 
Onko ollu jengillä miten pakattuna Matkahuollon kautta tulleet paketit? Tänään töiden jälkeen hän omani ja jännityksestä odotan näiden kauhutarinoiden jälkeen, että missä kunnossa se tulee
 
Onko ollu jengillä miten pakattuna Matkahuollon kautta tulleet paketit? Tänään töiden jälkeen hän omani ja jännityksestä odotan näiden kauhutarinoiden jälkeen, että missä kunnossa se tulee
Ei ollut mitään ylim. paketointia, eli tarrat suoraan myyntipaketissa.
Tosin sehän on tosi vahva paketti, eli turha pelko.
Itellä ei ollut mitään kuhmuja.
 

Liitetiedostot

  • 20210301_123404.jpg
    20210301_123404.jpg
    984,5 KB · Lukukerrat: 18
Tärkeintä tietenkin että tuote paketissa on kunnossa mutta kun tulee säilytettyä nuo paketit niin sitä haluaisi nekin hyvässä kunnossa talteen.

Sekin vielä että onko se kauhean turvallistakaan lähettää tuotetta alkuperäisessä paketissa kun ottaa huomioon kuinka haluttu tämä kyseinen konsoli tällä hetkellä on. Suomessa mahdollisuus paketin "häviämiseen" toimituksen aikana on tietenkin pieni mutta ulkomailla on ollut paljon juttuja että on jopa itse jakaja yrittänyt kaapata konsolin itselleen tavalla tai toisella.

Plus työpaikkani lähistöltä pöllittiin vasta postipaketteja eikä tietoa oliko tänne tulossa jotain. Jakajan autosta varmaankin ja meille tuli vain ilmoitus että näin käynyt eivätkä pysty tarkistamaan kenen paketteja ja mitä puuttuu jne.

Harmaa laatikko on siis sekä vähemmän houkutteleva ikävyyksille että suojaa myyntipakettia. Olisiko sekään mikään mahdottomuus että joku ostaa konsolin lahjaksi? Olisi ihan kiva että paketti näyttäisi tuoreelta eikä jostain vintiltä vuosien jälkeen kannetulta. Olkoonkin että saajaa varmasti kiinnostaa enemmän itse sisältö.

Mietin jo etukäteen että otanko Giganttiin yhteyttä kun(/jos) paketti tulee pelkässä myyntipaketissa. Tavallaan en ehkä jaksaisi vaivautua jos sisältö kunnossa mutta periaatteen vuoksi voisi. Harmittaa että en Elisalle valittanut kun taannoin tilatun ds4-ohjaimen paketti oli ihan rutussa. Olisi ollut aiheellista. PS4 Pro -konsoli ja ohjain siis pelkässä muovipussissa ja ohjaimen paketti teipillä konsolipaketin kyljessä.

Olisiko se ihan mahdoton juttu vetää esim. aaltopahvia paketin päälle?

PS. Tiedän että valitan pienestä kun osa ei ole saanut edes konsolia tilattua. Tässä on kyse myös periaatteesta. Samoin sekin ihmetyttää kun suurin osa paketeista pakataan erikseen. Eihän pelejäkään lähetetä vain osoitetiedot päälle lyötynä vaikka saattaa muuten olla pelkkä pehmustamaton kirje päällä. Samoin ihan kaikki muukin kama tulee aina erikseen paketoituna vaikka sisällä olisi kuinka hyvin paketoitu myyntipakkaus.

Harmi kun konsolia ei pystynyt hakemaan suoraan kaupasta. Näin yleensä teen kun haluan varmistua paketin kunnosta esimerkiksi pelien erikoisversioiden kanssa. Giganttiin olen palauttanut yhden spessuversion juuri sen takia kun tein virheen ja tilasin kuljetuksella kotiin. Arvata voi että paketti oli ihan läjässä.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen kotiutui levyasemmallinen gigantista tilattu versio ja oma oli ainakin pahvilaatikossa tällä kertaa. Toimitutapa oli posti premium. Liekö sitten pakkaajasta kiinni vai mistä, mutta kummallista kun oma käsitys on että jotkut postin kautta tilanneetkin ovat saaneet ilman mitää laatikkoa. DE tuli ilman pahvilaatikkoa tosiaan ja silloin toimitustapana Matkahuolto premium.

Löytyipä myös samalla lähipiiristä sukulainen joka oli odotellut PS5 DE tilaustaan jo viime vuodesta niin pääsi siitäkin lopulta helposti eroon ilman että tarvitsee miettiä meneekö jälleenmyyntiin vai ei.
Samalla peruuntui oma konsolinetin ja verkkokaupan tilaus levymallista. DNA olikin peruutettu jo viikko takaperin eli jono lyhenee ainakin sen yhden pykälän noissa.

EDIT: laitetaampa vielä triidin formaatissa ;D

Mistä tilasit: Gigantti
Milloin tilasit: 25.2.2021 klo 10.14
Milloin sait konsolin: 2.3.2021
 
Viimeksi muokattu:
Mistä tilasit: Gigantti
Milloin tilasit: 25.2.2021 klo 10.14
Milloin sait konsolin: Tuossa kököttaa lattialla.
Ei mitään ekstrapahvia päällä ja oli vähän repeytynyt Matkahuollossa.
 
Mistä tilasit: Gigantti
Milloin tilasit: 25.2.2021 klo 10.45
Milloin sait konsolin: Noin tunti sitten.

Edit: Peruutettu ennakkotilaukset Verkkiksestä ja Puolenkuun Peleistä.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä tilasit: Gigantti (levyasemallinen)
Milloin tilasit: 25.2.2021 klo 10.15
Milloin sait konsolin: Tänään matkahuollolla tuli Nousiaisiin iltapäivästä

Lähetetty au naturel, vähän kolhuja kulmissa, mut oleellisin ihan ehjänä. Peruutettu levyasemallisen ennakkotilaus DNA:lta (30.10.-20).
 
Mistä tilasit: Gigantista, levyasemallinen malli.
Milloin tilasit: 25.2.2021, muistaakseni tilausvahvistuksen kellonaika 10.18.
Milloin sait: Tänään hain Matkahuollon noutopisteestä kolmen aikaan.
 
Tänään kotiutin konsolin ja voi että tätä ilon ja onnen päivää. Tämmöstä se oli varmaan Jouluna, kun oli lapsi. Matkahuolto toi ilman lisäpaketointia, mutta erinomaisessa kunnossa oli laatikko ja samalla sain kokea mahtavan reaktion K-Kaupan keski-ikäiseltä naismyyjältä, kun näki mitä oli luovuttamassa. "Wau! Mitähän tähän vois oikein sanoa... No oikein mukavia hetkiä" ja selkeesti ties miten vaikeeta pleikkaria on saada. Tuli kyllä entistä parempi mieli tuon jälkeen kun sen konsolin vihdoin sai.
 
Mistä tilasit: Gigantti (levyasemallinen malli)
Milloin tilasit 25.2. klo 11:09
Milloin sait konsolin 4.3.
 
Mistä tilasit: Verkkokauppa (levyasemallinen malli)
Milloin tilasit 25.11.20 klo: 20:58
Milloin sait konsolin 20.7.21

Ja ennen kuin joku alkaa ahneudesta tai trokaamisesta syyttämään, kun tuossa aiemmin kans mun viesti saadusta konsolista niin tämä kappale menossa isoveljelle jolla ei oo aikaa kytsiä milloin mistäkin näitä sattuisi saamaan.
 
Ylös Bottom