Ostin PSVR2:sen julkaisun yhteydessä tämän kylä-Ressun. Se jäi tuolloin Horisontin jalkoihin. Sittemmin eteneminen oli hidasta, kun immersioineen peli oli paikoin turhan jännä mulle. Viimeinen niitti oli se, että ps5 prohon siirtyessä VR-tallennukset eivät jostain syystä siirtyneet muiden pelitallennusten mukana. Peli olisi pitänyt aloittaa alusta.
Nyt joululoman ratoksi pelasimme pelin vihdoin maaliin yhdessä poikani kanssa. Hän oli selvästi enemmän kotonaan ammuskelukohtauksissa (mulla ne liian usein menivät panikoimiseksi ja ammusten tuhlaukseksi), siinä missä minua ei häirinnyt yhtä paljon naarata fikkarin valossa pimeitä käytäviä tai paeta isompia vauvamörköjä sängyn alle. Tämä työnjako toimi molemmille hyvin ja saimme aina tarvittaessa levähdystauon kuumottavasta ilmapiiristä kypärän sisältä.
Miten mainio VR-ilmapiiri se onkaan! Siellä olemisen tunne on kerrassaan huumaava. Romaniahenkinen ränsistynyt kylä, valtavana kohoava Dimitrescun linna ja taustalla lämmittämätön aurinko laskemassa Karpaattien taakse. Yhtään ei tee mieli lähteä laskeutumaan kaivon pohjalle tai konttamaan traktorin alta, kun tietää, että jotain pahaahan tässä ihan kohta tapahtuu. Nope, nope, nope. Sitten taas vuoron vaihtuessa 2D-versio näyttää niin tavanomaiselta ja lattealta, että mitäs tässä suotta jännittelemään ja varapikkareita vaihtelemaan.
Hukattu mahdollisuus on ollut hyödyntää käsiä enemmänkin maailmassa. Horisontin jälkeen kiinteät esineet pöydillä tuntuvat kulisseilta ja vipuvarret, joita ei itse väännetä, tai rattaat, joita ei itse pyöritetä, tuntuvat vääryydeltä. Ymmärränhän minä, että jonkun olisi nekin pitänyt koodata uudestaan. Mahtavaa sentään, että koko peli on koettavissa VR-teitse. Aseiden käyttö on tehty esimerkillisen hienosti. Vahvistaa entisestään immersiota.
Kyllähän tämä on parhaita VR-kokemuksia ikinä. Annettakoon pelille ja kokemukselle ainakin 4 tähteä. Kolkutellaan jo täyttä viittä tähteä.
Nyt jäi ikävästi kaivelemaan, että RE7 jäi ammoin PSVR1:sellä kesken ja siitä ei tehty porttausta PSVR2:selle. En kai minä sitä enää 2D-näytöltä pelaa -- kuin eläimet! RE9:iin ei ole edes luvattu VR-moodia. Hrmp. Ilmeisesti meitä VR-entusiasteja on edelleen ihan liian vähän kaupallisiin tarkoituksiin. RE4:n VR-versio on sentään vielä kokematta. Ehkä hetken tauko välissä, jotta syke ehtii laskea.
Kuvakaappauksia riemuretkestä ei ole jaossa tällä kertaa, kun kerta vain latistaisivat muistoja.