Ai että kun otti pannuun Arthurin kuolema, pelasin sillä hahmolla useita päiviä, useita tunteja, opin tuntemaan sen, opin rakastumaan hahmoon, samaistumaan. Sitten se sairastui, sitten se otti ja kuoli. Sen kyllä arvasi ja pelaaja totuteltiin siihen hyvin ajoissa että tämän hahmon elämä ei tuu olemaan pysyvä, elättelin toiveita kuitenkin että jos se saa jonkun ihme lääkkeen siitä hyvästä että se on nyt tehnyt niin paljon hyvää. Sitä hetkeä ei tullut, jopa chapter 6 jälkeen kun alkoi eka epilogue kiroilin että voi saatana kun se nyt meni kuolemaan. Jopa epilogue 2 alussa elättelin toiveita että "no jos se nyt elää jossain vuorilla että joku intiaani kävi sen poimii ja paransi sen ihme lääkkeillä.
Alkoi käymään yhä enemmän selväksi että näin ei tule käymään, hän on poissa. John Marston osuudet epilogissa olivat melko pitkiä, melko hauskoja, hahmo tuttu. Pikkuhiljaa alkoi hyväksymään että noh tämmöstä tämä elämä on, silloin välähti että rockstar on onnistnut jossain. Tämä on just näin, niiku oikeessa elämässä, mikään ei ole pysyvä, me menetämme ihmisiä jotka on rakkaita, elämä jatkuu, jotkut kuolee jotkut jatkaa elämää. Mikään ei ole ikuista eikä aina voi vaa rötöstellä saman kaveriporukan kanssa loppuelämää. Tämä oli verrattavissa siihen kun olisi kattonut jotain sarjaa jossa joku erittäin tärkeä hahmo kuolee.
Tarinan loppuosuudet olivat siis kunnon tunteiden vuoristorataa hemmetin hienoja kohtauksia, ja se eräs ratsastelukohtaus lopussa, huh huh!
Nyt kun John Marston elää sen ranchilla, sai seki selityksen mistä se alkoi, tämä kun on prequel. Oli hienoa nähdä miten John Marston sai alkuunsa, me kaikki tiedämme hänen loppunsa?
Nyt ei muuta kun tekemään kaikkea muuta pientä sälää, hevoset kyllä saa takaisin, kyllä se elämä vielä tästä jatkuu. Hieno ja todella kaunis peli ja viihdytti minua koko rahan edestä ja kaikki ei ole edes vielä nähty!
Nyt toivoisin ettei tarina tulisi päätökseen, mutta hieman veikkaan ettei tässä enää montaa tuntia ole jäljellä.
