Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Retrokorneri - Laitteet ja emulaattorit

R2zapiN

Well-Known Member
Tuolla toisessa ketjussa oli puhetta emulaattoriketjun puuttesta, ja en sellaista pikaisella haulla löytänyt niin laitetaan pystyyn retrokonsoleille, niiden lisälaitteille ja emulaattoreille oma yleisketju.

Itse tulee RetroArchin kautta silloin tällöin pelailtua vanhoja pelejä, jonkin verran myös vanha PS2 saa käyttöä tänäkin päivänä, ja tuoreimpana Switchin Online emulaattorit ovat olleet käytössä.
 
Mieli on tehnyt pitkään perustaa emulaattorikeskustelulle ketju, mutta olen ollut siinä uskossa ettei sitä oikein katsota hyvällä tällä foorumilla. Mutta jos tämä on ok niin osallistun mielelläni keskusteluun. Odotan kuiteskin ensin virallista vahvistusta tälle.
Kuinka leveällä otannalla emuloinnista sitten saa keskustella
:D
 
Jos lähtee optimistisesti sillä oletuksella, että peleistä löytyy omat alkuperäiset kopiot;)

Mitään rom-linkkejä ym. selkeästi laitonta ei siis kannata täällä levitellä.

Ja emulointiahan on monenlaista, emulaattoreita ne ovat nuo kaikki lukuisat minikonsolit ja onlinepalveluiden klassikkopelit, Switch Online ja Ps Plus esim.

Ja ajattelin, että tämä toimii myös yleisketjuna vanhoille konsoleille ja niiden oheislaitteille, niin ei tarvitse mitään ikivanhoja PS2 yms. ketjuja kaivella haudastaan jos vaikka sellaisesta syntyy jotain kysyttävää.
 
Hyvä topikki! Itse tosiaan asentelin nyt Series S:n tuon Retroarchin. Jonkin verran oli säätämistä mutta nyt on kunnosa. Laitoin alle ohjevideon. Säädin UIn ihan hienoksi, mutta ärsyttävää että pelien boxartit ei näy vaikka mitä oon tehnyt. Pitää vielä kattoa että varmasti kuvatiedoston ja pelin nimi matchaa.

@Kain kuka tahansa yli 60äon omaava löytää rommeja goolettamalla , niistä ei varmaan sen enempää tarvitse puhua :D

Tuossa xbox asennusohje Retroarch-sovellukselle:

Ja tiedostot USB-tikulta, ei yllä olevan videon tapaan FTP-serveriltä niin pääsee helpommalla IMO

Tarinoin tonne toiseen topikkiin ensin mut laitan tänne.

Jos nintendo toisi kaikki klassikkopelinsä myyntiin MS-storeen, se tienaisi ihan sairaasti. Mutta kun eivät näin tee, emulaattorit on ainoa keino. Ja kun niitä tehdään harrastuspohjalta niin niiden kanssa on aina jotain säätöä. Näin on ollut kaikkien konsolien kanssa.

Homma vaatii vähän harrastuneisutta. Eräässä vaiheessa muistaakseni original PSP:n firmwaren sai downgradettua vain käyttämällä laitteessa tiettyä versiota Lumines-pelistä, jonka löysinkin metsästyksen jälkeen Gigantista :D Tämä, jotta koneeseen sai asennettua custom firmwaren, jotta pystyi ajamaan koneessa ei-sonyn-hyväksymää softaa. Yhteen aikaan myös vain tietyn sarjanumeron omaavat PSP:t pystyi hackaamaan. Homma tosin oli vaivan väärti, pelasin pelaamatta jääneet klassikkopelit PSPllä iltasin sängyllä makaillen, esim ff vii oli jäänyt pelaamatta. Ilman emulaattoreita olisi jäänykin.
 
Viimeksi muokattu:
Hmmm. Menin nyt tutkimaan foorumin sääntöjä tarkemmin, josko siellä olisi mainintaa emulaattoreista ja löysin alla olevan lainauksen.

Piraattipeleistä, konsoleiden modaamisesta piraattipelien pelaamiseksi ja kaikesta tekijänoikeuksien loukkaamiseen tähtäävästä toiminnasta keskustelu on kielletty. Aluelukittujen pelien pelaamisesta eurooppalaisilla laitteilla saa keskustella.

Tuo kohta, kaikesta tekijänoikeuksien loukkaamiseen tähtäävästä toiminnasta keskustelu, herättää kysymyksen tulkitaanko emulaattoreistakin puhuminen tuohon lokeroon. Ehkäpä @TT-2k voi kertoa meille kuinka toimia, ja muokataan tarvittaessa otsikkoa niin ettei loukata sääntöjä.

Retrokoneet ja viralliset minikonsolit ja valmistajien omat verkkopalveluihin kytkeytyvät emulaattorit nyt ainakin kuuluvat sallittujen puheenaiheiden listalle.
 
Oma lähtökohtani on, että emulointi ei itsessään ole piratismia. Eli kunhan niillä emulaattoreilla pelaa sellaisia pelejä, jotka omistaa jo jossain muodossa, niin se menee myös tämän foorumin sääntöjen puitteissa.

Näin ajattelin itsekin. Eli toistan vielä itseäni, mutta pidetään kaikki rom keskustelu ym. laittomuudet poissa tästä topikista, ja keskitytään emulaattoreiden kohdalla niiden toimivuuteen ja käyttökokemuksiin yms.

Ja varsinaisista retrokoneista on sana myös vapaa!
 
Steam Deck on tässä kyllä ihan ylivoimainen ja tekisi mieli hommata retroiluun tuo halvin 64Gb versio, joka olisi tuohon käyttöön täysin riittävä peli. Ja akkukesto on alla olevan video mukaan 4-5h emulaatiossa. Tuossa voi määritellä hotkeyn esim fps:n muuttamisella - vanhojen rpg-pelien juonikohtien pikakelaus sujuu kirjaimellisesti nappia painamalla kun fps on 400-500 :D

Mitenkähän helppoa tuon kanssa säätäminen on sitten jos tosiaan pelaa emulaattoreilla? Taitaa tämä olla minulle se oikea reitti pelata emulaattorin kautta pelejä, kun muutenkin ollut Steam Deckin hankinta mielessä kattavan PC-pelaamisen ajoilta jääneen Steam-kirjaston takia. En ole sinänsä haikailemassa perinteisen PC-pelaamisen pariin, mutta olisihan tuossa Steam-kirjastossani valtavasti vanhoja helmiä, joita olisi ainakin välillä kiva pelata vaivattomasti vaikka telkkarista katsottuna Steam Deckin telakan kautta. Samalla kelpaisivat lukuisat vanhat emulaattorilla pelattavat helmet, joita tuli aikoinaan pelattua vaikkapa PS1:llä, PS2:lla, Nintendon konsoleilla tai jopa MSX- ja Commodore-kotitietokoneilla. Siis jos tuo emulaattorilla säätäminen olisi ainakin kohtuullisen helppoa Steam Deckin kanssa. Jos ei ole, niin sitten saattaisi jäädä tuon käyttö Steam-kirjastoon. Pitäisi toki tuo laite ensin hankkia telakoineen! :D
 
Näyttäisi olevan helppoa. Retroarch löytyy Steamista ja sieltä voi ladata kaikki coret (emulaattorit) DLCinä. Youtubessa on ohjevideoita joissa homma neuvotaan kohta kohdalta. Noihin voisi tietty näpyttää suomenkielisen ohjeen jos sellaista ei ole.

Mutta jos englanti taittuu, niin itse olen ihan ohjeita seuraamalla saanut kaikki koneet modattua kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:
Tässäpä emulaattori, joka tuo hieman uutta ulottuvuutta NES-peleihin:

Itse käytän tuota Nvidian 3D Visionin kanssa ja pelit näyttävät paljon paremmilta kuin ne muutamat Nintendon 3DS:lle julkaisemat stereoskooppiset pelit. Emulaattorista on myös VR-versio, jota olen myös kokeillut silloin kun VR-kypärän vielä omistin, ja sekin tarjoaa melko omanlaisensa kokemuksen:

Steam Deck on tässä kyllä ihan ylivoimainen ja tekisi mieli hommata retroiluun tuo halvin 64Gb versio, joka olisi tuohon käyttöön täysin riittävä peli. Ja akkukesto on alla olevan video mukaan 4-5h emulaatiossa. Tuossa voi määritellä hotkeyn esim fps:n muuttamisella - vanhojen rpg-pelien juonikohtien pikakelaus sujuu kirjaimellisesti nappia painamalla kun fps on 400-500 :D

Tämä on itsellänikin suunitelmissa. Koska mitä sitä muutakaan pelaisi uusilla koneilla kun vanhoja Doomeja? :D
 
Tämä on itsellänikin suunitelmissa. Koska mitä sitä muutakaan pelaisi uusilla koneilla kun vanhoja Doomeja? :D
No onhan se nyt siistiä, että koko lapsuus on yhdessä laitteessa. Jotkut muistot saa kyllä kummallisia fiboja, kun peli olikin ihan erlainen ja suoraan sanoen paska verrattuna muistoihin. Mutta Näin nelikymppiselle mieslapselle mikään ei ole parempaa kuin nostalgia :D

@Zanis Dust Mielenkiintoista, en tämmösestä ollut tiennytkään. Se 3D siinä 3Dsssä oli kyllä ihan vitsi, eikä niitä pelejä tosiaan tainnut paljoa olla? Eikös sen saanut käännettyä pois päältä.
 
Viimeksi muokattu:
Viime vuosina halpojen kiinalaisten käsikonsolien tehot ovat nousseet sille tasolle, että niillä pystyy pelaamaan emulaattoripelejä sujuvasti aina PS1-tasolle asti, joillakin jopa pitemmälle. Ostin muutama kuukausi sitten Anbernic RG351 V:n, joka on ihan pätevä laite vaikka en sillä ole ihan hirveästi ehtinyt vielä pelailemaan. Anbernicilla on oma verkkokauppa Espanjassa, mutta konsolin sai hankittua puoleen hintaan Banggoodin eurooppalaisesta varastosta, jossa ei ole riskiä tullimaksuista. Aliexpressistä olisi saanut vielä vähän halvemmalla, mutta toimitus olisi ollut Kiinasta. Noita myydään aika usein niin, että mukana on iso läjä epämääräisiä pelejä, mutta järkevintä on asentaa niihin omat käyttikset ja pelikokoelmansa, koska valmiina olevat softat ovat aika huonoja ja muistikortit halvimpia mahdollisia. Pelikokoelmatkin ovat tietysti laittomia ja avuttomasti kasattuja, joten niihin ei kannata rahojaan tuhlata, vaan ostaa mieluiten pelkkä laite, jos sellaisen onnistuu löytämään ilman ylimääräisiä piraattilisukkeita.

Käyttis on tuossa mallissa omalla SD-kortilla ja pelit omalla, eli laitteessa ei ole pakko pyörittää valmistajan asentamia softia, vaan itse saa viilailla kaikki omien mielihalujensa mukaan ja tarjolla on useampia hyviä valmiita vaihtoehtoja. Alle satasen ostona tuollainen kiinalainen käsikonsoli on mielestäni ihan mukava retrolaite, jos ei halua jostain syystä emuloida varsin uusia ja tehoa vaativia pelejä. Kaikkein halvimmat mallit eivät kuitenkaan ole yleensä kovin laadukkaita, vaikka jo jollain 40 eurolla voi saada ihan siedettävän snes- ja gba-tason emulaatioon pystyvän laitteen. Aika paljon vaatii tosin teknistä osaamista, jos haluaa saada noista kaiken irti. Aika monet ovat linux-pohjaisia, joten linux-tietokoneesta on jonkin verran hyötyä säätämisessä.
 
Oma lähtökohtani on, että emulointi ei itsessään ole piratismia. Eli kunhan niillä emulaattoreilla pelaa sellaisia pelejä, jotka omistaa jo jossain muodossa, niin se menee myös tämän foorumin sääntöjen puitteissa.
Eli tältä pohjalta sitten:

spec.jpg

Mitenköhän Horacen suksi luistaa modernimmalla alustalla? :D
 
@Kovacs Joo, sen 3d:n saa kokonaan pois 3DS:ssä. Eihän tuo tosiaan vedä vertoja Nvidian vastaavalle tekniikalle. Laitteen alkupuolella se oli vielä suht lupaava, mutta Nintendo ilmeisesti pelästyi väitteitä, joiden mukaan stereoskooppinen kuva saattaisi vahingoittaa lasten silmien kehitystä ja siinä toki voi olla perääkin, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että Nintendo ainakin omien pelien kohdalla heikensi 3d-kuvan syvyyttä. Tämä on harmi, sillä tekniikka oli muuten ihan ok lasittomaksi 3d:ksi laitteen myöhemmissä versioissa, kuten New 3DS XL:ssä. Tuon eron tuossa kuvan syvyydessä huomaa jo vaikkapa vertaamalla Zelda: Ocarina of Timen remakea Majora's Maskin vastaavaan. Tästä syystä olenkin itse nauttinut konsolien klassikkopeleistä 3d:nä käyttäen eri emulaattoreita, kuten Project 64:ää ja Dolphinia.

Muutenkin pidän enemmän vanhojen pelien alkuperäisistä grafiikoista 3d:nä kuin näiden remasterien/remakejen - vanhojen grafiikoiden näkeminen stereoskooppisena tuo vähän samoja fiiliksiä kuin silloin kun noita pelejä aikoinaan pelasi ensimmäistä kertaa. Pc-peleistäkin sellaiset klassikot kuin Might and Magic 7 näyttää jotenkin epätodellisen siistiltä 3d:nä. Itse olenkin tehnyt niin, että olen käyttänyt 3dmigotoa poistamaan jostain modernimmista peleistä turhia kuvaa pilaavia efektejä, kuten motion blur tai chromatic aberration, jotta kuvasta saa siistin ja terävän. Uudempien pelien kohdalla Nvidian 3D Visionin ongelmaksi nousee lähinnä nykyiset prosessorit, sillä koneesta täytyy löytyä potkua pyörittämään peliä ns. kahteen kertaan samaan aikaan ja varsinkin prosessoreihin nojaavat strategia/simulaatiopelit pyörii raskaasti.

Tällä hetkellä ainakin PS1-, PS2-, PS3-, Dreamcast-, N64- ja Gamecube -emulaattorit toimivat 3d:nä ja niitä tuleekin hyödynnettyä paljon enemmän kuin alkuperäistä rautaa, vaikka pidän kyllä kuvaputkinäytöillä/tv:llä pelaamisesta. Kuvaputkia tulee käytettyä nykyään lähinnä Amigan, Atari ST:n, MSX:n ja 2d pc-pelien pelaamiseen.

Olen suunnitellut vuosia retroaiheisen blogin perustamista ja jotain on jo valmiiksi tullut kirjoitettua, mutta toistaiseksi pelinkehitys on vienyt sen verran aikaa, ettei ole oikein ollut intoa ja jaksamista muihin juttuihin.

Edit: Sellainen unohtui mainita, että itse huomasin kaukonäköni parantuneen, kun olin pari vuotta harrastanut aktiivisesti 3D Visionin käyttöä. Lähinäkö tosin alkaa vähitellen heiketä ihan jo iän vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Sega on julkistanut uuden miniretrokonsolin, Mega Drive Mini 2, joka tulee pitämään sisällään 50 Mega Drive ja Mega CD titteliä. Japanissa vehjes tulee pihalle 27 lokakuuta, 9980 yenin eli reilu 70€ hintaan, mutta länkkäri julkaisun aikataulua ei vielä varmistettu.

Maksoin tuosta dev-modesta 18e ja homma pelittäny niin kuin pitääkin. Kaikkien säätöjen ja ohjeiden kautta sain kaikki tiedostot emulaattoreineen laitettua USB-tikulle.

Täytyy myöntää että hetki siinä meni, mutta nyt kun asetukset on kunnossa niin on kyllä hemmetin kätevä tuo Usbi-tikku systeemi, sinne sitten lisäämään tavaraa kun tarvitsee.
 
Ei ollutkaan playstation classicin modaaminen ihan niin vaivatonta mitä luulin videon perusteella sillä se on todella nirso sen suhteen millainen usb tikku toimii, koska koneen portit antaa vain 100mA.
Kokeilin kahdella tikulla + sd kortti/kortinlukija kombolla ja mikään ei toiminut.
Tänään ostin virtalähteellä varustetun haman usb hubin eikä sekään auttanut. Onneksi samalla reissulla ostettu kingstonin usb tikku toimi ja nyt on project eris, retroarch, emulation station ja ppsspp asennettu.

Crisis corea tuli testattua ekaan "pomoon" asti eli se iso vihollinen niiden ekojen sotilaiden jälkeen ja se toimi ihan pelattavasti ja näytti varsin hyvältä tupla resolla.
Ne alun videot kyllä välillä pysähteli kuin tube video joka jää bufferoimaan lisää matskua, mutta itse peli nytkähti vain pari kertaa, mutta tuntui siltä kuin siinä olisi input lagia.

Mukana tulleista peleistä tuli retroarchilla testattua resident evil ja ridge racer type 4 jotka molemmat toimi ilman ongelmia paremmalla resolla.
Ridge racerin ulkonäkö parani huomattavasti, mutta ressan kohdalla tuo tietenkin vaikutti lähinnä hahmoihin kun taustat on esirendattuja, mutta kyllä Jill alkoi silti huomattavasti enemmän näyttää ihmiseltä jonkun ihme sutun sijaan.
Save statet toimii myös helpommin kun voit vaan painaa start+select ja sillä pääsee suoraan asetuksiin ja tallentamaan. Sitä en tiedä onko jokaisella pelillä oma save state paikka vai onko nuo ihan universaaleja ja sun täytyy vaan muistaa mihin slottiin olet minkäkin pelin tallentanut.

Nyt tuo kuitenkin saa jäädä hetkeksi vielä odottamaan sillä ensin mä pelaan kaikki fyysiset ps2, wii ja gamecube pelit pois jotta saan heittää tuon vanhan crt ruudun takaisin kaappiin ja saan kämpästä vaihteeksi hieman siistimmän.
 
Voitko yv:llä laittaa ohjeet miten teit tämän modauksen niin ei rikota foorumin sääntöjä? Itsellä löytyy nimittäin myös PS Classic.
 
Ylös Bottom