Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Forest

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet
    pc ps4
Ai siellä oli sellainenkin? Milläs nimellä se on?
Tosin helpottaako se liikaa (ainakin siis cooppina)?

Taisi olla "Allow building destruction" ja itse laitoin ton off asentoon, kun ihan liian vaikeaa selvitä yksin :D
 
Taisi olla "Allow building destruction" ja itse laitoin ton off asentoon, kun ihan liian vaikeaa selvitä yksin :D
Joo yksin on toi normal taso jo kyl tosi vaikea. Millasia ne kaks pahempaa onkaan?
Mut toisaalta vaikutti et cooppina on aika paljon helpompaa, joten toi voi helpottaa liikaa. Et nopeasti vaa puumaja korkealle.
 
Huh, on tämä haastavaa yksin. Melkein alan jo toivoa tähän rope-elementtejä, eli hahmo paranisi suorituksia tehdessään. Kuolema korjannut jo monesti ja en anna periksi, edellisestä savesta uudestaan ja tiukkaa puolustusta pikkuhiljaa parantaen. Aloituspaikasta voi nyt todeta, että valitsemani aukea oli hyvä vaihtoehto. Puuta kasvaa yllin kyllin ympärillä ja aivan vierestä löytyy sikureita ja aloe vera -kasveja, eikä järvikään ole kuin kivenheittämän päässä.

Pari haittapuolta kuitenkin on, sillä vihulaisten kylä on vain noin minuutin kävelymatkan päässä ja aivan basen nurkilla on myös reitti maan alle. En tiedä kummasta viholliset tulevat, mutta joka kerta niitä tulee todella iso määrä. Yritän epätoivoisesti saada kerätyksi tarpeeksi tukkeja, että saisin ikkunoidun puolustukseni edes jollekin tasolle. Tarkoitus mätkiä tunkeilijoita ikkuna-aukoista.

Pelottavan näköisiä otuksia kyllä ovat, kuten eräs suurin piirtein "kalamiesten poppamieheltä" näyttävä kaksijalkainen, jolla oli kirkkaan vaaleansininen iho, jonkinlaiset rensselit päällä, kasvoilla sotamaalauksia ja päässä jokin härveli.

Bugilistaan voi lisätä äänipuolen, sillä yksinpelin puolella kuulee paljon enemmän vihollisten sotahuutoja. Kimppapelissä vain hosti saa "nauttia" niistä.
 
Jos on energia ja stamina vähissä, niin kasettisoittimesta musaa kuuntelemalla niitä saa myös palaututettua jos ei muita tarvikkeita satu löytymään :)

Huono puoli tossa on se, että vihollisia ei kuule ja ne perkuleet pääsee yllättämään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tulipa nyt kokeiltua lyhyesti. Ensivaikutelma on hyvä mutta pari kysymystä heräsi.

Onko noita vihujen leirejä miten tiheään? Rupesin linnaani rakentaan ja huomasin erittäin lähellä näiden hullujen taloja. Varmaan ei kannata kovin lähelle rakennella. Onko kivimuurista hyötyä ku se on noin matala? Vai saako siihen korkeutta jotenkin.

Ruokaa ei vissiin saa säilöön oikein mihinkään jos nuotiolla paistaa?
 
Vastaanpa tässä Kiraille, kun yöllinen kusipää soitteli rappukäytävän ovikelloja. Jospa sitä rauhoittuisi vielä loppuyön ajaksi ja saisi unta.

Vihuilla on ainakin yksi todella iso leiri, joka on tullut nähtyä vain muiden pelaajien näkökulmasta. Pelaaja raahataan sinne ensimmäisen kuoleman tullessa. Itse en ole siihen vielä tutustunut, olen ladannut edellisen tallennuksen joka kerta. Alussa kannibaalit ovat lähinnä uteliaita ja pelokkaita jos ne näkee, mutta myöhemmin niistä tulee paljon aggressiivisempia ja tulevat porukalla päälle. Rakennelmia näkee varsin monissa paikoissa, mutta tuo yksi iso leiri on ollut toistaiseksi ainoa asuinsija, jonka olen niillä nähnyt. Yksittäisten majojen lähistöllä saattaa pari kannibaalia juoksennella, mutten sanoisi niitä kuitenkaan leireiksi. Kovin vähän tietoa tähän mennessä, kun yleensä pyrin välttelemään vihuja - elleivät käy päälle oma-aloitteisesti.

Kivimuuri on matala, mutta mahtavatko päästä yli jos käyttävät hyppyhyökkäystään? Tästäkään ei ole tarkempaa kokemusta. Puuaidat ovat huomattavasti korkeampia. Se on kuitenkin tullut huomattua, että eivät käytä hyppytaitoaan esteiden yli ellet itse mene lähelle. Jotkut vain rupeavat hakkaamaan edessään olevaa estettä. Vielä ei ole tiedossa, saako pelissä rakennettua muutakin kuin selviytymisoppaassa kuvattuja rakennelmia.

Paras keino säilöä ruokaa on rakentaa niille teline, johon voi ripustaa raakaa lihaa. Ajan kanssa ne muhevoituvat syötäviksi ilmeisesti savustuksen kautta ja säilyvät pitkään. Nuotiolla paistettuja eväitä ei voi kuin syödä suoraan nuotiosta. Omassa tavaravalikossa olevat lihat eivät säily hyvin, joten metsästys lienee ainoa vaihtoehto pitempien retkien aikana. Patukat ovat ainoa eväs, jotka eivät mene pilalle ja niitä kannattaa säästää vain äärimmäiseen hätään. Keinoja kuitenkin piisaa, kun lintuja lentelee monessa paikassa ja ainakin liskot saa suht helposti kiinni, kun iskee oikealla ajoituksella. Nuotiokamppeet tietty tarvitaan, mutta niitäkin on lähes aina tarjolla.
 
Laitetaan pientä vinkkikokoelmaa tähän jatkoksi.

Tee kaniansa ja odota saalista. Muista, että sinun pitää virittää kepukka pystyyn valmiiseen kaniansaan aktivoidaksesi ansan. Ensimmäisellä rakennuskerralla ansa virittyy heti. Kun saat pupun vangiksi, tökkää varovasti esim. keihäällä, ettei ansa hajoa ja nylje turkki. Etsi pari kieppiä köyttä tai yhdistä cloth x 7, saat yhden köyden. Yhdistä kanin turkki ja köydet,' ja saat pussukan, joka tuplaa keppien kantokyvyn, 10-->20. Lehtiä on helppo kerätä ja niitä voi kantaa mukana runsain mitoin. 14 keppiä ja 26 lehteä ja saat tehtyä alkeellisen teltan, joka mahdollistaa tallennuksen.

Rakenna pieni mökki, saat sen tehtyä 13 tukkipuusta. Ota options-valikosta pois asetus, joka mahdollistaa rakennusten tuhoamisen. Blokkaa pienen mökkisi takana oleva ikkuna-aukko muutamalla pöllillä, onnistuu custom wallin avulla. Rakenna kivikirves. Se on hidas, mutta tehokas ase. Kun viholliset hyökkäävät, mene mökkiisi. Kivikirveen iskut menevät seinien läpi ja vahingoittavat vihollisia, mutta ole varovainen, sillä myös viholliset voivat lyödä sinua seinän läpi. Viholliset eivät osu, kunhan olet kiinni siinä aukossa, jonka tukit selkäsi takaa (varmuuden vuoksi, ettei kukaan lyö sinua selkään aukosta). Kurkistele raoista ja käy aina silloin tällöin lyömässä isku seinän läpi, ota heti pakkia iskun jälkeen. Rakenna ajan kanssa muuri puusta, jätä ikkunoita ja keihästä vihollisia aukoista.
HUOM: Tämä voidaan laskea jollakin tasolla huijaukseksi, mutta silti toimivaksi taktiikaksi. Ruoka ja juoma ovat tietty hankaluutena pitkittyneessä taistelussa.

- Voit kantaa kahta tukkia kerrallaan (jos olet rontannut vain yhtä tähän asti).
- Onko sulista pulaa? Lokit ovat parhaita näiden saamiseksi, sillä ne pudottavat ison kasan höyheniä.
- Merivettä ei voi ottaa kattilaan, etsi lampi. Täytettyä vesikattilaa voi kantaa inventoryssa.
- Lammissa on kaloja. Helpoiten hankittavaa ruokaa, tökkää keihäällä ja nappaa talteen.
- Kaveri voi elvyttää sinut, aikaa on paljon knockdownin jälkeen. Poikkeuksena hukkuminen tai hain kitaan joutuminen, silloin aloitat lentokoneesta.
- Käytä tukikohdan puolustukseen trophy-keppejä, joihin voit tökätä kaatamiesi vihollisten päitä tai vaikkapa rannalle ajatutuneen hain pään. Ne pelottavat vihollisia.
- Vesileilin yksi ainesosa on peuran nahka. Voit täyttää vesileiliä "astiasta", joka kerää sadevettä. Sen yksi ainesosa on kilpikonnan kuori.
(tukit, sulat, juomavesi, kalat, elvytys knockdownissa, tukikohdan puolustus, vesileili)
 
Pari vinkkiä peliä vasta aloittaville:

ekalla kerralla vihut vievät sinut luolaansa. Et siis kuole, vaan saat mahdollisuuden paeta. ÄLÄ lähde samoilemaan = varma kuolema. Sen sijaan nappaa luolasta mukaan kartta ja kompassi sekä bongaa muutama matkustaja matkustajaluetteloosi. Matkustajaluettelo löytyy siitä isosta vihukylästä ja päivisin siellä on aika hiljaista. Kun olet lootannut luolan, kiipeä köyttä ylös ja suuntaa kohti leiriäsi.

lentokoneen raadon suuaukolle. Tee rappuset jotka mahdollistavat pääsysi lentokoneen sisään. Koneen ikkunoista näkee hyvin viuhjen sijainnin sekä ruokaa, juomaa sekä lääkkeitä näyttää ilmestyvän sinne kuin tyhjästä. Saattaa olla bugi, mutta kyllä minä sitä ainakin olen hyödyntänyt hyvällä omallatunnolla.

pelkistä lehdistä. Lehtiä kun on taskut pullollaan, niin 50 lehteä muodostavat vanan, jonka voi hyökkäyksen alkaessa sytyttää palamaan. Kyllä siinä pari vihua käristyy mukavasti.

Noita vihujahan voi pätkiä myös osiksi tapon jälkeen. Onko kukaan kokeillut kannibalismia? Ei stana mikä peli :p
 
Kiitokset molemmille kattavista ohjeista. Näillä luulisi pääsevän alkuun. Oletin ettei ne mutantit heti alussa kävisi päälle, mutta heti lentokoneen ulkopuolella laukkuja tutkiessa tuli yksi ja tappoi minut. :D Aattelin että onpa vaikea peli.. Päädyin sinne leiriin ja sieltä sitten karkasin. Tuijottivat vain minua. Pitänee ottaa uutta aloitusta vielä kun jäi toi leiri aika lähelle myös tuota pääleiriä heille.

Yllätyin miten paljon tässä lopulta on kaikkea sisältöä. Rakentelu on mukavan simppeliä ja yksinkertaista, ja hyvä että juttuja voi rakentaa puolitiehen ja pikkuhiljaa, eikä tyyliin ARK, missä pitää koko inventory tyhjätä että jaksaa kantaa kaikki miljoonat talon osat ym. Tässä voi vaikka kivi kerrallaan kantaa muuriin ja laittaa kiinni.

Tänään varmaan meno sitten jatkuu.
 
Jälleen yksi pelipäivä takana.

Alkaa pikkuhiljaa sujua ja kuolema ei ole korjannut niin helposti. Pääkallonuija ja kivikirves ovat aivan loistavia aseita blokkaamiseen ja tämä auttaa selviämään todella vähillä vahingoilla jos pelataan porukalla ja yksi toimii "targettina" blokki päällä. Useampaa vihollista vastaan ei voi blokata kaikkia iskuja jos lyövät samaan aikaan. Aiemmin annettiin vinkkiä, että lentokoneen sisältö uusiutuu - parhaita vihjeitä, mitä on kerrottu tähän mennessä. Sieltä saa helposti täytettyä lääkkeet, viinat, ruoat ja soodat ja muita tarvikkeita löytyy kasapäin koneen ulkopuolelta.

Seikkaillessa tapahtui eräs kerrassaan huvittava episodi, jossa olimme pahasti alakynnessä ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta mereen turvaan. Rannalla olevat viholliset riehuivat veden äärellä epätoivoisesti ja huitoivat ohimennen myös toisiaan. Näky oli kuin raivopäisten mielipuolten välienselvittelyssä konsanaan ja muutama vihollinen kupsahti tantereeseen, kun vain maltoimme odottaa. Kannibaalit eivät osaa uida, joten ne vain kahlaavat vedessä muutaman askeleen. Ja siitäkös naurua syntyi, kun kaksi kannibaalia teki hyppyhyökkäyksen veteen, mennessäni liian lähelle. Molemmat hukkuivat silmänräpäyksessä :D. Yksi "tappelun" uhriksi joutunut kannibaali taas raahattiin toisen toimesta pois ja sama otus herätti kaverinsa henkiin! Se oli yllättävä näky.

Tallennuksen merkitys tuli taas esiin, kun olimme pelanneet jo pitkän aikaa ja sitten törmättiin pariin telttaan, tehtiin tallennus ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin yhteys hostiin katkesi.
 
Pelattiin kaverin kanssa vitos päivään ja jatkoin yksin kasi päivään ja täytyy sanoa et yksin ihan mahdotonta. +10 äijää kerralla, eikä niitä perusäijiä edes.

Sit luulin et se tulisija on tulisija, mutta olikin vaan koriste...melkei 70 kiveä meni sit siihen. No onneksi nuotion sai sinne sit sisälle edes.

Kirkkaus on pakko pitää täysillä ja silti yöllä ei näe mitään. Toisaalta päivällä palaa taivas jo puhki samalla kun metsän varjossa on turhan tummaa. Tuo on aika ärsyttävää.

Ei kyllä mitään hajua mitä tuossa kannattais tehdä.
Meillä on tallennus torppa, sit ansoja, telineitä kiville, kepeille, tukeille. On myös kuivaustelineet lihalle, kasvimaat, vedenkeruut jne. Aseita craftailtu ja paranneltu.

Mut mitäs tässä nyt sit sen jälkeen kannattaa tehdä? Etenkin kun vihuja tulee nyt ihan naurettavat määrät, eikä noi aseet tapa niitä kymmenestä iskustakaan.
Mistä löydän kattilan, taskulampun, sahan tms?

Ja mikäs täs btw on ees koko tavoite? :D
 
Ja mikäs täs btw on ees koko tavoite? :D

En ihan varma ole, mutta tarkoitus on vissiin lähteä niitä luolia tutkimaan ja sieltä löytää jotain, että "tarina" etenee pikkuhiljaa.

Itse en ole pahemmin noihin luoliin uskaltautunut, mutta kohta se varmaan on pakko :eek:
 
En ihan varma ole, mutta tarkoitus on vissiin lähteä niitä luolia tutkimaan ja sieltä löytää jotain, että "tarina" etenee pikkuhiljaa.

Itse en ole pahemmin noihin luoliin uskaltautunut, mutta kohta se varmaan on pakko :eek:
Millä niihin uskaltaa kun ei näe 10cm kauemmas pimeässä, eikä oikeastaan sitäkään.

Pelottais vähemmän mennä nyt oikeassa elämässä pimeään talsimaan ilman valoa, kuin pelissä sytkärin kanssa pelleilee. :D
 
Millä niihin uskaltaa kun ei näe 10cm kauemmas pimeässä, eikä oikeastaan sitäkään.

Pelottais vähemmän mennä nyt oikeassa elämässä pimeään talsimaan ilman valoa, kuin pelissä sytkärin kanssa pelleilee. :D
Ite olin menossa tänään yhteen luolaan, mutta sieltä kuului jotakin todella outoa ääntä, niin totesin vain, että juu ei ja juoksin takaisin ulos :D

Tämä on ihan kevyesti pelottavin peli, mitä olen koskaan pelannut ja nuo kaikki äänetkin on todella ahdistavia.
 
Oho, tännehän on tullut mukavan monta vastausta lisää.

Kahdessa eri serverissä olen pyörinyt ja peli ollut mukavan vaihtelevaa tämän myötä. Toisessa on keskitytty enemmän tutkimusmatkailuun ja loottaamiseen, jolloin asekokoelma on kasvanut jo varsin suureksi. Toisessa taas on rakennettu basea enemmän ja opeteltu puolustautumaan vihollisia vastaan ansoilla. Lisäksi inventaariota on paranneltu tekemällä aseista parempia versioita ja varusteiden määrää on suurennettu rakentamalla pussukoita nahoista.

Yksin pelatessa The Forest tuntuu kyllä todella vaikealta ja pidän hajoamatonta basea pakollisena, ei tosiaankaan helpota liikaa.

Jonkinlaista joukkojenhallinta-asetta kyllä kaipaisi isompia laumoja vastaan, muuten ei tule mitään. Viholliset ovat liian arvaamattomia ja nopeita, vaikea osua. Nopealla aseella saa joskus pistoja sisään, mutta se ei tunnu hillitsevän tarpeeksi. Parhaaksi keinoksi on havaittu pääosumat, sillä niistä viholliset usemmiten stunnaantuvat tai kaatuvat.

Juonihan on varsin simppeli, eli pelin "alkuintrossa" lentokone syöksyy maahan ja pelaajan tullessa tajuihinsa hän näkee, kun hänen poikansa kannetaan pois kannibaalien toimesta. Hänen löytämisensä on siis tavoitteena.

Maanalaisissa luolissa on kieltämättä pelottavaa ja siellä pitää vain yrittää pärjätä. Örrimörrien ulkonäöstä riippumatta kaikki juoksevat kovaa ja johdonmukaisuutta vihollisten liikkeistä ei oikein meinaa löytää. Kapeaan käytävään voi tietty heittää molotovin, jolloin viholliset syttyvät tuleen ohi juostessaan, dynamiitti viimeistelee kertalaakista (mutta on suht vaikea saada osumaan), moottorisahalla saa yhden otuksen helposti maan tasalle, jouskarin nuolilla saa hieman pehmitettyä ja pitkällä + ulottuvalla katanalla on mukava huitoa, mutta vaikeaa on pärjätä isoja laumoja vastaan. Luolastoissa ne isot kalat kuitenkin kutevat varusteiden muodossa ja ei siellä sentään niin valtavia kasoja tule vastaan kuin maan päällä. Sitä enemmän vihollisia tuntuisi tulevan, mitä pitemmälle päivät etenevät.

Moninpeliserverillä on vain yksi hankaluus - kun avaat inventaarion, niin peli ei olekaan paussilla kuten yksinpelissä. Toki muita etuja on, sillä tiimissä on voimaa.

Omenanraadolle: Taskulampun olen löytänyt maanalaisista tunneleista. Sahaa ei ole ainakaan vielä näkynyt. Kattilan löytää yleensä jonkin leirin luota. Tähystä siis pieniä telttakomplekseja kulkiessasi.
 
Ja mikäs täs btw on ees koko tavoite?
En ihan varma ole, mutta tarkoitus on vissiin lähteä niitä luolia tutkimaan ja sieltä löytää jotain, että "tarina" etenee pikkuhiljaa.
Juonihan on varsin simppeli, eli pelin "alkuintrossa" lentokone syöksyy maahan ja pelaajan tullessa tajuihinsa hän näkee, kun hänen poikansa kannetaan pois kannibaalien toimesta. Hänen löytämisensä on siis tavoitteena.
Jep eli pelin voi pelata lävitse. Tässä on kunnon loppu välivideoita ja lopputekstejä myöten. Rohkeasti vain niitä luolia tutkimaan niin alkaa asiat selvitä. ;) Luolissa seikkailu on ehdottomasti pelin mielenkiintoisinta antia.
 
Ylös Bottom