Vastaus: PSJailbreak eli tarina siitä, kuinka PS3:n suojaukset lopulta murtuivat
Pitäisin jopa todennäköisenä että Sonyn yksi taistelumetodi on itse levittää vahinkoa tekeviä "hakkeroituja firmiksiä" jotka vetää konsolin kokonaan lukkoon, näin saadaan ihmisiin kylvettyä epäuskon siementä että kannattaako lähteä piratoimaan. Samaa on tehnyt mm elokuvateollisuus jaellessaan elokuviensa piraattiversioita viiruksilla höystettyinä. Hommaan kuuluu myös tulleista tuhoista aktiivinen buffaaminen mediassa...itseasiassa menetelmä ei vaatisi tuhoisan firmiksen levittämistä, vain media levittämässä huhua.
Toivottavasti saavat aukot tukittua.
Oikea Waninkokon CFW julkaistiin hetki sitten, mutta näyttää sekin tekevän tiiliskiviä etenkin Slim-malleista. Pitäisikö sanoa, että ahneella on kökkö loppu?
Lähde: Twitter