Spider-sense varoittaa, pitkä teksti tulossa:
Nyt on tahkottu hämä-hämä-häkkimies lävitse ja olihan tämä kerrassaan mainio tuotos. Game of the year? Monena muuna vuonna sanoisin kyllä, mutta tänä vuonna on niin poikkeuksellisen kova tarjonta, että ainakaan omalla asteikolla ei seitit yllä ihan sinne korkeimman pilvenpiirtäjän huipulle. Onko vuonna 2015 eläkkeelle jääneelle Bruce Waynelle vihdoin löytynyt arvoisensa seuraaja? On ehdottomasti, ja meno maistuu monin paikoin jopa paremmalle kuin kuolemanvakavan ja tylsän Batmanin seurassa.
Ensivilkaisulla peli vaikuttaa melko suoralle kopiolle Arkham sarjasta, samaistumispintaa löytyy taistelujärjestelmästä, juonesta ja sen esitystavasta (en edes mainitse yhdenkaltaisuutta Arkham sarjan Scarecrow kohtauksien kanssa), mutta vaikka peli onkin lainannut Arkham sarjaa melko reippaalla kädellä joka osa-alueella, näkyy siinä vahvasti myös Insomniacin kädenjälki. Insomniac Games on tullut itselle tutuksi iloisten ja hyvänmielen-pelien parista, kuten loistava R&C-sarjan.
Jo trailereista saakka oli nähtävissä, että taistelujärjestelmä nojaa vahvasti Arkhamissa totuttuun järjestelmään ja pelkästään tämä oli itselle syy hankkia peli. Batman Arkham sarjan taistelusysteemi oli mielestäni kerrassaan nerokas, vaikka se sivustakatsojasta näytti useimmiten täysin hallitsemattomalle päättömälle pomppimiselle edestakaisin, oli se todellisuudessa tarkkaan mietittyä taktikointia kombon kasvattamiseksi. Systeemin nerokkuus oli mielestäni siinä, että isoakin väkijoukkoa vastaan pystyi tarkkaan valitsemaan missä järjestyksessä keilat kaatoi nurin. Arkham veteraanit tietää kaavan: (lyönti x väistö sivuun x lyönti) x 100 = total awesomeness. Mahdolliset kombon rikkojat selätettiin kertalaakista kolmio+ympyrä-sarjalla.
Jo ihan ensitunteina itselle selvisi, että vaikka taistelusysteemin perusperiaate oli sama, niin painopistettä oli siirretty vielä enemmän väistelyyn ja kun counter- nappia ei ollut edes tarjolla niin kuolema korjasi hyvin nopeasti, jos väistöt ei osuneet kohdalleen. Ehkä johtuen siitä, että tappelun perusaihio oli RockSteadyn toimesta hiottu jo huippuunsa kolmessa pelissä oli Insomniacilla aikaa miettiä miten järjestelmästä saisi vielä paremman ja pakko myöntää, niin hyvä kun Arkhamin taistelujärjestelmä olikin niin Hämiksen tapa tehdä asiat toimi itselle vielä moninkerroin paremmin.
Suurin ero taistelusysteemin välillä on se, että Spidermanissa seitti on totisesti nyrkkiä vahvempi ase. Elämä on valintoja täynnä: voit joko tahkota ympyrää ja neliötä vuorotellen rämpyttäen 15min 20 rikollisen karjaa vastaan, tai vaihtoehtoisesti voit pelata järkevästi ja paukauttaa pari koukkua perillä ja kaverin tasapainon horjahtaessa seitittää kaverin pikaisesti seinään kiinni ja hoitaa koko homman alle 5 min. Taistelua helpottaa myös se, että vimpaimet, sekä ympäristöstä löytyvät heiteltävät tavarat oikeasti toimivat taistelun tiimellyksessä. Miksi liata kädet, kun voit virittää seittiansan tai heittää pari seittilinkoa, napata kaverista kiinni ja viskata kaverin suoraan seinäkoristeeksi edestä pyörimästä.
Vaikka taisteluissa ei vaihtunut kuin maisema niin mitään pahemman laatuista kyrpiintymistä ei kerennyt syntyä missään vaiheessa, tosin, itse testailin jatkuvasti eri pukujen ominaisuuksia ja koitin kehittää keinoa saada karsittua vastustajat vieläkin nopeammin ja huomaamattomammin pois pelistä.
Peli on todellinen kumarrus sarjakuvia ja animaatioita kohtaan, mutta on myös helppo ymmärtää, että samasta syystä peli ei maistu kaikille ja saattaa ajaa vähemmän valveutuneet spidermanfanit kyllästymiseen hyvinkin nopeasti. Peli ei käytännössä tarjoa kuin pääjuonen, sivujuoniksi haarautuvia omia erillisiä tarinahaaroja, jotka alkaisivat elää omaa elämäänsä ei käytännössä ole. Toki mukana on jokunen turhanpäivänen greenpeace sivutehtävä ja pahimmillaan löydät itsesi jahtaamasta puluja pitkin isoa omenaa, mutta nämä ovat vaan ne pakolliset sivutuotteet, jolla pelille yritetään saada lisäpituutta.
Tehtävää toki riittää, vaikka sivujuonia ei olekaan. Sen lisäksi, että New York on käsittämättömän tyylikäs näyttämö, on se täynnä mitä erilaisimpia pikkurikollisia, joita pitää kouluttaa välillä kadulla, välillä keskeneräisillä rakennustyömailla. Variaatioita ei valitettavasti ole kuin paria erilaista ja ne toistavat täysin itseään esiintymisensä suhteen. Joka kerta kolarissa yhtenä osapuolena on Cadillac SUV, jonka alle kuski on mystisesri joutunut (aika löyhät on kolaritestit olleet), kidnappauksia tapahtuu vain porrasperäisellä autolla jne. Itse kuitenkin suhtauduin näihin pääjuonen ohella ns. pelkkänä aktiviteettinä ja siten niiden suorittaminen oli mukavaa vaihtelua paikasta toiseen siirtyessä.
Oon lukenut kritiikkiä aika paljon siitä, että pelissä kaikki tarjoillaan tarjottimella suoraan kartasta ja mitään ei tarvitse etsiä itse, pakko sanoa, että en oikein ymmärrä tästä itkemistä -> kartta -> kolmio-nappi ja ruksit pois kaikista mitä et halua nähdä suoraan vaan bongailla itse ja badabimbadabum (kuten Ratchetissa ja Clankissa aina sanotaan) problem solved, kys. kohteet ei näy kartassa. Toinen yleinen itkun aihe on ollut nuo pulmapelit, joista muuten huokuu Insomniac games. Oliko tehtävät itseään toistavia? Kyllä. Oliko tehtävät liian helppoja? Kyllä. Haittasiko se? Ei lainkaan, minusta ne toivat vaan mukavasti vaihtelua muuhun menoon. Vastaavan kaltaisia turhanpäiväisiä pienpulmapeleja on joka pelissä, mm. Arkham sarja, Watchdog sarja, Uncharted jne.
Lopuksi vielä mainittava pari sanaa juonesta. Lyhykäisyydessään: sehän svengaa kuin hirvi. Juoni ei noudata orjallisesti sarjakuvien lähtöasetelmia ja ainakin itselle uusi lähestymiskulma oli todella tervetullut. Juoni eteni aavistuksen hitaasti alkupuolella ja loppua kohden lumipallo vyöryi jo sellaisella vauhdilla, että valitettavasti pari trailereissa nähtyä klassisempaa Spider pahista tallottiin pakettiin hetkessä, mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin tarinasta kovasti ja tarina pohjusti jo nerokkaasti asetelmia seuraavaa kohtaamista varten. Pakko muuten sanoa, että lehtimogulin siirtyminen radioon ja hänen ”JJJ facts” oli kyllä taattua viihdettä läpi pelin.
Kokonaisarvosanaksi antaisin vahvan 8. Erinomainen aloitus uudelle hämis sarjalle, joka lunasti omat odotukset, mutta jätti vielä vähän toivomisen varaa aktiviteettien ja taisteluareenojen monipuolisuuden suhteen. Kerättävää olisi saanut olla myös rakennuksissa pääjuonen ohella, nyt kaikki rakennukset tuli juostenkustua lävitse. Ensimmäistä kertaa ikinä taitaa mennä Season Pass tilaukseen.