Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Retrospektiivi - pelataan vanhat pelit nykypäivän pelaajan silmin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pelailin tuossa juuri eilen vihdoin läpi pelin nimeltä Ocarina of Time. Tai no ei tuo nimi riitä vaan 3D täytyy lisätä perään koska kyse on 3DS:lle tehdystä remakesta/remasterista/mikäonkaan.

Alkuun peli tuntui hyvinkin vanhalta ja tönköltä mutta toisaalta mietin jatkuvasti miten monipuolinen teos oli ikäisekseen. Peli lähti käyntiin kunnolla sitten kun alkoi saamaan enemmän varusteita ja pääsi hommaan mukaan. Alussa olin siis vähän hukassa että mihin tässä kannattaisi mennä ja miten. Usein en tajunnut että jonnekin pääsi koska piti mennä tietyllä tapaa tai tiettyä reittiä, kuten esim. alun hiippailukohtaus. Sitten oli jotain typeryyksiä että jossain kohtaa piti käyttää Din's Fireä (tms.) eikä tulinuolet toimineet tai jotain muuta outoa tai sellaista, mitä ei ole juuri missään muualla tarvittu ja sitten tulee puskista että nyt pääsee eteenpäin vain sillä yhdellä tietyllä tavalla.

Lopputulemana nyt kuitenkin että kun homma pääsi käyntiiin niin sehän oli oikein viihdyttävä peli ja voin kuvitella kuinka maatamullistava tuo on voinut olla silloin alkuperäisenä aikanaan.

Mutta sitten pistin testiin heti perään Majora's Mask 3D:n ja se on heti kättelyssä niin paljon parempi niin monella tapaa että tuota tulee pelattua varmasti ihan eri innolla.

Se isoin ärsytys on toki mukana jatko-osankin remakessa eli vapaampi kameran katselu ja vihuihin lukittautuminen ei välillä toimi niin sujuvasti kuten on nykyaikana tottunut - ei edes 3DS:n gyroskoopinkin avulla. Mutta jos tosiaan OoT oli eka peli, joka koko lukittautumisominaisuutta käytti, niin siihen nähden on kyllä oikein toimiva systeemi.

Melko jännä juttu että jo 22 vuotta sitten on julkaistu peli, joka toimii saman peruskikan ympärillä kuin yksi omista suosikeistani eli Outer Wilds. Olen siis selvästikin myöhäisherännyt vaikkakin väittäisi jopa nyt lyhyen testin perusteella että Outer Wilds painottaa vielä enemmän tiedon keruuta kuin MM. Toisaalta en yhtään tiedä kuinka merkittäväksi se MM:ssä menee mutta olettaisin että OW on ottanut vaikutteita myös sieltä, joten lienevät menneet hommassa pidemmälle.

En kyllä yhtään ihmettele että miksi Ocarina of Time ja Majora's Mask löytyvät aina parhaiden pelien listoilla.

PS. Samalla tässä on huomannut niitä asioita, joita myöhemmin näkee paljon Breath of the Wildissa. Ymmärrän samalla paljon miksi BotW voi tuntua niin spesiaalilta kun siellä on se historia taustalla sekä paljon tuttuja juttuja mukana.
 
Lopputulemana nyt kuitenkin että kun homma pääsi käyntiiin niin sehän oli oikein viihdyttävä peli ja voin kuvitella kuinka maatamullistava tuo on voinut olla silloin alkuperäisenä aikanaan.

Ocarina of Time tuli koettua heti silloin julkaisun aikaan Nintendo 64:llä, ja vastaavaa "Vau!"-efektiä ei ole mikään peli tarjonnut sen jälkeen. Siitä hetkestä on jo 24 vuotta, joten paljon se peli teki oikein. En siis minäkään ihmettele yhtään, että peli löytyy parhaiden pelien listalta lähes poikkeuksetta. Poikkeuksellinen mestariteos, jolle monet nykypäivän pelit ovat paljon velkaa.
 
New vegas tuli aloitettua series x:lla.
Mitään resoluutio boostiahan tämä ei ole saanut, mutta silti mun on vaikea uskoa, että tämä muka näyttäisi näin puhtaalta xbox 360:lla pelattuna.
Onneks mulla on kaks levy versiota joten se on vaan viitseliäisyydestä kiinni laittaa se vanha loota kiinni ja testata. Ehkä teen noin läpäisyn jälkeen.
Uutta sentään on 60fps ruudunpäivitys, mutta tuotakin isompi juttu mulle on olemattomat latausajat ja aika usein jopa rakennuksesta ulos tullessa ei edes näe latausruutua ja jos sen näkee niin se on vain ehkä 2 sekuntia ruudulla. Myös fast travel on oikeasti nimensä veroinen.

Jos jollain on goty versio jossa tulee kaikki lisärit sillä toisella levyllä niin koko asennus hoidetaan pelkän kakkoslevyn kanssa eikä siihen ekaan levyyn tarvitse koskea ollenkaan.
 
Minusta myös New Vegas näyttää Series X:llä jotenkin hämmentävän hyvältä. Jotain automaattisia virityksiä noissa taaksepäin yhteensopivissa taisi olla, jotka voivat parantaa kuvanlaatua. Pelihän oli aikoinaan tunnettu poikkeuksellisen pitkistä lataustauoista ja niiden poistaminenkin tietysti parantaa kokemusta.
 
Minusta myös New Vegas näyttää Series X:llä jotenkin hämmentävän hyvältä. Jotain automaattisia virityksiä noissa taaksepäin yhteensopivissa taisi olla, jotka voivat parantaa kuvanlaatua. Pelihän oli aikoinaan tunnettu poikkeuksellisen pitkistä lataustauoista ja niiden poistaminenkin tietysti parantaa kokemusta.

New vegasissa ei ole kun 60 fps. Mutta fallout 3 on myös 4k ja se jos joku näyttää hyvältä.
 
Pelasin myös new vegasin steamdeckillä läpi. Kertakaikkiaan mainio peli steamdeckille ja muistan kuinka ps3:lla peli pyöri kuin täi tervassa, nyt steamdeckillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja latausajat olivat salamannopeat. Ja toki 60 fps.
 
Falloutit ovat muutenkin sellaisia pelejä, joita ei ajan hammas nakerra omissa kirjoissani. Samaa ei voi ikävä kyllä sanoa muista vanhoista peleistä.
 
Minusta myös New Vegas näyttää Series X:llä jotenkin hämmentävän hyvältä. Jotain automaattisia virityksiä noissa taaksepäin yhteensopivissa taisi olla, jotka voivat parantaa kuvanlaatua. Pelihän oli aikoinaan tunnettu poikkeuksellisen pitkistä lataustauoista ja niiden poistaminenkin tietysti parantaa kokemusta.

Tämä se selitys taitaa olla. "On Xbox Series X and Xbox Series S, 16x anisotropic filtering has been enabled for nearly all backward compatible titles so you can experience the very best visuals the games have to offer. "

Kuva havainnollistamaan minkä eron tuo tekee kuvanlaadussa.

Anisotropic.gif
 
Fallout new vegas tuli eilen saatua päätökseen. Lisäreiden kanssa meni 72 tuntia.

Nyt jäi kyllä paljon paremmat fiilikset mitä viimeksi sillä oikeastaan ainoat asiat jotka muistin oli turhauttavan vaikea alku sekä näkymämättömät seinät jotka estää etenemisen aivan liian usein.
En muista millä vaikeustasolla viimeksi pelasin, mutta nyt otin vaan helpoimman ja lunttasin netistä mihin ne special pojot kannattaa sijoittaa ja nyt en lähtenyt myöskään sooloilemaan pitkin paikkoja kuten viimeksi joten en törmännyt heti alussa vihollisiin jotka tappaa sut parilla iskulla.
Viime kerrasta lähinnä muistan kuinka lähdin johonkin ja pian tuli radscorpion vastaan ja henki pois.
Sitten toiseen suuntaan ja siellä tuli vastaan cazador ja taas henki pois :D

Lisäksi nyt mä otin E-DE:n ja Boonen mukaan kun viimeksi pelasin ihan yksin, koska tekoäly kaverit tekee hiiviskelystä mahdotonta sillä heti kun ruudulle tulee se caution teksti niin nämä sankarit juoksee aseet paukkuen vihollisen kimppuun.
Tienkin goty version mukana sai heti alussa myös parempaa armoria joten tämä oli varsin rento läpäisy.

Aluksi ajattelin tällä kertaa olla loppuun asti legioonan puolella, mutta jatkuvasti mietein josko sittenkin ottaisi independent lopetuksen yes manin kanssa joten lopulta päätin tehdä noin ja lonesome road lisärin lopussakin nuketin legionaan ja NCR:n alueet ja kävin Boonen kanssa vielä tappamassa Ceasarin vaikka ei siitä mitään hyötyä olekaan.
Mä muistin, että olisin viimeksi ollut NCR:n puolella, mutta aika samoin on vissiin silloinkin mennyt kun en tainnut saada yhtään päätarinaan liittyvää uutta saavutusta.

Niin ja niitä näkymättömiä seiniä oli just niin paljon kuin muistinkin ja useamman kerran sellainen esti luovan reitinvalinnan enkä nyt tarkoita edes mitään skyrim tyylistä hyppelyä jolla pääsee vaikka minkä vuoren yli vaan ihan perus loiva rinne tai sellainen kivi saattoi olla naaman edessä josta pääsee normaalisti kyllä yli, mutta nyt näkymätön seinä estää etenemisen ja sen takia täytyy kiertää jostain helvetin kaukaa.
Fallout 3:ssa tuollaista ei ole. Toisaalta siinä on ne ärsyttävän sokkeloiset metrotunnelit ja aina löydän itseni väärästä paikasta.

Tänään tuli pelattua toy story 3 kun se oli nyt boxin marketplacella 5e hintaan.

Aikoinaan katsoin tuon alla olevan videon ja sen perusteella tämä vaikutti varsin hyvältä ja olihan se ehkä vuoden kovimpia yllättäjiä.
Tarjolla on tarina moodi joka kesti korkeintaan kolme tuntia ja se sekoittelee eri pelityylejä sillä Buzzin kentissä on tasoloikan lisäksi myös aika paljon räiskintää ja melkein kaikissa muissa kentissä vaihdellaan Woodyn, Buzzin ja Jessien välillä sillä jokaisella on oma kykynsä jonka avulla ne pääsee johonkin mihin muut ei pääse. Mukana on myös yksi hiiviskely kenttä.

Sitten on toy box joka oli mulle oikeastaan se varsinainen peli ja tuo tarina on vaan kiva extra sillä pelialueena on mukavan iso paikka ja tehtäviä tekemällä ja kultaa tienaamalla saat ostettua sinne uusia rakennuksia ja asukkaita jotka puolestaan antaa lisää tehtäviä.
Mä taisin pelata tuota 5-6 tuntia enkä edes tehnyt kaikkea.
Muutenkin peli näyttää hyvältä, ohjaus toimii ja tämän voi pelata myös cooppina jaetulla ruudulla.
Vitosella yks vuoden parhaita ostoksia ihan helposti.

 
Pitkästä aikaa tuli viivähdettyä retromaailmassa. Peliksi valikoitui Tetris-klooni Coloris, jossa värien yhdisteleminen on pääosassa.

Pelin nimi: Coloris
Genre: Puzzle
Kehittäjä: Signum Victoriae
Julkaisija: Avesoft
Julkaisuvuosi: 1990
Pelaajamäärä: Yksinpeli
Alusta: Amiga

Kuten osa varmasti tunnistaakin, niin peli on suomalaisen Avesoftin julkaisema. Coloriksen alkuruudussa esiin tulee monta suomalaista nimeä, joista koodaajina toimivat Pertti Lehtinen ja Keijo Heljanko. Grafiikoista ovat vastanneet Harri Granholm, Mika Meriläinen ja Jyrki Kummola. Musiikkipuolesta on huolehtinut Bernhard Gausen. Ääniefektejä pelissä ei ole, mutta etenkin alkuruudun kappale kuulostaa vauhtiin päästessään oikein tyylikkäältä. Pelimusiikki vastaavasti on kepeää pimputusta, jota kuuntelee mieluusti pähkäilyn lomassa. Alla Coloriksen alkuruudun kipale.



Coloris sai aikoinaan Pelit-lehdessä arvosanaksi 89/100, mikäli en aivan pieleen muista. Se oli parhaimmillaan jopa Tetristä mieluisampi kokemus, niin paljon sitä tuli tahkottua. Ideana oli yhdistellä vähintään kolme samanväristä palikkaa peräkkäin joko vaaka- tai pystysuuntaan, mutta kolmen ja neljän yhdistelmillä peli loppui varsin pian.

Tärkeintä oli tehdä vähintään viiden jonoja tai yhdistelmiä samalla siirrolla, jolloin bonuksena pohjarivi poistettiin. Kuuden yhdistelmästä sai yhden "jokeripalan", jossa oli kolme samaa väriä. Sillä oli usein kätevää tehdä vähintään yksi viiden jono, jolloin rivit harvenivat entisestään. Seitsemän tai useamman palikan yhtäaikaisella poistamisella pohjalta hävisi kaksi riviä, joka helpotti urakkaa vieläkin enemmän. Mitä useamman palikan sai poistettua, sitä enemmän "jokeripaloja" sai käyttöönsä. Niillä kelpasi tyhjentää ruutua, jos samaa väriä oli vähintään kaksi lähekkäin.

Paloissa oli kolme ruutua, joten ultimaattinen tavoite oli saada edes joskus lähtemään jopa 15 palaa kerralla, mikäli värit sopivat täydellisesti yhteen. Tämä antoi palkinnoksi ison nipun kolmen saman värin "jokereita". Ruudun täydellinen tyhjentäminen oli mahdollista, mutta äärimmäisen harvinaista. Tämän aikaansaamalla peli palkitsi valtavalla pistebonuksella sen mukaan, miten pitkään oli sinnitellyt. Luonnollisesti palikat alkoivat putoamaan nopeammin pistesaaliin kasvaessa. Kriittisimmillä hetkillä pystyi hidastamaan putoavan palan matkaa reilusti, mutta seitsemän jarrutuksen jälkeen pohjalle ilmestyi yksi hukkarivi. Ja peli jakoi hukkarivejä muutenkin silloin tällöin.

Coloriksessa on TOP50-lista, jossa vilisee suomalaisia nimiä. Ykköspaikalla oli aikoinaan nimi "Jukka T", jonka reilun 121 000 pisteen tulos vaikutti lähes mahdottomalta rikkoa. Vaan niin sekin ylittyi yhtenä päivänä kaukana nuoruudessa. Sen jälkeen tavoite oli pudottaa Jukka T kokonaan pois listalta. Ennätyksessä oli kaikki tuurinkappaleet kohdallaan, sillä tulos oli huima 239 000 pistettä ja sataset päälle. Seuraavaksi paras tulokseni jäi tuosta yli 50 000 pisteen verran, joten se oli kerrassaan ainutlaatuinen peli.

Coloriksessa on kaksi pelimuotoa: Maratonpeli ja ajastettu peli. Ajastetussa pelissä erona on nopeasti nouseva pohja ja mahdollisuus "polkea" kentällä olevia palasia alaspäin yhdistelmien saamiseksi. Pisteitä lasketaan poistettujen palojen määrän mukaan, maratonpelissä taas on erikseen määritellyt pistemäärät poistettujen palojen mukaan. Esimerkkinä kolme samanväristä antaa 90 pistettä, neljästä saa 160, viidestä 360, kuudesta 540 ja seitsemästä 720. Ajastetun pelin paras tulos oli aikoinaan 242.

Vaan olinpa pahasti ruosteessa tai sitten olen vain vanha ja huono käyttämään näppistä. Olisipa vanha kunnon TAC-2 käytössä. Tulokseni meni karvan verran yli 30 000 pisteen ja sillä 20. sija maratontaulukossa.

Alla kuva mainitusta Coloris-erästä.

Coloris gameplay.jpg

Retrospektiivinen arvosana: 4

Coloris on edelleen hupaisaa puzzleilua. Takavuosina tämä olisi taatusti ollut vähintään 6/5, mutta hieman on kulumaa näkyvissä. Silti hyvää viihdettä.

Triviaa: mikä olisi optimaalisin paikka laittaa putoamassa oleva palikka? Värien järjestystä voi muuttaa. Vastaus: Toinen rivi vasemmalla, jossa on ensin valkoinen ja sen alla punainen pala. Punainen edellä, tuplavalkoinen sen yläpuolelle. Tämän jälkeen rakennetaan punaisista rivi, "nykäistään" punaiset välistä ja valkoiset muodostavat toisen yhdistelmän, jolloin saadaan ainakin 7 palikkaa kerralla pois, kun punaisia on vähintään neljä vaakasuoraan.
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa tuli viivähdettyä retromaailmassa. Peliksi valikoitui Tetris-klooni Coloris, jossa värien yhdisteleminen on pääosassa.
Kiitoksia raportista! Tämä oli kyllä mahtava peli Amigalla aikoinaan, omasta mielestäni jopa rankasti aliarvostettu tekele. Olisin suonut mainetta maailmalla enemmänkin. Amiga 500 löytyy edelleen ja pari TAC 2:sta, mutta en ole hetkeen käynyt Colorista pelaamassa. Ehkä pitää itsekin käydä kokeilemassa. :)
 
Tämä ei ole retropeliarvostelu, vaan pikemminkin raportti muutaman tunnin laitekokeilusta.

Postasin joku aika sitten kuvan Laitehankinnat -ketjuun PlayStation 2 -konsolista. Itseasiassa ensimmäisestä omasta PS2-konsolista. Johan se oli aika lisätä omistettujen laitteiden joukkoon. Testaaminen kuitenkin viivästyi heti kättelyssä, sillä tarvitsin HDMI-adapterin, jotta saan kuvan näkyviin nykypäivän telkkariin. Ostin tämän: https://www.vpd.fi/ps2-hdmi-adapteri.html. Kun paketti saapui olin valmis testiin, joka ei mennyt ollenkaan odotusten mukaan. Kytkin HDMI-adapterin kiinni, telkkariin virrat ja oikea tulo, mutta ei kuvaa. Menin VPD:n sivuille takaisin ja huomasin, että siellähän oli ohjeistettu seuraavaa:
  • PS2 tulee asettaa PbPr/YCbCr-ulostulolle ennen adapterin kiinnilaittoa, muuten kuva ei näy. Tämä tapahtuu käynnistämällä konsoli ilman levykettä, jolloin pääset asetusvalikkoon. Valikosta valitset kuvanulostuloksi PbPr/YCbCr. Jos et saa kuva -ulostuloa muutettua niin alla on ohjeet sen muuttamiseen toisella tavalla*
Ei muuta kuin uusi yritys. Konsoli päälle, jonka jälkeen naputtelin ohjaimesta Alas --> X --> Alas --> Alas --> Alas --> X --> Vasen --> X. Ei kuvaa. Tarkistin että kaikki piuhat on kiinni ja että ohjaimeen syttyy "Analog" valo. Käynnistin konsolin uudelleen ja toistin prosessin. Ei kuvaa. Luovutin.

Edellinen kokeilu tapahtui yli viikko sitten. Päätin kuitenkin eilen kokeilla uudelleen. Toistin jälleen samat vaiheet. Ei kuvaa. Menin Youtubeen katsomaan videota aiheesta, että teenhän varmasti oikein. Ja kyllä, toimin ihan samalla tavalla kuin Youtubesta löytyvällä videolla. Vika täytyi olla joko laitteessa itsessään tai... ohjaimessa! Tämä Dualshock 2 -ohjain tuli postissa konsolin mukana, joten mitään toimintavarmuutta minulla ei siitä ollut. Ei varsinkaan, kun en ollut nähnyt kuvaa ruudulla kertaakaan. Onneksi minulta löytyi kaapin perältä PS1-ohjaimia. Pleikkarin uudelleen käynnistys jälleen, naputtelin näppäinsarjan jo hyvinkin tottuneesti kuin Mortal Kombatin fatalityt konsanaan ja johan alkoi homma toimia. PlayStation 2:n asetusruutu komisti 65 tuumaisen OLEDin paneelia. Kaiken säätämisen jälkeen lopputulos on hämmentävän hyvä. Ruutu on iso ja PS2:n resoluutio pieni, mutta kuva on silti ihan katsomisen kestävä. Gran Turismo 3 siis sisään ja testit käyntiin.

Valikot tuovat sellaisen nostalgiaryöpyn että alta pois. Ei muuta kuin uusi ura käyntiin. Tililtä löytyy 18000 krediittiä ja autoja selatessani huomaan, ettei minulla kovin montaa vaihtoehtoa ole. Rahat ei vaan riitä. Tässäkin heti huomaa kuinka nykypäivän pelisuunnittelussa mahdolliset ostettavat autot olisi tarjottu pelaajalle, mutta nyt ne piti käydä itse etsimässä selaamalla läpi eri automerkkien tarjonnat. Päädyn Toyota Sprinter Trueno AE86 GT-Apexiin, koska muut aloitusrahalla ostettavissa olevat autot olivat aikamoisia riisikuppeja. Ja onhan Sprinter Trueno nyt hieno.

Syöksyn takki auki Sunday Club kisoihin. Ne on helppoja, mutta heti Clubman Cupissa vastassa on tehokkaampia autoja, joita vastaan Toyotani tuntuu hieman tehottamalta. Taskussa on muutama tonni rahaa, joten menen piipahtamaan viripajalla. Näin vanhaksi peliksi viritysosia on kiitettävästi. Lyön uusia osia kiinni sen minkä rahoillani saan. +30 hevosta tarttui mukaan. Nyt Clubman Cupin kisat soljuivat ihan eri tavalla. Kiva huomata, että pienestäkin virityksestä oli heti apua.

Gran Turismo 3 näyttää isolta ruudulta aika karulta. Reunat ovat rosoiset ja pikseleitä voi laskea ilman suurennuslasia. Kaiken sen pikselimössön alla automallit näyttävät kuitenkin tarpeeksi tarkasti tosielämän esikuviltaan. Ohjattavuus on nykypäivän mittarilla enemmän arcadea kuin se "Real Driving Simulatorille" ehkä kuuluisi olla, mutta ei se kyllä menoa haitannut. DualShock 1, jolla pelasin, ei ole missään nimessä autopeleihin erityisen hyvin sopiva ohjain, kun liipaisimet puuttuvat kokonaan. Sama vika tietysti myös DualShock 2:ssa. Paremman kaasun hallinnan saisi varmasti käyttämällä oikeaa tattia kaasuna/jarruna, mutta se ohjaustapa ei ole ikinä iskostunut itselle. Nintendo Switch muuten kärsii tästä ihan samasta ongelmasta vielä vuonna 2023, joten siihen Switch 2 saisi ehdottomasti tehdä muutoksen. #LiipaisimetOhjaimiin.

Ajaminen on hauskaa. Kuten jo aikaisemmin sanottu se on aika arcadea, jossa kaiteet ei juuri menoa hidasta ja vastustajia voi huoletta töniä pois edestä kuin romurallissa konsanaan. Toisaalta jos pyrkii itse ajamaan kisaa siististi ilman vippaskonsteja, niin ihan hyvää kisaamista tekoälyn kanssa saa aikaiseksi. Kiva huomata kuinka auton suorituskyky nousee viripalikoilla, ja näin ollen aikaisemmin vaikeiden kisojen ajaminen helpottuu selvästi. Harmillisesti Gran Turismo 3:ssa ei auton ulkonäköä pääse maalipinnan ja uusien vanteiden lisäksi muokkaamaan.

Pelisessio venähti loppujen lopuksi päälle kolmetuntiseksi, enkä edes vaihtanut peliä vaikka alunperin tarkoitus oli. Gran Turismo 3:ssa on edelleen sitä jotain. Ehkä testaan seuraavaksi jotain toista PS2-peliä, mutta melko varmasti palaan vielä Gran Turismo 3:n pariin.
 
Viimeksi muokattu:
GT3 on kyllä kiistaton klassikko, ja yksi niistä peleistä joiden vuoksi itselle PS2 oli ala-asteikäisenä niin kova juttu. Palasin tämän pariin itse asiassa hetkeksi kuluneena syksynä, ja taisin pelailla ja nostaa alkuperäisen tallennuksen läpäisyprosentin jostakin 75:stä 85:een. Kisoja on melko hirmuinen määrä, tekoäly tuntuu selvästi nopeammalta kuin uudemmissa Turismoissa ja uusia autoja ja krediittejäkin saa kolmosessa vielä sen verran kitsaasti, että täysi satanen on todella pitkällisen grindaamisen takana. Ehkä saavutan sen vielä joku päivä. :D

Itselläni on WRC Generationsista inspiroituneena ajatuksena ryhtyä lähiaikoina käymään läpi kaikki viralliset WRC-pelit PS2-ajoista lähtien. Nuo Evolution Studiosin WRC:t 2001-2005 ovat itselleni sellainen nostalgiatrippi, etten niitä tosin täysin objektiivisesti pysty lähestymään. Ehkä yritän kuitenkin jotain fiiliksiä kirjoitella tännekin niistä, tosin vasta sitten kun väsyn Generationsin liigapeleihin ja on aika siirtyä muiden rallipelien pariin. Voin jo nyt kuitenkin antaa lämpimän suosituksen noille, etenkin WRC 3 ja 4 ovat erinomaisia rallipelejä PS2:lla.
 
Gran Turismo 3 näyttää isolta ruudulta aika karulta. Reunat ovat rosoiset ja pikseleitä voi laskea ilman suurennuslasia. Kaiken sen pikselimössön alla automallit näyttävät kuitenkin tarpeeksi tarkasti tosielämän esikuviltaan. Ohjattavuus on nykypäivän mittarilla enemmän arcadea kuin se "Real Driving Simulatorille" ehkä kuuluisi olla, mutta ei se kyllä menoa haitannut. DualShock 1, jolla pelasin, ei ole missään nimessä autopeleihin erityisen hyvin sopiva ohjain, kun liipaisimet puuttuvat kokonaan. Sama vika tietysti myös DualShock 2:ssa. Paremman kaasun hallinnan saisi varmasti käyttämällä oikeaa tattia kaasuna/jarruna, mutta se ohjaustapa ei ole ikinä iskostunut itselle. Nintendo Switch muuten kärsii tästä ihan samasta ongelmasta vielä vuonna 2023, joten siihen Switch 2 saisi ehdottomasti tehdä muutoksen. #LiipaisimetOhjaimiin.
Ei varmaankaan yhden pelin takia kannata, mutta maailmalta löytyy mm.Retrotink 5X joka tekee 480i ps2 kuvasta todella nätin uusille näytöille.

Itselläni on OSSC joka ei valitettavasti ole parhaimmillaan 480i materiaalilla (ps2 yleisin) mutta joka näyttää jo paljon paremmalta ps2:sen isommilla resoluutioilla.

Varmaankin noista ”markettien” ps2hdmi muuntimista löytyy tarkempia arvioita, mutta noin yleisesti kuva on parhaimmillaan OSSC/Retrotink tapaisilla skaalaimilla.
 
Ei varmaankaan yhden pelin takia kannata, mutta maailmalta löytyy mm.Retrotink 5X joka tekee 480i ps2 kuvasta todella nätin uusille näytöille.

Itselläni on OSSC joka ei valitettavasti ole parhaimmillaan 480i materiaalilla (ps2 yleisin) mutta joka näyttää jo paljon paremmalta ps2:sen isommilla resoluutioilla.

Varmaankin noista ”markettien” ps2hdmi muuntimista löytyy tarkempia arvioita, mutta noin yleisesti kuva on parhaimmillaan OSSC/Retrotink tapaisilla skaalaimilla.
Voihan tämä olla joskus tulevaisuudessa ostoskorissa, mutta tällä nykyisellä muuntimellakin pystyy ihan hyvin pelaamaan. Olin ihan positiivisesti yllättynyt ylipäätään siitä kuvasta, jonka tämä alle kahden kympin adapteri pystyi ruudulle tuottamaan.

Täytyy testailla vähän eri pelejä tässä kun ehtii, niin voi tehdä pelien välistä vertailua, eikä niin että näyttääpä suttuiselta, kun on ensin pelannut samasta telkkarista Xbox Series X:llä. :)
 
Voihan tämä olla joskus tulevaisuudessa ostoskorissa, mutta tällä nykyisellä muuntimellakin pystyy ihan hyvin pelaamaan. Olin ihan positiivisesti yllättynyt ylipäätään siitä kuvasta, jonka tämä alle kahden kympin adapteri pystyi ruudulle tuottamaan.

Täytyy testailla vähän eri pelejä tässä kun ehtii, niin voi tehdä pelien välistä vertailua, eikä niin että näyttääpä suttuiselta, kun on ensin pelannut samasta telkkarista Xbox Series X:llä. :)
Samalla vinkkinä että jos omaat enemmänkin vanhoja konsoleita, niin mulla on esim. OSSC:n yhtäaikaa kytkettynä Dreamcast, psx/ps2 ja Wii (+gamecube wiin kautta).
 
Itselläni on WRC Generationsista inspiroituneena ajatuksena ryhtyä lähiaikoina käymään läpi kaikki viralliset WRC-pelit PS2-ajoista lähtien.
Sanoista tekoihin. Suunnitelma on pelata kaikkia pääsarjan WRC-pelejä vähintään yhden kauden tai uramoodin verran, kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Yritän tännekin kirjoitella ajatuksia jokaisesta pelistä, ja ehkä tässä tapauksessa on järkevää tehdä tämä jonkinlaista tiettyä kaavaa noudattaen. Jaetaan mietteet siis kunkin pelin osalta seuraaviin alaotsikoihin: sisältö, pelattavuus ja presentaatio. Ensimmäinen kausi on jo ajettu, joten aloitetaan heti.


World Rally Championship (PS2, 2001)

Kauden 2001 virallinen WRC-peli, ja samalla ensimmäinen laatuaan. Henkilökohtaisesti yksi kaikkien aikojen nostalgisimmista peleistäni, vaikkei aivan ensimmäinen WRC-pelini ollutkaan, vaan muistaakseni kolmas.

Sisältö

Nykypäivän mittapuulla varsin ohut julkaisu. Autoja on pääluokan tehdastiimien verran, joskin tuolloisessa WRC:ssä sekin tekee jo seitsemän kappaletta. Nähdäkseni kaikki täyden tai lähes täyden kauden ajaneet tehdaskuljettajat ovat mukana, Colin McRaeta lukuunottamatta. Osassa autokunnista kylläkin Saksan ja Belgian liput ovat päässeet sekoittumaan, mikä ainakin itseäni hiukan häiritsee valikkoja selatessa.

Ralleja on 14 eli kaikki kauden osakilpailut, ja jokaisessa viisi uniikkia erikoiskoetta (samoja teitä ei ajeta kahteen suuntaan tai kierrätetä erikoiskokeiden välillä). Pätkät ovat lyhyehköjä, mutta mahtuu joukkoon pari yli kymmenkilometristäkin EK:ta. Noin yleisesti pätkät ovat aivan liian leveää baanaa loivilla mutkilla, vaikka omaavatkin suhteellisen hyvin eri kisojen ominaispiirteisiin kuuluvia yksityiskohtia. Selvästi paras ralli tuntui olevan Wales, jossa tiestö oli hiukan kapeampaa ja pätkiäkin piti ajaa varovaisemmin.

Yksinpelimuodoista löytyy kokonainen kausi, yksittäinen ralli tai yksittäinen erikoiskoe, eikä oikein muuta. Uramoodista on turha haaveilla, joten kokonaisen kauden ajaminen jollakin virallisista tehdaskuskeista on pelin varsinainen pihvi.

Pelattavuus

Pelin ikä näkyy tässä jo aika selvästi. Varsinkin WRC Generationsista suoraan alkuperäiseen ykkösosaan hypätessä loikka on todella suuri. Ajotuntumaa ei oikein ole, eikä autolla ole minkäänlaista painopistettä kontrolloitavaksi. Ajaminen tuntuu enemmän tien pinnalla liitämiseltä, vaikka toki mutkiin pitää hiukan jarrutellakin. Ei tätä kuitenkaan voi ajaa kuten rallia ajettaisiin, vaan lähestyminen on tehtävä puhtaasti arcade-ajopelin lainalaisuuksia noudattaen. Kaasua ja jarrua ei tietenkään saa liipaisimiin koska sellaisia ei ole, muttei myöskään olkanappeihin. Onneksi sentään vaihdan normaalisti vaihteita ylös X:llä ja alas neliöllä, joten totuttelu takaisin vanhakantaiseen ohjausmalliin hoitui yllättävänkin kivuttomasti, kun vaihteita saa tässä puolestaan vaihdettua olkanapeilla.

Nuotit ovat hyvin yksinkertaiset, mutta ajavat asiansa sillä niin ovat pätkätkin. Sen sijaan nuottien ajoitus on välillä toivottoman myöhässä, sillä tieto asteikon hitaimmasta mutkasta saattaa monesti tulla siinä vaiheessa kun sinne olisi jo pitänyt kääntää, jarruttamisesta puhumattakaan. Asetuksista löytyvä minimap saattaisi tässä auttaa, mutta en pitänyt sitä päällä vaan käytin mieluummin pelkkiä nuolimerkkejä.

Noin ylipäänsä MM-sarjan ajaminen oli parhaimmillaan hauskaa, juuri lisenssistä johtuen. Onnistuin voittamaan Kenneth Erikssonin Hyundailla mestaruuden Tommi Mäkisen nenän edestä, vaikka voitinkin kauden aikana vain kolme osakilpailua neljästätoista. Tämä on realismia, sillä oikea MM-sarjakin oli vuosituhannen vaihteessa aivan yhtä tasainen. Itse asiassa vuoden 2001 mestaruuden voittanut Richard Burns voitti tuon kauden aikana vain yhden osakilpailun! Tuonaikaisella Hyundailla mestaruuden voittaminen olisi tosin vaatinut kyllä astetta isomman ihmeen kuin tänä päivänä, mutta pelissä kaikki autot lienevät suorituskyvyltään tasaveroisia.

Tasaisuus tuntuu pelissä tosin hiukan skriptatulta, sillä joissakin ralleissa tuntuu että vaikeimmalla tasolla mitään mahdollisuuksia voittoon ei vain anneta. Sektoriaikoja ei myöskään kannata lähteä purkamaan, sillä mitään loogista selitystä ei löydy esim. useasti toistuville 5-10 sekunnin voitoille/tappioille alle kilometrin mittaisilla sektoreilla.

Pelin takakansi erikseen mainostaa törmäyksissä vahingoittuvia autoja, mutta kokonaisen kauden aikana en parista kaadostakaan huolimatta onnistunut edes naarmuttamaan Hyundaitani. Kilpailun keskeyttäminen on jopa teoriassa mahdotonta, sillä autoaan ei ajokelvottomaksi tietääkseni voi saada, ja pätkältä poistuminenkin palauttaa vain takaisin päävalikkoon, josta saman tallennuksen voi ladata pätkän alusta uudelleen. Peli on siis vähintäänkin hyvin anteeksiantava, vaikka jokaisen rallin voittaminen tuntuukin lähes mahdottomalta urakalta.

Presentaatio

Pelin ylivoimaisesti paras puoli. Rakastin aikanaan WRC-pelien aidoista ajopätkistä koottuja introvideoita, ja rakastan vieläkin. Näitä kun tehtäisiin uusiinkin peleihin... Soundtrack on sinänsä näyttäviin uusintoihin oikein hyvä ja päätunnari sopii WRC-peliin kuin nenä naamaan. Se ei taida olla suoraan WRC:n silloisen TV-tuotteen musakirjastosta, mutta kuulostaa siltä että se voisi helposti olla.

Jokaisesta rallista löytyy myös aitojen klippien pohjalta kasattu esittelyvideo, ja näiden pätkien näkeminen se vasta nostalgiasuoneen osuikin. Ihan ilman omakohtaisia muistojakin nämä ovat kyllä omiaan nostamaan ajofiiliksen kattoon, vaikkei itse pelillinen puoli aivan yhtä juhlaa olekaan.

Pelihän on myös lokalisoitu suomeksi, mikä tietysti ala-asteikäisenä oli iso plussa. Tämänkertaisen uusintakierroksen tulen kuitenkin pelaamaan pääsääntöisesti englanniksi, jolloin esim. nuottiskaala säilyy yhtenäisempänä pelien välillä ja muutamat käännöskukkaset eivät pääse häiritsemään. Suomenkielisestä versiosta piti kuitenkin varta vasten katsella mainitut rallien esittelypätkät, jotka Erkki Vanhasen juontamana ovat suorastaan ylivoimaisesti englannikielisiä vastineitaan parempia!

Kokonaisuutena pelin merkittävin anti tänä päivänä on varmasti sen lisensoidussa sisällössä, eikä niinkään pelillisessä puolessa. Henkilökohtaista nostalgia-arvoa tällä on valtavat määrät, eikä yhden kauden ajaminen ei tuntunut mitenkään liian suurelta urakalta. Paljoa sen enempää tätä ei kuitenkaan tee mieli pelata, sillä kun kaikki pätkät on ajettu niin kyllä pelin sisältökin on jo aika lailla nähty.

Laitetaan vielä pari numeroa, joita voisin listailla myös myöhempien WRC-pelien tiimoilta.

Autoluokkia: 1 (WRC)
Autoja: 7
Lisensoituja autokuntia: 20 (pl. Colin McRae, pelissä nimellä Ford Driver)
Ralleja: 14
Erikoiskokeita: 70 + 5 bonuspätkää + 5 yleisöpätkää (vain kaksinpeliin)
 
WRC II Extreme (PS2, 2002)

Jälleen yksi henkilökohtaisesti nostalgisimmista peleistäni - muistaakseni ensimmäinen omalla rahalla ostamani peli. Tämän pelaamista odotin tällä kertaa sekä innolla että kauhulla, syistä jotka löytyvät alempaa.

Sisältö

Pitkälti samat pelimuodot kuin edeltäjässään, mutta ajettavaa on jonkin verran enemmän. Pelistä löytyy kaikkien seitsemän tehdastiimin autot pääluokassa, 21 lisensoitua kuljettajaparia minkä lisäksi avattavissa on kuusi kuvitteellisen Extreme-luokan autoa. Extreme-luokassa ei kuitenkaan voi ajaa mestaruussarjaa, joten nämä jäävät yksittäisten pätkien iloksi.

Kaikki kauden 2002 14 rallia ovat edustettuina, ja pätkiäkin on erittäin mukava määrä. Jokaisesta rallista löytyy neljä erikoiskoetta molempiin suuntiin ajettuna, ja pätkät ovat tällä kertaa keskimäärin selvästi pidempiä kuin ensimmäisessä WRC:ssä. Jokaisessa rallissa taitaa olla vähintään yksi yli kymmenkilometrinen pätkä, pisimpien erikoiskokeiden yltäessä yli 15 kilometrin mittaan. Myös pätkien laatu ja monipuolisuus on kokenut tuntuvan parannuksen, minkä myötä kilpailuiden kiertäminen tuntuikin oikein mielekkäältä puuhalta.


Pelimuodoissa ei ole suurta eroa edelliseen osaan, joten mestaruussarja on tälläkin kertaa pääpelimuoto. Mahdollisuus on myös kustomoituun mestaruussarjaan, jossa halutessaan voi ajella vaikka jokaisen erikoiskokeen eri maassa kuin edellisen. Vuoden 2002 kilpailukalenteri on kuitenkin sen verran hyvä, että luonnollisesti valitsin ajettavaksi kaudeksi virallisen mestaruussarjan vaikeimmalla tasolla. Tämä vaikeustaso piti tosin avata koodilla, kun en nähtävästi ollut lapsuudessani onnistunut toiseksi vaikeinta tasoa päihittämään, mikä vaaditaan Expert-tason "viralliseen" avaamiseen.

Pelattavuus

Tässä pitää nyt selittää yksi asia pelin ohjattavuudesta. Lähes missä tahansa ajopelissähän homma toimii seuraavasti:

Kallistat tattia hiukan = kuski kääntää rattia vähän.
Kallistat tatin ääriasentoon = kuski kääntää rattia paljon.

WRC II Extreme omaa analogisen ohjauksen, mutta ei kuitenkaan toimi näin. Miten se sitten toimii? No näin:

Kallistat tattia hiukan = kuski alkaa kääntää rattia hitaasti, kunnes se on ääriasennossa.
Kallistat tatin ääriasentoon = kuski kääntää ratin hiukan nopeammin ääriasentoon.

Jos tästä selityksestä sai kiinni, niin ymmärtää että mihin tahansa muuhun ajopeliin tottuneena WRC II:n ohjaaminen tuntuu katastrofaalisen epätarkalta. Tällä ohjaustavalla tattia on jatkuvasti "näpyteltävä", mikä ei normaalisti kuulu ajotyyliini, ainakaan tietoisesti. Koko ohjaamisen perusperiaatteen mennessä uusiksi, ei ajaminen ollut aluksi kovinkaan mukavaa. Tällä kuitenkin mennään, joten jos peliä haluaa pelata niin tämä ohjaustapa tulee omaksua.

Toinen pelinautintoa vievä asia on pelin kartturi. Nuoteissa ei sinänsä oikeastaan ole mitään vikaa, kunhan muistaa että mutkanumeroiden skaala 1-6 kulkee tässä toiseen suuntaan kuin uusissa rallipeleissä, eli ykkönen on nopein ja kutonen hitain mutka. Ongelma on kuitenkin nuottien ajoitus, joka on vain niin kertakaikkisen myöhässä, että etenkin nopeammissa ralleissa ulosajoja sattui tästä syystä useaan otteeseen. Ongelma on vieläkin pahempi kuin ensimmäisessä osassa, ja muutamaankin otteeseen kartturi onnistui varoittamaan kapeasta portista, adamantiumista tehdystä aidasta tai kivistä sisämutkassa sen jälkeen, kun niihin oli osuttu jo. Yritä siinä nyt sitten ajaa mestaruudesta, kun pimeän nypynylityksen jälkeinen välitön tiukka oikea kerrotaan vasta ilmalennon aikana, jolloin on hiukan myöhäistä enää ohjata. :D

Ongelmistaan huolimatta peli kuitenkin loistaa jälleen lisensoidulla mestaruussarjallaan. Vaikeimmalla tasolla joutuu oikeasti ajamaan kovaa pärjätäkseen, eikä kaikkien 14 kilpailun voittaminen taitaisi itselleni olla mahdollista. Valitsin ajokikseni François Delecourin Mitsubishin, ja mestaruustaistelu Bosse Grönholmia vastaan venyi viimeiseen kilpailuun Walesiin saakka. Grönholm kuitenkin keskeytti perjantain ensimmäisellä metsäpätkällä, jolloin mestaruus varmistui hiukan antiklimaattisella tavalla. Mutta tosiaan - tekoälykuskit voivat tällä kertaa myös keskeyttää! Pelaajan kohdalla ollaan kyllä taas varsin armollisia, sillä pelin vauriomallinnus on jälleen melkoisen anteeksiantava. Kaipa autonsa voi huonoonkin kuntoon saada, mutta muutamista kolareista huolimatta mitään merkittävästi suorituskykyyn vaikuttavaa vahinkoa en kauden aikana onnistunut kokemaan. Se tuli kuitenkin huomattua, että WRC II:ssa auto ei palaudu automaattisesti pyörilleen keskelle tietä kaadon jälkeen. Koska perusperiaatteisiini rallipeleissä kuuluu, että manuaalista resettiä ei saa pätkällä suorittaa, tuntui kaato johtoasemasta Kreikan viimeisellä pätkällä varsin tuntuvasti pistepussissa, kun tuloillaan olleet 10 pistettä vaihtuivat nollaan.

Presentaatio

Tämän(kin) pelin paras osa-alue, ja jo itsessään hyvä syy palata WRC II:n pariin. Valikkomusiikit, hienot intro- ja välivideot sekä omalla kohdallani tietysti vahva nostalgia ovat omiaan kohottamaan rallifiilistä. Asiaa auttaa varmasti myös se, että kyllähän vuosituhannen vaihde oli monella tavalla muutenkin WRC:n kulta-aikaa. Myös pelin uusinnoille on annettava erityismaininta, sillä ne ovat ikäisekseen suorastaan poikkeuksellisen hyvän näköisiä.

Graafisesti peli on parannus edellisosaan nähden, ja autot sekä pätkät ovat yksityiskohtaisemmin mallinnettuja. Myös kuskien kasvot on mallinnettu peliin, ja osa niistä näyttää jopa yllättävänkin paljon esikuviltaan. Illuusiota rikkoo tosin ainakin nykypäivänä melko pahasti pätkien jälkeen näytettävät tuuletus- tai päänpyörittelykuvat, jotka suoritetaan robottimaisen kankeasti ja aina samalla ilmeellä, tuloksesta riippumatta. Kuski myös reagoi ainoastaan viimeisimmän pätkän lopputulokseen, joten voitettuani Walesissa sekä kilpailun että maailmanmestaruuden, oli kuskini Delecour kuvissa silti kuin maansa myynyt, koska hävisi viimeisellä yleisöpätkällä kaksi sekuntia. :D

WRC II Extreme olisi ikäisekseen erinomainen rallipeli, jos käsittämätön ohjattavuus ja liian hidas kartturi eivät olisi niin suuria ongelmia. Nykyisellään se on ikäisekseen kelvollinen rallipeli, jonka pelaaminen vaatii ainakin aluksi pitkää pinnaa ja uuden ajotavan opettelua. Nostalgiatrippinä se oli itselleni kuitenkin parhaasta päästä.

Autoluokkia: 2 (WRC, Extreme)
Autoja: 13
Lisensoituja autokuntia: 21
Ralleja: 14
Erikoiskokeita: 112 (56 molempiin suuntiin) + 3 bonuspätkää
 
WRC 3 (PS2, 2003)

Ympyrän oli ennen pitkää sulkeuduttava, sillä nyt oli vuorossa kaikkien aikojen ensimmäinen konsolipelini. Hyvin pitkälti WRC 3:n ansiosta kiinnostuin aikanaan sekä pelaamisesta että rallin seuraamisesta, ja kumpikin näistä kiinnostuksen kohteista on säilynyt mukana näin aikuisiälläkin. Kiistatta yksi tärkeimmistä pelikokemuksistani, mutta onko WRC 3 edelleen pelinä yhtä hyvä, kuin muistikuvat kertovat?

Sisältö

Suurta harppausta ei tällä rintamalla vieläkään oteta, vaikka sinänsä riittävällä tasolla ollaankin. Seitsemän tehdastiimin WRC-autot ja kuskit löytyvät pelistä, edellisosassa esitelty Extreme-luokka on edelleen mukana, minkä lisäksi bonuksena on avattavissa viisi Concept-luokkaan niputettua bonusautoa. Viimeksimainitut sisältävät vähän mitä tahansa etuveto-Fiestasta Dakar-Pajeroon, joten mistään yhtenäisestä autoluokasta ei ole kyse. WRC:llä ja tällä kertaa myös Extremellä pystyy ajamaan täysimittaisen MM-sarjan, konseptiautojen jäädessä yksittäisten pätkien kuriositeetiksi.

Rallien ja pätkien osalta kakkososassakin oltiin jo hyvällä tasolla, mutta WRC 3 pistää vielä kirkkaasti paremmaksi. Jokainen 14 rallista on erinomaisella tavalla oikean elämän esikuvansa näköinen, ja uniikkeja erikoiskokeita jokainen ralli sisältää viisi kappaletta. Näistä neljä ajetaan kahteen suuntaan, joten yksi ralli koostuu aina yhdeksästä erikoiskokeesta. Pätkillä on pituutta yleensä viidestä reiluun kymmeneen kilometriin, lyhyempiä yleisöpätkiä lukuunottamatta. Ja yleisöpätkistä puheenollen, edellisosan tapaan myös WRC 3:ssa on Jyväskylän Killeri edustettuna. Ja täytyy kyllä sanoa, että nimenomaan ikäisekseen erittäin laadukkaasti mallinnetut erikoiskokeet ovat WRC 3:n kirkkain tähti, virallisen lisenssin ohella tietysti. Jos nämä pätkät saisivat visuaalisen kasvojenkohotuksen vastaamaan tätä päivää, ne voisivat helposti mennä läpi jopa WRC Generationsin erikoiskokeina, joita olen myös tullut kehuneeksi enkä mielestäni syyttä.

Pelimuodot ovat käytännössä suora kopio kahdesta edellisestä osasta, joten omalla nimellään tai alter egollaan ei pääse tälläkään kertaa ajamaan. Mestaruussarja on käytännössä ainoa pitkäkestoisempi pelimuoto, ja siinä pelille on ajalleen tyypillisesti haettu lisäpituutta lukituilla vaikeustasoilla. Ainakin Expert-vaikeustaso on lukossa ennen Professional-kauden selvittämistä, ja Extreme-mestaruussarjaa ei pääse ajamaan ennen kuin on avannut vähintään yhden kyseisen luokan autoista yksinpelissä ajettavaksi - toisin sanoen ajanut jollakin seitsemästä automerkistä vähintään 600 kilometriä. Tätä ennen jokaisesta sadasta automerkillä ajetusta kilometristä aukeaa WRC-auton uusi evoluutioversio, ja konseptiautojen avaaminen vaatii vielä yhden satasen lisää kilometrejä automerkkiä kohden. Kaikkien ajokkien avaaminen on siis suhteellisen mittavan EK-urakan takana. Tai vaihtoehtoisesti voi toki painaa 13 kertaa starttia päävalikossa ja sen jälkeen X:ää, mutta tämä ei ole aivan virallisesti hyväksytty läpäisytapa.

Pelaaminen

WRC II:n kaameasta ohjaussysteemistä on sentään päästy eroon, mutta ei WRC 3:n ajotuntumaa siltikään voi hyväksi kehua. Oikeastaan sitä ei ole olemassa, vaan autot liitävät tien pinnalla ilman minkäänlaista painopistettä. Jos oli ohjaus edellisosassa todella epäresponsiivinen, niin WRC 3:ssa se on taas liiankin herkkä. Kyllä siihen tottuu, mutta rallin ajamiselta tämä ei tunnu, ainakaan enää tänä päivänä.

Kahden aiemman osan tiimoilta olen valitellut jatkuvasti myöhässä olevaa kartturia, ja sama laulu jatkuu kolmosessakin. Ongelma ei ole aivan yhtä paha kuin kakkosessa, mutta siltikin nuotit tulevat järjestään liian myöhässä, niin että hitaampiin mutkiin saa todella lyödä jarrut pohjaan välittömästi nuotin kuullessaan, ja siltikin todennäköisesti vetää pitkäksi. Kun olen WRC Generationsissa ja Dirt Rallyssa tottunut säätämään nuotit kaksikin mutkaa etukäteisiksi, niin tällaiseen ajotapaan ei meinaa oikein millään tottua. WRC 3:n monipuoliset pätkät selvästi myös kaipaisivat hiukan yksityiskohtaisempia nuotteja, sillä esimerkiksi keskelle liikenneympyrää törmääminen jarruttamatta pelkällä nuotilla "straight, over junction" tuntuu hivenen turhauttavalta.

Mestaruussarjan ajaminen ei ole aivan yhtä mukaansatempaavaa kuin kahdessa edellisessä osassa, sillä tekoälyn vaikeustasoa on ruuvattu vaikeimmallakin tasolla selvästi edellisosaa alemmaksi. Muutamissa ralleissa sai kyllä ajaa ihan tosissaan voittaakseen, mutta aivan liian suuri osa ralleista tuntui olevan silkkaa läpikävelyä ja maisemien katselua. Tästä johtuen sovelsin ns. kovennettua versiota omista rallisäännöistäni, eli ulosajon sattuessa sellaisessa paikassa josta ei pääsisi takaisin tielle ilman pelin suorittamaa automaattista resettiä, tulee pätkä ja samalla ralli keskeyttää. Tällä säännöllä tuloksena oli keskeytykset Kyprokselta (jyrkänteeltä putoaminen) ja Suomesta (pulahdus järveen), mutta näistäkin huolimatta varmistin Freddy Loixin Hyundailla mestaruuden jo kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa. Kokeilin vielä pikaisesti Extreme-luokan vaikeustasoa, joka vaikutti Monten ensimmäisten pätkien perusteella vieläkin helpommalta, joten yksi mestaruussarja saa tältä erää riittää.

Presentaatio

Taas päästään pelin kiistatta vahvimpaan osa-alueeseen. Virallisesta WRC-lisenssistä on otettu kaikki irti, ja aitoja ajokuvia nähdään intron lisäksi vähän jokaisessa valikossa. WRC TV:n Jon Desborough'n juontamat rallien esittelyvideot on tosin tällä kertaa toteutettu astetta vähemmän näyttävällä pelikuvalla, mutta aitoja ajokuvia löytyy mm. jokaiselta automerkiltä löytyvän Team Videon muodossa. WRC 3:n introvideo saa kyllä edelleen suorastaan kylmiä väreitä aikaan, eikä ihme - onhan sen täytynyt olla absoluuttisesti ensimmäinen asia, jonka olen DualShock2 kädessäni TV:n ruudulta nähnyt.



Kuskien kasvot on mallinnettu jälleen melko hyvin, mutta palkintosijojen jälkeiset juhlintakuvat olisi kyllä voinut jättää tekemättä. Kuskien naamataulut on näissä venytetty niin luonnottoman näköiseen leveään hymyyn, että nämä eivät ole voineet näyttää uskottavilta edes kaksi vuosikymmentä sitten. Yhtä uskottavia ovat kuljettajien reaktiot huonosti sujuneen pätkän jälkeen, jolloin etenkin kartturi saattaa vetää parin sekunnin aikatappiosta varsin näyttävät raivarit. Jälleen siitäkin huolimatta, että samalla pätkällä olisi varmistunut kisan voitto ja maailmanmestaruus, mutta mitäs pienistä. :D

Kokonaisuutena WRC 3 on ihan mukiinmenevä ajopeli erinomaisesti hyödynnetyllä lisenssillä, vaikka varsinaisena rallipelinä sen viehätysvoimasta onkin osa jo kadonnut. Vuoden 2003 WRC-lisenssi (ilman Coliniakin) kattaa kuitenkin sen verran legendaarisia kuski-autoyhdistelmiä, että kyllä sekin jo aika paljon rallifiiliksestä pelastaa. Vielä kun tekoälyn saisi riittävän vaikealle tasolle, niin mestaruustaistelut voisivat olla erityisen mukaansatempaavia.

Mitä tulee omiin muistoihin ja todellisuuteen, niin aika lailla odotuksia tämä pelikokemus vastasi. Aika oli tehnyt tehtävänsä, ja peli oli muistikuvissa jonkin verran parempi kuin tämän päivän todellisuudessa. Sen verran kuitenkin saavutin ajamani mestaruussarjan aikana, että Hyundain merkkikilometrit tulivat täyteen ja viimeinenkin lukossa ollut auto avautui, joten peli on nyt lopultakin läpäisty. Miltä kuulostaa se, että ensimmäinen konsolipelini on nyt myös viimeisin ensi kertaa läpäisemäni peli! Reilut 19 vuotta sitten aloitettu, sittemmin ei-niin-aktiivisesti-jatkettu urakka on nyt tullut päätökseen, ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin. :)

Autoluokkia: 3 (WRC, Extreme, Concept)
Autoja: 19
Lisensoituja autokuntia: 17
Ralleja: 14
Erikoiskokeita: 126 (56 molempiin suuntiin + 14 yhteen suuntaan)
 
WRC 4 (PS2, 2004)

Seuraava vuosi, seuraava Evolution Studiosin WRC-peli. Vuosittaisesta julkaisutahdista huolimatta kolme ensimmäistä osaa olivat olleet selkeitä parannuksia edeltäjistään, mutta jatkuuko sama nelosen kohdalla?

Sisältö


WRC:n pääluokassa on edelleen mukana hyvä määrä tehdastiimejä, vaikka Hyundain vetäytymisen myötä automerkkien määrä onkin pudonnut kuuteen. Kaikkien tehdastiimien vakituiset kuljettajat on lisensoitu peliin, minkä lisäksi tällä kertaa mukana on myös WRC:n tuolloiset oheisluokat S1600 ja PWRC, tuttavallisemmin N-ryhmä. Oheisluokkien osalta peliin on lisensoitu kuitenkin vain autot, ei kuljettajapareja. Tämä on sääli, sillä tuolloisesta junnuluokasta S1600:sta olisi löytynyt vuonna 2004 mm. Kris Meeke ja Jari-Matti Latvala. Kuvitteelliset Extreme-luokan superautot löytyvät tästäkin pelistä, joten autovalikoima tuntuu riittävän monipuoliselta.

Autoista voisi nostaa erikseen ylös Peugeot 307 WRC:n, joka Bosse Grönholmin ohjastamana surullisenkuuluisan (parhaimmillaankin) nelivaihteisen vaihdelaatikkonsa kanssa on varmasti yksi kauden 2004 tunnistettavimmista piirteistä. Sai 307 tosin loppukaudesta viidennenkin vaihteen, mutta pelistä löytyy nimenomaan alkukauden nelivaihteinen versio. Kuskivalikkoonkin on ajokuvaksi valittu Marcus vääntämässä rattia naama irvessä ilman ohjaustehostinta. :D Meinasin jo ajaa koko kauden 307:lla, mutta totesin lopulta kuitenkin nelivaihteisen laatikon olevan liian hankalan sisäistää, kun puolet ajasta tuntuu siltä kuin olisi aivan väärä vaihde sisässä.

Osakilpailuja kaudella 2004 ajettiin peräti 16 kappaletta, joten eri rallien määrä myös pelissä on tämän myötä todellakin kiitettävällä tasolla. Kaikki kauden rallit ovat tietysti mukana, eikä määrä tunnu syöneen laatua millään tavalla. Jokainen ralli sisältää neljä eri erikoiskoetta, joista kahdesta on tarjolla myös ajosuunnaltaan ja/tai käytetyltä tieosuudeltaan erilainen versio. Yhdessä rallissa ajetaan siis kuusi pätkää, joka on 16 rallin kaudella varsin sopiva määrä. Pätkien laatu, pituus tai monipuolisuus ei ole kokenut pudotusta WRC 3:sta, joten tälle osa-alueelle on näytettävä isosti peukkua ylös.

Pelimuodoissa on ainakin nimellisesti enemmän monipuolisuutta kuin sarjan aiemmissa osissa, mutta käytännössä ainoa järkevältä tuntuva pidempikestoinen pelimuoto on edelleen kokonaisen mestaruussarjan ajaminen. Kevyen uramoodin tyyppinen Pro Driver Challenge pelistä myös löytyy, mutta tämä on ainakin nykypäivän standardeilla toteutettu todella puolivillaisesti. Käytännössä kyseessä on vain kokoelma erilaisia ajohaasteita, jotka etenevät S1600-luokan testeistä WRC-luokan ralleihin. Kuskin nimeksi on lukittu mielikuvituksellisesti P1, ja jostain käsittämättömästä syystä yksittäisen haasteen sisällä ei pysty edes tallentamaan edistymistään - edes usean täysimittaisen rallin välissä. Koko pelimoodi on piilotettu Events-valikon taakse Championshipin löytyessä suoraan päävalikosta, ja mestaruussarjan ajaminen on myös tällä kertaa selvästi pelin parasta antia.

Pelattavuus

Ajotuntumassa on nyt otettu erittäin iso harppaus kohti realismia. Silkkaa arcade-rallaustahan tämä tietysti edelleen on, mutta selvästi laadukkaammalla fysiikkamallinnuksella kuin aiemmin. Autoilla on ensimmäistä kertaa näpeissä tuntuva painopiste, ja kaasun ja jarrun annostelulla pystyy ohjaamaan ajokkinsa kulkusuuntaa selvästi WRC 3:a paremmin. Tässä tullaan tosin toiseen ongelmaan, eli kontrolleihin. X:llä ja neliöllä kaasun ja jarrun käyttäminen kyllä edelleen luonnistuu, mutta kovinkaan hienovaraisesti ei kaasua ja jarrua saa silloin painettua. Näppäinkarttaa ei saa manuaalisesti muokattua, joten ohjaimella ajaminen on parhaimmillaankin melko suurpiirteisestä touhua. On siis hiukan vaikea arvioida, kuinka ajotuntuma todella vertautuu uudempiin rallipeleihin, mutta aiempia WRC-sarjan osia parempi se aivan selvästi on.

Aiempien osien raporttejani jos on lukenut, niin ei liene vaikea arvata mitä kommentteja minulla on myös WRC 4:n kartturista. Kyllä, nuotit tulevat parhaimmillaankin juuri ja juuri ajoissa, pahimmillaan vasta luettavan mutkan jo ollessa kohdalla. Visuaaliset mutkamerkit pelastavat sen mitä pelastettavissa on, mutta suoraan nuotista ajaessa etenkin tienristeykset ovat lähes varmoja paikkoja vetää leveäksi. Kaiken lisäksi nuotin tullessa 10 metriä ennen pimeää mutkaa ja risteyksen mennessä pitkäksi, kartturi vielä kehtaa v*ttuilla jotakin keskittymisestä. :D

Onneksi tämä ei ole niin vakavaa, sillä pelin vaikeustaso on tälläkin kertaa aivan liian helppo. Vaikeimmallakin tasolla mestaruus varmistui neljänneksi viimeisessä kisassa, joten pelisarjan ykkös- ja kakkososien tiukasta mestaruustaistosta ei ollut tietoakaan. Harmillistahan tämä on, sillä näin hyvillä pätkillä ja selvästi aiempaa paremmalla ajotuntumalla olisi äärimmäisen mukavaa ajella mm. Grönholmin, Loebin, Sainzin, Solbergin, Märtinin ja muiden aikansa huippukuskien kanssa mestaruudesta.

Autot hajoavat ehkä hiukan aiempaa herkemmin, mutta kyllä edelleen aika rajusti saa ulos vetää jotta mitään kauaskantoisempaa vahinkoa saisi aikaan. Jostain syystä tosin ainakin Ford Focus vahingoittuu herkimmin nimenomaan auton takakulman osuessa esim. kaiteeseen, kun taas suoraan kylki tai keula edellä osumat eivät tunnu suorituskyvyssä paljoa, jos mitenkään. Jokaisen pätkän jälkeen pääsee myös huoltoon, eikä ainakaan oman kauteni aikana käynyt kertaakaan niin, etten olisi helposti ehtinyt saada autoa täysin kuntoon yhden huollon aikana.

Presentaatio

Ei ehkä enää aivan kiistatta pelin paras osa-alue, kahdesta syystä. Ensinnäkin itse peli on selvästi sarjan tähän mennessä paras, toisekseen presentaatioon ei ole panostettu aivan yhtä paljoa kuin aiemmissa osissa. Rallien ja tiimien esittelyvideot on jätetty pois, vaikka toki aitoa ajokuvaa on edelleen tarjolla valikoissa ja introvideossa aivan riittävät määrät. Musavalinnoilla on ehkä pyritty luomaan hiukan rennompi ja kasuaalimpi vaikutelma, mutta mielestäni tässä on otettu selvää takapakkia aiempiin osiin nähden. 2000-vuosikymmenen WRC:hen kuuluu tietynlainen räväkkyys ja rosoisuus, jota ainakaan valikkomusiikit eivät tällä kertaa korosta. Ei presentaatiossa sinänsä kuitenkaan mitään vikaa ole, ja etenkin introvideo saa kyllä hyvän ajofiiliksen päälle. Ja jos tietää tarkkaan mitä kuunnella, niin tietää että pelin intro päättyy Timo Rautiaisen sanoihin Bosselle, "Voi v*tun hullu!". :D



Graafinen ilme on myös ottanut selvän askeleen eteenpäin, ja etenkin uusinnat sekä sade-efektit ovat PS2-ajan parhaimmistoa. Sen sijaan animoidut palkintoseremoniat omaavat enää lähinnä camp-arvoa, jos niillä mitään muuta virkaa oli alkujaankaan. Tuloksesta riippuen pätkien jälkeen nähtävät kuskiparin riemukkaat tuuletukset tai estottomat raivarit ovat kyllä sinänsä näyttäviä, mutta uskottavuutta niillä ei ehkä aivan lisätä. Huumoriarvoa kylläkin.

WRC 4 on selvästi sarjan aiempia osia parempi peli. Se oli itse asiassa juuri niin hyvä peli kuin sen muistelin olevankin, mikä ei aivan pitänyt paikkaansa esimerkiksi WRC 3:n kohdalla. Olettaen ettei X:llä kaasun painaminen ole ylitsepääsemätön ongelma (tai omistaa PS2:lla toimivan rattipoljinsetin), uskallan suositella nelosta vielä tänäkin päivänä. Tiukkaa mestaruustaistoa se ei ehkä tarjoa, mutta erittäin hyvän määrän laadukkaita pätkiä mukiinmenevällä ajotuntumalla ja hyvällä autovalikoimalla kylläkin.

Autoluokkia: 4 (WRC, S1600, PWRC, Extreme)
Autoja: 20
Lisensoituja autokuntia: 14
Ralleja: 16
Erikoiskokeita: 96 (32 kahdella variaatiolla + 32 yhdessä muodossa)
 
Ylös Bottom