Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Scarlet Nexus

Ei se siitä mihinkään muutu, mutta omasta mielestäni kuten arvostelussani sanoin, pelin todella vahva tarina,hahmot ja maailma kantaa sitä todella paljon, sekä tietysti erinomainen taistelusysteemi.
juurikin näin. phase 9 kasanella ja noin 15 tuntia mennyt. yuito tulee kyllä pelattua myös mutta ei heti putkeen
 
Tämä meni vihdoin läpi. Peli jäi aloittamisen jälkeen aika pitkälle tauolle, kun Forza Horizon 5 ja Halo Infinite varastivat valokeilaa. Jatkoin kuitenkin vuoden vaihteessa peliä ja nyt 25 pelitunnin jälkeen Yuiton puolisko pelistä läpi.

Taistelu ansaitsee kehuja. Kahdeksan tiimikavereilta lainattavaa kykyä, tavaroiden ”heittely”, brain field -tila, paljon erilaisia vihollisia, haastavuus, nopeatempoisuus ja sulavuus. Ai että olikin hauskaa mätkiä menemään. Tykkäsin siitä, kuinka vähitellen opetettiin käyttämään uusia kykyjä uusien vihollistyyppien mukana. Tätä ei tehty mitenkään ilmiselvästi, vaan oikeastaan itse sai huomata, että tietyn vihollisen vahingoittaminen onnistuu huomattavasti paremmin tiettyjä kykyjä käyttäen. Ympäristön tavaroiden käyttö taistelussa psykokinesian avulla oli myös toteutettu esimerkillisen hyvin. Kesken miekalla huitomisen saattoikin heittää läheisen laatikon tai rautapalkin suoraan päin vihollisen naamavärkkiä. Ihanan vauhdikasta ja monipuolista.

Scarlet Nexus kertoo kahden päähahmon tarinan. Yhdellä pelikerralla näet vain toisen puolen, sillä alussa valitaan hahmo näiden kahden väliltä. Sinällään mielenkiintoinen ratkaisu ja kannustaa pelaamaan pelin toistamiseen, mutta 25 tunnin kesto sotii tätä vastaan. Mieluummin olisin ottanut vaikkapa 15 tuntia per hahmo. Tällöin olisi ehkä jaksanut lähteä toiselle kierrokselle. Nyt ei jaksa.

Tarina onnistuu nappaamaan mukaansa. Se sotkee politiikkaa, mysteeriä, aikamatkustusta ja nuorten aikuisten ihmissuhdedraamaa. Hyvin perinteinen aloitus alokassotilaan saappaissa mistään mitään tietämättömänä saa pelaajan onnistuneesti samaistumaan päähahmoon. Alku käynnistyi omaan makuun ehkä turhankin hitaasti, mutta kun vyyhti vihdoin alkoi purkautua, niin meno onneksi kiihtyi. Lievästä pitkityksestä huolimatta, tarina oli oikein viihdyttävä. Kerronnallisesti tosin siellä oli paikoin vähän turhankin selviä ”yhdessä tästä selvitään” ja ”ystävät ovat tärkeitä” -hetkiä. Ehkä nämä kumpuavat jostain japanilaisesta perinteestä tai jotain, mutta lähinnä ne saivat allekirjoittaneen pyörittelemään silmiään. Kokonaisuus oli kuitenkin selvästi plussan puolella.

Peli miellyttää myös grafiikan osalta. Pelin tyyli on sellaista perinteistä japanilaista roolipeliä, mutta jotenkin modernisoituna. Sitä on vaikea selittää, se pitää nähdä. Se sotkee hillitympiä realistisen näköisiä ympäristöjä kirkkaisiin väreihin ja animenaamoihin. Sitten hetken päästä mennäänkin mielen sopukoihin ja hulppeisiin mielikuvituksen rajoja kolkutteleviin maisemiin. Pelasin pelin Game Passin kautta, mutta poikkeuksellisesti alusta loppuun PC:llä. Peli pyöri todella hyvin 1440p@165fps näyttäen samaan aikaan erittäin hyvältä.

Kritiikkiä on pakko antaa pelin rytmitykselle. Se kun toistaa samaa kaavaa alusta loppuun. Ensin on tarinaa eteenpäin vievä kenttä ja sen jälkeen piilopaikassa hengailua omille tiimikavereille jutellen ja heihin ystävystyen. Tässä tosin onnistuneena porkkanana on se, että mitä parempi ystävyyssuhde tiimikaverin kanssa, sitä enemmän etuja saa tältä lainattavan kyvyn käytöön. Tämä lisäksi varsinkin pelin alkupuolella vieraillaan samoissa maisemissa useampaan kertaan, joka vain korostaa rytmityksen toistoa.

Scarlet Nexus on hyvä kolmannen persoonan toimintapeli. Ei mikään maata mullistava, mutta varsinkin taistelunsa osalta kokeilemisen arvoinen. Kuvittelisin, että tästä saa vielä piirun verran enemmän irti jos jaksaa vetäistä myös toisen päähahmon tarinapuoliskon läpi. Tuntuu että muitakin pelejä on pelattavana niin paljon, että ainakin tältä erää toisen puoliskon läpäisy saa jäädä backlogin peräpään jatkoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen aloitin Yuitolla pelamaan. Ei ole monelle tuo toinen tarina maistunut kun tuli rare achievement. Tuli myös muutama jakso katsottua tuosta tehtyä animu sarjaa. On kyllä yksi viimevuoden parhaita pelejä toivottavasti joskus tulee jatkoa
 
Pelissä ei näköjään pysty tallentamaan ja jos ei jaksa pelata, autosave heittää taaksepäin niin, että joutuu pelaamaan samoja tappeluita seuraavalla kerralla uudestaan. Varmaan sopii sellaiselle pelaajalle, jolla on aikaa ja jaksamista pelata monta tuntia putkeen. Netin mukaan pelissä tapaa myöhemmin hahmon, jonka avulla voi tallentaa pelin. Ei kuulosta kovin käytännölliseltä. Eniten näissä japanilaisissa virityksissä harmittaa juuri tuo tallentamisen hankaloittaminen.
 
Ylös Bottom