Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Rekkasimulaattorit

Mua kyllä ahdistaa välillä, kuinka vaikeaa rekalla on ajaa liikenteessä noissa ETS2:ssa ja ATS:ssa. Välillä ei tahdo pysyä kaistalla, törmäilee, jää jumiin portille lähtiessä tai johonkin matkan varrella. Olen eksynyt monta kertaa. Vilkkua ja valoja ei muista käyttää, sivuille katsominen sotkee hommia ja välillä pikkuautot puskevat kylkeen. Jos oikea ajaminen olisi noin vaikeaa, en kyllä edes harkitsisi sitä. En tosin rekalla ole koskaan ajanut, niin voihan se ollakin vaikeaa. Varsinkin rekan manuaalivaihteet on sellainen, mitä ei tekisi mieli opetella.
Ai näitä pelejä voi pelata noinkin. Aina voi näköjään oppia jotain uutta. :)

Eikä tämä missään nimessä pahalla, mutta noin isot haasteet rekkapelien parissa on vain itselle yllättävää. Toki itse olen pelannut näitä jo kymmenen vuotta ja Dual Sensellä pelaaminen nykyään on vain erittäin helpon oloista verrattuna vaikkapa ratin kanssa ajoon. Toki ihan hauskaa se on kaikilla laitteilla mitä testannut, hiiri ohjauksella aikoinaan aloitettiin.

Liikkenne toki voisi olla paljon paremmin jo kehitetty tänä päivänä, mutta kyllä sekin 99% ajasta hyvin sujuu. Ainoa isompi ongelma lienee tupla kaistojen loppuessa, kun autot joko leikkaavat vain tylysti eteen tai sitten pysähtyvät odottamaan tilaa. Se ei taida perustua muuhun kuin miten kyseinen kohta on luotu toimimaan ja sitä ei voi varmasti tietää etukäteen. Silloin pitää heittää liikkennesäännöt romukoppaan ja olla joko erityisen tarkka tai röyhkeä. Muuten liikennemalli on lähinnä liian yksinkertainen, mutta pohjimmiltaan kuitenkin ihan toimiva.
 
Tuohon ajoittain typerään liikenteeseen on yks fixi, nimittäin auton hätävilkut. :) Nimittäin ne kytkemällä lähellä oleva AI liikenne pysähtyy.



Tällä videolla oli muun muassa tuo vinkki.
 
ETS 2 saanut 1.50 päivityksen joka tuo ison kasan graaffisia parannuksia, muutoksia käyttöliittymään, vanhoihin kaupunkeihin. Uusi ajoväylä apuri, vinkuvat jarrut ja muuta.

 
ETS 2 saanut 1.50 päivityksen joka tuo ison kasan graaffisia parannuksia, muutoksia käyttöliittymään, vanhoihin kaupunkeihin. Uusi ajoväylä apuri, vinkuvat jarrut ja muuta.

Kokoa näköjään vähän päälle 24Gt :)
 
Se päivitys on siis käytännössä peli kokonaan uusiksi. Aika useinhan tuollaisia päivityksiä tuntuu tulevan nykyään. On helpompi lähteä puhtaalla pakalla liikenteeseen.
 
Tulipa täräytettyä sellainen 2h keikka pitkästä aikaa. Kyllähän tuo uusi AA tekee pelistä paljon miellyttävemmän silmälle. Mutta olisi kiva saada peliin uusia rekkoja ja rupesinkin tutkimaan mitä sieltä on tulossa ja ilmeisesti seuraavana on vuorossa "taas" Renaultin rekka. Mutta se on ensimmäinen sähkö vehje joten saa nähdä mitä mielenkiintoista uutta tämä tuo peliin.


EDIT: Katsoin tuon tiiseri pätkän tuosta sähköautosta ja vaikuttaahan se aika jännältä vehkeeltä. Täysin uusi kojelauta missä kartta on keskellä ja kaikki data digitaalisella näytöllä ratin oikealla puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, nyt tapahtui se enginemuutos. Devaajilla se tapahtui jo alkuvuodesta. Pikkuhiljaa paranee kaikki efektit ja renderöinti asiat. Itse odotan parempaa veden mallinnusta, joka tulee varmaan loppuvuodesta Kreikka DLC:n yhteydessä.

Hieman on peli nyt raskaampi omalla koneella. Toivottavasti jo syksyllä esittelisivät konsoliversiot ja ensi keväänä pääsisi ajamaan rekkaa PS5:lla. Alkaa GeForce 980 TI olemaan vähän tiukoilla..
 
Tuli itsekin pelattua ets2 pitkästä aikaa ja kokeilin busseja mitä löytyy workshopin kautta. Kivaa vaihtelua ajaa muillakin kuin rekoilla ja keräillä kaupunkeja mitkä edelleen puuttuu. Saksassakin on vielä niitä ajamatta. Pelitunteja nyt 187. Hyvin pyörii peli ultra asetuksilla 3060Ti näytönohjaimella.bandicam 2024-05-15 07-01-49-011.jpg
Kokeilin Malesialaista bussia mutta ei ollut hyvä kun ratti väärällä puolella.
bandicam 2024-05-15 07-07-43-666.jpg
Ivecon bussi on hyvä ajaa.
bandicam 2024-05-15 07-32-54-870.jpg

Hauska ajella asuntovaunun kanssa tyttöystävä ja koira mukana :D :cool:
bandicam 2024-05-15 07-42-14-856.jpg

bandicam 2024-05-15 07-36-06-689.jpg
bandicam 2024-05-15 07-36-20-299.jpg
 
Hemmetti peli nykyisin väkisin skaalaa ultrawide resoluution koko näytölle ja tulee ihan vääristynyt kuva (65" tv). Jos täppää full screenin pois asetuksista niin saa ultrawide kuvasuhteen, mutta sitten näkyy työpöytä taustalla.

Ennen päivitystä toimi ihan hyvin ja sai ultrawide resoluution sekä mustat palkit TV:n ylä- sekä alalaitaan.

Tottunut jo niin pahasti ultawideen, että on ikävä leveämpää kuvakulmaa. Auttoi paljon ajamisessa ja immersio oli tosi hyvä. Lisäksi tietenkin kuvanlaatu oli myös todella hyvä, kun korkea resoluutio tiivistettiin pienempään kuva-alaan ja samalla peli pyöri vielä paremmin kuin natiivilla 4K resolla.

Toivottavasti vielä löytyisi keinot harvinaiseen ongelmaan ja saisi väkisin skaalauksen pois.
 
Ensimmäinen edes etäisesti hyvää peliä muistuttava rekkasimu konsoleille. Se on sitten eri asia onko konsoliversio hyvä.

 
Niin ja nuohan ovat käytännössä sama peli, vain maisemat vaihtuu. Jos tykkää paljon enemmän USA:sta kuin Euroopasta, ATS, muuten ETS 2, joka on vähän monipuolisempi.
 
Itse suosin ETS 2 ihan sen takia että eurooppalaiset rekat ei tunnu siltä kun risteily laivalla yrittää mennä maantiellä. Toki euroopan maisemat on myös kiinnostavemmat. Sekä modituki on ETS2 huomattavasti parempi. Tosin itse olen pelannut nyt ilman modeja. Ainoastaan parempi GPS modi on käytössä.
 
Heh, itse taas tykännyt viime vuosina enemmän ATS:stä. Autot tuntuu enemmän rekalta kuin mikroautolta. Löytyy suorempaa tietä, selkeämmät liikkennejärjestelyt, kaikki vähän isompaa ja enemmän päivitettyjä alueita.

Nykyisin ETS2 toimii hyvänä vaihteluna. Siellä on kyllä ihan näyttävää maisemaa, kunhan ei mene pelin alkuperäisille alueille. Esim. Brittien alue taitaa olla alunperin tehty vuonna 2010 UK Truck Simulatoriin.

Täällä myös modit nykyisin vähemmistössä, ilman ProModsia mennyt pari vuotta.
 
Nopee kyssäri alottelijalle, ku valitset alotuskaupungin ni ootko koko uran kiinni siinä vai voitko vaihtaa kaupunkia vielä, ku tekis mieli tutkia vähän sieltä täältä alueita.
 
Nopee kyssäri alottelijalle, ku valitset alotuskaupungin ni ootko koko uran kiinni siinä vai voitko vaihtaa kaupunkia vielä, ku tekis mieli tutkia vähän sieltä täältä alueita.

Eipä sillä kai ole muuta väliä kun et mistä saat ekan tallin. Niitä voi ostaa mistä vaan ympäri karttaa ja niiden välillä voi teleporttailla, vaihdella rekkoja ja kuskeja miten haluaa.
 
Ylös Bottom