Vastaus: Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!
Kuluttajan näkökulmasta on kovin vaikea ymmärtää julkaisijoiden ja kustantajien etujärjestöjen kantaa asiassa.
Pakollinen veroluonteinen maksu "varmuuden vuoksi" jokaisesta mediasta tai laitteesta jolle teoriassa voi tallentaa jotain ko. tahojen edustamaa sisältöä ei kuulosta kovin oikeudenmukaiselta.
Alunperin vuonna 1984 säädetty laki lähtee siitä, että tehty kopio on alkuperäisen kappaleen korvike ts. alkuperäistä kappaletta ei ole, esim. tallennettaessa äänilevy C-kasetille. Digitaalisen jakelun aikakaudella tämä olettama ei enää pidä paikkaansa, sillä esim. musiikkinsa yksinomaan verkkokaupoista digitaalisesti ostava henkilö maksaa laitteistaan ja tallennusmedioistaa täysin perusteettomasti korvauksia etujärjestöille.
Nykyisellään hyvitysmaksu on siis kollektiivinen rangaistusvero ilman todellista oikeutusta.
Yhdenkään nykyisen tallennusvälineen ainoa tarkoitus ei ole toimia yksinomaan musiikin tai elokuvien kopioiden säilytyspaikkana. Laitteistakin mieleen tulee vain MP3-soittimet. Tutkimusta ei ole mihin viitata, mutta olettaisin että nykyään DVD-levyille tallennettavasta sisällöstä selvästi suurin osa on tallentajien omaa tuotantoa, eli valokuvia ja videoita, jolloin mediasta maksettu hyvitysmaksu on täysin perusteeton.
Toinen esimerkki perusteettomasta korvauksesta on ne teokset, joissa on käytetty kopiosuojausta. Näistä ei voi nyky lainsäädännön mukaan tehdä itselleen kopiota, joten ne eivät siten pitäisi olla oikeutettuja hyvitysmaksuunkaan. Tämä koskee äänitteitä, elokuvia, pelejä ja tietokoneohjelmia.
Hyvitysmaksun laajentamista koskemaan vielä suurempaa osaa laitteita ja medioita ei ole mitään todellisia perusteita. Etujärjestöille hyvitysmaksu on raha-automaatti ilman että heidän tarvitsee toimittaa tai tehdä mitään vastineeksi.
Kuten aiemmin on todettu, ei ulkomaiset tekijänoikeuksien omistajat saa Suomen hyvitysmaksuista käytännössä mitään, vaan kaikki päätyy kotimaisille tahoille riippumatta siitä kopioitiinko Lady Gagaa enemmän kuin Kari Peitsamoa, tai kopioitiinko ylipäätään mitään.
Hyvitysmaksun tuotoista tekijöiden edustajille (Teosto) menee audion osalta n. 25% ja videon osalta n. 10%. Muu osuus menee erilaisille muille etujärjestöille, ja esim. videon osalta puolet menee kollektiiviseksi hyödyksi, ei tekijöille. Tätä pottia on kärkkymässä uusiakin jakajia mm. lähettäjäyritykset, mikä tietysti kasvattaa painetta korottaa korvauskertymää, koska kukaan ei halua omasta potistaan tinkiä. Tuntuukin siltä, että kampanjoiden keulakuvina toimivat taiteilijat eivät aina itsekään ymmärrä miten hyvitysmaksujärjestelmä toimii ja kuka on suurin hyödynsaaja. Pääosa rahoista päätyy suurten julkaisijoiden ja kustantajien kassaan, ei suinkaan taiteilijan omalle tilille.
Hyvitysmaksuun liittyvät tutkimukset ja selvitykset ovat kutakuinkin poikkeuksetta aina Teoston, ÄKT:n, Gramexin tai muun etujärjestön teettämiä, joten niiden painotus on usein hieman kallellaan etujärjestöjen agendan suuntaan ja puolueettomuus kyseenalaista. Tämä on myös todettu opetusministeriön selvityksessä. Kuluttajilta vastaava pakkomaksun kautta rahoitettu edunvalvoja puuttuu.
Opetusministeriön tuore selvitys aiheesta:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKM_tr11.pdf?lang=fi