Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Red Dead Redemption 2 -keskustelu

Itellä ei oo tullu pelissä juuri vielä edistyttyä. Tai siis chapter 2:n alussa edelleen. Nyt koittanu keskittyä tutkimaan tuota leiriä ja sen ja monia ”salaisuuksia” sekä seikkaillut ympäri maailmaa etsimässä kasveja, yrttejä ja metsästämässä ruokaa. Kohta alkaa nuo perusteet olla kunnossa, niin vois varmaan yrittää tarinaakin eteenpäin.

Joo ja ampuminen on hankalaa. Ja kartta aukeaa vähän tyhmästä pitkällä painalluksella option-nappiin, kun muissa peleissä on tottunut sen kosketuslevyn näpäytykseen. Täytyy kyllä muöntää, että vieläkin on hakusessa, mistä mikäkin valikko avautuu, joten tässä pelinkehittäjät eivät aivan ole onnistuneet.
 
Hieman jakaa fiiliksiä kyllä ampuminen. Free aim päällä tuntuu ettei osu mihinkään ja sitten toisaalta jos laittaa avustusta päälle niin hommasta katoaa tietty särmä. Ensimmäisessä RDR:ssä onnistui free aimin kanssa jotenkin paremmin.
 
Kontrollit ovat pelin selkeä heikoin piste ollut tähän asti. Muuten mennään kovaa ja korkealla.
Lähes järjestäen kaikki valittaa kontrolleja. En tiedä mistä johtuu, mutta mulla kontrollit on olleet kokoajan erittäin hyvät.
Ainut on toi kartta, mutta options pitkään on sama asia, joten se on totuttelukysymys ja kun mullakin vieressä on iPad karttana ni en ees käytä pelin karttaa.
Esim vihollisten keskellä iPadillä näkee koko alueen viholliset kerralla. waypointtien tarkka laittaminen, kuvakkeiden tutkiminen, markereiden lisäys jne on niin kätevää iPadillä. Pitkillä matkoilla näkee kokoajan missä mennään isossa kuvassa jne. Eli pelin kartalla en tee mitään.

Mutta noin muutoin, alusta asti tuntunut hyvinkin selkeältä mitä tapahtuu mistä napista ja kaikki toiminut ongelmitta. Gta:ssa en päässyt ikinä sisälle ja vaikka tässä on lähes samat kontrollit, niin nyt olenkin sisäistänyt heti.
Etenkin tuo L2 alta tulevat valinnat on todella loistavia lisiä ja saa eri tapahtumia aikaan hyvin.

Itseasiassa pari pienempää ongelmaa kontrolleissa on, mutta niitä ei tule itse käytettyä niin ei haittaa. Haittaisi jos käyttäisi. Eli cinematic kameran kuvakulman vaihto. Pitäisi pitää x pohjassa ja samalla painaa oikeaa tattia. Tai jos pitäisi ampua ylöspäin. Pitäisi liikkua vasemmalla tatilla ja ristinäppäimestä vaihtaa ase ylöspäin.

Vinkiksi muuten, että jos menee waypointtia kohden, niin x näpäytys samalla kun pitää kosketuslevyä pohjassa tekee täysin automaattisen ratsastuksen. Ei tarvi pitää x pohjassa edes. Ratsastaa itse.
Valitettavasti tää ei toimikaan silloin kun seurataan toista hahmoa.
 
Chapter 3 nyt tehtynä jokunen tehtävä ja alkaa tässä näkymään jo aika selkeästi tiettyä kaavaa tehtävien rakenteessa. Siinä missä pelin tarkat yksityiskohdat imaisee pelaajan mukaansa tuohon karuun villiin länteen, niin tehtävissä se kaikki immersio sitten katoaa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tehtävät ovat olleet sitä "mene paikasta A paikkaan B jengijäsenen kanssa -> joku menee pieleen -> ammu hordemoodissa aalloittain eteneviä vihuja se yks 30-40kpl ja sitten pakosalle. Mahdollisesti ammutaan lisää tai vain mennään piiloon".

Tämä tehtävärakenne on ollut mukana Rockstarin peleissä ikuisuuden, ja RDR 1:ssä se tympi älyttömästi myös, muistan hyvin miten RDR1:n läpi pelaaminen oli melkoista tervassa rämpimistä tuon takia. Alkaa vähän osoittautumaan pettymykseksi itselle. No kai sitä voi vain fiilistellä tehtäviä tekemättä, mutta miten kauan se jaksaa pitää otteessaan, mikään ei kuitenkaan pahemmin vaikuta mihinkään loppupeleissä.
 
Mulla taas päinvastoin. Tuntuu et vihdoin ammutaan todella paljon vähemmän. Noita kymmenien miesten lastauksia on todella vähän ollut. Johtunee siitä etten juokse päätehtäväktä toiselle, vaan teen kaikkea muutakin. Kun tuntuu et ihan älyttömästi saa hiiviskellä ja olla ampumatta jos haluaa ja on tosiaan valinnanvapautta miten noita tekee.
Joukossa tietty näitä kaupungeissa tapahtuvia ammuskeluja mitkä kuuluu westerniin. RDR1 jäi ekalla kerralla kesken juuri tuon copypasten vuoksi. Tässä kun tuntuu että kokoajan saa tehdä eri juttuja ja eritavalla ja vielä tehtävien sisällä eri tavoin. Ja voi tehdä itse, tai laittaa toiset tekemään.
Ehkä 1/3 ammuskelua, 1/3 hiiviskelyä ja 1/3 jotain muuta.
Ollut poikkeuksellisen hyvä balanssi, mut tosiaan vaatinee näiden sivutehtävien tekoa myös.

Chapter 3 on käytännössä nyt loppu ja tuntuu et nyt alkaa vasta tapahtumaan ja tutoriaalit lopulta ohi.
90% täälläkin kysytyistä asioista tulee tehtävien myötä vastaan.
 
2 chapterissä mennään ja peli tuntuu todella hyvältä.
Kontrolleissa olen välillä vähän sekaisin ja jostain syystä saatan ampua r2:lla ihmistä kun tarkoitukseni on alottaa keskustelu l2:lla, kerran löin myös omaa hevosta vahingossa. Muilla samanlaista vahinkokäyttäytymistä?
 
Onko näitä pelaajan valintoja siis tulossa lisää? Chapter 2 vasta pelaan.

Mukava se on päättää että tekeekö tän yksin vai kaverin kans? Yöllä vai päivällä? Jne...

Tosi harva peli on semmonen et saattaa pysähtyy kattomaan 20 minuutiks mitä eri NPC hahmot tekee.

Kaikki muu tosiaa on toiminu paitsi nuo hirveät kontrollit.
 
Onko näitä pelaajan valintoja siis tulossa lisää? Chapter 2 vasta pelaan.

Mukava se on päättää että tekeekö tän yksin vai kaverin kans? Yöllä vai päivällä? Jne...

Tosi harva peli on semmonen et saattaa pysähtyy kattomaan 20 minuutiks mitä eri NPC hahmot tekee.

Kaikki muu tosiaa on toiminu paitsi nuo hirveät kontrollit.

Ei muistaakseni itselle ainakaan ole tullut, voi olla että siellä on ollut joku valinta "lähetä kaveri tappamaan toi" josain tehtävässä mitä en vaan huomannut mutta ei niillä lopulta ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Toki ne on mukavia valintoja kun voi tehtävän jälkeen päättää että viettääkö jengin kanssa vähän vapaa-aikaa vai lopettaako tehtävän siihen. Nekin on kyllä harvassa ne valinnat.

Skriptatuissa päätehtävissä teet aina sun jengijäsenten kanssa, ja et todellakaa voi silloin valita että ammutaanko vai ei. Jos se tehtävä on niin että vastaan tulee se 30 lainvalvojaa ja ne pitää tappaa että seuraava skriptattu kohta aktivoituu niin sillä mennään. Nuo vaan on jo niin väsyttäviä.... "Arthur, they are coming from the north!.... Arthur, they are coming from the west!" Argh...

Että ei tässä nyt mitään haarautuvaa tarinaa kuitenkaan ole. Tehtävät on vahvasti skriptattuja suurilta osin.
 
Viimeksi muokattu:
Joo siis ei ne mitenkään tarinaa haarauta, mutta useamman kerran on voinut valita käykö vihun niittamaassa itse, vai laittaako kaverin menemään.
Samoin on useamman kerran tullut et tehdäänkö ryminällä vai rauhassa, yöllä vai päivällä.
Sivutehtävistä niitä vissiin enempi onkin. Mutta kun tekee samsssa suhteessa molempia, niin ei nuo päätehtävän ammuskelut kovin usein tule vastaan.
Ja siinäkin niitä tulee lähinnä yksittäisissä isommissa kohtauksissa. Kyllä niissä väli hommissa niitä äijiä on 2-5kpl vaan ja Dead eyellä voi tilanteet loppua ekaan lippaalliseen.
 
Kontrolleista itselle isoimman haasteen on tuottanut kalastamisen näppäimet. En tiedä onko omat kädet vaan niin avuttomia, mutta kelaaminen R3:a pyörittämällä myötäpäivään tuntuu todella vaikealta, toiseen suuntaan pyörittäminen olisi itsestä helpompaa. Vähän myös huolettaa ohjaimen kunnon puolesta, kun noiden isompien monnien kanssa on joutunut taistelemaan yli 5minuuttia.
 
Itellä ei oo tullu pelissä juuri vielä edistyttyä. Tai siis chapter 2:n alussa edelleen. Nyt koittanu keskittyä tutkimaan tuota leiriä ja sen ja monia ”salaisuuksia” sekä seikkaillut ympäri maailmaa etsimässä kasveja, yrttejä ja metsästämässä ruokaa. Kohta alkaa nuo perusteet olla kunnossa, niin vois varmaan yrittää tarinaakin eteenpäin.

Itse teen näitä keräilyjä tehtävien lomassa. Välimatkat ovat välillä pitkiä ja siinä tulee vastaan kaikenlaisia sienistä lentäviin. Suurin kaato on biisoni, johon sai haulikolla täräyttää useamman kudin ennen kuin pysähtyi. Nahat talteen ja monien vaiheiden jälkeen perusleiriin.
 
Melkein suosittelisin tekemään noita tarinatehtäviä alkuun. Monesti olen miettinyt että miten mikäkin asia toimii, kun sitten ratkaisu siihen on neuvottu seuraavien tehtävien aikana. Eli alkupään tehtävät toimii tosiaan myös tutoriaalina moneen hommaan.
 
Melkein suosittelisin tekemään noita tarinatehtäviä alkuun. Monesti olen miettinyt että miten mikäkin asia toimii, kun sitten ratkaisu siihen on neuvottu seuraavien tehtävien aikana. Eli alkupään tehtävät toimii tosiaan myös tutoriaalina moneen hommaan.
Chapter kolmosessa vasta aikaisintaan kannattaa alkaa haahuilemaan. Sitä ennen on lähes pelkkää tutoriaalia ja sen aikanakin vielä osittain.
 
On ollut vallan mainiot noin viistoista tuntia mitä on nyt kerennyt peliä pelaamaan! Mitään kiirettä ei ole ollut kyllä päätehtäviä tehdä ja olen edelleen chapter II vasta menossa. Tulee jatkuvasti jotain muuta vastaan mitä rupeaa väsämään ja vasta nyt katsoin guiden tuohon campin päivittelemiseen ja sen toimintaan niin voisi ottaa tuon campin nyt hetkeksi työn alle.

Yksi hauska ja samalla harmittava tapahtumaketju kävi kun kävin kaatamassa tuon Legendary - karhun johon meinasin kuolla, mutta puukolla pelastin itseni ja sain karhun kaadettua. Sen jälkeen lähdin ylpeänä karhuntalja hevosen kyydissä menemään takaisin kohti leiriä ja matkalla näin kullanhuuhtoja. No tottakai menen katsomaan mitä huuhtoja puuhaa ja vähän liian innoissani juoksin tyypin luokse ja potkin vahingossa sen sangot kumoon. Huuhtoja vetää luonnollisesti kivenhiput nenäänsä ja rupeaa käymään päälle. Juoksen hevoselle ja laukalla karkuun, ukko juoksee raivolla perässä. Helkkarin nopea jätkä noin rähjäiseksi. Vastaan tulee lauma susia kun ravaan karkuun ja toki hepo säikähtää, rupeaa keulimaan ja tiputtaa minut selästään. Siinä sitten paniikissa tappelen paljain käsin susia ja vihaista kullanhuuhtojaa vastaan. Ei vaan napit osu kohdilleen, että löytäisin aseen käteen ja luonnollisesti kuolen. 3 sutta + 1 vihainen kullanhuuhtoja on liikaa minulle. Herään tapahtumapaikan vierestä huomatakseni, että minun karhuntalja on viety hevosen selästä! Varmasti se saakelin huuhtoja käänti sen! Laukalla kohti sitä paikkaa missä huuhtojan näin, heppa täyteen vauhtiin pienen nyppylän yli jonka alla onkin kaksi kauppamiestä hevosineen. En kerkeä reagoimaan ja ajan täydellä vauhdilla toisen hevosen päälle sillä seurauksella, että vauhdin vastaan ottanut hepo kuolee siihen paikkaan samalla kun itse lennään Matti Nykäsen lailla rinnettä alas. Alastulon otan naamallani vastaan ja ruutu punaisena huomaan kuinka pahoillaan juuri hevosensa menettänyt äijä on koska juoksee aseen kanssa minua auttamaan. Äskeisestä 1+3 vs 1 - virheestä oppineena ajatukseni juoksee ja napit löytävät paikkansa, saan vedettyä revolerini vyöltä ja lopetan onnettoman miehen surut siihen paikkaan. En jää kyselemään mitä sen kaverille kuuluu, huudoista päätellen ihan hyvää, enkä myöskään ole kovin innoissani vieressä olevan leirin asukeista joita tapaus näytti myös kiinnostavan. Hyppään vauhdilla hepan selkään ja jatkan ravia huuhtojan luo. Huutoja ei ole enää siellä! ...... Missä minun karhuntaljani on!!?

SatuiNpa löytämään myös hylätyn talon jossa:

Sisään astumisen jälkeen annettiin visuaalistavihjausta UFO:hin sekä lappuja missä puhuttiin alien - touhuista. Mahtaa olla muitankin vastavia paikkoja siis
 
Mitä menettää kun kuolee? Näytti menevän ainakin kerätyt vuodat ja rahaa (millähän logiikalla summa määrätytyy), entäs muuta?
 
Itse ratkaisin HDR ongelman nostamalla mittarin 300, ongelmana ei ollut itselle se että peli näyttää värittömältä (koska se on tarkoituskin) vaan se ihme sumuverho joka peliin tuli kun laitto HDRn päälle ja piti sen siinä 100 mitä peli suositteli, nostaminen 300 poisti sen. HDRn tarkoitus ei ole tehdä pelistä värikästä vaan realistisemman ja luonnollisemman näköinen ja siinä se onnistuu kyllä.
 
Itse ratkaisin HDR ongelman nostamalla mittarin 300, ongelmana ei ollut itselle se että peli näyttää värittömältä (koska se on tarkoituskin) vaan se ihme sumuverho joka peliin tuli kun laitto HDRn päälle ja piti sen siinä 100 mitä peli suositteli, nostaminen 300 poisti sen. HDRn tarkoitus ei ole tehdä pelistä värikästä vaan realistisemman ja luonnollisemman näköinen ja siinä se onnistuu kyllä.

Taitaa olla muuten näin. Pitääpä itsekkin katsoa uudestaan miltä näyttää kun kirkkautta nostaa. Testailin kyllä ensin tuotakin, mutta taisi olla huono paikka sekä vuorokaudenaika testailla kun tuntui, että juuri tuo "sumuverho" olisi silti päällä vaikka kirkkautta sääti.
 
Itse ratkaisin HDR ongelman nostamalla mittarin 300, ongelmana ei ollut itselle se että peli näyttää värittömältä (koska se on tarkoituskin) vaan se ihme sumuverho joka peliin tuli kun laitto HDRn päälle ja piti sen siinä 100 mitä peli suositteli, nostaminen 300 poisti sen. HDRn tarkoitus ei ole tehdä pelistä värikästä vaan realistisemman ja luonnollisemman näköinen ja siinä se onnistuu kyllä.

Jeps, itellä kävi ihan sama homma OLED töllöllä. Peli suositteli 300 arvoa ja 500 näytti sitten hyvältä ja hävisi tuo hailakkuus kuvasta. Tosiaan itsekään en halua, että värit menevät luonnottoman kirkkaiksi ja varjot aivan liian tummiksi niinku tuo ilman HDR oleva vaihtoehto teki. Tuo 500 asetus näyttää luonnolliselta ja tosi hyvältä nyt. :)
 
Ylös Bottom