Sekiro: Shadows Die Twice

[Hulikopteri]

Mahtava peli tosiaan ja vielä mahtavemman teki sen kun ekalla pelikerralla otin vahingossa shura lopun jota kukaan ei varmaan ole ottanut. Toinen peluu siis yllätti kovasti.

Menee helposti Soulsien ja Bornen ohi. Katsotaan vetääkö Elden Ring tälle vertoja..

 

[Noobeinstein]

Mahtava peli tosiaan ja vielä mahtavemman teki sen kun ekalla pelikerralla otin vahingossa shura lopun jota kukaan ei varmaan ole ottanut.

Itsellä olisi ollut varmaan ensimmäisenä mielessä järkyttävä pettymys pelistä jos olisin itse tuon lopun ottanut ensimmäisellä kerralla. "Ai tämä olikin studion muiden 30 tunnin pelien sijaan 10 tunnin peli. "

Tavallaan kun ajattelee, niin aika FromSoftware-tyylistä toimintaa mahdollistaa pelin lopetus ennen kuin on käytännössä puoliakaan nähnyt pelistä. On ne aika vekkuleita.

 

[Hulikopteri]

Itsellä olisi ollut varmaan ensimmäisenä mielessä järkyttävä pettymys pelistä jos olisin itse tuon lopun ottanut ensimmäisellä kerralla. "Ai tämä olikin studion muiden 30 tunnin pelien sijaan 10 tunnin peli. "

Tavallaan kun ajattelee, niin aika FromSoftware-tyylistä toimintaa mahdollistaa pelin lopetus ennen kuin on käytännössä puoliakaan nähnyt pelistä. On ne aika vekkuleita.

Itsellä ei ollut todellakaan tuossa vaiheessa 10h, koska jokaisen bossin kanssa oli ongelmia. Lähemmäksi varmaan lopussa oli 30h tai ainakin siltä tuntui Toisen peluun jälkeen oli 95h.. Oli tämä sen verran haastava peli itselle, ja toisen peluun lopussa oli kyllä mahtava fiilis kun helposti pystyi potkimaan jokaista vihua perseelle eikä edes hiki tullut.

 

[Ippenator]

Mahtava peli tosiaan ja vielä mahtavemman teki sen kun ekalla pelikerralla otin vahingossa shura lopun jota kukaan ei varmaan ole ottanut. Toinen peluu siis yllätti kovasti.

Menee helposti Soulsien ja Bornen ohi. Katsotaan vetääkö Elden Ring tälle vertoja..

Juu ei todellakaan pääse lähellekään Soulsien ja Bornen tasoa. Tähän on kolme merkittävää syytä:

1. Ei edes hipaise sitä tunnelmallisuuden tasoa joka edellämainituissa peleissä on

2. Taistelumekaniikka perustuu lähes pelkästään parryamisen merkitykseen, joka on itselleni täysin sietämätön ratkaisu, kun en juuri parry-painottaisia pelejä jaksa pelata ollenkaan. Soulsit ja Bornenkin pelasin läpi käyttämättä parrya lainkaan. Onneksi niissä on paljon vaihtoehtoja sen käytölle. Pelimekaniikkana millisekunnilleen tarkkaa ajoitusta jatkuvasti vaativa mekaniikka on sellainen, josta en saa minkäänlaista nautintoa. Tekee pelin vain rasittavaksi, eikä mitenkään kiinnostavaksi.

3. Online-pelaamisen puute on järkyttävän iso puute. Sehän on ollut aivan upeasti toteutettu elementti Soulsborne-peleissä. Sen puuttuminen vie jotain todella olennaista pois näiden pelien kokemuksesta.

Kahta bossia vaille loppua jaksoin hampaat irvessä tätä pelata, mutta sitten vain loppui mielenkiinto täysin peliä kohtaan. Niitä harvoja pelejä, joita olen noinkin pitkälle pelannut, eikä vain millään huvita pelata loppuun.

 

[Murdoc]

Juu ei todellakaan pääse lähellekään Soulsien ja Bornen tasoa. Tähän on kolme merkittävää syytä:

1. Ei edes hipaise sitä tunnelmallisuuden tasoa joka edellämainituissa peleissä on

2. Taistelumekaniikka perustuu lähes pelkästään parryamisen merkitykseen, joka on itselleni täysin sietämätön ratkaisu, kun en juuri parry-painottaisia pelejä jaksa pelata ollenkaan. Soulsit ja Bornenkin pelasin läpi käyttämättä parrya lainkaan. Onneksi niissä on paljon vaihtoehtoja sen käytölle. Pelimekaniikkana millisekunnilleen tarkkaa ajoitusta jatkuvasti vaativa mekaniikka on sellainen, josta en saa minkäänlaista nautintoa. Tekee pelin vain rasittavaksi, eikä mitenkään kiinnostavaksi.

3. Online-pelaamisen puute on järkyttävän iso puute. Sehän on ollut aivan upeasti toteutettu elementti Soulsborne-peleissä. Sen puuttuminen vie jotain todella olennaista pois näiden pelien kokemuksesta.

Kahta bossia vaille loppua jaksoin hampaat irvessä tätä pelata, mutta sitten vain loppui mielenkiinto täysin peliä kohtaan. Niitä harvoja pelejä, joita olen noinkin pitkälle pelannut, eikä vain millään huvita pelata loppuun.

Todellakin pääsee ja täällä myös paras Frommin peli kevyellä erolla. Olisiko niin, että makuja on monia ja sinun luettelemasi ”ongelmat” eivät ole ongelmia ollenkaan jollekin muulle? Tunnelmasta voidaan myös olla aika montaa mieltä. Eihän se samanlainen tunnelmaltaan ole, kun vaikka BB mutta mitä sitten? Sen takia itse pidin Sekirosta eniten, kun siinä oli vähän sekoitettu jo aika väsynyttä Souls kaavaa ja tunnelmassakin oli haettu vähän jotain erilaista. Coop tai online puoli muutenkaan ei voisi vähempää kiinnostaa tämän tyyppisissä peleissä. Jopa ne pelaajien jättämät viestit joka nurkalla lähinnä häiritsee omaa pelaamista.

 

[Ippenator]

Todellakin pääsee ja täällä myös paras Frommin peli kevyellä erolla. Olisiko niin, että makuja on monia ja sinun luettelemasi ”ongelmat” eivät ole ongelmia ollenkaan jollekin muulle? Tunnelmasta voidaan myös olla aika montaa mieltä. Eihän se samanlainen tunnelmaltaan ole, kun vaikka BB mutta mitä sitten? Sen takia itse pidin Sekirosta eniten, kun siinä oli vähän sekoitettu jo aika väsynyttä Souls kaavaa ja tunnelmassakin oli haettu vähän jotain erilaista. Coop tai online puoli muutenkaan ei voisi vähempää kiinnostaa tämän tyyppisissä peleissä. Jopa ne pelaajien jättämät viestit joka nurkalla lähinnä häiritsee omaa pelaamista.

Tottakai makuja on erilaisia. Ja juuri siksi toinkin tähän toisenlaisen näkemyksen aikalailla stratosfääriin menneen hehkuttamisen vastapainoksi. Peli ei nimittäin ole läheskään kaikille Soulsborne-pelien faneille mikään mestariteos. Joillekin teistä toki on näin ja hyvä niin, mutta itse en taas oikein pitänyt siitä tavasta millä täällä kirjoitettiin siitä kuin Sekiro olisi Souls-faneille joku päivänselvä mestariteos ja jopa selvästi parempi peli kuin ne Fromsoftin pelit, jotka ovat myös monelle ne todelliset mestariteokset.

Itse en ainakaan Soulseista mitään väsynyttä ole löytänyt, vaan ovat tulleet vain sitä paremmiksi, mitä pidemmälle sarja on edennyt. Kolmonen on itselleni selvästi paras Souls peli, ja vaikka Dark Souls on aivan erinomainen peli (pelaan itse asiassa jälleen kerran sitä, tällä kertaa Xboxilla), niin se on itselleni kuitenkin selvästi vasta kolmanneksi paras Souls-peli, kolmosen ja kakkosen jälkeen. Mielestäni Souls-pelien pelimekaniikat ovat niin täydelliset ja monipuoliset, ettei niissä tarvitse käytännössä mitään muuttaa. Kunhan pelimaailmoja, mielikuvituksellisia ja haastavia vihuja sekä tunnelmallista lorea kehitellään Souls-sarjaan lisää jatkossakin. Toimii - paremmin kuin mikään muu pelimaailmassa.

 

[Hulikopteri]

Juu ei todellakaan pääse lähellekään Soulsien ja Bornen tasoa. Tähän on kolme merkittävää syytä:

1. Ei edes hipaise sitä tunnelmallisuuden tasoa joka edellämainituissa peleissä on

2. Taistelumekaniikka perustuu lähes pelkästään parryamisen merkitykseen, joka on itselleni täysin sietämätön ratkaisu, kun en juuri parry-painottaisia pelejä jaksa pelata ollenkaan. Soulsit ja Bornenkin pelasin läpi käyttämättä parrya lainkaan. Onneksi niissä on paljon vaihtoehtoja sen käytölle. Pelimekaniikkana millisekunnilleen tarkkaa ajoitusta jatkuvasti vaativa mekaniikka on sellainen, josta en saa minkäänlaista nautintoa. Tekee pelin vain rasittavaksi, eikä mitenkään kiinnostavaksi.

3. Online-pelaamisen puute on järkyttävän iso puute. Sehän on ollut aivan upeasti toteutettu elementti Soulsborne-peleissä. Sen puuttuminen vie jotain todella olennaista pois näiden pelien kokemuksesta.

Kahta bossia vaille loppua jaksoin hampaat irvessä tätä pelata, mutta sitten vain loppui mielenkiinto täysin peliä kohtaan. Niitä harvoja pelejä, joita olen noinkin pitkälle pelannut, eikä vain millään huvita pelata loppuun.

1. Kyllä tässä mielestäni on ihan hyvä tunnelma. Mukavan värikkäät ympäristöt tuovat oikeaa tunnelmaa. Ei ole aina niin pirun synkkää kaikki.

2. Taistelumekaanikka on Soulseissa ja Bornessa ympyrän rämpyttämistä. Kolmosessa sentään mukaan tullut R1 spämmi, että jotain vaihtelua tulee. Mutta sekin on aika rasittavaa pidemmän päälle. Sekirossa miekkailu tuntuu sentään miekkailulta.

3. Online ei kiinnosta ainakaan itseäni pätkääkään. Vaikka toki pvp ovat joskus ihan hauskaa, mutta en edes ajattele sen puutetta tässä.

 

[MariusFin]

Tämä itselle ensimmäinen FromSoftwaren peli. Pelattavuus on äärimmäisen koukuttava, se miten hahmo on animoitu, millaista sillä on pelata, syvyyttä löytyy pilvin pimein. Tottakai itselle tämä on haastava peli, sillä minulla on Healthia tosi vähän ja nyt vastassa jättiläinen, jolla päänympärillä tällainen "häpeäpuu". Jätti oli aluksi kahlittu, mutta pääsi vapaaksi ja nyt minun kimpussani.

Kohta tuntuu vaikealta. Tuntuu että pari osumaa tarvitsee ja sitten on itseltä henki pois. Haluaisin lisää Healthia. MUTTA yleisesti pelistä voi kyllä sanoa että mestariteos kyseessä. Tuo että ei tykkää pelistä, jossa pitää torjua? Tämähän on 1500-luvun Japani, jossa samuraita. Toiseksi tuntuu että peliä kannattaa pelata niin että välttelee mahdollisimman paljon vihuja ja sitten iskee nopeasti 1v1, mieluiten takaapäin. Älypeli, jossa strategialla on väliä.

Ok, no minulla ei tosiaan ole mitään kokemusta pelistudion muista peleistä. Ehkä ne ovat vielä parempia? Elden Ring kiinnostaa... mutta sitä ennen haluan kyllä ottaa Sekiron paremmin haltuun. Haluan että taitoni kehittyisivät. Nyt tuntuu etten pääse eteenpäin.

 

[Ippenator]

1. Kyllä tässä mielestäni on ihan hyvä tunnelma. Mukavan värikkäät ympäristöt tuovat oikeaa tunnelmaa. Ei ole aina niin pirun synkkää kaikki.

2. Taistelumekaanikka on Soulseissa ja Bornessa ympyrän rämpyttämistä. Kolmosessa sentään mukaan tullut R1 spämmi, että jotain vaihtelua tulee. Mutta sekin on aika rasittavaa pidemmän päälle. Sekirossa miekkailu tuntuu sentään miekkailulta.

3. Online ei kiinnosta ainakaan itseäni pätkääkään. Vaikka toki pvp ovat joskus ihan hauskaa, mutta en edes ajattele sen puutetta tässä.

2. Ei muuten todellakaan ole Soulsit vain tuota, tai sitten olet vain itse päätynyt jostain syystä noin yksipuolisesti pelaamaan. Soulseissahan voi nimenomaan väistelyn lisäksi käyttää hyväkseen halutessaan kilpiä. Tai valita rohkeammin kahden käden otteen taktiikan. Tai voi valita itse asiassa ainakin itselleni usein tylsäksi käyvän meleen ja lähitaistelun vaihtoehdoksi magian (erilaisia magia-tyyppejäkin löytyy mielenkiintoa lisäämään) tai jousen hyödyntämisen. Jouset, aseet ylipäätään ja muutkin varusteet kun ovat myös aivan helvetisti monipuolisempia ja pidemmälle kehitettäviä kuin Sekirossa.

Itselleni Sekiro ei vain ole muuta kuin sitä ainaista täsmälleen oikean parry-ajoituksen hakemista, mikä on itselleni todella rasittavaa ja kuolettavan tylsää pelaamista. Sen vastapainoksi voi sitten yrittää juustottaa niiden erityisliikkeiden avulla pahimpia vihuja, ja se onkin ollut minulle ainoa tapa edes päästä kovimmissa vihuissa eteenpäin pelissä. Pelkän parryn varassa ei tulisi mitään, kun en vain jaksa niin tarkkaa ajoituksen hakemista aivan jatkuvasti.

Tämä itselle ensimmäinen FromSoftwaren peli. Pelattavuus on äärimmäisen koukuttava, se miten hahmo on animoitu, millaista sillä on pelata, syvyyttä löytyy pilvin pimein. Tottakai itselle tämä on haastava peli, sillä minulla on Healthia tosi vähän ja nyt vastassa jättiläinen, jolla päänympärillä tällainen "häpeäpuu". Jätti oli aluksi kahlittu, mutta pääsi vapaaksi ja nyt minun kimpussani.

Kohta tuntuu vaikealta. Tuntuu että pari osumaa tarvitsee ja sitten on itseltä henki pois. Haluaisin lisää Healthia. MUTTA yleisesti pelistä voi kyllä sanoa että mestariteos kyseessä. Tuo että ei tykkää pelistä, jossa pitää torjua? Tämähän on 1500-luvun Japani, jossa samuraita. Toiseksi tuntuu että peliä kannattaa pelata niin että välttelee mahdollisimman paljon vihuja ja sitten iskee nopeasti 1v1, mieluiten takaapäin. Älypeli, jossa strategialla on väliä.

Ok, no minulla ei tosiaan ole mitään kokemusta pelistudion muista peleistä. Ehkä ne ovat vielä parempia? Elden Ring kiinnostaa... mutta sitä ennen haluan kyllä ottaa Sekiron paremmin haltuun. Haluan että taitoni kehittyisivät. Nyt tuntuu etten pääse eteenpäin.

Torjunta ja parry ovat kaksi eri asiaa. Soulseissa juuri torjutaan paljonkin kilvellä. Mutta niissä riittää, että vaikkapa hieman ennakoit ja pidät torjunnan päällä iskun osuessa. Ajoituksen ei tarvitse olla täydellinen, kuten taas parryamisessa pitää olla. Haastavuus on peleissä usein toki itsellenikin hyvä juttu, mutta en kuitenkaan kaipaa sitä tuon kaltaisten rasittavien ja turhauttavien elementtien kautta mitä tuo jatkuvan tarkan ajoituksen parryaminen on. Pelaamisen pitää olla kuitenkin rentoutumisen mahdollistavaa myös näissä haastavissa peleissä.

Sekirossakin voi toki torjua, mutta sillä et silti pitkälle pötki, vaan siinä kovimmissa taisteluissa pärjääminen voi tapahtua ainoastaan täydellisiä oikein ajoitettuja parryja ketjuttaen, ja niillä sitä vihollisen poise-mittaria täyttäen (vai mikälie sen mittarin nimi olikaan?), vasta sen mittarin täyteen mennessä vihollinen on kunnolla haavoitettavissa. Mutta siihen pääseminen vaatii juuri pirusti niitä täydellisiä parry-ketjuja. Tuossa on itse asiassa strategia varsin kaukana. Puhuisin ennemminkin hyvinkin reaktiopainotteisesta rytmipelaamista sisältävästä taistelusta. Ja rytmipelit muuten ovat niin persiistä, että on vaikeaa itselleni löytää edes vastenmielisempää peligenreä.

Niin ja olenhan minäkin kahta vaille kaikki bossit tappanut Sekirossa, joten kyse ei ole omalla kohdallanikaan siitä, etteikö pelissä voisi sinänsä puurtamisella (ja myös juustoamisella) päästä eteenpäin. Mutta minulla loppui tuohon armottomaan rytmipelaamiseen vain totaalisesti mielenkiinto hieman ennen pelin loppua.

 

[Noobeinstein]

Turhaa vänkäämistä siitä onko Sekiro nyt samalla tasolla kuin studion edeltäjänsä pelit. Etenkin kun tämä keskustelu on taidettu aloittaa saman käyttäjän toimesta jo kolme kertaa ennenkin ketjun historian aikana. Ilmeisesti vuosittainen perinne. Eiköhän tämän pelin hyvyyden näe jo siitä, kun tarkastelee yleistä mielipidettä pelistä arvosanojen, myyntien ja palkintojen puolesta.

Itse ehkä eniten arvostan tässä pelissä sitä, että se on selkeä irtiotto studion aikaisempiin peleihin mikä on aina virkistävää. Toivottavasti pelille saadaan jossain muodossa jatkoa aikanaan.

 

[Hulikopteri]

2. Ei muuten todellakaan ole Soulsit vain tuota, tai sitten olet vain itse päätynyt jostain syystä noin yksipuolisesti pelaamaan. Soulseissahan voi nimenomaan väistelyn lisäksi käyttää hyväkseen halutessaan kilpiä. Tai valita rohkeammin kahden käden otteen taktiikan. Tai voi valita itse asiassa ainakin itselleni usein tylsäksi käyvän meleen ja lähitaistelun vaihtoehdoksi magian (erilaisia magia-tyyppejäkin löytyy mielenkiintoa lisäämään) tai jousen hyödyntämisen. Jouset, aseet ylipäätään ja muutkin varusteet kun ovat myös aivan helvetisti monipuolisempia ja pidemmälle kehitettäviä kuin Sekirossa.

Ei se toki ole ainoa tapa niitä pelata, mutta selkeästi paras. Kilvellä ei tee bosseja vastaan yhtään mitään, koska stamina loppuu vaan kesken pakosti. Jousella ei kerkiää taas tekemään mitään, mutta taikavoimat toimivat joitain bosseja vastaan hyvin. Mutta maagina on aika tylsä pelata. Kahden käden aseet on myös sitä ympyrän rämpyttämistä myös, mutta iskut pitää ajoittaa tarkemmin. Eli lyhyesti Soulseissa ei pärjää ellei osaa sitä rollaamista ja Bornessa se on pakollista koska ei mitään kilpiä ole

Sekirossa taistelut on paljon mielenkiintoisempia koska rytmissä pitää pysyä mukana, ja tehdä oikean asian oikeaseen aikaan. Käden työkalut myös tuovat vähän lisää apuja, mutta itse en oikeastaan käyttänyt niitä kuin ekassa bossissa. Sekirossa myös se tasapainon horjuttaminen on nerokas mekaniikka, ei enään vaan tarvitse hitaasti kuluttaa vihollisen HP:ta.

Muutenkin Sekiron pelattavuus on paljon mielenkiintoisempaa, kun pystyy vapaammin liikkumaan ja valitsemaan lähestymistapansa. Onneksi Elden Ring on ottanut vapaan liikkumisen ja Open World vaikuttaa tosi hyvältä.

 

[MariusFin]

Mielestäni saisi olla "Casual" -vaikeustaso, jolloin voisi hitusen fiilistellä peliä. Mieletön tasosuunnittelu kylläkin, olen vasta alussa, tällaisia vuoristolinnakkeita, salareittejä riittää ja tutkittavaa, mielen määrin. Kaunis, kiehtova maailma. Mieletön peli!

 

[Subi]

Ei kiitos vaikeusasteita näihin, mutta tämä on kyllä haastava peli. Nopeatempoinen taistelu on aika armoton ennen kuin siihen pääsee sisälle ja onlinestakaan ei heru apuja tällä kertaa. Pomoja ei voi niin paljon juustottaakaan kuin Soulseissa ehkä keskimäärin.

 

[Ippenator]

Ei kiitos vaikeusasteita näihin, mutta tämä on kyllä haastava peli. Nopeatempoinen taistelu on aika armoton ennen kuin siihen pääsee sisälle ja onlinestakaan ei heru apuja tällä kertaa. Pomoja ei voi niin paljon juustottaakaan kuin Soulseissa ehkä keskimäärin.

Itse asiassa Sekirossa nimenomaan juustossa löytyy. Ei vaan toimi yleensä vastaavat juustot kuin Soulsborneissa. Mutta esim. tiettyjen erityisliikkeiden spämmääminen tietyissä kohtaa sulattaa monen vihun posturen, kun tietää mikä juttu niihin toimii. Sitten vaan perään pari miekaniskua ja rinse and repeat.

Maastoa ja maastossa olevia puita ja esteitä voi myös käyttää juustotaktiikoihin enemmän kuin Soulsborne-peleissä yleensä. Aika bugisia itse asiassa nuo jotkut juustoamismahdollisuudet. Esim. sen pahan munkin kanssa toimii aika nolo ja tökerökin bugi. En usko, että olisin muuten päässytkään sitä koskaan. Saman voi todeta vaikkapa siitä jalkapuussa olevasta jättiläisestä, että todella nololla juustolla menee tosi helposti. En tiedä onko tuollaisia sitten tarkoituksella jätetty, mutta kyllä ne itselleni ainakin ennemmin vaikuttavat jonkin sortin bugeilta tai ainakin huolimattomalla pelisuunnittelulta. No, mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa - kyllä juustossa löytyy!

 

[Murdoc]

Itse asiassa Sekirossa nimenomaan juustossa löytyy. Ei vaan toimi yleensä vastaavat juustot kuin Soulsborneissa. Mutta esim tiettyjen erityisliikkeiden spämmääminen tietyissä kohtaa sulattaa monen vihun posturen, kun tietää mikä juttu niihin toimii. Sitten vaan perään pari miekaniskua ja rinse and repeat.

Maastoa ja maastossa olevia puita ja esteitä voi myös käyttää juustotaktiikoihin enemmän kuin Soulsborne-peleissä yleensä. Aika bugisia itse asiassa nuo jotkut juustoamismahdollisuudet. Esim. sen pahan munkin kanssa toimii aika nolo ja tökerökin bugi. En usko, että olisin muuten päässytkään sitä koskaan. Saman voi todeta vaikkapa siitä jalkapuussa olevasta jättiläisestä, että todella nololla juustolla menee tosi helposti. En tiedä onko tuollaisia sitten tarkoituksella jätetty, mutta kyllä ne itselleni ainakin ennemmin vaikuttavat jonkin sortin bugeilta tai ainakin huolimattomalla pelisuunnittelulta. No, mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa - kyllä juustossa löytyy!

Joo, pelin vikahan se toki on, että pelaaja etsii kaikki mahdolliset konstit huijata, kun ei itse vaan malta opetella kunnolla pelin uusia systeemeitä. Ja noitahan kannaa mainostaa helpotuksina peliä pelaaville. Noita vastaavia löytyy jokaisesta soulsbourne pelistä ja varmasti muistakin peleistä, kun vaan jaksaa etsiä mutta ei minua ainakaan kiinnosta pilata omaa pelikokemusta tommoisilla. Ennemmin jätän pelin kesken ja totean, etten ole tarpeeksi taitava, kun alan pelleilemään tollaisilla.

 

[shamaniac]

Olen ollut jo vuosia Souls-pelien suurkuluttaja ja kai niiden fanikin ja silti vasta Sekirossa tunsin että osaan oikeasti pelata. Se tosin tapahtui vasta ensimmäisen läpipeluun loppupuolella mutta sen jälkeinen pelikerta olikin ihan eri maasta.

Ymmärsin samalla miksi ilmeisen monet pelaavat Soulseissakin parryilla. Se on ihan hiton tyydyttävää ja siitä saa tunteen että on ihan hiton kova jätkä Sekiron miljöö vielä korostaa sitä miekalla parryamista.

Ja noin muutenkin minusta Sekirossa on jo isommin vaihtelua tai virkistävyyttä pelkästään hypyn olemassaolo sekä "grappling hook", jolla matkata paikasta toiseen. Onkin todella loistavaa että nyt saadaan Elden Ringissä Sekiron monipuolisuus liikkumisen ja yhteenottojen lähestymisen osalta mutta noin muutoin Soulsien monipuolisuus (aseissa ja hahmoluokissa)

Minäkin nostan silti Sekiron kaikkien Souls-pelien edelle. Ei sitä samaa fiilistä vain ole saanut muista. Ja sekin vielä että peli ei kenties olisi noussut muiden ylitse jos en olisi lopulta oppinut sitä pelaamaan kuten opin.

Ymmärrän kyllä että tarkkojen ajoitusten kanssa kikkailu ja hyökkäysten odottelu voi olla puuduttavaa pelaamista mutta yhtä lailla minulle on aina Soulsit olleet sitä että pitää kikkailla ajoitusten kanssa tavalla tai toisella. Ennen se oli sitä että osasi hyökätä kun oli vastustajan hyökkäyksissä sopiva väli ja rollata (tai ihan Souls-urani alussa nostaa kilpeä) oikealla hetkellä. Ajoitusta siis joka tapauksessa ja joku ulkopuolinen voisi yhtä lailla sanoa sitäkin odotteluksi ja puuduttavaksi, erityisesti kun usein se on sitä pikku hiljaa energiapalkin lyhentämistä.

Olen kyllä miettinyt että avautuisivatko Soulsitkin Bloodbornea myöten paremmin jos opettelisi niissäkin parryamisen jalon taidon? Ainakin se on aina mielestäni ollut todella siisti juttu kun se sattuu onnistumaan. Sekiro oli ainut näistä joka pakotti siihen ja kun sen lopulta opin, olin vain kiitollinen että se teki minulle niin

Ja mitä parryamisen tuskallisuuteen tulee: Kena on esimerkki pelistä jossa se on huonosti tehty. Tai kenties sekin vaatii sitten yhden kokonaisen pelikerran verran sisäänpääsyä? No, minusta silti tuntui että kyseisessä pelissä ne vihujen liikkeet olivat liian epämääräisiä parryttaa oikeassa kohtaa ja kenties se oikea aikakin oli todella tiukka. Yhä väitän että Kena vaikeimmalla on paljon vaikeampi kuin Sekiro tai mikään Souls koskaan

 

[Ippenator]

Joo, pelin vikahan se toki on, että pelaaja etsii kaikki mahdolliset konstit huijata, kun ei itse vaan malta opetella kunnolla pelin uusia systeemeitä. Ja noitahan kannaa mainostaa helpotuksina peliä pelaaville. Noita vastaavia löytyy jokaisesta soulsbourne pelistä ja varmasti muistakin peleistä, kun vaan jaksaa etsiä mutta ei minua ainakaan kiinnosta pilata omaa pelikokemusta tommoisilla. Ennemmin jätän pelin kesken ja totean, etten ole tarpeeksi taitava, kun alan pelleilemään tollaisilla.

Itse asiassa se on kyllä todellakin pelin ja pelisuunnittelun vika, jos nimenomaan bugeihin viittaavia juustoamismahdollisuuksia löytyy pilvin pimein. Ja niiden etsimiseen vaikuttaa juuri tuo typerän yksipuolinen pelimekaniikka, joka on siis pelkkää reaktiohippaa ja millisekunnin tarkkaa ajoituksen ja rytmin jatkuvaa hakemista.

Ja kun pelissä on kuitenkin ihan kohtuullisen mielenkiintoinen juoni ja pelimaailmassakin ajoittain kiinnostavuutta (vaikkakaan ei toki muiden Soulsborne-pelien veroisesti) niin tokihan sitä yleensä pyrkii ostamansa pelin pelaamaan kuitenkin läpi. Vaikkapa sitten joitain juustokuvioita käyttäen. Mutta juu, ei mene kyllä mahdollinen Sekiron jatko-osa kyllä hankintaan itselläni, jos perustuu hyvinkin samankaltaiseen pelimekaniikkaan ja online-pelaaminen puuttuu edelleen.

Olen ollut jo vuosia Souls-pelien suurkuluttaja ja kai niiden fanikin ja silti vasta Sekirossa tunsin että osaan oikeasti pelata. Se tosin tapahtui vasta ensimmäisen läpipeluun loppupuolella mutta sen jälkeinen pelikerta olikin ihan eri maasta.

Ymmärsin samalla miksi ilmeisen monet pelaavat Soulseissakin parryilla. Se on ihan hiton tyydyttävää ja siitä saa tunteen että on ihan hiton kova jätkä Sekiron miljöö vielä korostaa sitä miekalla parryamista.

Ja noin muutenkin minusta Sekirossa on jo isommin vaihtelua tai virkistävyyttä pelkästään hypyn olemassaolo sekä "grappling hook", jolla matkata paikasta toiseen. Onkin todella loistavaa että nyt saadaan Elden Ringissä Sekiron monipuolisuus liikkumisen ja yhteenottojen lähestymisen osalta mutta noin muutoin Soulsien monipuolisuus.

Minäkin nostan silti Sekiron kaikki Souls-pelien edelle. Ei sitä samaa fiilistä vain ole saanut muista. Ja sekin vielä että peli ei kenties olisi noussut muiden ylitse jos en olisi lopulta oppinut sitä pelaamaan kuten opin.

Ymmärrän kyllä että tarkkojen ajoitusten kanssa kikkailu ja hyökkäysten odottelu voi olla puuduttavaa pelaamista mutta yhtä lailla minulle on aina Soulsit olleet sitä että pitää kikkailla ajoitusten kanssa tavalla tai toisella. Ennen se oli sitä että osasi hyökätä kun oli vastustajan hyökkäyksissä sopiva väli ja rollata (tai ihan Souls-urani alussa nostaa kilpeä) oikealla hetkellä. Ajoitusta siis joka tapauksessa ja joku ulkopuolinen voisi yhtä lailla sanoa sitäkin odotteluksi ja puuduttavaksi, erityisesti kun usein se on sitä pikku hiljaa energiapalkin lyhentämistä.

Olen kyllä miettinyt että avautuisivatko Soulsitkin Bloodbornea myöten paremmin jos opettelisi niissäkin parryamisen jalon taidon? Ainakin se on aina mielestäni ollut todella siisti juttu kun se sattuu onnistumaan. Sekiro oli ainut näistä joka pakotti siihen ja kun sen lopulta opin, olin vain kiitollinen että se teki minulle niin

Ja mitä parryamisen tuskallisuuteen tulee: Kena on esimerkki pelistä jossa se on huonosti tehty. Tai kenties sekin vaatii sitten yhden kokonaisen pelikerran verran sisäänpääsyä? No, minusta silti tuntui että kyseisessä pelissä ne vihujen liikkeet olivat liian epämääräisiä parryttaa oikeassa kohtaa ja kenties se oikea aikakin oli todella tiukka. Yhä väitän että Kena vaikeimmalla on paljon vaikeampi kuin Sekiro tai mikään Souls koskaan

Itselleni tuo jatkuva lähitaistelu on myös tylsä juttu. En jaksa sellaista peleissä kauaa. Mätkintäpelejä en esim. siitä syystä pelaa juuri lainkaan. Pelaan vain joitain kohtia Soulseissakin lähitaisteluna, ja erittäin mielelläni vaihtelen lähestymistapaa ja itse asiassa useimmin käytän kuitenkin loitsuja tai elementtivaikutuksella olevia jouskareita, kuin lähitaisteluaseita. Ja lähitaistelussakin haluan aseiden olevan enemmän raskasta vahinkoa aiheuttavia isoja aseita, joilla ei mennä niinkään siihen jatkuvaan reaktiohippaan, vaan enemmänt nimenomaan hieman taktisempaan oikean iskun paikan kyttäämiseen ja vihun houkuttelemiseen tekemään sen ensimmäisen liikkeen. .

 

[Murdoc]

Itse asiassa se on kyllä todellakin pelin ja pelisuunnittelun vika, jos nimenomaan bugeihin viittaavia juustoamismahdollisuuksia löytyy pilvin pimein. Ja niiden etsimiseen vaikuttaa juuri tuo typerään yksipuolinen pelimekaniikka, joka on siis pelkkää reaktiohippaa ja millisekunnin tarkkaa ajoituksen ja rytmin jatkuvaa hakemista.

Ja kun pelissä on kuitenkin ihan kohtuullisen mielenkiintoinen juoni ja pelimaailmassakin ajoittain kiinnostavuutta (vaikkakaan ei toki muiden Soulsborne-pelien veroisesti) niin tokihan sitä yleensä pyrkii ostamansa pelin pelaamaan kuitenkin läpi. Vaikkapa sitten joitain juustokuvioita käyttäen. Mutta juu, ei mene kyllä mahdollinen Sekiron jatko-osa kyllä hankintaan itselläni, jos perustuu hyvinkin samankaltaiseen pelimekaniikkaan ja online-pelaaminen puuttuu edelleen.

Joo, no noita juustoamosmahdollisuuksia löytyy pilvin pimein myös muista soulsborneista. Paskoja pelejä vissiin sitten nekin…

Typerän yksipuolista… Kyllä on vahvoja sanoja pelistä, joka on ollut arvostelumenestys ja myös täälläkin kovasti pidetty peli. Minulle tuo oli kaikkea muuta, kun yksipuolinen. Enkä kokenut taistelua reaktiohipaksi tai sen vaativan millintarkkaa ajoitusta tai superrefleksejä. Riitti, kun opetteli tarkkailemaan vihollisten liikkeitä ja ennakoimaan. Lisäksi taistelut tuntui oikeilta miekkataisteluilta, jossa joutuu hyökkäämään ja puolustamaan vuoron perään. Vaatii opettelua mutta sen kun malttoi tehdä niin taistelut tuntuivat aivan upeilta. Tähän päälle muita soulsbourneja huomattavasti monipuolisempi liikkuminen ja parempi hiipiminen niin upea oli peli.

 

[shamaniac]

Itse asiassa se on kyllä todellakin pelin ja pelisuunnittelun vika, jos nimenomaan bugeihin viittaavia juustoamismahdollisuuksia löytyy pilvin pimein. Ja niiden etsimiseen vaikuttaa juuri tuo typerään yksipuolinen pelimekaniikka, joka on siis pelkkää reaktiohippaa ja millisekunnin tarkkaa ajoituksen ja rytmin jatkuvaa hakemista.

Tietenkin bugit ja hyävksikäytettävät "juustoamispaikat" on pelin vika mutta niiden käyttäminen on ihan pelkästään pelaajan valinta ja täten "vika". Minä käytän sellaisia ihan ongelmitta jos turhauttaa jokin pomo mutta vasta kun ns. "menee järki". Harvoin toisaalta menee mutta jos on koko peli kiinni enää yhdestä pomosta, jossa vaikka pitää kaikki onnistua täysin virheettä, niin mieluummin juustotan kuin yritän sadannen kerran uusiksi.

Sanoisin myös että yhtä lailla Soulseissa on juustoamiseen paikkoja ja kikkoja. Yleisin on se Soulsin perustaktiikka about jokaiseen pomoon: kierrä lähellä ympyrää sen jaloissa ja iske kun se ei iske. Tuo toimii hyvin, hyvin usein. Tuossa saattoi olla vielä lisätarkennus että kumpaan suuntaan kannatti kiertää ja joissain pomoissa saattoi olla "vaihtelua" sen verran että piti kiertää toiseen suuntaan kuin yleensä ja kenties kauempaa tai välillä mennä jonkin AoE-hyökkäyksen vuoksi kauemmas. Pääosa Souls-pelien pomoista on kuitenkin hoidettu "pyöri ympyrää ympärillä"-taktiikalla

Mutta toki tuo ei ole mikään oikea "juustoaminen" mutta ehkä lisäyksenä siis siihen Soulsin "vaihteluun" mistä oli myös juttua tässä. Onhan pelissä aseita, taikoja, jouskareita ja muuta mutta teräaseissa oli pääosin tuo mainitsemani taktiikka ja joissain Soulseissa nuo kaksi muuta päätyyliä on joko hyödyttömiä tai ylivoimaisia, riippuen mikä taisto on kyseessä. Toki vaihtelua sekin on mutta aika pakotetulta tiettyyn pelityyliin voi itsensä tuntea myös Soulseissa.

Ja kun pelissä on kuitenkin ihan kohtuullisen mielenkiintoinen juoni ja pelimaailmassakin ajoittain kiinnostavuutta (vaikkakaan ei toki muiden Soulsborne-pelien veroisesti) niin tokihan sitä yleensä pyrkii ostamansa pelin pelaamaan kuitenkin läpi. Vaikkapa sitten joitain juustokuvioita käyttäen. Mutta juu, ei mene kyllä mahdollinen Sekiron jatko-osa kyllä hankintaan itselläni, jos perustuu hyvinkin samankaltaiseen pelimekaniikkaan ja online-pelaaminen puuttuu edelleen.

Minusta Sekiro on niitä harvoja Fromin Souls-genren pelejä, joissa on jokin yhteneväinen kunnon juoni. Muissa se on vain asioita, joita on tapahtunut ja asioiden taustoja. Sekirossahan ne asiat tapahtuu juuri siinä hetkessä sille pelaajalle tai tämä on muuten niitä todistamassa. Soulseissa on hahmoja, joilla on tarinoita, joita avataan tavaroiden kuvauksissa ja ties missä kryptisissä yhteyksissä mutta ei varsinaista punaista lankaa.

Ja pidän siis molemmista tavoista rakentaa maailmaa ja tarinaa sinne mutta Soulseissa ei yleensä ole, tai ainakaan jäänyt mieleen, mitään yhteneväistä pelaajaan liitettävää tarinaa. Soulseissa se pelaajan tarina on se että tämä menee ja tekee mitä tekee mutta se kaikki muu on niiden muiden hahmojen ja maailman tarinaa. Tai näin muistelen ja olen ymmärtänyt.

 

[Ippenator]

Joo, no noita juustoamosmahdollisuuksia löytyy pilvin pimein myös muista soulsborneista. Paskoja pelejä vissiin sitten nekin…

Typerän yksipuolista… Kyllä on vahvoja sanoja pelistä, joka on ollut arvostelumenestys ja myös täälläkin kovasti pidetty peli. Minulle tuo oli kaikkea muuta, kun yksipuolinen. Enkä kokenut taistelua reaktiohipaksi tai sen vaativan millintarkkaa ajoitusta tai superrefleksejä. Riitti, kun opetteli tarkkailemaan vihollisten liikkeitä ja ennakoimaan. Lisäksi taistelut tuntui oikeilta miekkataisteluilta, jossa joutuu hyökkäämään ja puolustamaan vuoron perään. Vaatii opettelua mutta sen kun malttoi tehdä niin taistelut tuntuivat aivan upeilta. Tähän päälle muita soulsbourneja huomattavasti monipuolisempi liikkuminen ja parempi hiipiminen niin upea oli peli.

Itse asiassa ei tuo kyllä oikeaa miekkailua nimenomaan juurikaan muistuta. Ei miekkailu todellisuudessa ole tuollaista jatkuvaa ad/hd hakkaamista, mitä vihut Sekirossa harrastavat lähes järjestään. Jos haluaa pelata oikeasti realistisemmin miekkailua mallintavaa peliä, niin sitten kannattaa unohtaa Sekiro ja pelata Ghost of Tsushimaa. Siinä on sitä oikeanlaista otetta siihen mitä miekkailu todellisuudessa on. Muutenkin Ghost of Tsushima on paljon parempi ja mielenkiintoisempi peli kuin Sekiro. Sen kohdalla voin itsekin todeta kyseessä olevan mestariteoksen.