Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Retrospektiivi - pelataan vanhat pelit nykypäivän pelaajan silmin

WRC: Rally Evolved (PS2, 2005)

Kerta kiellon päälle, eli Evolution Studiosin viides ja samalla viimeinen WRC tuli myös ajettua. Hiukan pintapuolisesti tosin tällä kertaa, mutta kuitenkin täyden kauden ajoin ja läpikotaisin olen tämän kolunnut vuosia sitten. Tämä oli myös samalla PS2-aikakauden viimeinen WRC-peli, ja seuraavaa saatiinkin sitten odotella viisi vuotta ennen kuin Milestone tarttui lisenssin ohjaksiin.

Jos olivat aiemmat neljä peliä enimmäkseen onnistuneita vuosipäivityksiä, niin Evolved ainakin yritti pistää koko paletin uusiksi. Muistan kyllä pitäneeni tästä pelistä aikanaan erittäinkin paljon, mutta miltä se tuntuu nyt, reilut 16 vuotta myöhemmin? Tässä vaiheessa myös selvennyksenä, että tarkastelen tätä, menneitä ja tulevia WRC-pelejä tässä projektissani nimenomaan yksinpelin ja rallin näkökulmasta, joten mahdolliset moninpelimuodot sekä rallipätkien ulkopuoliset ajelut jäävät lähtökohtaisesti pelaamatta, mikä saattaa vaikuttaa Evolvedin kohdalla kokonaiskuvaan.

Sisältö

Autovalikoimassa lähtökohta on sama kuin kaikissa aiemmissakin peleissä; pääluokan tehdastiimit ja -kuskit ovat keskiössä, muiden autoluokkien toimiessa lähinnä bonuksena. Kuuden tehdastiimin 15 kuskin lisäksi yksittäisiä pätkiä pääsee ajamaan myös muutaman yksityistiimin väreissä, mutta jostakin syystä näillä tiimeillä kuljettajat ovat nimettömiä, aidoista värityksistä ja teippauksista huolimatta. MM-sarjaa voi ajaa ainoastaan jonkin tehdastiimin kuskina. Aidoista oheisluokista mukana on S1600, tälläkin kertaa ilman kuljettajien nimiä.

Kiinnostavin uusi lisäys autoluokkiin on ensi kertaa WRC-pelissä esiintyvä B-ryhmä, jolle on pyhitetty oma haastepelimuotonsa. Toki myös yksittäisiä pätkiä B-ryhmäläisillä pääsee ajamaan, ja kuudesta superautosta koostuva luokka onkin varsin hyvä lisä autovalikoimaan. Bonusluokkina toimivat edelleen Extreme sekä paluun tekevä Concept. Autovalikoima itsessään on monipuolisin ja paras Evolution Studiosin WRC-peleistä, siitä ei liene suurtakaan erimielisyyttä.

Pätkävalikoimaan tultaessa vastassa onkin sitten valitettavan suuri pettymys. Ralleja on kyllä 16 kappaletta, mutta pätkiä löytyy vain kolme yhtä rallia kohden. Tieosuuksia ei onneksi sentään näiden kesken kierrätetä, mutta pätkien lukumäärän lisäksi myös niiden pituudet ovat kokeneet valitettavan suuren leikkauksen. Keskimääräinen pätkän pituus on jotakin kolmen ja neljän kilometrin välissä, joten yksi kokonainen ralli koostuu usein vain vaivoin yli kymmenestä erikoiskoekilometristä. Pudotus on dramaattinen, sillä vielä WRC 4:ssä oli tarjolla useita yli kymmenen kilometrin pituisia yksittäisiä erikoiskokeita, ja pätkien kokonaismääräkin oli kaksinkertainen. Evolvedin erikoiskokeet eivät myöskään vaikuttaneet sisältävän lainkaan uusia tieosuuksia, vaan kaikki pätkät ovat käsittääkseni WRC 4:n erikoiskokeita pienin muokkauksin ja reilusti lyhennettyinä versioina. Pätkät ovat siis edelleen laadukkaita, mutta kilometrejä on aivan liian vähän. Lisäksi on pakko ihmetellä, miksi yleisö on pätkillä sijoitettu aivan älyvapaisiin paikkoihin - välillä suoraan ajolinjalle tai tasan siihen ulkokurviin jossa on todennäköisintä vetää leveäksi. Yleisö osaa kyllä tällä kertaa väistää kohti tulevaa autoa, joten kai tällä haetaan lisää äksöniä pätkille - asia, josta lisää tuonnempana...

Pääpelimuotona ajetaan edelleen mestaruussarjaa, jonka toimintaa tuskin tarvitsee sen kummemmin selittää. Uutuudenviehätystä on haettu viemällä peliä reilusti geneerisen arcade-rälläyksen suuntaan uudella rallycross-pelimuodolla, jossa ajetaan kolmea muuta autoa vastaan jokaisesta pelin maasta löytyvällä erillisellä radalla. En voi olla ajattelematta, että tällaiseen, WRC-pelissä mielestäni täysin turhaan pelimuotoon panostaminen on ollut ainakin osittaisena syynä itse rallipuolen sisällön merkittävälle karsimiselle, mutta kukapa tietää. Muistan aikanaan kuitenkin myös rallicrossia tyytyväisenä pelanneeni, mutta tänä päivänä se tuntuu vain olevan aivan väärässä pelissä.

Presentaatio

Ei ole ottanut merkittävästi takapakkia. Aidot ajokuvat täyttävät valikoita ja rallifiilikseen pääsee näiden myötä hyvin sisälle. Soundtrack menettelee ja ajaa asiansa, vaikka valikkomusa alkaakin toistaa itseään nopeammin kuin Bosse ehtii kysyä Timpalta "Mihin sattu?". Kuskeilla on edelleen ihan riittävästi itsensä näköiset kasvot, ja animoidut palkintoseremoniat on kopioitu suoraan nelosesta myös Evolvedin riemuksi. Ei mitään erityistä valitettavaa tällä osa-alueella, vaikka erityisesti rallien esittelyvideoita kaipaisinkin takaisin. Ei niitä ole nähty toki myöhemminkään, joten ei tästä isoa miinusta voi antaa.

Graafinen tyyli on säilynyt samana, ja pätkät ovat vielä astetta aiempaa yksityiskohtaisempia. Kyllähän tämä on varmasti parhaimman näköinen WRC-peli PS2:lla, vaikkei se tietysti tänä päivänä miltään enää näytäkään. Lisätään vielä sellainen huomio, että jo ensimmäisestä osasta lähtien kaikki WRC-sarjan pelit ovat sisältäneet laajakuvatuen.

Pelaaminen

Tässä on vuorossa hyvin kaksijakoisia kappaleita. Itse ajaminen on muuttunut huomattavasti hankalammaksi, ja ilman ajoapuja WRC-autoilla tuntee aluksi olevansa jopa pulassa. Asiaa ei yhtään auta edelleen väkisin syötettävä X:llä ja neliöllä kiihdyttely ja jarruttelu, mikä tekee kaasun ja jarrun annostelun erityisen hankalaksi. Ohjattavuus on kuitenkin ohjaimella niin herkkä, että muutaman rallin tuskailun jälkeen oli pakko nöyrtyä pehmentämään tuntumaa hiukan ajoapuvalikosta. Sen jälkeen ajaminen alkoi tuntua suhteellisen hyvältä, muttei kuitenkaan liian helpolta. Veikkaan että jos tätä saisi pelata modernilla ohjaimella liipaisimia kaasuun ja jarruun käyttäen, olisi ajaminen vieläkin mukavampaa.

Peli on myös kokonaisuutena selvästi vaikeampi kuin pari edeltäjäänsä. Alkukauteni meni toki vihkoon osittain ajotuntuman opettelun ja sitä myötä sattuneiden ulosajojen vuoksi, mutta tekoälyä vastaan ajaminen tarjoaa aiempaa tiukempaa vääntöä oman ajamisen sujuessakin. Sitähän juuri peräänkuulutin nelosen kohdalla, joten tälle peukkua ylös. Kauden päätteeksi löysin itseni sarjan loppusijoitukselta kolme, joten vaikeustaso tuntuu tämän perusteella juuri sopivalta. Vauriomallinnus on myös huomattavasti aiempaa parempi, ja yksikin isompi osuma voi aiheuttaa selvän pudotuksen suorituskykyyn. Toki autoaan pääsee korjaamaan pätkien välissä, ja rallien pituuden ollessa vain kolme lyhyttä erikoiskoetta ei yhden kolarin vaurioista tarvitse kovinkaan kauaa kärsiä.

Pakkohan se on arvioida kartturikin, ja jestas sentään että nyt on kaksijakoista sanottavaa. Aloitetaan posista: nuotit ovat hyvät, ne luetaan selkeästi ja - mikä tärkeintä - niiden ajoituksen saa vihdoin säädettyä riittävän etukäteiseksi! Ajoin koko kauden läpi ilman yhtäkään liian myöhässä luettua nuottia, joten tämä asia on vihdoin korjattu.

Mutta sitten se nega. WRC Evolvedin kartturi laukoo jatkuvalla syötöllä niin älyttömiä, väkisinväännettyjä ja mukahauskoja kommentteja ennen, jälkeen ja kesken pätkien, että tekee jo melkein mieli ruveta ajamaan erikoiskokeita pimeänä. Näitä kommentointeja ei tietenkään saa pois päältä, joten pakko niitä on kestää tai ajaa ilman nuotteja. Kommentointeja oli pienissä määrin jo parissa aiemmassa osassa, mutta niitä tuli lähinnä ulosajojen kohdalla ja muutenkin riittävän säästeliäästi. Evolvedissa vähän jokainen hyvin tai huonosti sujunut mutka, liian läheltä sisämutkassa seisovaa yleisöä otettu linja tai vaikka kanssakilpailijan keskeytys tuntuu saavan oman kommenttinsa, ja etenkin splittien kommentointi aina yhtä ylienergiseen tai kärkkääseen sävyyn saa pidemmän päälle jo veren kiehumaan. :D Varsinkin kun en haluaisi nähdä tai kuulla koko väliaikatietoja, mutta tässä niitä on pakko kuunnella, oli splitit käännetty HUDista pois tai ei.

WRC Evolvedin ralliosuuden suurin uudistus on se, että pätkillä voi sattua odottamattomia tilanteita, kuten kanssakilpailijan kaatama auto blokkaamassa tietä, tielle tulvinut vesi tai vuoristossa yllättävä paksu sumuverho. Idea on sinänsä hyvä, mutta se on vedetty täydellisen överiksi. Kyllähän rallissa voi sattua kaikenlaista, mutta Evolvedissa tuntuu että joka-f*ckin'-ikisellä pätkällä tulee muutaman kilometrin välein vastaan mm. moottoririkkoinen kanssakilpailija, ajolinjalle jostakin vierivät päänkokoiset lohkareet, tielle hyppivä lauma kenguruita, pätkälle parkkeerattu asuntovaunu, kesken pätkän aloitettu tietyömaa tai jumalauta keskisuuri rakennuspalo, niin kyllä väitän että tässä on jollakin suhteellisuudentaju jo pahasti hämärtynyt. Ja tietysti juuri mainittu yli-innokas kartturi kommentoi joka s**tanan tapahtumaa etteivät nämä ihmeellisyydet vain menisi ohi. On kai päätetty että pelkkä ralli ei enää riitä, vaan pitää olla tällaisia lisätapahtumia. Mutta kyllä se vaan riittäisi, ja nämä uudistukset yksiselitteisesti huonontavat omaa pelikokemustani.

WRC: Rally Evolved on pohjimmiltaan hyvä ja laadukas rallipeli, mutta sen peli-identiteetti on pahasti hukassa. Evolved yrittää väkisin olla adrenaliinintäyteinen geneerinen arcade-rälläys, jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu, mistä syystä myös sinänsä laadukas rallipuoli kärsii. Kuulostaa vähän liikaakin eräältä Codemastersin kilpailevan rallipelisarjan tarinalta, sillä erolla toki että Evolved jäi Evolution Studiosin WRC-pelisarjan viimeiseksi osaksi. Ehkä parempi niin, vaikka tätä seurannut viiden vuoden täydellinen hiljaisuus oli sekin surullista aikaa WRC-pelien ystäville.

Evolvedia voin kyllä suositella yleisesti laadukkaana ajopelinä, mutta pelkästään rallipelinä siinä on omaan makuuni nykyään aivan liikaa mainitsemiani vääriä ratkaisuja. Jos yhtä Evolution Studiosin WRC-peleistä pitäisi suositella, niin kyllähän WRC 4 on niistä selvästi laadukkain. Nostalgisia pelikokemuksia ne olivat itselleni kaikki, mutta WRC 4 oli myös edelleen aidosti hyvä rallipeli.

Evolvedin tilastot vielä tähän perään (koskee ainoastaan pelin rallipuolta, ei crossia):

Autoluokkia: 5 (WRC, S1600, Extreme, B-ryhmä, Concept)
Autoja: 29
Lisensoituja autokuntia: 15
Ralleja: 16
Erikoiskokeita: 48
 
Viimeksi muokattu:
WRC - FIA World Rally Championship (PS3, 2010)

Evolution Studiosin aikakauden jälkeen WRC-lisenssistä ei mikään taho ottanut koppia, ja seuraavien vuosien aikana rallipeligenressä elettiin muutenkin todella synkkää aikaa. Codemasters muutti loistavan Colin McRae Rallyn DiRTiksi, ja pikku hiljaa alensi varsinaisen ralliautoilunkin pelissään mitättömään sivuosaan. Mitään muitakaan rallipelejä ei markkinoille ilmestynyt, joten tarjonta tuolloiselle konsolisukupolvelle oli käytännössä olematonta.

Niinpä uutinen Milestonen itselleen hankkimasta WRC-lisenssistä tuli siinä mielessä helpotuksena, että edes jokin taho uskalsi lähteä yrittämään, vaikka italialaisstudion näytöt rallipelien saralla olivatkin vielä antamatta. Joka tapauksessa vuonna 2010 saatiin jälleen virallinen WRC-peli ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, ja muutenkin pitkästä aikaa oikea rallipeli konsoleille, joten otetaanpa käsittelyyn rallipelien toivo ja tulevaisuus vuodelta 2010.

Sisältö

Autovalikoima pelissä on hyvällä mallilla. Vaikka WRC:n pääluokka olikin kokenut merkittävän osanottajakadon sitten edellisen WRC-pelin ilmestymisen, on sinnekin saatu yksityistiimien voimin yhteensä 14 lisensoitua autokuntaa. Lisäksi tähän peliin on ensimmäistä kertaa lisensoitu kattavasti myös oheisluokkien autokuntia, joista löytyykin mm. Thierry Neuville junnuluokassa sekä Ott Tänak ännäläisellä Mitsubishillä. DLC:nä peliin julkaistiin myös viisi B-ryhmän autoa, joista harvinaisin on varmasti Citroën BX 4TC, joka ehti esiintyä vain muutamassa osakilpailussa ennen B-ryhmän lakkauttamista vuonna 1986. En äkkiseltään muista nähneeni tätä autoa missään muussa rallipelissä tätä ennen, joten sinänsä mielenkiintoinen lisäys on kyseessä.

Ralleja on kauden 2010 kilpailukalenterin mukaiset 13 kappaletta, ja jokaisesta rallista löytyy kuusi erikoiskoetta. Pituudeltaan yksittäinen erikoiskoe on n. 4-7 kilometriä, joten sinänsä juuri ja juuri riittävällä tasolla liikutaan pelkkien lukemien valossa. Karu totuus paljastuu kuitenkin jo kaksi peräkkäistä erikoiskoetta ajettuaan, sillä kuhunkin ralliin on mallinnettu ainoastaan kolme lyhyehköä tienpätkää, joista yhdistelemällä on kasattu kolme erikoiskoetta, jotka ajetaan yhdessä rallissa aina molempiin suuntiin. Saman rallin kahdella peräkkäisellä erikoiskokeella ajetaan siis aina vähintään puolet samaa tieosuutta kuin edelliselläkin, joten vaihtuvuutta ei ole tarjolla nimeksikään. Yhden rallin kaikki pätkät ajetaan aina myös tismalleen samoissa olosuhteissa ja samaan kellonaikaan, eikä yhdelläkään pätkällä kauden aikana sada vettä tai lunta.

Jos pätkäkilsojen määrässä on menty sieltä mistä aita on matalin, niin tiestön laadussa on etsitty sellainen kohta jossa sitä aitaakaan ei ole. Jokaisessa rallissa on kyllä suhteellisen hyvin esikuvansa näköiset maisemat, mutta itse tiestö on järjestään niin leveää ja loivia mutkia täynnä, että tämä muistuttaa sen puolesta enemmän rata-ajoa kuin rallia. Paria risteystä lukuunottamatta esimerkiksi yhtäkään tiukkaa neulansilmää ei pätkillä nähdä, vaikkakin pelin nuoteissa jokainen vähänkin U:n muotoinen loiva mutka tuntuu kyseistä nimitystä kantavan. Lisäksi illuusio luonnollisista rallipätkistä murenee viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa lähes jokaisen mainituista "neulansilmistä" olevan paitsi loiva ja leveä mutka, myös täydellisen symmetrinen U-kirjain. Jos ei usko, voi tämän todeta laittamalla asetuksista minimapin päälle. Pätkiä on selvästi luotu joko äärimmäisen rajoittuneilla työkaluilla, tai sitten vain ilman pienintäkään kunnianhimoa tai laaduntarkkailua. Naiivisti valitsen uskovani ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä kyllä Milestonekin petrasi selvästi muutamassa myöhemmässä WRC:ssään.

Presentaatio

2010-luvun alussa sanapari Milestone ja presentaatio ei yleensä ollut kovinkaan innostava yhdistelmä. Tämä peli ei valitettavasti ole poikkeus, vaan se päinvastoin tuntuu tekevän kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman epäkiinnostavalta peliltä. Julkaisu sisältää mahdollisesti mitäänsanomattomimmat valikkomusiikit koskaan, todella halvan näköisen käyttöliittymän aivan liian kovalle säädettyine ääniefekteineen, yhtä halvan kuuloisen uusinta-soundtrackin sekä pisimmät ja tylsimmät latausruudut pitkään aikaan. Yhden pätkän lataamisessa kestää PS3:lla n. 45 sekuntia, jona aikana saa tuijottaa staattista kuvaa kisa-autostaan sekä ruudun alalaidassa rullaavia täysin nollatasoisia ohjetekstejä, kuten "Joko tiedät mikä on vastaohjaus?" tai "Pienimpäänkään virheeseen ei ole rallissa varaa." Kuusi keskenään lähes samanlaista pätkää ajettuaan ja tämän tason infoja yhteensä n. 4,5 minuuttia katseltuaan tulee mieleen, että eikö aikaansa voisi todellakaan yhtään paremmin kuluttaa. :D

Introvideo pelistä sentään kuitenkin löytyy, joskin se on kasattu pelikuvasta aitojen WRC-klippien sijaan. Ajofiilistä se ei "aivan" samalla tavalla onnistu kohottamaan, kuin Evolution Studiosin PS2-pelien introt, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että rallipelissä tylsäkin introvideo on parempi kuin ei introa ollenkaan, joten siinä asiassa Milestone onnistuu Kylotonnin uusia WRC-pelejä paremmin. Noin muuten presentaatio kaipaisi kipeästi lisäpotkua jokaiselle osa-alueelle, esimerkiksi juonnetut välinäytökset aidoilla ajokuvilla tekisivät jo paljon, kuten Evolution Studiosin peleissä nähtiin. Tähän on kuitenkin tyytyminen, joten pelin on tultava toimeen yksinomaan pelattavuudellaan, mutta mihin se riittää?

Pelaaminen


Peli ei ajotuntumallaan juhli, mutta itse asiassa tuntuma oli hiukan parempi kuin sen muistelin olevan. Ei se hyvä ole, mutta muistin sen vielä huonommaksi. Kyllähän ajaminen varsinkin soralla on tietynlaista tien pinnalla liitämistä, mutta autoilla silti on edes jonkinlainen painopiste olemassa. Suurempi ongelma on, että jostakin syystä tateilla ohjaamisessa on aivan liian suuri deadzone, jolloin ohjaaminen varsinkin asfalttiralleissa on todella tökkivän tuntuista. Myös jarrubalanssi on autolla kuin autolla kummallisen takapainoinen, ja oletusasetuksilla jarruliipaisimen painaminen tuntuukin kuin kässäristä vetäisi. Auton säädöillä jarrut saa kuitenkin käyttäytymään siedettävällä tavalla, sillä ne voi ilman ajoapujakin säätää tappiin saakka etupainoisiksi ilman lukkojarrutuksen pelkoa. Ollaan nyt kuitenkin reiluja, ja todetaan että ajotuntuma ei itsessään peliä pilaa, vaan sen tekevät ihan muut tekijät. Tälläkin ajomallinnuksella ajaminen voisi olla ihan nautittavaa, jos vain tarjolla olisi huomattavasti innostavampia pätkiä.

Pelimuodoista löytyy ensimmäistä kertaa oikea uramoodi, jossa edetään todellakin pohjalta huipulle. Kansallisista etuvetokisoista MM-sarjan oheisluokkien kautta viralliseen WRC-tiimiin ponnistaminen on ideana yksinkertainen, mutta aina yhtä toimiva. Kuskille, kartturille ja tiimille saa valita nimen ja autoilleen värityksen, ja jos pystyy kuvittelemaan itse ajamisen edes jollakin tavalla mielenkiintoiseksi, on uramoodissa eteneminen itse asiassa ihan mukavaa. Vaikeustaso on tälläkin kertaa hiukan liian helppo, mutta sentään pääluokan MM-sarjassa sain aikaiseksi oikein hyvän mestaruustaiston yksityistiimin Fordilla Loebin tehdas-Citikkaa vastaan. Uramoodi kaikessa yksinkertaisuudessaan ja presentaation rujoudessaankin on pelimuotona hyvä. Näiden samojen pätkien edestakainen sahaaminen alkoi kuitenkin loppua kohti maistua todella pahasti puulta, ja tiukka mestaruustaisto olikin ainoa kantava voima jonka avulla moodin jaksoi pelata loppuun saakka.

Jokaisessa WRC-pelissä on tähän mennessä saanut haukkua kartturin tavalla tai toisella, ja niin tässäkin. Nuotit eivät paljoa yksinkertaisemmat voisi olla ja varsinkin tarjolla oleva miesääni mumisee ne niin monotoniseen sävyyn, ettei siitäkään vähästä tahdo edes saada selvää. Onneksi valittavana on myös naiskartturi, joka on ainakin selkeäsanaisempi vaikka nuotit ovatkin samat. Nuotit saa säädettyä lähestulkoon riittävän ajoissa luettaviksi, mutta kartturin heittelemät kommentit väliajoista ja kolareista pitäisi kyllä vain pystyä kääntämään pois päältä. Seuraava nuotti tulee välillä kartturin kommentoinnin vuoksi myöhässä, tai voi pahimmillaan jäädä lukematta kokonaan. Ei voi muuta todeta, kuin että onneksi nämä kommentit ovat sittemmin muuttuneet valinnaisiksi elementeiksi WRC-peleissä.

Tekisi mieli mainita vielä erikseen esimerkiksi välittömästi tieltä poistuessa tapahtuvista automaattisista respawneista, osumista näkymättömiin kiviin ja aitoihin tai vaikka siitä, että pätkän jälkeen ohjat ottava automaattikuski osaa vain jarruttaa muttei kääntää seuraavaan mutkaan, jolloin vastassa voi olla joko näyttävä tippuminen ojaan tai törmäys näkymättömään seinään, mutta tuskinpa tarvitsee. Eiköhän se nyt tullut jo selväksi, että tämä peli ei ole kestänyt ajan hammasta oikeastaan millään tavalla, jos nyt aikanaankin siitä teki relevantin rallipelin vain kilpailun puute. Onneksi tästä suosta on sittemmin noustu, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana niin Codemasters, Kylotonn kuin myös Milestone ovat puskeneet ulos oikeasti laadukkaita rallipelejä.

Suosittelisinko tätä peliä absoluuttisesti kenellekään? En usko että tarvitsee vastata. :)

Autoluokkia: 5 (WRC, S-WRC, P-WRC, J-WRC, B-ryhmä*)
Autoja: 22**
Lisensoituja autokuntia: 58
Ralleja: 13
Erikoiskokeita: 78***

* DLC, ei enää ostettavissa
** Ford Focus WRC 09 ja 08 laskettu yhdeksi autoksi
*** Todellinen määrä ~1,5 EK:ta rallia kohti, joista yhdistelemällä ja eri suuntiin ajamalla kasattu 6 EK:ta per ralli
 
Viimeksi muokattu:
WRC 2 (PS3, 2011)

Milestonen toinen WRC, vuosi edellisen jälkeen. Ensimmäisen osan suurin meriitti oli ylipäänsä olla olemassa ainoana uutena rallipelinä, eikä vuotta myöhemminkään kilpailu ollut räjähtänyt käsiin. Jos halusi pelata uutta rallipeliä PS3:lla tai Xbox 360:llä, pelasi Milestonen WRC:tä. Ensimmäinen osa jätti huimasti parantamisen varaa, mutta onko vuodessa ehditty mennä eteenpäin?

Sisältö

Autovalikoimaansa edellinen peli ei kaatunut, eikä siihen kaadu kakkonenkaan. Neljän MM-sarjan luokan lisäksi tarjolla on neljä muutakin autoluokkaa, joita kaikkia hyödynnetään myös uramoodissa. Autoja löytyy huomattavan hyvällä variaatiolla aina etuvetoisista R2:sta B-ryhmän superautoihin saakka, ja vähän kaikkea siltä väliltä. Mukana autoluokissa on myös hiukan epävirallisemmin nimetty WRC Safari, joka sisältää A-ryhmäläisiä 90-luvulta sekä pari 70-luvun nelosryhmäläistä. Peliin oli nähtävästi saatavilla myös Safari-ralli DLC:nä, mutta sen ostomahdollisuus on umpeutunut jo aikaa sitten, joten sitä ei ajettu nyt eikä ajeta myöhemminkään.

Vuoden 2011 WRC-lisenssi tarkoitti väkisin ainakin yhtä isoa muutosta autovalikoimaan, sillä WRC:n pääluokassa siirryttiin ensi kertaa käyttämään 1,6-litraisia turbomoottoreita, 2-litraisten WRC-autojen siirtyessä historiaan. Uudesta WRC-luokasta löytyy Citikan ja Fordin lisäksi oma ja varmasti monen muunkin suosikkiauto kyseiseltä aikakaudelta, eli tietysti virallisen tehdastiimin Mini Countryman WRC. Minin tehdastiimin historia jäi valitettavasti vain puolentoista kauden mittaiseksi, mutta auto ehti onneksi esiintyä niin Codemastersin, Milestonen kuin myöhemmin vielä Kylotonninkin rallipeleissä. Mini tehdastiimin väreissä on pirteä lisä autovalikoimaan, joskin auton äänimaailma on valitettavasti WRC 2:ssa totaalisen epäonnistunut.

Ralleja on sama määrä kuin vuosi aiemminkin, eli 13 kappaletta. Vuosikymmen takaperin MM-sarjan osakilpailuita kierrätettiin kuitenkin vuosittain reilummalla kädellä kuin nykyään (pl. COVID-vuodet), joten kolmestatoista rallista neljä on kokonaan uusia kisoja. Näissä uusissa ralleissa (Sardinia, Argentiina, Kreikka, Australia) myös pätkät ovat ilahduttavan paljon parempia kuin ensimmäisessä WRC:ssä - tiet ovat kapeampia, mutkaisempia, röykkyisempiä, yleisesti luonnollisemman tuntuisia ja haasteellisempia ajaa. Pätkäkilsoja ei ole uusissa ralleissa sen enempää kuin vanhoissakaan, mutta samojen tieosuuksien kierrätyksestä huolimatta näitä pätkiä oli todella paljon mielekkäämpää ajaa kuin ensimmäisessä pelissä.

Ikävä kyllä mukana on myös yhdeksän rallia suoraan edellisestä pelistä, eikä näiden erikoiskokeille ole tehty käytännössä yhtään mitään. Laadullinen ero rallien välillä on täten silmiinpistävän suuri, sillä yhdeksässä rallissa ajetaan tasaista ja leveää, lähes rata-ajoa muistuttavaa baanaa, kun taas neljässä rallissa päästellään menemään huomattavasti enemmän ralliautoilua muistuttavaa tienpätkää. Mukana on bonuksena myös katuratapätkistä rakennettu Berlin Urban Rally, jolle olisi aikanaan saanut ostettua myös DLC-kaverin Tokiosta. Enää sellainen ei onnistu, mutta eipä tuo kyllä harmittamaan jäänyt.

Presentaatio

Evolution Studiosin tasosta on turha edes haaveilla, mutta presentaation osalta on onneksi kuitenkin otettu selvä askel eteenpäin ensimmäisestä pelistä, ja epätoivo iskeekin tällä kertaa vasta ensimmäisellä pätkällä ensimmäisen valikkoruudun sijaan. Tai no, jos katselee introvideon niin tilanne voi olla toinen. Eikö Milestone nyt todellakaan olisi voinut vaikka käyttää WRC:n tuolloista TV-introa tai kasata itse aidoista ajokuvista vastaavaa, sen sijaan että jo introssa paljastetaan aidolla pelikuvalla karu totuus niin pelin graafisesta ilmeestä kuin myös fysiikkamallinnuksen tasosta...

Valikoita on kuitenkin tällä kertaa mukavampi selata, ja valittu valkopohjainen ulkoasu taustalla pyörivine Showroom-kamera-ajoineen on itse asiassa varsin tyylikäs. Jazzahtava valikkomusa kuulostaa tosin vahvasti siltä, että se on käyty lainaamassa suoraan GT5:n menu-soundtrackin jämäpaloista, enkä muutenkaan ole oikein tälle musatyylille ajopeleissä lämmennyt. GT:ssä se nyt menee vaikka sitten perinteisiin vedoten, mutta rallipeliin voisi kyllä keksiä jotakin muuta. Vuosikymmen takaperin WRC:n TV-tuotteen brändikin oli vielä murroksessa, joten uudemmissa peleissä ja TV-tunnareissa kuultu suurempi ja eeppisempi tunnelma ei vielä tuolloin ollut itsestäänselvyys.

Pelaaminen

Voisin tässä puhua ajotuntumasta, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Mitään tuntumaa ei oikein vieläkään ole, vaan tien pinnalla lähestulkoon liidetään ja auto kääntyy sinne minne rattia kääntää tai tattia kallistaa. Ihan samaa tämä ajaminen on kuin ykkösosassakin, aivan minimaalisin muutoksin. Jarrubalanssi on tasapainoisempi kuin ykkösessä, mutta ei tässä kyllä mitään lukkojarrutusta pysty millään ilveellä tekemään, vaikka peli siitä ajoapuja pois napsutellessa yrittikin varoitella. Sellainen ero ajamisessa tosin kyllä on, että hypyistä alastulot ovat tällä kertaa jonkin verran arvaamattomampia kuin ennen. Luonnottoman teräviksi tehtyjen hyppyjen alastulojen ollessa lähes poikkeuksetta tasaisella maalla loivan alamäen sijaan, lähes jokainen laskeutuminen tapahtuu nokka edellä vaikka kuinka yrittäisi sitoa. Tästä seuraa yleensä se, että lennokkaimpien pätkien maaliin on melko todennäköistä saapua ulkoisesti rusinaa muistuttavalla ajopelillä, vaikka suorituskykyyn alastulot harvemmin pahasti vaikuttavat.

Vauriomallinnus on sinänsä mukavan rankka, ja yksikin isompi osuma rikkoo helposti auton suhteellisen uskottavalla tavalla. On myös mahdollista kolaroida ajokkinsa suoraan keskeytyskuntoon, tosin peli kyllä tekee kaikkensa ehdottaakseen pelaajalle sen sijaan restarttia tai uutuutena esiteltyä rewindia. Onneksi keskeytysmahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, joten armottomuuden taso on lopulta ihan itsestä kiinni. Peli itsessään yrittää olla mahdollisimman kaukana HC-ajokokemuksesta, sillä esimerkiksi jyrkäteeltä tippuessa automaattinen respawn tapahtuu jo ennen kuin auto on edes osunut mihinkään, joten matkaansa olisi mahdollista jatkaa parin sekunnin tappiolla ilman kolhun kolhua, sen sijaan että kisa päättyisi siihen kuten sen olisi kuulunut rallissa päättyä. Onneksi mikään ei estä keskeyttämästä kisaa manuaalisesti, joten omalla urallani rajusta ulosajosta sai tälläkin kertaa aina ansionsa mukaan. Kyllähän se vähän kirpaisi Sardinian Power Stagella keskeyttää kakkossijalta, mutta ralli on rallia, hei! :D

Jos ajotuntuma ja yleinen fiilis pelistä on ollutkin tähän mennessä vähän vaisu, niin kyllä WRC 2 kuitenkin aidosti loistaa yhdessä asiassa. Pelin uramoodi on oikeasti erinomainen pelimuoto. Se oli hyvä jo ykkösessä, mutta oman tiimin rakentaminen itse nimetyn kuskin ja kartturin ympärille, kisaohjelman valinta kullekin kaudelle, oheisluokkien kautta kohti MM-sarjaa eteneminen, lopulta pääluokan sopimuksen saaminen ja täyden sarjan ajaminen on parhaimmillaan erinomaista huvia. WRC-luokassa myös vaikeustaso on hyvin kohdallaan, ja on myös selvä merkitys sillä, ajaako yksityistiimin vai tehdastiimin autolla. Tiukan kauden ja parin osakilpailuvoiton päätteeksi sijoituin yksityisellä Fiestalla MM-sarjan kolmanneksi, joten vaikeustason puolesta nyt liikuttiin juuri sopivalla tasolla. Itse ajaminen ei suurtakaan iloa tarjoa, mutta uramoodi on sen verran onnistuneesti rakennettu että ensimmäisen WRC-kautensa loppuun saakka sitä jaksoi pelata erittäinkin hyvin. Ja uskokaa pois, tällä ajotuntumalla se on paljon sanottu.

Viidessä rallissa on mukana myös sinänsä ihan hyvät yleisöerikoiskokeet, joskin nämä ajetaan kauden aikana aina rallin viimeisenä pätkänä. Kauden 2011 uutuutena esitelty Power Stage on tällöin rallin toiseksi viimeinen eikä viimeinen erikoiskoe, mikä toki oli tuolloisilla säännöillä mahdollista muttei kovin yleistä. Ongelmallisempi asia on puolestaan se, että ilmeisesti Powereilta kerätyt pisteet eivät tallennu pelisessiosta toiseen, mikä tarkoittanee sitä että koko Powerin merkitys on pelissä varsin kyseenalainen. Onneksi oma mitalitaistoni ei ratkennut Powerin pisteillä (vaan omalla ulosajolla Walesissa), joten tällä kertaa asia ei jäänyt mieltä painamaan.

Kartturista ei ole mitään uutta sanottavaa, sillä samat monotoniset mies- ja naisäänet jatkavat, valitettavasti. Uusilla pätkillä on ehkä hiukan aiempaa paremmat nuotit, mutta pari paikkaa kaipaisi kyllä hiukan lisää äänitettyjä sanoja nuotteihin. Tiukkapipoinen rallipääni meinaa hajota joka kerta, kun kuulen luotisuoran tien kirraavan (tightens) tai aukeevan (opens), vaikka näillä varmasti tarkoitetaankin tien kapenemista ja levenemistä, sanoja joita selvästi ei ole äänitetty. Aivan hirveää nuottikieltä joka tapauksessa. Kartturi myös kommentoi edelleen jatkuvasti väliaikoja, joita itse en ruudulla katsele enkä haluaisi niistä myöskään mitään nasevia kommentteja. Myös törmäykset saavat helposti omat huutonsa ja kommenttinsa, ja tällä kertaa jo raju alastulo hypystä saattaa riittää laukaisemaan kommenttiraidan. Tällaisella voi olla katastrofaaliset seuraukset, sillä yleensä törmäyskommenttia seuraava nuotti jää kartturilta kokonaan lukematta, mikä ei kisavauhdissa ole aivan ihanteellinen tilanne. Etenkin, kun olen tässä pelisarjan mittaan opetellut ajamaan pelkillä nuoteilla ilman visuaalisia mutkamerkkejä, mikä sinänsä onkin onnistunut hyvin. Tällöin kuitenkin korostuvat myös WRC 2:ssa toistuvat tilanteet, jolloin nuotti luetaan auttamatta liian myöhässä. Ilman mutkamerkkejä kyse ei ole silloin siitä että mennäänkö ulos, vaan että kuinka pahasti mennään. Kieltämättä nämä tilanteet turhauttavat, mutta itsehän olen kuoppani kaivanut. :D

Niin, ja yksi juttu vielä. Mikä s**tanan kuningasidea oli laittaa pelin joka-f*ckin'-ikiseen autoon kojelaudalle kuljettajan näkökenttään NAVIGAATTORI, josta näkyy jatkuvasti pätkän reaaliaikainen minimap sekä myös sektoriaikojen värikoodit ja tämän myötä pätkällä edistyminen. Kaikki asioita, jotka ensimmäisenä käännän missä tahansa rallipelissä HUDista pois. Eikä missään WRC-autossa katsella muutenkaan pätkän mutkia mistään navigaattorista, saati sitten kuljettajan puolelta. :D Jos ohjaamosta haluaa ajaa, on näitä älyttömyyksiä pakko katsella. Niinpä tätä oli pakko ajaa konepelliltä, mikä on kyllä iso miinus.

Navigaattorilla tai ilman, ei WRC 2 kuitenkaan ole millään mittarilla tänä päivänä relevantti rallipeli. Pohjimmiltaan se on vain hiottu ja sisällöltään monipuolistettu versio ensimmäisestä osasta, mikä ei vielä kovin kummoista rallipeliä tee. WRC 2:n uramoodi on erinomaisesti rakennettu, mutta ei se millään riitä siihen että tätä peliä kokonaisuutena voisin kenellekään suositella. Minin tehdas-WRC:lläkin pääsee ajamaan vielä sarjan seuraavassa osassa, joka olikin jo huomattavasti parempi rallipeli. Siksipä siirrynkin seuraavaksi Milestonen WRC 3:een, joten jatkoa seuraa myöhemmin.


Loppuun vielä WRC 2:n tilastot (eivät sisällä DLC:tä):

Autoluokkia: 8 (WRC, S2000, N-ryhmä, R2, R3/S1600, B-ryhmä, WRC '08-'10, WRC Safari)
Autoja: 32
Lisensoituja autokuntia: 64
Ralleja 13 + Berlin Urban Rally
Erikoiskokeita: 83* + 6 (Berlin)

*Todellinen määrä ~1,5 EK:ta rallia kohti, joista yhdistelemällä ja eri suuntiin ajamalla kasattu 6 EK:ta per ralli
 
Viimeksi muokattu:
WRC 3 (PS3, 2012)

Milestonen kolmas rallipeli kolmen vuoden sisään, mutta nyt on vihdoin menty aimo harppauksin eteenpäin. Jos olivat italialaisstudion ensimmäiset rallipelit vielä melko ankeita ajokokemuksia, niin kolmonen nostaa rimaa jo sen verran, että kaksi aiempaa WRC:tä pystyvät alittamaan sen kumartumatta.

Sisältö

Autovalikoima on hyvin pitkälti sama kuin WRC 2:ssa, parilla pienellä lisäyksellä. VW Polo WRC on mukana jo tässä vuoden 2012 pelissä ja Ogier ajaa sillä koko kauden, vaikka todellisuudessa Volkkari tulikin mukaan vasta seuraavalle kaudelle. Tuskinpa tätä miinukseksi kuitenkaan kukaan laskee, hyvä vain että on lisää automerkkejä mukana. Minin WRC-tehdastiimi löytyy pelistä myös, minkä lisäksi mukana ovat tietysti pääluokan kärkiautot Ford ja Citroën. Yksityistiimejä on jälleen sen verran hyvin mukana, että pääluokan autokuntia löytyy pelistä peräti 26 kappaletta. Lisäksi mukana on S2000:n ja N-ryhmän MM-sarjojen autokunnat, sekä Road to Glory -pelimuodosta löytyvät kuusi muuta autoluokkaa ilman lisensoituja kuskipareja. Erinomainen kattaus päällisin puolin hyvin mallinnettuja autoja, joskin ohjaamokuvakulmasta voi todeta kaikissa autoissa 70-luvun nelosryhmäläisiä myöten olevan samanlaisen digitaalisen mittariston.

Ralleja ajetaan edelleen 13 kappaletta, tällä kertaa suurimmaksi osaksi samoissa lokaatioissa kuin edelliskaudellakin. Nyt on kuitenkin vihdoin otettu suuri harppaus pätkien laadussa, joka oli yksi kahden aiemman WRC:n suurimmista ongelmista. Merkittävä osa kisoista sisältää kokonaan uudet tieosuudet, jotka ovat todella paljon parempia kuin aiemmin. Jos oli aiemmin baana leveää ja loivia mutkia täynnä, niin nyt mennään sitten näissä asioissa kerralla asteikon toiseen päähän. Muutamassa rallissa tieosuudet on vielä tuotu ensimmäisestä pelistä, mutta näissäkin maisema on kokenut niin merkittävän kasvojenkohotuksen, ettei pätkiä heti meinaa samoiksi tunnistaa. Oikeastaan vain Ruotsi betonisine lumipenkkoineen jättää edelleen selkeästi toivomisen varaa, muuten pätkät ovat huomattavasti aiempia pelejä laadukkaampia.

Jos on pätkien laatu kokenutkin suuren parannuksen, niin kilometrien määrällä ei edelleenkään juhlita. Keskimääräinen erikoiskokeen pituus taitaa olla laskenut alle viiteen kilometriin, ja yksi ralli sisältää jälleen kuusi pätkää samaa, n. 7-10 km pituista tieosuutta hiukan eri variaatioilla eri suuntiin ajettuna. Kyllä näitäkin sinänsä ilokseen ajelee, mutta totuuden nimissä pätkäkilsoja pitäisi olla kaksin- tai kolminkertainen määrä rallia kohti jotta oltaisiin hyvälle rallipelille riittävällä tasolla.

Presentaatio

Tällä alueella on myös otettu vihdoin selkeä askel eteenpäin. Graafinen ilme on selvästi parempi kuin aiemmin, ja valikoiden selaaminen sarjakuvatyylisine taustakuvineen on ainakin omaa silmääni miellyttävä kokemus. Introvideo sekä jokainen ralli sisältää myös ääneen luetun juonnon, ja ainakin itselleni tällaiset näennäisen pieneltä vaikuttavat asiat parantavat pelikokemusta yllättävänkin paljon. Hiukan tosin pisti hymyilyttämään Uuden-Seelannin esittelyssä hehkutetut upeat maisemat ja koskematon luonto, samaan aikaan kun kuvissa näkyi eräältäkin pätkältä löytyvä massivinen hiekkakuoppa täynnä työkoneita. :D



Valikkomusiikeissa on kyllä parin electro-biisin kohdalla otettu lähes epäilyttävän suuria vaikutteita Dirt 3:n soundtrackista, mutta mainittua Codemastersin peliä tuntuu koko Road to Glory -pelimuoto muutenkin mallaavan. Löytyy soundtrackista kyllä pari sellaistakin biisiä, jotka voisivat olla aivan suoraan vaikka alkuperäisistä Colin McRae Rallyista. Hyvä kokonaisuus kaikkinensa, ja sopii rallipeliin huomattavasti paremmin kuin kakkosen Gran Turismo -jazzailut.

Pelaaminen

Vaikka sisältö ja audiovisuaalinen ilme olisi kuinka kunnossa, niin itse pelaaminenhan kuitenkin ratkaisee. Ja tällä kerralla tulos on hyvä! Ajaminen on oikeasti kivaa, varsinkin jos vertaa sarjan pariin aiempaan peliin. Enää ei vain liidetä tien pinnalla, vaan autolla on olemassa painopiste ja sen hallitseminen ohjaimella tuntuu luontevalta. Pitoa tuntuu tosin järjestään olevan edelleen hiukan liikaa, jolloin varsinainen vastaheitoilla eteneminen ei ole nopein tapa taittaa tiukkoja mutkia. Peräkkäisissä hitaissa mutkissa kuitenkin huomaa, että kaasun ja jarrun käytöllä pystyy nyt ohjaamaan autoa huomattavasti aiempaa paremmin ja varsin luonnollisen tuntuisesti. Lukkojarrutuksiakin saa tällä kertaa varoa, mikä on myös selvää eteenpäinmenoa edellisestä osasta.

Kartturi on sarjan kaikista peleistä tähän mennessä paras, myös Evolution Studiosin pelit mukaan luettuna. Itse nuotit eivät ole merkittävästi tarkempia kuin aiemmin, mutta ero tulee niiden lukutavasta. Enää ei lueta monotonisesti yhtä mutkaa ja yhtä numeroa kerrallaan, vaan kartturi lukee oikealla tavalla painottaen aina muutaman mutkan etäisyyksineen ja huomioineen yhtenä sekvenssinä. Pelkästään jo eri komentojen väliin lisättävät sanat into, and ja then saavat nuotinluvun kuulostamaan todella paljon selkeämmältä ja luonnollisemmalta kuin aiemmin, ja ajaminen ilman visuaalisia mutkamerkkejä sujuikin tämän vuoksi varsin mallikkaasti. Nuottien ajoitus ei myöskään jätä erityisen paljoa toivomisen varaa, kunhan muistaa säätää niiden ajoituksen aikaisimmaksi mahdolliseksi. Myös typerät väliaikakommentit loistavat poissaolollaan, joskaan kummallisesti splittejä ei tällä kertaa saa HUDista käännettyä kokonaan pois.

Vauriomallinnuksesta voisi sanoa sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se, että auton suorituskyky kärsii helposti suhteellisen pienestäkin osumasta, joskin jokaisen pätkän välissä tarjottavan huollon ansiosta vahingot eivät yleensä ole kauaskantoisia. Auton ulkoinen vauriomallinnus on sen sijaan vedetty ihan huolella överiksi, sillä auton kori ei vain tunnu pysyvän kasassa pienimpienkään hyppyjen alastuloissa. Hypyt ovat usein vielä pätkillä sen verran teräviä, että laskeutuminen tapahtuu edellisosan tapaan liian usein nokka edellä, mikä vain pahentaa ongelmaa. Enkä nyt tarkoita mitään 70 metrin ilmalentoja kaasu pohjassa, joissa auton kuuluukin hajota, vaan auton kori hajoaa pienissäkin hypyissä helposti ihan reilusta sitomisesta huolimatta. Ohjaamosta ajettaessa ongelmaksi muodostuu myös auton tuulilasin naurettavan helppo säröily - jopa lippusiiman kerääminen riittää lasin häiritsevän suureen naarmuuntumiseen. Totesin myös Uudesta-Seelannista löytyvän erään paikan, jossa peli rekisteröi törmäyksen sisämutkassa seisovaan puuhun vaikka sen kiertäisi parinkin metrin päästä, kokonaan tien puolella ajaen. Onneksi muita vastaavia paikkoja ei löytynyt, näitä kun riitti varsinkin ensimmäisessä Milestonen WRC:ssä enemmänkin.

WRC 2:n paras puoli oli erinomaisesti rakennettu uramoodi, mutta tästä on valitettavasti kolmosen kohdalla luovuttu. Uramoodin sijaan pelistä löytyy suhteellisen suuria Dirt 3 -viboja tuova Road to Glory, jossa ajetaan yksittäisiä pätkiä, lyhyitä ralleja sekä erilaisia ajohaasteita tiuhaan vaihtuvalla kalustolla. Pelimoodi tuntuukin lisensoituun WRC-peliin hiukan kummalliselta, sillä se voisi olla lähes sellaisenaan missä tahansa rallipelissä ilman virallisen sarjan lisenssiä. Oikeita kuskeja tai autojen värityksiäkään ei tässä moodissa nähdä kuin vasta mielikuvituksellisesti nimetyssä Ultimate Battle -lopputurnauksessa, eikä minkäänlaista mestaruussarjaa pääse tällä kertaa itse nimeämällään kuskiparilla ajamaan. Pelimuoto on sinänsä kuitenkin viihdyttävä, mutta tuntuu siltä että se on hiukan väärässä pelissä.

Itselleni WRC 3:n pääpelimuoto on mestaruussarjan ajaminen, kun ei kerran varsinaista uramoodia ollut tarjolla. Autokunnakseni valitsin Armindo Araújon kuljettaman tehdastiimin Minin, joka introvideossa, kansikuvassa sekä takakannessa esiintymisistään päätelleen selvästi kuuluu myös pelintekijöiden suosikkeihin. Tämä onkin se toinen (ja parempi) kahdesta pelistä, joissa pääsee ajamaan WRC-tehdastiimin Minillä, joten miksipä ei. Eri autoilla samassakin luokassa on WRC 3:ssa hiukan eri suorituskyky, joten ainakin teoriassa mestaruustaistelu Minillä pitäisi olla haasteellisempi homma kuin Fordilla tai Citikalla. Vaikeustaso saisi kuitenkin olla taas hiukan korkeampi, sillä mestaruus varmistui tällä kertaa toiseksi viimeisessä kisassa. Ei tämä aivan läpikävelyä kuitenkaan ollut, sillä osassa kilpailuista tekoäly ajoi selvästi kovempaa kuin toisissa. Vaikeustaso on mielestäni lähtökohtaisesti liian helppo jos jo ensimmäisellä kaudella pystyy voittamaan mestaruuden, joten ihan optimaalisella tasolla ei WRC 3:ssa oltu. Ajaminen oli kuitenkin hyvien pätkien ja mukavan tuntuman ansiosta sen verran kivaa, että sarjan ajeli ilokseen läpi.

Yhteenvetona voisi todeta, että WRC 3 on hyvä rallipeli. Ei loistava, mutta hyvä. Se tekee jo monia asioita oikein, ja oikeastaan jätän selkeän suosituksen tälle antamatta lähinnä siitä syystä, että WRC 4 oli vielä tästäkin selkeä parannus. Ehkä ainoa pelillinen syy hankkia juuri WRC 3 on täyden MM-sarjan ajaminen WRC-Minillä, tosin senkin voi vielä yksityistiimin väreissä tehdä WRC 4:ssä sekä 6:ssa. Ei tämä huono pelihankinta silti ole, jos halvalla tulee vastaan.

Autoluokkia: 9 (WRC, S2000, N-ryhmä, 2000's, 90's, 80's, 70's, R3, R2)
Autoja: 36
Lisensoituja autokuntia: 54
Ralleja: 13
Erikoiskokeita: 83*

*Jokaisessa rallissa n. 7-10 km mallinnettua tieosuutta, jota yhdistelemällä ja eri suuntiin ajamalla kasattu kuusi EK:ta per ralli.
 
WRC 4 (PS3, 2013)

Milestonen neljäs ja samalla viimeinen WRC-peli, ennen lisenssin siirtymistä Kylotonnin haltuun. Kolmonen oli jo varsin pirteä ja lupauksia herättänyt rallipeli, vaikka jättikin vielä parannettavaa monelle osa-alueelle. Onnistuuko Milestone viimeisellä yrityksellään luomaan sen aidosti hyvän rallipelin, jota PS3:lle ja Xbox 360:lle koko laitteiden elinkaaren ajan oli saatu odotella?

Sisältö

Jos pelkkää autojen määrää katsotaan, on nelonen ottanut takapakkia sarjan aiemmista osista. Mukana on tällä kertaa vain virallisen MM-sarjan autoja, joten klassikkoja tai muita bonusajoneuvoja ei nähdä. Määrän sijasta kuitenkin laatu puhuu puolestaan, sillä autot ovat silminnähden aiempaa paremman näköisiä niin ulkoa kuin sisältä, minkä lisäksi niiden äänimaailma on kokenut selvän parannuksen. Kun kaikki pelimooditkin keskittyvät nimenomaan WRC:n ja sen oheisluokkien ympärille, on helppo nähdä vain MM-sarjan sisältöön panostaminen oikeana ratkaisuna. Aitoja kuskipareja on mukana jälleen erinomaisen hyvä määrä, ja MM-tasolle paluustaan tuolloin jo ilmoittaneen Hyundain testiauton myötä pääluokkaankin on saatu mukaan peräti viisi eri automerkkiä.

Rallien määrä ja niiden sijainnit noudattelevat tutusti virallista kalenteria, joten mukana on 13 rallia, joista 12 samoissa lokaatioissa kuin edelliskaudellakin. Viidessä rallissa on kuitenkin kokonaan uudet erikoiskokeet, ja lähes kaikkien kisojen reitti on kokenut vähintään visuaalisen kasvojenkohotuksen. Milestonen ensimmäisen WRC:n erikoiskokeista ei ole enää jäljellä edes muistoa, vaan nyt ajetaan oikeasti luonnollisen tuntuisia teitä, joilta ei puutu tiukkoja mutkia sen enempää kuin korkeuserojakaan. Pätkät ovat keskimäärin erittäin hyviä ja oikealla tavalla haasteellisia ajaa, joskin kilometrejä on edelleen aivan liian vähän. Pätkien keskipituus on edelleen selvästi alle viisi kilometriä, ja samaa tieosuutta ajetaan yhden rallin kuuden erikoiskokeen aikana lähes yhtä monta kertaa edestakaisin. Laatu korvaa määrän myös pätkien kohdalla, mutta sitä määrää olisin kuitenkin kaivannut lisää.

Pelimuodoissa on palattu kolmosen Dirt-kosiskeluista takaisin perinteiseen rallipelilinjaan, ja ehdottoman hyvä niin. Yksinpelin pääpelimuoto on uusiksi pistetty uramoodi, minkä lisäksi ajamaan pääsee yksittäisiä erikoiskokeita, ralleja tai kokonaisen mestaruussarjan valitsemallaan kuski-autoyhdistelmällä. Sisällön puolesta hyvän rallipelin peruselementit ovat tukevasti paikallaan, joten seuraavaksi on syytä tarkastella pelin muita aspekteja.

Presentaatio

Uskomatonta mutta totta - Milestone on tehnyt päävalikosta lähtien innostavan näköisen ja kuuloisen pelin! No ehkä se ei enää nykyisin olisi niinkään ainutkertaista, mutta vuonna 2013 sai varmasti piirrellä rastia seinään. Introvideota ei valitettavasti tosin enää ole, mutta ajofiilis nousee valikoissa nähtävien tyylikkäiden, aitojen ajokuvien ja dramaattisen, jopa eeppisen tunnusmusiikin myötä korkeammalle kuin varmasti kertaakaan sitten Evolution Studiosin päivien. Virallisesta WRC-lisenssistä on muutenkin otettu nyt aiempaa enemmän irti, ja esimerkiksi uramoodissa uuteen luokkaan siirtyessä saa katsella lyhyen mutta sitäkin hienomman näköisen esittelyn tulevan kauden autoluokastaan. Aidot ajokuvat toimivat tässäkin pelissä tunnelmaa nostattavina elementteinä niin hienosti, etten voi ymmärtää miksei niitä käytetä useammissakin lisenssipeleissä!



Pelin soundtrack noudattelee muutenkin samaa, eeppisyyttä kosiskelevaa linjaa päävalikossa esitellyn kanssa, ja tekee selvän pesäeron aiempien osien electro-rock-jazz-sillisalaatteihin. Ennen pätkien alkua kuultavat tunnelmannostatusbiisit toimivat myös parhaimmillaan erinomaisesti, ja kauden viimeiselle pätkälle Walesin vesisateeseen mestaruutta voittamaan lähtemisessä oli tämänkin ansiosta suorastaan odottamattoman jännittynyt tunnelma. Myös uusinnat ovat kamera-ajoineen suhteellisen tyylikkään näköisiä. Milestone on tehnyt erinomaisen parannuksen pelisarjan presentaatiossa, ja WRC 4 esittääkin koko lajin onnistuneesti hyvin innostavaan sävyyn.

Sen verran pitää tosin kyllä muistaa mainita, että Milestonelle tyypilliseen tapaan latausruudut ovat jälleen pitkiä kuin nälkävuosi. Kahden erikoiskokeen välissä vietetty aika on ainakin PS3:lla reilusti yli minuutin verran, joten siloitellumpi ulkoasukaan ei aivan ilmaiseksi ole tullut. Onneksi latausruudut ovat edes tyylikkään näköisiä ja -kuuloisia, ja niissä pääsee katselemaan seuraavan pätkän tietoja sekä valitun kuljettajan "kommentteja" edelliseltä pätkältä. Ehkä pieniä juttuja, mutta ainakin itselleni nämä tekivät pakollisesta odottelusta selvästi siedettävämpää touhua.

Pelaaminen

Kun sisältö ja sen esitystapakin on kunnossa, voi rallipeli kaatua enää itse ajamiseen. WRC 3 vei sarjaa jo tämänkin puolesta selvästi eteenpäin, mutta selviä parannuksen kohteitakin vielä jäi. Näistä on onneksi otettu koppia, ja etenkin autojen alustat käyttäytyvät huomattavasti pehmeämmin ja luonnollisemman tuntuisemmin kuin aiemmin. Jokaisesta hypystä ei enää laskeuduta nokka edellä, ja alastulot ovat sen verran lempeämpiä että autojen koritkin kestävät pääsääntöisesti hyppyjen läpi alkuperäisessä muodossaan. Kun myös pätkien luonnottoman terävät hypyt on saatu korvattua jouhevammin rakennetuilla tieosuuksilla, tuntuu ajaminen täten entistä paremmalta ja loogisemmin hallittavalta. Helpommaksi en väitä sen muuttuneen, sillä uudet pätkät ovat pimeine nypynylityksineen parhaimmillaan hyvinkin haasteellisia.

Pitoa on edelleen jonkin verran liikaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa etteikö auton painopistettä tuntisi. Vauriomallinnus on ehkä hivenen aiempaa anteeksiantavampi, mutta toisaalta tällä kertaa huoltoon ei pääse aivan jokaisen erikoiskokeen välissä. Ilman ajoapuja pystyy ohjaimellakin ajamaan, jolloin myös lukkojarrutusten välttämisen kanssa saa olla mukavan tarkkana. Kaiken kaikkiaan ajaminen on kivaa, ja koko ajan tuntee itse olevansa vastuussa siitä, kuinka kovaa ja kuinka riskirajoilla mennään. Vaikka perustuntuma nojaakin edelleen arcaden suuntaan, on mukana kuitenkin juuri sen verran simulaatiota, että ajaminen tuntuu mielekkäältä ja - mikä tärkeintä - rallilta.

Kartturi on sama kuin edellisessäkin osassa, joten tällä rintamalla asiat ovat päällisin puolin kunnossa. Nuotit tulevat juuri ja juuri riittävän ajoissa (kunhan säätää ne valikosta mahdollisimman etukäteisiksi) ja ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta kokolailla riittävän täsmälliset. Pari hasarditilannetta tosin syntyy jos sokeasti luottaa kartturin ohjeisiin, sillä ainakin yksi hidas oikea Saksassa luetaan vasurina, minkä lisäksi parista yksittäisestä mutkasta ympäri kisakalenteria tuntuu puuttuvan nuotti kokonaan. Onneksi nämä eivät ole mitään pimeitä nypynylityksiä, joten suoranaisesti kartturin virheeseen en omia kisoja tainnut tällä kertaa sössiä. Ilman nuolimerkkejä pystyy tässäkin pelissä siis ajamaan, vaikkei muistaisi pätkiä ulkoa.

Uramoodi on tällä kertaa todella hyvä, perinteinen rallipelimoodi. Pikkuluokasta aloitetaan, josta hyvien tulosten myötä edetään tehokkaampiin autoihin ja isompiin luokkiin. Kuskin ja kartturin saa jälleen nimetä mielensä mukaan, ja tällä kertaa kuskiparille saa myös valita ulkonäön ns. pelaajakorttiin. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko vähän napista tarjottavista vaihtoehdoista, sillä kuskille ja kartturille on valittavana 12 eri ulkonäköä, jotka ovat kaikki varsin stereotyyppisen näköisiä miehiä. Rallipelien ylivoimaisesti suurinta kohderyhmää varmasti, mutta tuskin olisi ollut suurikaan vaiva luoda edes pientä variaatiota vaihtoehtoihin. Kartturin puolesta valinta on ymmärrettävämpi äänitetyn naisäänen puuttuessa, mutta kuljettajan osalta tilanne on toinen. Itse teen hahmokseni useammin nais- kuin mieskuskin, mutta tällä kertaa siihen ei annettu mahdollisuutta. Suurimmalle osalle pelin kohdeyleisöstä näiden vaihtoehtojen puute tuskin kuitenkaan mitään merkitsee, jolloin tämän valittelunkin voi jättää kokonaan huomioimatta.

Kaluston suorituskyvyssä on selkeitä eroja yksittäisen luokan sisälläkin, ja uramoodin tulostavoitteissa nämä on otettu hyvin huomioon. Ajoin WRC2-kauteni ännäläisellä Mitsulla, jolla ei ollut toivoakaan taistella luokkavoitosta kevyempiä RRC-autoja vastaan. Pari palkintosijaa toi sopimuksen ajamaan pääluokkaan yksityistiimin WRC-Minillä, jolla puolestaan ei ollut mitään saumoja ajaa yleiskilpailun voitosta. Sitä tiimi ei odottanutkaan, vaan tavoitteet oli tiimissä yleensä asetettu kympin tai kuuden sakkiin. Juuri tällaista sen pitäisikin olla, sen sijaan että kaikilla autoilla ajettaisiin aina pelkästään voitosta.

Vaikeustaso WRC 4:ssä on myös jonkin verran korkeammalla kuin aiemmin, ainakin sen perusteella ettei yksityistiimin autolla tuntunut olevan mitään mahdollisuuksia tehdaspelejä vastaan. Toisen WRC-kauteni pääsin ajamaan tehdastiimin Citikalla, minkä myötä sai todeta että virheetön hyvä ajo riittää kyllä voittoihin oikealla kalustolla. Mestaruuden voittaminen on kuitenkin todella hankalaa yhdestä syystä, ja se on Sébastien Loeb. Vaikka mies itse ei todellisuudessa ajanutkaan kaudella 2013 enää kuin neljä osakilpailua, ajaa Loeb pelissä kuitenkin koko kauden, ollen poikkeuksetta nopein AI-kuski. Vaikka voitin kauden 13:sta kilpailusta yhdeksän, tuli mestaruus lopulta vain kymmenen pisteen erolla, sillä Loeb oli jokaisessa voittamassani kilpailussa toinen, voittaen kaikki rallit joissa en itse ollut ykkönen. Vaikka haaste ei soveltamillani ankarilla rallisäännöillä (tieltä putoaminen = keskeytys, kaato = 30-90s paikallaan) muodostunutkaan mahdottomaksi, niin ottaisin mieluummin kuitenkin vaikka hiukan korkeamman vaikeustason mutta tasaisemman sarjan, jossa mestaruudesta ajaisi useampikin kuljettaja. Ei Loebikään sentään koskaan aivan tällaiseen näytöstyyliin mestariksi kävellyt, vaikka lajin kiistaton ykkönen aikanaan olikin.

Mestaruustaisto oli kuitenkin mukaansatempaava, ja kaiken kaikkiaan WRC 4 tekee sen mitä siltä sopii odottaakin. Mitään suurempia bugeja ei tullut vastaan, pelillinen puoli toimii mallikkaasti ja ajaminen uramoodissa on kivaa. Pätkät ovat hyviä, vaikka ne kirjaimellisesti itseään toistavatkin. WRC 4 läpäisi omalla kohdallani myös valehtelemattoman koukuttavuustestin, sillä kertaalleen olin ajaa ulos siitä syystä, että TV:ni ilmoitti isosti keskellä ruutua siirtyvänsä pian valmiustilaan, eli toisin sanoen tämän pelin parissa voi helposti kulua ainakin neljä tuntia kuin huomaamatta. :D

Ja vastataan vielä alussa esittämääni kysymykseen, eli onko WRC 4 aidosti hyvä rallipeli?

On se! Jos PS3:lla tai Xbox 360:llä haluaa pelata mahdollisimman hyvää rallipeliä, niin suosittelen tällöin ehdottomasti WRC 4:ää. Osittain vaihtoehtojen puutteessa, mutta yhtä paljon myös siksi, että WRC 4 on hyvä rallipeli.

Vaikka Milestonen ensimmäisten WRC-tuotosten laatu olikin parhaimmillaan kyseenalainen, nosti italialaisstudio tekemisen tasoaan kolmosen ja nelosen kohdalla niin selvästi, että tässä vaiheessa suorastaan harmitti sarjan päätyvän seuraavaksi jälleen uuden kehittäjän käsiin. Kylotonnin ensiaskeleista WRC-sarjan parissa kirjoittelen myöhemmin lisää, ja koska konsolirautakin vaihtuu WRC 4:n ja 5:n välissä, niin tämän projektin seuraava osa taitaa siirtyä myös retropeliketjusta modernimpaan rallipeliketjuun. Jatkan siis siellä sitten kun jatkettavaa on.


WRC 4:n tilastot:

Autoluokkia: 4 (WRC, WRC 2, WRC 3, Junior WRC)
Autoja: 16
Lisensoituja autokuntia: 64
Ralleja: 13
Erikoiskokeita: 78*

*Jokaisessa rallissa n. 7-10 km mallinnettua tieosuutta, jota yhdistelemällä ja eri suuntiin ajamalla kasattu kuusi EK:ta per ralli.
 
Ostin hiljattain käytetyn PS3 super slim, ja olen pelaillut vanhoja suosikkeja, ja "uusia", ennen pelaamattomia pelejä.

Omaan setuppiin liityviin "ongelmiin" tottuminen vei hieman aikaa, mutta sen jälkeen kaikki on toiminut hienosti. "Vanha rauta" ei edes tunnu niin kovin vanhalta. Luulin että ohjaimeen (DS3) tottuminen olisi ollut vaikeampaa, se kun on niin pieni, ja tattien liikeradat lyhyitä. Ohjaimen akkukesto on aika tykki, kymmeniä tunteja saa pelata, ja latata tarvitsee ehkä kerran viikossa.


Red Dead Redemption

Pelasin tämän silloin aikoinaan heti julkaisusta, ja nyt yli 12 vuotta myöhemmin heti perään uudestaan.

Ensireaktio oli että eihän tämä näytä läheskään niin rumalta ja vanhalta kuin luulin. Hahmomallit eivät näytä ollenkaan huonoilta (ikäisikseen). Mutta aika nopeasti sahalaidan ilmestyivät ja muistuttivat pelin iästä. Myös maasto ja kasvillisuus ovat todella pahan näköisiä. Kun 55-tuumaisesta ruudusta ei tunnista onko aavikolla puskien seassa peura vai hevonen.

Peli on edelleen hyvä. Kontrollit olivat kankeat jo silloin aikoinaan, tottumista vaatii, mutta ei ne huonot ole, ainakaan pelin iän takia. Tehtävät ovat sitä "mene tuonne ja tapa kaikki", mutta niin ne olivat RDR2:ssakin.

Tarina ja välivideot ovat saaneet paljon lisää syvyyttä, nyt kun Marstonin ja vanhan jengin historian on saanut nähdä ja kokea ihan itse RDR2:ssa.

Avoin maailma (kartta) on hieman pienempi kuin muistin, ja "avoin maailma" (se muu sisältö) hieman laajempi. Kaksintaistelut, pokeri ja liar's dice ovat helppoja, mutta hauskaa tekemistä. Pokerissa huijaaminen on mahtavaa.

Pelasin pelin läpi, plus kaiken tarinallisen sivutekemisen. Oikeastaan vain challenget jäi tekemättä. Eli hyvin maistui. Ehkä jossain välissä otan työn alle Undead Nightmare DLC:n.


Grand Theft Auto IV DLC, The Lost and Damned

Tämän uudelleen pelaaminen on vielä pahasti kesken, mutta monet samat asiat voisi sanoa tästä, kuin edellisestä RDR1:stä. Grafiikan suutuisuus, värisävyt ja hidas ruudunpäivitys olivat aluksi iso shokki, paljon huonompia kuin muistin. Hetken jopa mieten, eetä pystyyköhän tätä pelaamaan enää. Mutta nopea uppoutuminen Rockstarin rakentamaan maailmaan otti takaisin imuunsa.


World Series of Poker 2008: Battle for the Bracelets

Tämä ilmeisesti aika huonosti tunnettu peli, on luultavasti on genrensä kaikkien aikojen paras. Kyse on siis konetta vastaan pelattavasta pokeri-pelistä.

Pelin ehdoton vahvuus on 43 eri turnausta sisältävä World Series. Ja pokerin muotoja on muitakin kuin vain texas holdem.

Tekoäly tarjoaa aika hyvän haasteen, ja RNG vaikuttaa suht reilulta (ei taida kuitenkaan ihan 100% random, IMO). Eniten vaikeutta tuo kuitenkin nopeat blindien nousut ja pieni bankroll. Iso varianssi, saako pelata vain muutaman turnauksen per vuosi, vai kaikki mahdolliset turnaukset.

Grafiikka on rumaa, ja pelihahmojen ja selostajien (aika hyvät) vuorosanat tulevat liian tutuiksi jo parin turnauksen jälkeen. Pari semi-tökeröä sääntöjen möhläystäkin on peliin eksynyt.


Skate 2

Tämä peli oli se pääasiallinen syy palata takaisin PS3:n pariin. Mutta voi sentään, on aika kullannut muistot. Ihan alun jälkeen en ole jaksanut jatkaa pelaamista. Grafiikka on rumaa, eikä kontrollit tulleetkaan selkäytimestä. Kai sitä pitää vielä yrittää jossain vaiheessa. Tämä peli oli kuitenkin aikoinaan parhaimillan silloin kun saavutti sellaisen flow-tilan, eikä tekeminen ollut suorittamita, vaan fiilistelyä.


Batman: Arkham Asylum

Olen tehnyt syntiä; en ole koskaan pelannut yhtään Rocksteadyn Batman-peliä, en edes kokeillut. Omistan PS Plussan ansiosta melkein jokaisen, ja onhan nämä jo remasteroitukin.

Vaikka olen vielä suht alussa, niin onhan tämä niin hyvä kuin arvosteluissa sanotaan. Paljon kehuttu kombo-taistelu ei ole vielä kunnolla hallussa, ja ei se nyt niin huiman hyvältä tunnu. Ehkä tämä on sittemmin tehty vielä paremmin uudemmissa peleissä, esim. Sleeping Dogs. Voi olla, että paranee edetessä ja tottuessa.

Grafiikka on hyvää. Olin jopa aika yllättynyt positiivisesti, kun hienon näköinen "välivideo" onkin ihan saamaa kuin pelimoottori. Aloitin retroilun rumilla open world-peleillä, niin tämä graffan tarkkuus yllätti.
 
Switchille saapui hetki sitten gameboy pelejä pelattavaksi ja sehän tarkoittaa, että on tullut pitkästä aikaa retroiltua.

Nappasin ekaksi Switchin gameboy peliksi Super Mario Land 2: 6 Golden Coins:in. Taattua Marion 2d tasohyppelyähän tämä oli, vaikka esim vihollisista löytyi myös sellaisia tapauksia, joihin en muista Marioissa aiemmin törmänneeni. Aiemmin pelaamistani Marioista tämä on pelityyliltään lähimpänä ehkä Super Mario World:ia tai Super Mario Bros 3:sta. Näissä kaikista esimerkiksi löytyy "overworld map", joka Mario Bros 1:stä ja 2:sta puuttui ja maita voi pelata niin moneen kertaan kuin haluaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Muutamasta maasta löytyy myös vaihtoehtoinen salainen loppu kuten Super Mario Worldissakin.

Pelissä pitää kerätä pelin nimen mukaisesti 6 kultaista kolikkoa, jonka jälkeen pääsee haastamaan pelin pääpahiksen Warion. Käsittääkseni tämä on myös eka peli, jossa Wario koskaan esiintyi.

Mutta edelleen mielestäni oikein mainio peli näin 30 vuotta julkaisunsa jälkeen. Mahtava, että vihdoin pääsi pelaamaan tämän läpi ja vielä Switchillä kannettava-moodissa eli tietyllä tapaa "kunniottaen" tämän pelin historiaan kannettavan käsikonsolin pelinä.
 
Switchille saapui hetki sitten gameboy pelejä pelattavaksi ja sehän tarkoittaa, että on tullut pitkästä aikaa retroiltua.

Nappasin ekaksi Switchin gameboy peliksi Super Mario Land 2: 6 Golden Coins:in. Taattua Marion 2d tasohyppelyähän tämä oli, vaikka esim vihollisista löytyi myös sellaisia tapauksia, joihin en muista Marioissa aiemmin törmänneeni. Aiemmin pelaamistani Marioista tämä on pelityyliltään lähimpänä ehkä Super Mario World:ia tai Super Mario Bros 3:sta. Näissä kaikista esimerkiksi löytyy "overworld map", joka Mario Bros 1:stä ja 2:sta puuttui ja maita voi pelata niin moneen kertaan kuin haluaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Muutamasta maasta löytyy myös vaihtoehtoinen salainen loppu kuten Super Mario Worldissakin.

Pelissä pitää kerätä pelin nimen mukaisesti 6 kultaista kolikkoa, jonka jälkeen pääsee haastamaan pelin pääpahiksen Warion. Käsittääkseni tämä on myös eka peli, jossa Wario koskaan esiintyi.

Mutta edelleen mielestäni oikein mainio peli näin 30 vuotta julkaisunsa jälkeen. Mahtava, että vihdoin pääsi pelaamaan tämän läpi ja vielä Switchillä kannettava-moodissa eli tietyllä tapaa "kunniottaen" tämän pelin historiaan kannettavan käsikonsolin pelinä.
Tämä on hieno peli ja ihan hieno loikka yhden konsolisukupolven sisällä. Ensimmäinen Super Mario Land näytti tähän verrattuna ihan antiikkiselta - ja molemmat on julkaistu aikoinaan samalla, mustavalkografiikkaa tarjoavalla käsikonsolilla. 3 vuoden väli peleissä teki yllättävän paljon. Ysärin alku oli muutenkin outoa aikaa, kun Nintendon velhot taikoivat Game Boylle pienempiä, mutta yllättävän hyvin pärjääviä "jatko-osia" Super Nintendon peleistä: Tämä Super Mario Worldin ja Legend of Zelda: Link's Awakening aiemmin julkaistun Link to the Pastin jälkeen.

Käytän tämän viestitilan kirjoittaakseni paljon uudemmasta pelistä, jota en pidä edes kovin retrona, mutta koska haluan kehua sitä niin nyt mennään. Eli Nintendo Switchille julkaistun paketin myötä tuli pelattua uudelleen Portal 2. Ja koska tästä pelistä ei voi sanoa mitään ilman että viittaisi myös ykkösosaan, niin pika-arvostellaan se ensiksi: Portal on kuin uuden fantastisen punk-bändin ensimmäinen levy. Se on idearikas, virkistävä, mukaansatempaava ja omaperäinen, jos nyt ehkä vähän teknisesti hiomaton. Jos et ole pelannut Portalia niin laita juuri nyt pelaamasi peli tauolle ja pelaa Portalia, koska on todella todennäköistä että se on parempi peli.

No niin, nyt kun se on pois alta, niin mitä voimme sanoa Portal 2:sta? Asia on lopulta yllättävän selvä myös 10v julkaisun jälkeen. Katotaas:
- Pelissä on omaperäinen, hauska, helposti ymmärrettävä mutta jatkuvasti uusia tulokulmia saava pelimekaniikka. Mekaniikka on niin nerokas, että se herättää kysymyksen miksei tätä ole keksitty aiemmin.
- Pelissä on omanlaisensa maailma, tunnelma ja hahmot, joita on myöhemmin jäljitelty vaikka kuinka monessa muussa pelissä.
- Pelin käsikirjoitus on erittäin hiottu
- Pelin kaksinpeli on jotakuinkin hauskimpia co-op-tiloja mitä missään pelissä on nähty

Yli 10 vuotta julkaisunsa jälkeen Portal 2 (ja samalla ykkösosa, koska näitä on tosiaan välillä vaikea erottaa toisistaan) on yhä helposti yksi maailman parhaista peleistä. Se heittää pelaajan eteen juuri sellaista ihmetystä ja omalaatuisuutta, mitä videopeleiltä voi vain toivoa eikä ole sattumaa, että sitä on jäljitelty eri tavoin vaikka kuinka paljon. Kyllä, sen yksinpelimoodi on kiistatta hiukan liian pitkä/massiivisuustaudista kärsivä sisältöönsä nähden ja ajoittain tuntuu että peli edistää (sinänsä hyvää) tarinaa hauskojen temppuratojen kustannuksella. Mutta tämä on vähän kuin valittaisi siitä, että maailman parhaassa kirjassa on yksi heikompi parinkymmenen sivun kohta. Niin onkin, entä sitten?
Ja jos yksinpeli on vain 9,5/10, niin kaksinpeli on yhä helppo 10/10 ainakin samalla sohvalla pelattuna. Ja siitähän pyöristyy kokonaisuus siihen itselleni harvinaiseen 10/10 arvosanaan.
 
Viimeksi muokattu:
Persona 4 remaster. 40h vierähti.

Jos Persona 3 portable kärsi paljon siitä että siitä ei ole versiota joka tarjoaisi kaiken, Persona 4 golden on edelleen ehdoton mestariteos joka on lähes sarjan 5 osan veroinen.

Äärettömän upea tarina, hahmot (paitsi se karhu..), musiikit, ääninäyttely, kaikki top luokkaa.

Grafiikat on toki hivenen vanhentuneet mutta niissä on persoonallisuutta ja 4k 60fps piristää ilmettä kunmasti.

Se missä tämä ottaa isoimman harppauksen persona 3 on sen dungeonit. Ne on edelleen random generoitu saman näköisistä palikoista kuin 3, mutta nyt jokaisessa on oma teema ja ne tuntuu erilaisilta. Osassa on aika rohkeitakin teemoja joita en usko että nykypäivänä edes tehtäisiin. Eihän ne P5 dunkuille pärjää jotka oli ensimmäistä kertaa ihan kunnon dunkkuja mutta silti, iso parannus P3.

Toinen iso asia joka parani P3:sta oli hahmot. P3 oli omat tyyppinsä joista piti mutta tämä peli on täynnä upeita hahmoja joita ei voi kuin rakastaa ja mahtavaa dialogia ja ääninäyttelyä jolle sai nauraa oikeen kunnolla koska on niin hauskoja.

Tarina ei ole läheskään niin synkkä kuin 3(joka on hyvä asia) ja kuten P5 niin tässäkin pitää eräs tietty hahmo levelittää maksimiin jos haluaa nähdä koko tarinan ja bonus dunkun. Tämä bonus dunkku oli muuten pelin ehdottomasti yski parhaita ja siinä oli jopa bossi jossa käytettiin oikeita mekaniikkoja, toisin kuin p3 ja p4 perus bossit mitkä on vaan kumpi lyö kovempaa kilpailuja.

Kaikessa muussa paitsi dunkuissa sanoisin että tämä on vähintään yhtä hyvä kuin P5, joissain asioissa jopa parempi. Iso suositus kaikille RPG faneille ja miksei myös muille kun pelissä on helpotuksia joilla tästä voi nauttia jokainen.

5/5 ja papukaija merkki päälle.
 
Olis kannattanu jättää metroid prime remaster pelaamatta.
Hyvä peli se edelleen on, mutta nyt kävi sama mitä viime huhtikuussa prime 3:n pelaamisen jälkeen eli mun alkoi tekemään mieli pelata retropelejä ja aamulla tuli tilattua vpd:sta 1 wii peli ja 14 ps2 peliä.

Nyt aamun pelannut ekaa syphon filtteria ja ohjaukseen alkaa jo jotenkin tottumaan.
Isoin ongelma on se, että jos irrotat eteenpäin napista, mutta edelleen pidät joko oikeaa tai vasenta pohjassa niin Gabe ei todellakaan pysähdy ja käänny paikoillaan kuten voisi olettaa vaan alkaa juoksemaan ympyrää.
Muutenkin tämä on paikoitellen aikamoista sormi akrobatiaa sillä jos haluat vaikka manuaali tähtäyksen kanssa kurkata oikealla olevan kulman taa kun olet kyykyssä niin täytyy pitää X, L1, R2 pohjassa ja ampua neliöllä.
Samoin strafe on L2 ja R2 napeissa jonka takia mä päätinkin pelata tän ps classicilla enkä ps5:lla sillä strafen käyttäminen analogisilla liipaisimilla ei mun mielestä oikein toimi.

edit:

Parempi lopettaa ennen kuin ohjain on seinässä.
Nyt olen sitä kopteritaistelua edeltävässä bunkkerissa ja on tuo peli vaan niin hienosti suunniteltu.
Kulman takaa kierähtää suoraan naaman eteen joko rynkyllä tai haulikolla varustautuneet tyypit ja toki niillä on myös luotiliivit.
Pääosuman voi tietenkin ampua vain manuaalitähtäyksellä joka liimaa hahmon jalat maahan ja on muutenkin äärimmäisen tönkkö.
Joskus nuo spawnaa myös selän taa joka on vielä kivempaa tai sitten huoneeseen mentäessä vihu heittää kranaatin samalla kun spawnaa sisään ja jos olet 10 metrin päässä siitä niin heti henki pois ja takaisin edelliseen check...kentän alkuun.

Aloin jo käyttämään savestatea ilman omantunnon tuskia, mutta yhden tallennuksen jälkeen peli ei enää reagoinut mihinkään ja sama homma aina kun tuon savestaten latasi joten ei muuta kuin takaisin kentän alkuun, koska psclassic antaa vain yhden savestate paikan joka pelille.
Miten ihmeessä tämäkin on tullut pelattua melkein läpi aikoinaan.
Ainoa syy miks en päässyt läpi on se yks seuraamis tehtävä jossa vissiin seurattiin jotain tiedemiestä kunnes se avaa tietyn oven, mutta se ei koskaan avannut sitä vaikka latasin checkpointin monta kertaa ja taisin koko kentänkin aloittaa uudestaan.
Vasta nyt pari kuukautta sitten sain tietää, että tuo on bugi joka saattaa iskeä jos et seuraa sitä just oikean välimatkan päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Eka syphon filter saatu päätökseen ja olihan siinä aikamoista paska designia useammassa kohdassa.
Kaikista pahin oli yks tehtävä jossa pahisten joukot taistelee keskenään ja sun pitää mennä pitkin aluetta varastolta toiselle.
Jotta tuossa olisi sitä suuren taistelun tuntua niin tietenkin viholliset spawnaa aina korkeintaan 10s päästä uudestaan ja jos ne ei ammu toisiaan niin sitten ne ampuu sua.
Suorastaan ihana tehtävä kun sulla ei ole mitään tietoa mihin seuraavaksi mennä ja loputtomat viholliset jotka voi tappaa sut sekunneissa.
Kahden yrityksen jälkeen otin läppärin viereen ja tubesta video rullaamaan jotta näkee mitä helvettiä pitää tehdä.
Sitten on tietenkin tehtäviä joissa on ahdas käytävä ja kun viimein saat tapettua viholliset ja etenet varovasti niin eiköhän siellä lopussa oli korkeammalla joku tyyppi jota et edes näe kun tipahtaa jo kranaatti kintuille. Kiitos mä halusinkin pelata sen saman 15 minuuttia uudestaan.

Heti perään tuli aloitettua kakkonen, koska mulla ilmeisesti on enemmänkin vikaa päässä, mutta nyt päätin käyttää retroarchia koska sillä voi customoida kontrollit ja nyt mä sain sen ohjautumaan jotenkin järkevästi eli vasemmassa tatissa on eteen/taakse/strafe ja oikeassa se perus tankki ohjaus, mutta sillä tulee vaan käännettyä kameraa. Olkanapeissa on kyyristyminen, manuaalitähtäys, lukitus ja ampuminen.
On siinä omat ongelmansa sillä jotta asevalikko toimisi sujuvasti niin mun oli pakko laittaa vasempaan tattiin ne strafe napit, koska niillä selataan myös aselistaa joten jos koittaa liikkua viistosuuntiin niin hahmo alkaa tökkimään ellei väännä tattia just oikein.
Silti paljon parempi pelattava mitä ykkösen perus tankkiohjaus sillä nyt voi liikkuessa katsella ympärille kuten moderneissa peleissä.

Myös checkpointeja on paljon enemmän.
Yhdessä tehtävässä esim pitää hommata kaasukranaatit, tappaa niillä komentaja ja sen jälkeen purkaa sillan alla olevat räjähteet.
Jos tämä olisi ykkösen tehtävä niin se eka checkpoint olisi räjähteiden purkamisen jälkeen, mutta tässä niitä on viisi.
Eka komentajan tapon jälkeen ja seuraava aina jokaisen räjähteen jälkeen.
 
Blinxit ovat itelle vieraita Orginal Xboxin pelejä:



Näitä on mukava silti katella kun DF fiilistele retrojen kanssa.
 
Metroid Primen remaster sai mut vihdoin kunnolla kiinnostumaan Metroid peleistä. Aiemmin kokemus on rajoittunut Super Metroidiin, jota pelasin kyllä melko pitkälle, mutta turhauduin muistaakseni seinähyppyjen kanssa, kun en vaan saanut niitä toimimaan kunnolla.

Koska kuitenkin Metroid Prime on ensimmäisen persoonan peli, joihin mulla ei yleensä ole hurjasti kiinnostusta, niin päätin ennen Primen pelaamista sitotuttaa itseäni sarjaan itselleni tutumman pelilajin eli 2D metroidien kautta. Ajattelin, että jos Primen maailma olisi tutumpi 2d pelien puolelta, niin saisin itseni luultavasti paremmin sitoutettua myös prime peliin, jonka tiedän olevan superhyvä, mutta itselle vaan ei yleensä niin mieluisa pelityyliltään.

Metroidien tyyliset 2d metroidvaniat on viimeisen muutamien vuosien aikana päässeet muutenkin lähelle sydäntä erityisesti Hollow Knightin ja Orien ansioista ja kyllähän tämä metroidvanioiden "äiti" siksikin ehdottomasti piti ottaa peluuseen.

Ekaksi pelattavaksi päätyi sarjan juonen kannalta eka peli eli Metroid: Zero Mission. Samaahan tämä oli kuin joitain vuosia sitten testattu Super Metroid, mutta ilman niitä kamalia seinähyppyjä :D Sen vuoksi varmaan peli sujuikin loistavasti ja viikonlopun aikana tulikin pelailtua koko peli 100% läpi. Peli oli kyllä loistava ja toimi edelleen erinomaisesti, vaikka onkin GBA peli. Pelailin tämän läpi DS litellä kasetista, joten sai kokea ihan autenttisen kokemuksen. Hurjasti en oikeastaan keksi tähän peliin parannettavaa. Ehkä pomotappelut olivat vähän heikkoja, mutta annettakoon se anteeksi näinkin vanhalle pelille. Visuaalinen ilme toimi yhä tänäkin päivänä, ohjaus toimi ja kenttäsuunnittelu oli loistavaa. Pelattavuuden kannalta ainoa valitus on osassa 100% peliin tarvittavissa upgradeissa vaaditut speedspark-taidot. Ihan järjettömän vaikeita oli osa ja ei olisi ikinä onnistunut ilman youtube-videoja. Niidenkin katsomisen jälkeen osa vaati kymmenittäin yrityksiä, tuskanhikeä ja kipeitä peukaloita ennen kuin onnistu. En ymmärrä, miten ihmiset on nuo onnistuneet saamaan pelin julkaisun aikoihin, kun youtubekaan ei ollut näin iso juttu kuin nykyään. Tietty nämä on vapaaehtoisia kerättäviä juttuja, mutta kun on tällainen "wannabe completionist", niin eihän niitä vaan voi jättää keräämättä.

Seuraavaksi lähtee työn alle Samus Returns. Ja sitten sen jälkeen onkin edessä uusi yritys Super Metroidia. Jos tällä kertaa saisi ne seinähypytkin sitten toimimaan...
 
Syphon filter 2 pelattu ja oli tämä loppuun asti paljon parempi mitä ykkönen vaikka bullshit hetkiltä ei kokonaan vältytty.

Nyt käytin kuitenkin vain kerran save statea kohdassa jossa ensin edetään käytävää ja varovasti kurkin kulmien taa ja ammun viholliset ja kun astun ovesta ulos niin vähemmän yllättäen viereisen talon katolta tulee kranaatti nilkoille ja eikun uudestaan.
Nyt koitin heti ulos päästyä ampua ne sillä lukituksella, mutta ei auttanut joten seuraavalla yrityksellä tein tallennuksen ennen ulos menemistä ja koitin ampua ne manuaali tähtäyksellä joka oli tuhoon tuomittu ajatus sen kankeuden vuoksi.
No neljäs yritys ja päätin vaan juosta suoraan sen viereisen talon seinään kiinni ja se toimi joten vieressä olevat raput ylös ja kun pääset puoleenväliin niin ovesta rysähtää kaks luotiliivi äijää joista toisella on haulikko ja toisella rynkky. Pelaajan odotettu elinikä kaksi sekuntia ja eikun uudestaan.
Ilman savestatea mun olis täytynyt vetää se alku hiiviskely ja tappaminen varmaan seitsemän kertaa uudestaan. Se ei ole haastava, se vaan tuhlaisi pelaajan aikaa.

Kyllä tässä muutenkin henki lähti todella useasti sillä nyt mukaan on laitettu tyyppejä jotka osaa ampua sua päähän samalla tehokkuudella mitä sinä niitäkin, tai oikeastaan välillä paremminkin sillä useamman kerran vaan kurkkaan kulman takaa jotta voisin itse ampua enkä ehdi edes tähtäintä saamaan pään kohdalle kun henki lähti laakista.
Noita kohtauksia on kuitenkin kohtuu vähän ja yleensä niitä ennen ja jälkeen on checkpoint joten nuo ei pääse vituttamaan toisin kuin ne hemmetin kranaatin heittelijät jotka on aina jossain näkymättömissä joten kuolet varmasti vähintään kerran.
Lisäksi nuo on muutenkin halpamaisia sillä tuossa aiemmin mainitussa kohdassakin ne heitti jatkuvasti naatteja siihen ovelle vaikka olin kauempana kulman takana siellä käytävällä.

Kolmosta ei sitten tarttekaan enää pelata kun se on tullut pelattua yli 20 vuotta sitten.
Mä en muistanut kumman olen pelannut, tämän vai kolmosen, mutta kun tässä ei tullut yhtään tuttua kohtaa vastaan, mutta kolmosesta muistan viidakon joten kyllä mä sen sitten olen pelannut.

Mobile light force

Millainen peli teille tulee tästä kansikuvasta mieleen?

force.jpg

Jos vastaus on perinteinen ylhäältä kuvattu shmup animehahmoilla niin olitte oikeassa ja tiesitte tämän jo valmiiksi.
Vaikea käsittää mitä tämän pelin kannen kohdalla on oikein mietitty.

Mobile_Light_Force-Screenshot-1.jpg

Varsin kiva pikku räiskintä jonka saa niin helpoksi, että jopa minä pääsen sen läpi, mutta pelin mukaan se vaikeustaso onkin apinalle tarkoitettu ja vasta siitä seuraava on lapselle :D Yhteensä vaikeustasoja on seitsemän.
Sitä en tiedä vaikuttaako tuo taso myös kenttien määrään sillä mulla läpäisy kestää 15-20 minsaa joka on mun mielestä aika vähän jopa tällaiselle perus shmupille. No hyvä peli se kuitenkin on tällaiselle joka ei näitä koskaan pelaa niiden vaikeuden takia.
 
Mobile light force

Millainen peli teille tulee tästä kansikuvasta mieleen?

Näytä liitetiedosto 10849

Jos vastaus on perinteinen ylhäältä kuvattu shmup animehahmoilla niin olitte oikeassa ja tiesitte tämän jo valmiiksi.
Vaikea käsittää mitä tämän pelin kannen kohdalla on oikein mietitty.

Näytä liitetiedosto 10850

Varsin kiva pikku räiskintä jonka saa niin helpoksi, että jopa minä pääsen sen läpi, mutta pelin mukaan se vaikeustaso onkin apinalle tarkoitettu ja vasta siitä seuraava on lapselle :D Yhteensä vaikeustasoja on seitsemän.
Sitä en tiedä vaikuttaako tuo taso myös kenttien määrään sillä mulla läpäisy kestää 15-20 minsaa joka on mun mielestä aika vähän jopa tällaiselle perus shmupille. No hyvä peli se kuitenkin on tällaiselle joka ei näitä koskaan pelaa niiden vaikeuden takia.
Peli on muuten tunnetummin Gunbird, joka käsittämättömästi sössittiin ihme nimellä ja todella järjettömällä kannella.

Shmuppien idea onkin pisteiden maksimointi, joten se sinänsä pääseekö pelin yhdellä krediitillä läpi tai ei, ei ole niin oleellista, mutta toki mukavaa vaihtelua jos välillä pääseekin.
 
Medal of honor underground (ps1) alkoi mukavan rentona räiskintänä syphon filterien jälkeen sillä hahmo liikkuu varsin hyvää vauhtia ja jopa ohjauksen saa toimimaan ihan kahden tatin standardilla.
Pelin viimeinen kolmannes kuitenkin alkaa nostamaan vkäyrää aika huimaa tahtia sillä esim metsä kentässä sä et näe edes pienen puskan läpi, mutta viholliset kyllä ampuu sua ihan ilman ongelmia sieltä toiselta puolelta.
Vihollisia on myös kulmien takana odottamassa joten lyijyä tulee naamaan ennen kuin ehdit edes tähtäämään sillä normaalisti tähtäys on aivan liian herkkä joten on pakko käyttää erillistä tähtäys moodia jolloin jalat liimautuu maahan.
Viholliset osaa myös ampua aika pirun tarkasti sokkona kulman takaa ja välillä niitä spawnaa myös jo putsatuille alueille josta ne pääsee ampumaan selkään.
Oma hahmokin jää varsinaisen helposti kulmiin kiinni ja paniikissa ei meinaa aina edes ovesta päästä suojaan kun se jää nytkyttämään ovenkarmia vasten.

Kaiken kruunaa se ettei peli tarjoa ensimmäistäkään checkpointia ja savestatea tulikin käytettyä melkein jokaisen tapon jälkeen viimeisissä tehtävissä.
En tiedä oliko se orkkis peli sen paremmin tehty, mutta kyllä mä sen aikoinaan läpi pelasin ja tykkäsin todella paljon.
On siinäkin kyllä kaikenlaista paskaa kuten sisätiloissa olevia vihuja singon kanssa ja sehän on sitten laakista henki pois tai sitten jossain voi olla kk pesäke jota et edes näe huonon piirtoetäisyyden takia, mutta ne kyllä ampuu sua.
Joku voisi sanoa kuinka checkpontien puute on vaan tuon ajan juttu, mutta tänään tuli myös pelattua quake 2:sta (ps1) joka tuli vuosi ennen undergroundia ja siinä on checkpointit joissa voi myös tehdä ihan pysyvän tallennuksen ja lisäksi siinä on parempi pelattavuus ja näyttääkin paremmalta.

Rollcage. Tuo ekan pleikkarin legendaarinen ajopeli. No oikeasti ei ole joten jos jollain on kultaiset muistot niin älkää vaan ikinä pelatko tätä uudestaan.
Autot on aivan kamalia ajaa sillä jos ne tulee hiukankin huonosti hypystä alas (ja noin käy todella usein) niin ne spinnaa välittömästi, jos ne osuu edes hiukan johonkin niin ne spinnaa välittömästi ja jos vastustaja osuu suhun niin sä spinnaat välittömästi.
Lisäksi tässä ei ole oikeastaan yhtään sisältöä sillä tarjolla on perus single race, time attack ja liiga joka on koko pelin pihvi.
Ongelma on vaan siinä, että vaikka eri liigoja on kolme niin ajettavia kisoja on tasan kymmenen joten pelin läpäisee noin 30 minuutissa.
Tuon jälkeen aukeaa hard vaikeustaso jossa on ne samat kisat, tekoälyn kärkiauto katoaa horisonttiin heti startissa ja kun tuohon yhdistää pelin ajettavuuden niin en näe mitään järkeä kiduttaa itseäni.
Lisäksi tuosta saa vain yhden uuden hahmon.
Miten ihmeessä tämäkin on aikoinaan saanut hyviä arvosanoja kun pleikalle oli tarjolla myös colin mcrae rallyt ja muut jotka oikeasti tarjosi pelattavaa sen täyden hinnan edestä.

Oikeasti firebugs on paljon parempi ja se on käytännössä rollcage 3 sillä sen on edelleen tehnyt attention to detail, autoilla ajellaan seinillä ja katossa jne.
Nyt autot vaan on erinäköisiä ja visuaalinen tyyli simppelimpi ja värikkäämpi, mutta samalla peli myös näyttää puhtaammalta tuon ansiosta.
Se tärkein eli ajettavuus on kuitenkin huimasti parempi.

The misadventures of Tron Bonne on megaman legends sarjan spinoff jonka pääosassa on legendsissä nähty piraatti Tron Bonne jonka veli kaapataan pelin alussa, koska se on koronkiskurille miljoonan velkaa joten sun tehtävä on kerätä massit kasaan.
Siinä missä legends keskittyi luolastojen koluamiseen niin tämä on kooste useampaa eri pelityyliä.
Ekana mennään ryöstämään pankki, mutta Tronin pikku apuri robotit (jotka muistuttaa mun mielestä hyvin paljon lego hahmoja) tipputaakin sut eläinsairaalan eteen.
No mitä pienistä sillä sitten putsataan se ja samalla kaikki lähistöllä olevat talot ja kun poliisit tulee paikalle niin voit käskeä niitä apureita viemään niiden autoista renkaat ja vilkunkin katolta :D

Sitten satamasta tavaran varastaminen onkin pulmapeli sillä sä voit nostaa vain tietyn määrän laatikkoja ja myös liikkua niiden kanssa vain tietyn määrän ruutuja.
Sitten on ekasta persoonasta kuvattu luolan tutkiminen joissa on ansoja ja muutama aarre löydettäväksi.
Myöhemmin mennään vielä varastamaan jonkun eläimetkin pihasta.
On tässä myös yksi legends tyylinen luolasto koluttavaksi.

Niitä pikku apureita on yhteensä 40 ja nekin oppii uusia asioita kuten tekemään sulle pari uutta asetta tai vaikka paremman panssarin.
Jotkut oppii myös heittämään pommeja tai ampumaan singolla joka onkin hyvä asia sillä niihin räiskintä kenttiin voi ottaa kuusi apuria mukaan ja extra tulivoima on aina plussaa.
Mulla meni hiukan vajaa 10 tuntia läpäisyyn, mutta jätin puolet niistä pulmakentistä tekemättä kun mun aivot ei enää riittäneet niiden ratkaisemiseen.
Tämä oli niin hyvä, että ihan mielelläni hommaisin fyysisen version hyllyyn, mutta ei näillä hinnoilla kun tästä saa maksaa reippaasti yli 100e ellei enemmän.
Johnny teki just muutama päivä sitten tästä hyvän videon.



Tuli myös sitä vpd:n myymää ps2 -> hdmi adapteria testattua ja kuva oli hieman tummempi mitä crt:ssa ja tietenkin kaikki rosoisuudet näki paremmin, mutta kuva oli silti parempi mitä odotin eikä tuon kanssa voi oikein vikaan mennä kun hintaa on vain 15e.
Siitä miinusta, että se usb piuha tulee just väärälle puolelle sitä palikkaa jonka takia konetta ei voi pitää pystyssä.
Mun alkoi myös ps2:n levyasema pitää korkeaa ulinaa ja aluksi luulinkin sen olevan vaan tuon vanhan telkkarin coilwhine sillä se vinkuu aina hetken aikaa kun sen laittaa päälle, mutta se olikin pleikkari. Toivottavasti se nyt kestää ainakin niin pitkään, että saan kaikki uudet hankinnat pelattua.
 
Secret agent Clank (ps2)

Tämä on saanut paljon paskaa niskaansa ja tubesta on aika vaikeaa löytää positiivinen arvio pelistä enkä tajua miksi.
Eihän tämä täydellinen ole, mutta huomattavasti parempi ja perinteisempi mitä gladiator tai q-force typerän tower defense mekaniikkansa kanssa.
Arvosteluista kyllä saa sellaisen kuvan, että tässä vaan hiiviskellään ja tehdään neljän napin qte aina kun haluaa jonkun teilata huomaamatta ja loput pelistä on rytmipeliä jonka avulla väistellään laasereita, pelataan uhkapeliä ja tanssitaan.

Juu nuo molemmat pitää paikkansa, mutta ne rytmipeli osuudet taisikin olla kaikki jo tuossa ja vaikka aluksi tässä on hiiviskelyä jonka aikana ei saa jäädä kiinni niin loppua kohden se on vaan yks vaihtoehto.
Clankilla on myös aika monipuolisesti eri aseita kuten liekinheitin salkku, rusetti jossa on sirkkelinterä tai vaikka kukka jonka voi heittää maahan ja siitä kasvaa julmetun iso kasvi joka napsii viholliset suuhunsa.
Lisäksi mukana on lumilautailua ja pari muuta ajo kenttää ja Ratchetillakin pääsee pelaamaan sillä se istuu vankilassa ja joutuu puolustamaan itseään rikollisilta jotka on sinne passittanut joten nuo osiot toimii niinä tuttuina areena matseina.
Jopa Qwarkilla päästään pelaamaan.

Ajoneuvo sekä areena matseissa on myös extra haasteita joista saa lisää rahaa tai uusia modeja Ratchetin aseisiin.
Myös se tuttu haastemoodi löytyy jolla voi pelata pelin uudestaan vaikeampana läpäisyn jälkeen.
PS2 versio kuulemma on myös ihan pelikelvoton bugien takia, mutta mä koin vain yhden bugin jossa ajoneuvon hyppy lopetti toimintansa aina samassa kohdassa, mutta se korjaantui kun vaan osui johonkin esteeseen ja lisäksi peli kaatui kerran.
Latausajat tässä on kyllä pitkät sillä ne taitaa huidella jossain minuutin paikkeilla ja ekan latauksen aikana aloin jo odottamaan tuleeko pian joku disc read error ruudulle, mutta tuo onkin aivan normaalia.
Aikaakin mulla meni yli 7 tuntia joka on ihan hyvin kun tämä kuitenkin on alunperin psp peli ja mulla jäi vielä muutama haaste tekemättä.

Fast & Furious (ps2)

Mä muistelin nähneeni tästä jotain videota ja kuvia joskus ja näytti ihan kiinnostavalta, mutta tuo olikin se peruttu open world versio ja tämä on oikeastaan tokyo xtreme racer kopio sillä koko peli sijoittuu tokioon ja tarkemmin sanottuna wangan motarille jossa ajellaan ja voit haastaa jonkun kisaan vilkauttamalla sille valoja.
Lisäksi tässä on paikkoja joissa on aina yhden jengin tyyppejä paikalla ja kun ne voittaa niin voi haastaa sen jengin pomon.
Pomon voittamisesta saa uuden auton sekä jengin tarran jonka autoon laittamalla saa tietyistä osista alennusta 15-25%

Vastustajien joukosta löytyy myös tokyo driftin Sean ja Han sekä myös Brian jonka mukana olo selitetään sillä, että miamissa alkoi olemaan liian kuumat paikat jo se tuli tokioon, sekä Dom jolla on jopa oma tuunausmestakin.
Mukana on myös nimiä tosimaailman puolelta kuten vaikka top secret tuunaus firman perustaja.

Kaikki kisat on point to point kisoja vain yhtä vastustajaa vastaan ja niitä ajetaan joko motarilla tai vuoristossa.
Mukana on myös drift kisoja ja nämä onkin pelin heikointa antia sillä driftaus ei koskaan tuntunut luontevalta.
Ilmeisesti tekijätkin on tajunneet kuinka heikko tuo osa-alue on sillä seiniin osumisesta ei menetä pisteitään ja jopa tekoäly spinnailee radalla.
Välillä auto kyllä meni ihan kivassa sladissa ja helpon vaikeustason ansiosta nuo ei mitenkään ärsyttäneet, mutta sitten tulee suicide mountain joka on pelin viimeinen alue ja sen tiet onkin sitten todella kapeita ja tekoäly kellottaa välillä reippaasti yli 10 000 pojoa kun itse saat jotenkin joitakin tuhansia kasaan.
Oikeasti mun ajaminen tuolla oli kuin Seanin eka yritys driftata tokyo drift leffassa :D
Onneksi tuossa pystyy huijamaan vaan pyörittämällä paskarinkiä kunnes tarvittava määrä pisteitä on kasassa ja sitten ajaa maaliin.

Kyllä mä tubesta yhden videon löysin jossa joku ajaa hemmetin hyvin tuolla eikä mulla ole hajuakaan miten se saa sen auton käyttäytymään niin.
Muuten ajettavuus on ok kunhan siihen tottuu ja saa parempaa palikkaa autoon.
Visuaalisesti tämä on varsin sahalaitainen varsinkin siellä motarilla kun siellä on paljon kaikenlaista kylttiä ja muuta tavaraa ja kamera myös tärisee jatkuvasti joka tekee kuvasta vieläkin epäselvemmän. Vuoristossa näkymät sitten onkin paljon selkeämmät.
Jos en olisi varmaan 20 vuotta sitten pelannut tokyo xtreme racer zeroa niin tämä olisi saattanut tehdä aika isonkin vaikutuksen sillä nytkin tämä on tasan toinen peli jossa on päässyt ajelemaan tuonne motarille ja haastamaan muita kisaan, mutta nyt tämä häviää esikuvalleen.
On tämä silti paras F&F peli vaikkei tässä muuta siihen liittyvää olekaan kuin nimi ja pari hahmon nimeä sillä yhtäkään hahmomallia pelissä ei nähdä eikä tässä ole mitään tarinaakaan.
 
Need for speed: hot pursuit 2 (ps2)

Tämä oli suorastaan raikas tuulahdus modernien nfs pelien jälkeen.
Ei jatkuvaa adhd koheltamista, ei räikeän väristä valikkoa jossa on miljoona välilehteä jotka on suunniteltu kultakalan keskittymiskyvyllä varustetulle es jonnelle eikä kisojen aikana hypi jatkuvasti ties millaista tekstiä, kombo mittaria tai efektiä ruudulle.
Sä valitset vaan eventin ja yhden tarjolla olevista autoista ja ajat. Sitä autoakin ajetaan kuten kuuluu eikä millään burnout fysiikoilla jatkuvasti sladissa.

Pelin varsinainen pihvi on joko world championship tai ultimate racer moodi.
Ensin mainittu on puhdasta kisaamista ja jälkimmäisessä on poliisit mukana ja kummassakin on 30 eventiä ajettavana joka ei kuulosta paljolta, mutta mulla meni vähintään yhdeksän tuntia niiden normaalien kisojen kanssa vaikka melkein kaikki voitin laakista.
Tälleen vertailuna esim eka underground, carbon ja the run kestää kokonaisuudessaan vähemmän mitä tämän pelkkä championship moodi.
Ultimate racer kestää varmasti pidempään sillä kytät on tässä varsin agressiivisia ja perus tiesulkujen ja piikkimattojen lisäksi ne voi kutsua paikalle helikopterin joka sitten ampuu sua ohjuksilla ja tiputtelee räjähtäviä tynnyreitä radalle. Well that escalated quickly.

Itsehän en tuohon moodiin aio edes koskea sillä mä pelasin sen läpi silloin 20 vuotta sitten kun peli julkaistiin eikä mulla ole siitä mitään hyviä muistoja, toisin kuin tuosta perus kisaamisesta joka oli todella toimivaa edelleen.
Toisin kuin nykyajan avoimen maailman peleissä joissa kaikki alueet näyttää samalta niin tässä jokainen ympäristö eroaa selkeästi toisistaan.
On perus metsää, syksyistä maaseutua, aavikkoa, merenranta tietä ja joku paratiisi palmuineen.
Jokaisesta radasta on useampi variaatio sekä myös point to point versio ja niissä on paljon vaihtoehtoisia reittejä jotka ei koskaan näy kartassa ja yleensä sellaisen tajuaa kun näkee kartasta vastustajan ajelevan jossain tien ulkopuolella.
Osa reiteistä on kunnon oikoreittejä, mutta osa on tarkoitettu auttamaan poliisien välttelyssä.

Oikopoluista ei kuitenkaan ole niin paljon iloa mitä luulisi sillä kuten kaikissa tämän sarjan peleissä ja arcade kaahailuissa yleensäkin niin myös tässä on varsin tiukka kuminauha tekoäly ja monet kisat tulikin voitettua alle sekunnin keulalla.
Aluksi tuo ei pahemmin haittaa, koska tässä ei ole nitroja niin tekoäly ei vaan tule jostain tyhjästä just ennen maalia ohi kuten most wantedissa, mutta kun kisat pitenee niin tuo alkaa jo rassaamaan.
Lopussa on pari kisaa jotka kestää jo yli 10 minuuttia ja finaali kestää 30 minsaa ja sulla on jatkuvasti se toisena roikkuva perseessä kiinni ja se myös tykkää kiilailla sua.
Päätin lopuksi vielä testata single racen puolella kuinka paha tuo kuminauha on ja otin saman radan sekä auton mikä oli championship moodin extra eventissä eli ferrarin f50 ja myös vastustajat ajaa sillä ja heitin vaikeustason expertille ja catchup pois päältä.
Uran puolella mä voitin tuon alle sekunnilla ja nyt kolmannen kierroksen lopussa mulla oli 12s keula.
 
Tänään oli vuorossa sega classics collection (ps2)

Paketti sisältää muutaman vanhemman segan pelin jotka ollaan tehty uusiksi hieman modernimmalla graffalla ja lisätty myös sisältöä.
Mä ostin koko paketin vain ja ainoastaan sen takia kun siinä oli virtua racing.
Aikoinaan mega drivella tuo oli hemmetin hyvä ja mä ostin myös switch version joka taitaa olla teknisesti se paras versio nykyään, mutta tämä tarjoaa jotain mitä se ei tarjoa. GP moodin, neljä uutta autoa ja kolme uutta rataa ja niiden ansiosta tämä onkin nykyään oma suosikki versio.

GP moodissa ajetaan kaikki kuusi rataa ensin sillä perus formulalla ja radan voitosta saa aina kymmenen pistettä ja pisteitä tarpeeksi keräämällä aukeaa uudet autot, jotka ei kylläkään hirveästi eroa sillä ekana avautuva kiihtyy paremmin, mutta on hieman hitaampi, sen jälkeen aukeaa nopein auto, kolmantena drift malli ja viimeisenä sellainen joka on kuin tiehen liimattu.
Drift auton kanssa kyllä ollaan mokattu sillä sen kanssa on kyllä hauska ajaa ja mutkiin saa kääntää reippaasti aiemmin mitä ennen, mutta vaikka tekoälyllä on ulkoisesti sama auto niin silti niiden autot ei luisu ikinä milliäkään joten tuolla on ihan mahdoton voittaa niitä mutkaisempia ratoja.

On tässä edelleen myös se perus arcade moodi jossa on ne tutut kolme rataa ja vaikeustason saa valita välillä easy/medium/hard ja kierrosmääräksi se perus neljä tai sitten 20.
GP moodi ei tarjoa eri tasoja ja se onkin huomattavasti helpompi sillä siinä on myös vain 8 autoa radalla kun arcade moodissa niitä on 16 ja jokainen joka on virtua racingia joskus kokeillut tietää, että se oma auto spinnaa välittömästi pienestäkin hipaisusta ja se on vain ja ainoastaan sun tehtävä pitää huoli ettei noin käy sillä vastustajilla ei mitään varsinaista tekoälyä ole.

Outrun oli sitä samaa mitä aina enkä mä ole koskaan pahemmin välittänyt koko sarjasta ennen outrun 2:sta.
Visuaalisesti tämä on ihan onnistunut päivitys maisemien osalta, mutta autona ei ole enää ferrari vaan joku kammotus jonka perästä mulle tulee mieleen lähinnä joku mitsubishin malli.
Pelattavuus on samaa mitä aina eli usein mutkat hyppää silmille ja pienikin hipaisu toiseen autoon aiheuttaa spinnauksen ja jos osut johonkin muuhun niin mennään jo kunnon voltilla ympäri.
Mä sain easylla pelattua perus arcade moodista yhden reitin läpi sekä arrange moodin jossa voi edelleen valita reittinsä, mutta siinä on vain yksi maali. Lisää en aio pelata.

Space harrier oli viimeinkin hyvä räiskintä.
Mä olen pelannut ennen vaan mega drive versiota ja se oli mun mielestä aivan paska ihan joka osa-alueella.
Tämä sitten taas näyttää hyvältä vaikka jotkut puristit väittää arcade version näyttävän paremmalta, perus ammusten lisäksi sulla on panzer dragoon tyylinen laser sekä pommi joka tuhoaa kaiken ruudulla näkyvän ja kentistä voi myös saada shieldin jotta henki ei lähde laakista.
Peli antaa myös jatkaa 6 ja 13 kentistä kun niin pitkälle pääsee joten alusta ei ole pakko aloittaa ellei halua.

Golden axe puolestaan oli erittäin tönkkö pelattava ja kaikki lyönnistä hyppyyn lähtee todella hitaasti ja kankeasti.
Elämiäkin on tasan yksi ja varalla 10 continueta joista viimeinen meni just ennen vikaa pomoa.
Muihin ongelmiin voisi laskea myös ne pienet lohikäärmeet tai mitä onkaan joilla voi ratsastaa sillä jos lyöt vihun sellaisen selästä pois ja meinaat mennä hakkaamaan sitä lisää niin hahmo yrittää jatkuvasti kiivetä sen lohharin selkään jolloin vihu tietenkin pääsee iskemään.
Lisäksi mun hahmo teki heittoanimaation muutaman kerran vaikka ei pitänyt edes vihusta kiinni.
Visuaalinen puolikin on niin ja näin ja varsinkin hahmot on aika karun näköisiä.

Sitten paketissa on vielä monaco gp jota ei saa sekoittaa super monaco gp peliin joka oli oikeasti hyvä.
Tämä on joku ylhäältä kuvattu kammotus jossa autoa ohjataan vain sivuttain ja jyrkemmän mutkan tullessa pitää kääntää kameraa joko 45 tai 90 astetta.
Radalla olevat vastustajat kolaroi jatkuvasti toisiinsa joten sun pitää väistellä niitä ja jostain helvetin syystä takaa tulee myös varmaan 20s välein ambulanssi joka yrittää ajaa sun yli.
Sun tehtävä on vaan ajaa kaks kierrosta ennen kuin aika loppuu. Miksei tän tilalle voinut laittaa jotain parempaa kun tarjolla olisi ollut vaikka mitä sillä nämä kaikki on osa japanissa julkaistua sega ages 2500 sarjaa jossa oli lopulta yli 30 peliä.

Samaa voisi kysyä myös columnsin kohdalla. Miksi sega tunkee tämän aina joka kokoelmaan ja mega drivelle näitä oli kolme ja ne kaikki on ihan samanlaisia.
Sitten on vielä fantasy zone joka vissiin on ihan pidetty sivulta kuvattu shmup ja bonanza bros jota ei ole muuteltu oikeastaan mitenkään.
 
2D Metroidien pelailu jatkuu ja Zero Missionin ja Samus Returnsin jälkeen edessä oli minut aiemmin seinähypyillään lannistanut Super Metroid.

Super Metroid on kyllä näistä kolmesta selvästi se kömpelöin ja vanhin ja aluksi Switchin kannettavalla moodilla pelatessa meinasi taas mennä hermot seinähyppyjen kanssa. Sitten vaihdoin taktiikkaa ja siirryin sohvalle pelaamaan ja pelin pelastajaksi nousi tämä:
Näyttökuva 2023-4-2 kello 20.49.51.png
Kummasti ohjaus alkoi sujumaan, kun vaihtoi tattiohjauksen kunnolliseen ristiohjaimeen. Tatin kanssa vaan aivan liian useille sivulle suunnattu hyppy menikin ilmeisesti ihan hieman ylä- tai alaviistoon, minkä vuoksi varsinkin ne seinähypyt tuntuivat vaan aivan mahdottomilta. Edellisen kerran Super Metroidia kokeilessani mulla ei vielä tätä SNES ohjainta ollut olemassakaan (ja Pro Controllein ristiohjain ei mun mielestä ole myöskään erityisen hyvä, vaikka muuten pidänkin kyseistä ohjaimesta) eli ei ihme että tuolloin loppujen lopuksi menetin hermoni kokonaan ja jätin pelin lopulta kesken. Tämä tapahtui varmaan juuri niihin kohtiin, kun sain gravity-hypyt, jotka onnistuivat lähes yhtä huonosti tatin kanssa kuin seinähypytkin (ja gravity-hyppyjä tarvii pelin etenemiseen toisin kuin seinähyppyjä ilmankin pääsee pitkälle). Muutenkin koen, että tämän SNES ohjaimen kanssa kaikki muukin ohjaus on selkeämpää ja helpompaa. Esim select on joy-coneissa vähän hankalassa paikkaa ja erikoisaseiden vaihto oli siksi sillä vaikeampaa kuin tällä SNES ohjaimella.

No, kun vaihdoin ohjaimen pelin kannalta oikeaan, niin peli sujui tosi hyvin. Tässä on tosiaan tähän mennessä pelatuista Metroideista vähiten nykyajan mukavuuksia ja osa pelissä piilossa olevista asioista oli tosi piilossa. Vaikka edellisten Metroidien pelaamisten perusteella osasin lähteä liikkeelle ajatuksella "pommitetaan kaikki" ja pelissä on apuna röntgenkatsekin, niin jouduin silti lopuksi kaivamaan netistä kartat esiin, jotta löytäisin kaikki piilossa olevat jutut. Toisaalta mikään piilotetuista jutuista ei sitten ollut kuitenkaan vaikeasti saatavilla eli kunhan ne vaan löysi, niin niiden poiminen oli melko helppoa (toisin kuin Zero Missionissa...).

Tässä kolmannen pelin kohdalla yllättää myös, että Metroid peleissähän on itseasiassa aika paljonkin lorea. Olen jotenkin elänyt käsityksessä, että näissä ei sellaista juurikaan olisi. Mutta kyllähän näissä on ja tähänkin peliin (varsinkin loppuun) suhtautuu hieman eri tavoin nyt, kun on pelannut ne kaksi edellistä läpi (baby metroid </3). Jos jatkuu samalla linjalla, niin olen kyllä tosi tyytyväinen, että päädyin pelaamaan nämä "oikeassa" järjestyksessä enkä viime vuonna hypännyt suoraan Metroid Dreadin kimppuun, kuten silloin vähän suunnittelin.

Sitten seuraavana edessä viimeinen Metroid-retroilu eli Fusion ennen nykypeleihin eli Dreadiin siirtymistä.
 
Ylös Bottom