HideoMiyamoto
Well-Known Member
Heti seuraavalla pelikerralla tulikin sitten ryppyjä rakkauteen. Pelaaja heitetään skenaarioon ilman aseita, jolloin vaihtoehdoiksi jäävät luonnollisesti piileskely ja/tai juoksentelu. En todellakaan ole sellaisen pelimekaniikan ystävä, mutta tässä on vielä ihan ylimääräinen kerros persettä mukana. Jos olet ahtaassa tilassa ja mölli tarttuu rinnuksista, pitää nappia vempata (tai painaa pohjassa, valinnan mukaan) päästäkseen irti. No eihän se mölli mene kuin puoli metriä taaksepäin, eikä ohi välttämättä pääse. Ja ehkä noin sekunnin kuluttua irrotuksesta mölli on taas rinnuksissa kiinni. Jos sitten kuitenkin jollain ilveellä pääset ohi tilanteesta, mölli saattaa hyökätä kilometrin päästä ja aiheuttaa vahinkoa. Tällainen mekaniikka yhdistettynä omaan kärsimättömyyteen meinasi aiheuttaa ihan ääneen lausutut sanat "ei vittu mitä paskaa".
Löysin itseni juoksemasta kylän kaduilla hirviöitä karkuun ja luottaen parantavien esineiden riittävyyteen. Mihinkään hiiviskelyyn ja odotteluun en ollut valmis. Kärsimys pelissä oli siis paljolti itse aiheutettua, mutta varmaan joku muukin pitää tällaista mekaniikkaa vähän tympeänä. Se ei ainakaan auttanut, että tietyt "liian pelimäiset" ratkaisut oikein alleviivaavat tätä avuttomuuden tunnetta. Hahmo voi käydä työkaluvajassa sisällä, ja siellä olisi kirjaimellisesti haravaa, lapiota ja varmaan jotain kirvestäkin. Aseeksi kelpaa sitten kuitenkin vain tietyn näköinen laudanpätkä tietyn roskiksen vieressä. Tämä ärsytti jostain syystä suhteettoman paljon.
Jollain Jeesuksen ihmeellä selvisin tuostakin ja matka jatkui. Juoni pysyy edelleen arvoituksena, vaikkakin tiettyjä arvauksia jo heitin ilmoille. Matkan varrella on ollut todella mielenkiintoisia näkyjä ja tunnelma on todella kuumottava paikoitellen. Tuorein ongelmanratkaisutehtäväkin oli laadukas ja jotain sellaista, mitä en muista ennen nähneeni. Edelleen täytyy kehua myös pelin äänimaailmaa, joka on täynnä sellaista ylimääräistä räpsyvän lampun rätinää, rakennusten elämistä ja muuta vainoharhaa aiheuttavaa.
Tiivistettynä siis peli toimii itselle oikein hyvin, kunhan hahmolla on jokin tapa puolustautua. Jos tämä keino viedään pois, ei maistu oikein ollenkaan. Vähän siis riippuu näiden osa-alueiden painotuksesta, että miten tämä itselle lopulta kokonaisuutena toimii. Jo näillä kokemuksilla näkisin, ettei itse tarvitse ainakaan taisteluiden vaikeutta nostaa, se kun ilmeisesti lisää vihollisten lukumäärääkin.
Tästä näin valitusta yhdessä arvostelussa ja se kyllä laski ostohaluja aika paljon. Pelin taso vaihtelee paljon riippuen missä kohtaa olet.