Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Red Dead Redemption 2 -keskustelu

Tämä ei ole tarkoitettu hyökkäykseksi, mutta koska äänenpainotuksia ei täällä kuulu, niin tässä asia tekstimuodossa:

Koska kaikki mihin viittaan on spoilereissa, niin tuntuu turhalta lainata.

Mutta jotenkin tuntuu siltä, ettet ole ihan sisäistänyt pelin tarinaa. Sehän siis kertoo nimenomaan siitä, miten villi länsi on tullut tiensä päähän ja kuolee. Arthur ja Dutch ovat enää niitä viimeisiä "länkkäreitä" modernisoituvassa maailmassa ja eivät enää oikein kuulu "tähän maailmaan". Arthur on myös täysin Dutchin vietävissä, jonka vuoksi hän on mitä on, mutta alkaa pelin edetessä kyseenalaistamaan "oppi-isäänsä". Eli hän tajuaa, että oikeastaan koko hänen perheensä ei ole häntä varten, vaan hän on perhettä varten, yksi hyväksikäytettävä nappula.

Itse tykkäsin pelistä, ja se sisälsi paljon Rockstarille tyypillistä mustaa huumoria. Sivutehtävien löydettävät hahmot olivat parasta antia, kuten Rockstarin peleissä yleensä.

Kyllä tämä oli mielestäni ihan 10/10 peli

ps.
Etelä-alueesta täysin samaa mieltä. Se tuntui vähän sellaiselta "tutustu tähän nyt, jotta voit sitten Onlinessä temmeltää täällä".

Toisaalta, paljon on huhuiltu että RDR 1 Remastered tulisi DLC-pakettina, jota varten tuo alue olisi tehty jo valmiiksi tähän peliin. Tiedä häntä.
Mä kirjoitin edellisen viestin väsyneenä joten asiani ei ehkä tullut ihan selvästi sanottua. Kyllä mä ymmärsin mitä pelissä haluttiin sanoa. Viimeiset länkkärit modernisoituvassa maailmassa on yksi niitä lännen elokuvien peruskliseitä. Enkä mä pidä länkkärikliseitä missään tapauksessa huonona asiana. Ne vähän niin kuin kuuluu genreen. Mun tarkoitus oli vain sanoa että henkilökohtaisesti mä pidin enemmän siellä "vanhan lännen" maisemissa vaeltelusta kuin Saint Denisin pukujuhlista. Kyse oli siis ihan puhtaasti siitä että pelillisesti Saint Denis ja Guarma oli mulle kaikkein tylsintä antia. Ymmärsin myös ihan hyvin tuon Arthurin ja Dutchin suhteen. Enemmänkin mua häiritsi se että niitä hahmoja ja heidän motiivejaan oikein hierottiin pelaajan kasvoille. Tarinahan tuntui vähän väliä ikään kuin varmistavan että "ymmärsitkö nyt varmasti mitä me halutaan sanoa". Ei sillä, samaa puhki selittämistä muutkin isot pelit on.

Tuo mitä mä kritisoin hahmojen toimien epäloogisuudesta on sitten oma juttunsa. Mä ehkä vähän kärjistin asiaani. Kyllähän hahmot oli noin suurinpiirtein sitä mitä niiden annettiin ymmärtää olevan mutta jotenkin aina jokin asia onnistui tulemaan vähän puun takaa. Kyllähän sieltä motiivi aina löytyi mutta silti se aina tuotiin jotenkin niin töksähtäen pelaajan silmille. Selkein esimerkki tästä on ehkä se Sadien muuttuminen uhrista koko koplan pahimmaksi badass sankariksi. Ei tarvinnut kuin vaihtaa vaatteet niin käytös muuttui samalla puheääntä myöten.
Samalla tuli esiin toinen ei-niin-looginen asia. Pelissä painotettiin moneen kertaan, monen hahmon suusta, sitä uskollisuutta Dutchille ja miten asiat tehdään hänen pillin mukaan. Ei sooloilua yms. mutta kummasti Sadien kohdalla ryhmän kirjoittamattomat säännöt ei sitten päteneetkään.
No, tässä kohtaa taas asian voi selittä sillä että oikeasti Sadie ei ollut porukan varsinainen jäsen jne. jne. mutta sitten taas Saidie toistaa samaa loojalius-mantraa mitä muutkin ja ottaa vielä porukan johtoonsa kun Arthur ja Dutch on Guarmassa.
Mä olisin kyllä halunnut pitää Sadien hahmosta mutta se oli kirjoitettu ja näytelty niin överiksi että mieleen tuli enemmänkin kuriton teini kuin aikuinen, omilla jaloillaan seisova, vahva nainen (anteeksi kaikille teille jotka pidätte hahmosta). Black Belle taas oli upea esimerkki vahvasta naishahmosta. Pisteet siitä. Ja ennen kuin alkaa vääntö naisista niin mä sanon ihan suoraan muutamille mahdollisille komppaajille että mun ärsyyntyminen Sadieen ei johtunut sukupuolesta. Joten jätetään ne agenda-jutut nyt pois tästä topikista kiitos.

Kyllä mä kuitenkin pelistä pidin, ihan jo sen upean maailman takia. Asiat jotka mua tökkii siinä on ihan yleisiä muissakin peleissä ja ehkä mun pitäisi kirjoittaa pitempi analyysi aiheesta että saisin sanottua kaiken mitä haluaisin. Myös ne hyvät puolet mainiten.

Niin juu, en mä loukkaantunut. En kokenut viestiä hykkäykseksi.:)
 
Tuo mitä mä kritisoin hahmojen toimien epäloogisuudesta on sitten oma juttunsa. Mä ehkä vähän kärjistin asiaani.
Jep. Tätä näkee peleissä periaatteessa useinkin, kun kohtaukset on skriptattu. Sama tyyppi saattaa jossain pelissä vastata saman keskustelun aikana täysin eri tavalla, kun pelaaja vaihtelee esim. keskustelussa vastausvaihtoehtoja. Mutta kuten sanoin, täällähän ei äänenpainotuksia kuule, joten myönnän, että tässä on ollut hyvinkin suuri mahdollisuus myös minulla tekstin väärin tulkitsemiseen.
 
Jep. Tätä näkee peleissä periaatteessa useinkin, kun kohtaukset on skriptattu. Sama tyyppi saattaa jossain pelissä vastata saman keskustelun aikana täysin eri tavalla, kun pelaaja vaihtelee esim. keskustelussa vastausvaihtoehtoja. Mutta kuten sanoin, täällähän ei äänenpainotuksia kuule, joten myönnän, että tässä on ollut hyvinkin suuri mahdollisuus myös minulla tekstin väärin tulkitsemiseen.
Niinpä. Mun on muutenkin aika vaikea kirjoittaa johdonmukaisia lauseita kun en erota sanajärjestystä niin hyvin. Samoin mulla on tapana esittää asiat pienten kärjistysten kautta joten ymmärrän hyvin että väärinkäsityksiä tulee. No problem.
 
Itte palanut tämän onlinen pariin, pelaan kevyellä tyylillä ja yleensä tehtävän, pari yhdellä pelikerralla. Rooleina tällähetkellä bountuhunter ja collector. Todella harvoin toiset pelaajat tekee ilman syytä yhteenottoja. Yleensä ohimennessä heitätään joku emoji. Ihan hauskaa kevyttä länkkäri pelaamista tauon jälkeen, kun ei koita suorittaa, vaan enemmänkin fiilistelee.
 
Lepposana fiilistelynä iteki tätä pelannut, mutku julkkarist asti pelannut on/offina ja kaikki roolit ynnä muut tapis ja kaikki mahollinen tehty niin homma on vaa lähinnä että kerätään rahaa ja kultaa mitä onkin jo niin paljon että ei tiie mihii sitä käyttäis. Joten kyl tähää gta tapaan kaipais jotain mihii sitä vois tuhlata, enkä tarkoita jotan vaatteita tai hattuja. Huomio nyt ikävä kyllä rockstarilla on enimmäkseen siinä gta online puolella, rdr online on vähä semmonen "vahinko lapsi". Kyl RDRonlineen olis vaikka ja mitä vielä mahollista kehittää, kattoo nyt et jatkavatko näillä "hei tässä teille papuja" päivityksillä vai tuleeko oikeesti jotain merkittävää.

Uusille pelaajille varmasti tekemistä piisaa, mut ne jotka julkkarist asti pelannut ei ole paljon rooli dlcn jälkeen mitään merkittävää tullut.
 
Itsekkin tuli alkuvuodesta parin kaverin kanssa tätä peliä pelailtua kuukauden verran. Siinä ajassa sai aika lailla kaiken oleellisen pelissä tehtyä mitä siihen oli reilun parin vuoden aikana ilmestynyt. Eli aika vähän loppujen lopuksi pelissä on tekemistä eikä se fiilistelykään oikein ole niin mukavaa puuhaa mitä singleplayerissa ihan jo senkin takia, kun NPC:eitä on enemmän singleplayerissa tehden maailmasta elävämmän ja mielenkiintoisemman immersoitua.

Vahinkolapsi kuvaa aika hyvin tätä peliä. Kaikesta näkee, että suurimmat satsaukset laitetaan GTA Onlineen ja Red Dead Online on taas jätetty ns. kuolemaan pois pikku hiljaa. Vaikea nähdä, että tämä online tästä enää ikinä elpyy jonkun ison päivityksen myötä sillä sellaista tuskin on enää tulossa.
 
Itsekkin tuli alkuvuodesta parin kaverin kanssa tätä peliä pelailtua kuukauden verran. Siinä ajassa sai aika lailla kaiken oleellisen pelissä tehtyä mitä siihen oli reilun parin vuoden aikana ilmestynyt. Eli aika vähän loppujen lopuksi pelissä on tekemistä eikä se fiilistelykään oikein ole niin mukavaa puuhaa mitä singleplayerissa ihan jo senkin takia, kun NPC:eitä on enemmän singleplayerissa tehden maailmasta elävämmän ja mielenkiintoisemman immersoitua.

Vahinkolapsi kuvaa aika hyvin tätä peliä. Kaikesta näkee, että suurimmat satsaukset laitetaan GTA Onlineen ja Red Dead Online on taas jätetty ns. kuolemaan pois pikku hiljaa. Vaikea nähdä, että tämä online tästä enää ikinä elpyy jonkun ison päivityksen myötä sillä sellaista tuskin on enää tulossa.
Surullista mutta totta, onhan tämäkin peli jo mitä, 4v vanha? Siinä ajassa muistaakseni oli gtaas jo ensimmäiset bisnekset ja muutenkin verrattuna julkkariin melko paljon laajentunut. RDROnline vaan tökkii edelleen paikallaan, rooli dlc näytti siltä että kyllä tässä vielä toivoa on. Kiljubisnes ja tekemistä tuntui olevan, sit sen jälkeen onkin ollut hiljasta. Enkä laske näitä köyhiä leivänmuruja enää tähän mukaan. Saavat kyl melkosen 180 asteen käännöksen tehää että tämä tästä vielä jotenkin elpyisi. Silloinkin on jo suurin osa pelaajista luovuttanut. Kaipais tämäkin peli vuosittaisia päivityksiä, kunnollisa, eikä vaan leivänmurusia.

Jotenkin on fiilis vaa et siel rockstar toimistos ollaan vaa et "joo keskitytää nyt tähää gta onlineen ja lypsätää kaikki irti" "joo hei kattokaa me saatii tohtori dre tähää" :O eiks ookki mahtavaa hei". Hei tehää vaa tällä rahaa ei tuhlata aikaa tähää rdr onlineen.

Sääli sinänsä et tehtiin näin kaunis ja iso maailma ja sit se annetaan vaa kuolla pois kun potentiaalia olisi.

Lisätään vielä, että joskus rdronline alussa vielä "lupailivat" että tämäkin peli tulee laajentumaan vuosien mittaan yhtälailla kun gta online. Kyllä siinä sai pari vuotta odottaa ennen ku tuli eka kunnon päivitys ja sen jälkeen tyyliin ei mitään. Ei edelleen mitään villin lännen heisteja, ei edes kauppoja voi ryöstää, miksei vieläkää voidaan olla kunnon outlaw tyyppejä? Kerätään vaa jotain kukkia, tosi villilänsi.

Sit tyypit on vaan "nii mut bisneksen kannalta tämä on tietenkin hyvä kun gta tekee rahaa" No niin tekis myös rdr online jos siihen panostaisivat, eivät ajattele piteemmän päälle. Ei kai se rdronline ny tuota mitään jos siel ei voi ostaa muuta ku hattuja ja hernekeittoa.
 
Viimeksi muokattu:
Ja itselle olisi melkeinpä jo pelkästään uusi Outlaw-passi riittänyt loppuvuoden ajaksi, mutta ei Rockstar saanut edes sitä aikaiseksi. Odotukset oli matalalla, mutta Rockstar onnistui jopa nekin alittamaan.

Ihan hauskaa lännenfiilistelyä RDO muuten on. Surullista miten tälläiselle pelille kyllä löytyy ihan faneja ja pelaajia tulisi paljon lisää, mikäli Rockstar vaan tekisi sisältöä siihen. Hyvä peli kuolee sisällön puutteeseen ja studio on yksi pelialan isompia sekä rikkaampia. Hemmetin tyhmää bisnestä, koska kyllä RDO:llakin olisi voinut tehdä rahaa paljon paremmin.
 
Sepä se, kyllä minäkin vähintään sitä uutta outlaw passia odotin mutta siitä sit alitettiin sekin rima.
 
Itsekin palasin pelin ääreen joku aika sitten. Single on koluttu ja online puoli ei yleisesti kiinnosta peleissä, MUTTA päätin kokeilla ja sitä tekemistähän kuitenkin riitti yksinkin, jopa hyvin koukuttavasti.
 
Kuten sanoin, palaavat pelaajat/uudet tulokkaat riittää tekemistä runsaasti, mut ne jotka on pelannut julkkarist ahkerasti niin tuntuu et niille ei oikee ole mitään uutta/suurta tullut vuosiin. Outlaw pässitki tekee viikos täyteen ilman mitää grindaamista, grindaamisel saa paris päiväs. Siinä sit taas jolkotellaan hevosel et mitäs nyt sitten.
 
Joo. RDR onlinessa on varmaan sama ongelma kun GTA onlinessa. Tai vielä isompina. Kun GTA onlinessa omistan jo kaikki mitkä kiinnostaa. Ja ne kiinteistöt joita voisi vielä ostaa, niin tietty Rockstar on rajoittanut niiden omistamisen tiettyyn määrään. Eli kun ei ole ostettavaa = ei ole syytä kerätä rahaa = motivaatio hukassa. RDR:ssä ei senkään vertaa varmaan ostettavaa. Joku hieno kartano esim olisi hieno jonka rakennuttamiseen voisi kerätä rahaa ja sitten lisää rahaa sen päivittämiseen. Tai aarteiden etsintää josta löytää esim pohjapiirroksia joiden perusteella voisi päättää millaisen rakentaa. Kysymys kuuluu miksei Rockstarilla tajuta tälläisiä juttuja vai onko kyse teknisistä ongelmista. Ideoita olisi molempiin GTA/RDR mutta kun ei
 
Tuskin on tekniset ongelmat kyseessä, kyl sinne ihan hyvin vois just kuten mainitsit jonku tommosen kartano/talon rakennus hommelin tehää, ei ehkä niin monipuolisesti mitä yksinpelis. Mut just et sisätiloja vois päivittää ym, mitä on nyt gta onlinessa jo monissa rakennuksissa. Moonshien bisneshän jo toi hieman vastaavaa et ostat hökkelin ja sit sinne sisään päivität baarin ym, se oli alkeellista mutta osoittaa et kyllä isompaa ja hienompaa olis mahdollista tehää.

Kyse nyt on puhtaasti siitä että gta online on se rockstarin rakastetumpi lapsi ja rdr online jää jalkoihin. Ite en enää herätä toivoa että tämä jotenki tästä nousis, ellei ne tosiaan tee 180 käännöksen.
 
Tuli hommattua tää pc:lle, kun sai epicistä alkuviikolla parilla kympillä. Olihan se jo aikoinaan nätti peli, mutta jösses kuinka nätti se nyt onkaan. :) Silloin aikoinaan kun pleikalla pelasi, niin ei normi ps4 oikein jaksanut sielä isommassa kylässä pyörittää ilman hirveetä nykimistä. Nyt 5900X + 2080Ti:llä fps pysyy lukittuna 60, niin on todella jouheva pelailla. Ilman lukkoa näytti testatessa heiluvan 70 ja 144 välillä(nvidian ohjauspaneelissa yleis lukko 144).

Josko tän nyt sais pelattua läpitte jopa :D
 
Tuli tämäkin hankittua ja aika pihalla kyllä tässä alussa, mikä sinänsä on vain positiivinen juttu. Kauheasti peli ei kädestä pitele tai sitten vain unohdan jo pelissä mahdollisesti aiemmin selitetyt asiat, kun pelikertojen välillä voi olla useampia päiviä. En viitsi kauheasti netistä neuvoja etsiä vaan mennäänpä nyt vaan fiilistellen eteenpäin. Todennäköisesti keltaisella karttaan merkityt tyypit antaa tehtäviä joilla päätarina sitten etenee - eiköhän tämä tästä lähde kun välillä Apex Legendsin ohessa malttaa muutakin pelata!
 
Tuskailin Xboxin Series sarjan konsoleiden ja tämän kanssa vaikka miten pitkään. Säädin kuvaa niin pelistä, kuin telkkarista ja en millään päässyt siihen miltä pelin kuului näyttää, vaikka oli uusi Samsung Q80 ja Series X. Pelasin useamman sata tuntia Xbox Onella ja aivan ritsalla pikkutelkkarilla ja kuva oli siinä merkittävästi parempi kaikilla tavoilla. Netistäkin etsin vinkkejä, että missä vika, kun kuva on hailakka ja utuinen, mutta en löytänyt korjausta.

Ostin pelin myös Pleikalle, ajatuksena pelata onlinea kavereitten kanssa, mutta sama vika kuvassa. Eräänä iltana sitten räpläsin pelin valikkoa PS5:llä ja sieltä kuvavalikosta HDR pois päältä niin avot. Nyt näytti siltä kun pitääkin.

Xboxin pelin kuvavalikon menin heti tarkastamaan ja sieltä ei saa HDR-ominaisuutta säädettyä. Kuvan saa kuitenkin kohdilleen, mutta täytyy käydä konsolin asetuksista laittamassa HDR pois. Kaikenlaista harmia sitä onkin…

No nyt kyllä maistuu taas seikkailut Arthutin kanssa ja jäin Pleikalla pelaamaan, jos sitä platinaa tästä koittaisi saada. Tarina on kohta puolivälissä ja muutenkin keräilyt ja haasteet hyvällä mallilla.
 
Tuskailin Xboxin Series sarjan konsoleiden ja tämän kanssa vaikka miten pitkään. Säädin kuvaa niin pelistä, kuin telkkarista ja en millään päässyt siihen miltä pelin kuului näyttää, vaikka oli uusi Samsung Q80 ja Series X. Pelasin useamman sata tuntia Xbox Onella ja aivan ritsalla pikkutelkkarilla ja kuva oli siinä merkittävästi parempi kaikilla tavoilla. Netistäkin etsin vinkkejä, että missä vika, kun kuva on hailakka ja utuinen, mutta en löytänyt korjausta.

Ostin pelin myös Pleikalle, ajatuksena pelata onlinea kavereitten kanssa, mutta sama vika kuvassa. Eräänä iltana sitten räpläsin pelin valikkoa PS5:llä ja sieltä kuvavalikosta HDR pois päältä niin avot. Nyt näytti siltä kun pitääkin.

Xboxin pelin kuvavalikon menin heti tarkastamaan ja sieltä ei saa HDR-ominaisuutta säädettyä. Kuvan saa kuitenkin kohdilleen, mutta täytyy käydä konsolin asetuksista laittamassa HDR pois. Kaikenlaista harmia sitä onkin…

No nyt kyllä maistuu taas seikkailut Arthutin kanssa ja jäin Pleikalla pelaamaan, jos sitä platinaa tästä koittaisi saada. Tarina on kohta puolivälissä ja muutenkin keräilyt ja haasteet hyvällä mallilla.
Jep, tässä on ollut alusta asti tuo HDR ihan rikki. Joku pieni korjaus siihen tuli mutta eipä se juurikaan auttanut.
 
Se, plus että myönsivät että hylkäsivät RDOnlinen täysin, rivien välistä voi lukee, tai ei niinkään rivien välistä, niitä samoja köyhiä eventtejä jossa saa papuja ja porkkanoita, jopa bare minimum outlaw passit hylätty, joka tuntuis nykyään jo aivan uskomattomalta contentilta. Se seuraava mikälie gta tuleekin on sit parasta olla joku maailman paras peli mitä on koskaan tehty jos kerta ei jakseta edes jo olemassa olevaa peliä edes minimaalisesti päivittää.
 
Ylös Bottom