Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Super Mario Odyssey

Tänään ilmestyneessä Pelaaja-lehdessä Arvekari arvosteli pelin:

Super Mario Odyssey onkin kutakuinkin jokaisella osa-alueellaan puhdasta kekseliäisyyden ja hauskanpidon voittokulkua.

10
 
Nyt on menty mario lävitse, kuiden näyttäessä 431. Olipa kerrassaan mahtavaa tasoloikkimista! Missään vaiheessa ei alkanut puuduttaa kiitos erinomaisen kenttäsuunnittelun ja kenttien erilaisuuden. Hetken jo mietin joutuuko sitä pelikaupoille, mutta kerätääs noi loput kuut eka, jossa saattaa mennä vielä tovi :cool:

Seuraavaksi turhanpäivästä nillitystä luvassa, mutta vaikka kyseessä on 10/10 peli niin joitain ongelmia IMO tästäkin löytyy:

Ensimmäinen ja suurin miinus tulee kamerasta ja ohjauksesta, joista jälkimmäinen on ehkä jopa tarkoituksella jätetty alkuperäisen N64 tuntumaa, tarkemmalla ohjauksella peli olisi kyllä voinut olla aika läpihuutojuttu, koska varsinaista vaikeusastetta ei ole. Kamera myöskin nousee/laskee välillä ikävästi hyppiessä ja toisinaan ländäämisen hahmottaminen on vaikeaa.

Käytettäviä näppäimiä olisi myös saanut olla yksi enemmmän, nyt hyppäämiseen ja hatun heittoon oli käytettävissä molemmille 2 nappia (eli yhteensä neljä näppäintä näille toiminnoille) ja sitten kaikki muut toiminnot oli ujutettu vasemman takanäppäimen taakse (ZL), esim. pikasukelluksen sijasta tuli useasti tehtyäkin voltti alaspäin. Lisäksi hatun erikoisliikeet olisi saanut olla muutenkin toteutettavissa kuin vain ohjainta heiluttelemalla, osalle varmasti uppoaa, mutta itse jätin näiden käytön vain väliin.

En myöskään ymmärtänyt pelin pahiksia, olisin mielummin kukistanut Bowsereita kun näitä jäniksiä useaan kertaan, mielestäni eivät oikein istuneet kokonaisuuteen kun pääpahiksena oli kumminkin tuttu Koopa.

Pakko muuten lopuksi sanoa, että ainakaan täällä ei näyttänyt Mariolla olevan kauhean kova kiire vihille, vaikka Sphinxikin yritti jo vähän vihjailla, että joutua pitäisi ("onko mielestäsi nyt oikea aika arvoituksille?"), mutta päin vastoin viimeiseen saakka yritettiin välttää väistämätöntä :D
 
Eilinen Amiibo-hankinta pelimessuilta ollut tänään hyötykäytössä. Paljastaa kerättävien sijainnin. Testimielessä kokeilin ja hyvin toimii.

Pelin parasta antia, monen ohella, on kuitenkin tuo löytäminen. Herra Bowser sai kunnian siirtyä tv-tasolle Splatoon 2/Inkling Boy -amiibon viereen. Kun pelit muuttuvat aineettomiksi, löytyy tällaisille figuureille enempi tilausta. Muistoina pelaamisen parhaimmista hetkistä.

DNzmScNXkAAlUC_.jpg:large
 
Tänään meni tämä huikea seikkailu läpi! Siihen kului aikaa reilut 20 tuntia ja kerättyjä kuita 169 kpl.

Ylisanoja on viljelty jo riittävästi. Vielä perään syvä kumarrus Nintendon suuntaan. Nipponin pojat ovat tulleet takaisin.

Kerääminen jatkuu...
 
Läpiinpeluun jälkeen kerätty lähes 50 kuuta lisää, osallistuttu yhteisöllisiin speedrunneihin (online-rankkilistat) ja löydetty ensimmäisellä kierroksella epähuomiossa ohitettu pomotaistelu. Tekemistä riittää.
 
Peli palkitsee taitavaa pelaajaa tavoilla, joihin ei perusohjauksella yltäisi koskaan.

Osaan paikoista ei vain yksinkertaisesti pääse, mikäli ohjaus ei ole täysin hanskassa. Video avaa aihetta erinomaisesti:

 
Osaan paikoista ei vain yksinkertaisesti pääse, mikäli ohjaus ei ole täysin hanskassa. Video avaa aihetta erinomaisesti:
Tämä on ihan totta,myöskään kakkoskierroksen kilpailuja on useammassa maassa mahdoton voittaa jos
"(eteenpäin) ZL + B, Y (pohjassa), ZL + X" - kombo ei ole hallinnassa :D

Videossa olikin pari uutta paikkaa, jonne ei vielä kiipeämällä ole tullut mentyä, täytyykin kokeilla.
 
Viimeksi muokattu:
KonsoliFINin arvostelu on nyt myös luettavissa (klik).
 
Rupesi sitä vaikeusastettakin löytymään kun tarpeeksi pitkälle pääsee, itseasiassa 872 kuuta kerkesin kerätä melko vaivattomasti kunnes tuli sellainen kuun metsästys eteen joka kyllä tyhjensi Marion pajatson täysin ja antaamuksella kerätty pankkitili meni täysin nollille. Totesin jo tehtävän täysin mahdottomaksi 50 yrityksen jälkeen, mutta kasvain sanoi kasvain ja jatkoi kasvamistaan, sieltähän se kuu irtosi reilun 100 yrityksen jälkeen.



Ensimmäinen ja suurin miinus tulee kamerasta ja ohjauksesta, joista jälkimmäinen on ehkä jopa tarkoituksella jätetty alkuperäisen N64 tuntumaa, tarkemmalla ohjauksella peli olisi kyllä voinut olla aika läpihuutojuttu, koska varsinaista vaikeusastetta ei ole. Kamera myöskin nousee/laskee välillä ikävästi hyppiessä ja toisinaan ländäämisen hahmottaminen on vaikeaa.
Tästä mahdottoman teki nimenomaan tuo aiemmin mainitsemani kamera ja ohjaus, itsellä kamera kääntyi kokoajan noihin yläkerran laattoihin ja hyppiminen tuli tehdä käytännössä sokkona. Kys. kohta vaatii myös millin tarkkaa ajoitusta, koska hyppyjen välissä on sadasosan väli, hyi helvetti, never again. :D
 
Juuri pyörii lopputekstit ruudulla ja olo on mahtava :) Kyllä vaan tämä on itselle vuoden peli ja olen tyytyväinen switchin hankkimiseen, kyllä Nintendo pelejä osaa tehdä. Ei missään vaiheessa tullu tylsää kohtaa vaikka välillä iskikin epätoivo tietyssä pomotappeluissa mutta tarpeeksi kun oppi tunnistamaan niiden liikkeet niin kyllä se siitä kaatu :) Kuita tullu kerättyä vähän yli 200kpl, mutta ilmeisesti maailma vielä täynnä niitä odottamassa löytäjäänsä, 10/10.
 
Viimeksi muokattu:
Tykkään katsella näitä aidosti innostuneiden pelaajien kommenttivideoita. Tässä hyvä kotimainen esimerkki.

 
Täältä KonsoliFIN:stä tuttu Waluigi arvostellut Super Mario Odysseyn: https://www.tilt.fi/pelit/hattu-paasta-arvostelussa-super-mario-odyssey/

Super Mario Odyssey on mestariteos. Se on vilpitön kunnianosoitus ja virstanpylväs kaikelle pelaamiselle. Seikkailu on täynnä hienoja hetkiä, oivaltamisen iloa, tunnelmallisia maailmoita ja jopa nostalgisia trippejä. Mario-seikkailujen parissa kasvaneena en ole täysin objektiivinen, mutta silmäniskut menneiden klassikoiden alueille sekä tempauksille saavat yhä uudelleen ja uudelleen hymyn huulille. Odyssey ei kuitenkaan luota pelkästään vanhaan. Tarjolla on mittava määrä uusia kikkoja ja jippoja, jotka yllättävät sekä haastavat pelaajaa pelisessiosta toiseen. Lähes kritiikitön arvostelu on poikkeuksellisesti paikallaan, sillä Super Mario Odyssey on yksinkertaisesti paras peli miesmuistiin. Tällaisten pelien takia on upeaa olla pelaaja.
 
Se oli siinä sitten. Kaikki kuut kerätty eikä homma alkanut puuduttaa missään vaiheessa.
Tarkkaa lukemaa en muista mutta Cappy ilmoitteli 500 kuusta, joten sen yli on menty. Varmasti jo lähempänä tai yli 600.

Kysyisin kuitenkin, että oletko siis varma että olet kerännyt kaikki? Niitähän tuntuisi olevan
999 kappaletta ja osa pitää ostaa kaupoista eikä niitä voi edes kerätä muualta. Jonkin verran yli 800 oli kerättäviä ja vähän yli 100 ostettavia. Enemmänkin noita voi ostaa mutta laskuri ei laske enempää ja kerättävinäkin ne pysyvät vaikka ostaisi määrän täyteen. Ei vain poistu kerättävien listalta ennen kuin on kerännyt.

Pitikö usein käyttää hinttejä hyväksi? Itse olen säästellyt niiden hyväksikäyttämistä, sillä mukavampi se on itse hoksata. Ne tekstimuotoiset vinkit mieluusti ottaisin mutta papukaija ei anna kuin pari vihjettä kerralla eikä jaksa sen luona juosta jatkuvasti.
 
Viimeksi muokattu:
^ Tehtävistä kerättäviä on...
880. Loput täytyy ostaa jos sen 999 haluaa. Itse en jaksanut tuon takia alkaa grindaamaan kolikoita sillä tuosta saatava palkintokin on huono ja ruma...
Peachin linnan päälle ilmestyy iso hattu ja voit käynnistää ilotulituksen sieltä linnan päältä silloin kuin haluat. Ainakaan minusta tuo ei ole kaiken sen grindauksen arvoista.

Tuo 880 kuuta riittää viimeiseen pomo matsiin ja "100%" lopputeksteihin.

Yleensä kun mulla oli n.10 kuuta keräämättä niin ostin toadilta loppujen sijainnit. Ei tuokaan liikaa helpottanut, koska se ei kuitenkaan paljasta sitä tehtävää asiaa, mutta ainakin tiesi olevansa oikeassa paikassa.
 
Yleensä kun mulla oli n.10 kuuta keräämättä niin ostin toadilta loppujen sijainnit. Ei tuokaan liikaa helpottanut, koska se ei kuitenkaan paljasta sitä tehtävää asiaa, mutta ainakin tiesi olevansa oikeassa paikassa.
Tuota voisin harkita itsekin. Nyt on jotain 8000 kolikkoa kun vasta oli yli 9200. Sinne meni aika monta yritystä tietyissä haasteissa lopputekstien jälkeen...

Kuun pimeällä puolella ne ajastimella katoavat alustat vei eniten kolikkoja. Sen lisäksi ne myrkkyä sylkevät kukat ja näkymättömät alustat: voi helvetti. Se bullet bill rush vaati myös yrityksiä mutta lopulta aika yksinkertainen hyppely.

Jänöpomo-juoksu meni taas ykkösellä ja tuntui kuun painovoiman takia helpommalta kuin yksittäiset taistot niitä vastaan. Myös se jänörobo oli helpompi kun pystyi vain heittelemään vasaroita kupuihin.

Yoshi ja laava-osiot myös turhautti ja siinä oli jo kamera sekä kontrollit oikeasti ongelmana. Yoshi osoitti yksinkertaisesti väärään suuntaan vaikka kuinka yritti tateilla osoitella oikeaa kohtaa. Kiireessä koko alue piti tietää etukäteen että tiesi minne päin mennä ja kamera ei edes vielä näyttänyt aluetta kun sinne jo oli pakko kielellä slurpautella. Pro-ohjain varmasti auttaisi mutta ei ole oikein järkevä selitys paskoille ohjaimille kun ne joy-conit kuitenkin on oletusohjaimet.

Noiden pimeän puolen haasteiden jälkeen vähän pelottaa mennä pimeämmälle puolelle mutta ei se auta. Pitää sekin käydä tsekkaamassa.

Aika usein myös syyttäisin kontrolleja ja tatteja ongelmista/kuolemista: miksi se tömähdys pitää tulla samasta napista, jota pitää painaa pohjassa aktivoidakseen niitä muitakin erikoishyppyjä? Takaperinvolttikin tulee ihan turhan usein kun haluaisi hypätä eteenpäin. Nappeja on vapaana paljon mutta silti yhden napin takana todella monta erilaista liikettä. Typerä veto. Todella typerä. Ei mitään perustettakaan sille.
 
No niin tuli ostettua muutama päivä sitten Switch ja kyllä tämä Odyssey on aikamoinen mestariteos. Tykkäsin kyllä ihan Super Mario World 3D:stä myös, mutta kyllä nämä uudistukset ovat todella onnistuneet. Hienoa että päästiin turhista elämistä eroon ja tällainen joka nurkan tutkija ei ole koskaan tykännyt Marioissa aikarajoituksista.

10/10 näin ~10h pelaamisen jälkeen.
 
Tarina pelattuna läpi ja vajaa 300 kuuta kerättynä ja intoa riittää edelleen, et kyllä on kova peli. Yksi parhaista ehdottomasti. Hieman tuo kuiden määrä taitaa olla liioiteltu mitä on peliin tungettu, mutta toisaalta suurimman osan tuntuu löytävän aika helposti et hyvää vauhtia niiden kanssa etenee.

edit: isot lisäplussat Nintendolle vielä tuosta Assist Modesta. Tekee pelistä pelattavan 4v ja 5v lapsilleni. Mariot muuten ovat vielä vähän turhan vaikeita heille.
 
No niin pikku hiljaa on tullut kuita keräiltyä viime kuukausina ja nyt taitaa mittari näyttää jo reilut 700. Täysin ilman apuja on toistaiseksi menty, mutta kyllä tässä jossain kohtaa täytyy varmaan alkaa googlettelemaan. Myös tuo Assist mode täytyy varmaan heittää päälle noihin viimeisiin juttuihin tai jää tekemättä :D Luigin pallonpiilottelu tuntuu olevan vähän epätasapainossa nuo eri osiot. Noita muiden palloja pitää etsiä aika hullu määrä verrattuna siihen paljonko työtä nuo muut hommat siinä vaativat.
 
Ylös Bottom